Järvitaimenen ja järvilohen kalastus kiellettävä kokonaan ?

Ei pääkkönen on tollasta esittänyt. Sehän vaan näytteli kalastajaa. Mulle on yks sama, mä ostan norjalaista lohta, siinä ei oo ympäristömyrkkyjä.

Pääkkönenhän toimii "suojelijana" kalatuskilpailuissa, joissa kilvan tapetaan uhanalasiksi luokiteltuja kalalajeja. Eikös tuohon hölmöilyyn pitäisi puuttua ?

Pieni onkireissu





Pitihän se tänäänkin käydä vähän onkimassa.
Kymmenen kilometrin päässä kotoani oli mukava
lätäkkö, jossa en ole koskaan mp-reissua tehnyt.
Ehkä se johtuu siitä, etten siellä ole ennen käynyt.
Bongasin paikan isoisoisävainaan piirtämästä kartasta.

Matka lammelle kesti varttitunnin. Karttaakaan en tarvinut
puolenvälin jälkeen, sen verran voimakas kalantuoksu lammelta
kantautui. Se lupasi hyvää.

Ryömin viimeisen kilometrin, ettei vahingossakaan yksikään kala
taikka kalamies huomaisi aikeitani. Rantaan päästyäni kaivoin
povitaskustani hunajamarinoidun kastemadon, ja pujotin sen
partaveitsenterävään koukkuun. (Olen kokeillut koukun terävyyttä ja sheivannut sillä
karvaisen naamani muutamia kertoja.)

Olin piilossa rantapusikossa, tarkka-ampujien ns. "röllipuku päällä".
(Puku on muisto vuosilta jolloin palvelin muukalaislegioonassa).
Yhtä hiljaa, kuin höyhen putoaa veteen, laskin watercamo-kuvioidun
kohoni syötteineen veteen. Kukaan ei kuullut, kukaan ei nähnyt.
Vain minä tiesin, että vedessä on herkullisin syötti, mitä lammessa
olevat kalat ovat koskaan nähneet. Ja sen tiesivät kalatkin.
Herkkupala levitti aromejaan veden alla niin voimakkaasti,
että lammen kaikki kalat kokoontuivat taistelemaan siitä.
Otin taskustani vedenkestävän camokuvioisen periskoopin
ja aloin tutkailemaan sillä tilannetta veden alla.
Meno oli kuin jääkiekkokentällä, jossa kaikki taistelevat kiekosta.
Erona on vain se, että tällä kertaa ei taistella kiekosta, vaan
syötistä. Ja taistelun voittaja saa menettää henkensä, ellei
satu olemaan alle 100-kiloinen muikunpoikanen.

Kalojen taistelun vuoksi vesi poreili ja maa alkoi täristä niin kovasti,
että oli naapurin muorilla vatkautunut kermat kulhossa ennenkuin oli
muori ehtinyt vispilää käteensä ottaa. Olipa joku asiantuntija väittänyt
kyseessä olevan mannerlaattojen välinen yhteenotto, ja tästähän kerrottiin
heti mediassa. Maanjäristys muka, hah.

No, kolmen tunnin taistelun jälkeen veden alla oli tilanne se, että
isoin kala oli hengissä. SE OLI SYÖNY MUUT KALAT!?!
Ja sehän tarttui syöttiin, nielaisi syötin oikein kunnolla!
Enää ei auttanut äiti, eikä camokuvioitu röllipuku.
Tuli noutaja, ja se oli menoa se! Otin povitaskustani
kokoontaitettavat vesisukset, ja annoin kalan määrätä tahdin.
Valtavia hyppyjä, U-käännöksiä, äkkinäisiä kiihdytyksiä.
Kala kiskoi ja kiskoi. Sitten tuli ranta vastaan. MUTTA
kala jatkoi vaan menoaan! Maaperä oli sen verran suopitoista,
että tämä VONKALE pystyi siinä ui... sanotaanko liikkumaan!
Ja millä vauhdilla. Fiilis oli sama kuin pujottelun maailmancupissa
(Mallorcalla v. 1997 voitin MM-kultaa). Puut vilisi silmissä,
kun kala kiskoi soita ja metsiä pitkin. Sitten metsä loppui, ja
olimme jo lähellä taajama-aluetta. VONKALE KISKOI minua
eteenpäin asfaltilla!! Sehän tiesi vain hyvää, sillä asfaltti alkoi
KULUTTAA kalaa! Mutta siinä missä asfaltti hioi kalalta lihaa
pois, kului myös omat sukseni. Kohta oli enää saappaat jäljellä.
Silloin kala alkoi hyytymään. Onneksi.
Olimme juuri markkina-alueella,
jossa oli kojuja vieri vieressä. Torikauppiaat eivät uskoneet
silmiään, eivätkä korviaan kun menin tarinaa heille kertomaan.
Roudasin puolikkaan kalan puntarille.
Mutta epäonnekseni torikauppiaalla oli vain JOKU LASTENPUNTARI,
joka ei näyttänyt kuin 200 kiloon asti! Eihän se riittänyt, digitaaliseen
näyttöön tuli vain lukema: ERROR!! Muutama ärräpää pääsi,
sillä eihän kala enää painanut juuri mitään, kun VAIN PUOLET
oli jäljellä..

Aamu alkoi valkenemaan, enkä ollut vielä saanut unta silmään.
Päätin lähteä aamusyönnille. Kahden tunnin ajomatkan päässä kotoani (400 km)
on kristallinkirkas, keskisyvä (60 m) lampi. Lampeen putosi jokin taivaankappale
muutamia kymmeniä vuosia sitten, ja se tappoi lammesta kaikki alle 50-kiloiset
kalanpoikaset. Vain kovimmat ja isoimmat säästyivät.
Tätäpä ei moni tiedä. Väitetään, että taivaankappale tuhosi kaiken elämän lammesta.

Ennenkuin olin ehtinyt kupin kahvia juoda, huomasin olevani jo perillä.
Kävelin lammen rantaan, ja heitin ensimmäisen heiton keltaisella MinnowSpoonilla.
Laitoin kotona siimaan lisäpainoksi 87,5 kg käsipainon, että viehe uppoaisi nopeasti
pohjaan. Nimittäin tällä lammella suurimmat kalat lepäsivät pohjan tuntumassa.

Odotin kymmenen sekuntia,ja aloin kelata. Sitten tapahtui! Jarru alkoi huutamaan,
valtava kala oli tarttunut kiinni! SE VETI 500 metrin syöksyn heti alkuun!!
Pidin vapaa lujasti otteessani, ja annoin kalan kuluttaa voimiaan.
Vonkale hyppäsi välillä 20 METRIN KORKEUTEEN, eikä ollut hypyn
aikana edes KOKONAAN ilmassa!! Kauhea peto!!!
Jos oisin tiennyt millainen kala Minnow Spooniin nappaa, olisin laittanut
siiman päähän kunnon lisäpainon, enkä mitään 87,5 kg AEROBIC-PAINOA!!

Tunnin väsyttelyn jälkeen olin saanut lihakseni lämpimäksi, ja pystyin alkaa
repimään täysillä!! Kiskoin kalaa metrin kerrallaan lähemmäksi.
Kala kiskoi vielä armottomia syöksyjä, joten päätin turvautua
vilunkipeliin ja hakea autosta pari dynamiittipaukkua hillitsemään
kalan menohaluja.

Sidoin siiman suurimman männyn ympärille kymmenellä kalasolmulla,
ja juoksin autolle. Kun juoksin takaisin rantaa kohti, kuului hirveä ryminä.
Kala kiskoi valtavan männyn nurin, ja lähti vetämään sitä perässään.
Onneksi vapani oli vielä rannalla, ja sain siitä otteen ennenkuin kala
ehti vetää senkin matkaansa. Minulla oli siiman päässä 87,5 kg AEROBIC-PAINO,
VALTAVA kala ja MÄNTY!!

Odotin suotuisaa tuulta, ja heitin parinkymmenen kilon dynamiittikasan kalaa,
ja mäntyä kohti. Aikamoinen tupsahdus kuului, ja kaikki meni juuri niinkuin olin
suunnitellut!! Autolle käydessäni jätin peräkontin auki, ja nyt oikean kokoinen
annos dynamiittia pilkkoi lammessa olevan männyn juuri sopivan kokoisiksi
haloiksi, ja tuuli viimeisteli kaiken puhaltamalla halot suoraan autoni peräkonttiin!!
Samalla kalakin hieman taintui, ja se oli helppo työ kelata lähemmäs rantaa.
Sain kalan pinnalle, ja kiskoin sitä rantaa kohti. Kun kala oli jo 5 metriä rannassa,
oli sitä vielä ainakin TOISET 5 METRIÄ VEDESSÄ!!!!!!!?!
Huh huh!! Kävin hakemassa autostani puntarin, mutta eihän
siinäkään riittänyt lukemat kuin 500 kiloon saakka!
Jouduin pilkkomaan kalan osiin, että pystyin punnita sen!!!
Harkitsin hetken (mutta vain hetken) ajan ottavani kuvan kalasta.
Mutta eihän sitä olisi kukaan uskonut, jos olisi kuvan nähnyt.
Nykyisin on nämä PhotoShopit ja muut kuvankäsittelyohjelmat.
Olisi pian laitettu niiden piikkiin. Jätin kuvat ottamatta,
mutta kalan otin mukaani. Ja sainpahan myös saunapuut
pariksi illaksi.