Olen 14v tyttö. Mä pyydän apua...en tiiä enää mitä teen...
Kaikki alko vuonna 2009,kun äiti oli pari yötä pois kotoa ja olin yksin ja tuolloin 9v. Siskoni ja veljeni eivät asuneet kotona vaan laitoksessa. No sossut tulivat hakemaan laitokseen,koska siellä oli täyttä yövyin vain 2pv,ja menin sijaisperheeseen. Siitä se kaikki painajainen alkoi...En muista siitä ajasta paljoa koska olin niin pahasti masentunut mutta sen muistan että siellä oli HIRVEÄÄ!!! Minua syytettiin kaikesta ja jouduin seksuaalisenhyväksikäytön uhriki. Masennuin pahasti ja yritin itsemurhaa. Rupesin käumään psykologilla,mutta mikään ei auttanut. Viimein 2vuoden päästä päsin takaisin tuttuun laitokseen,siellä olin vuoden ja aloin parantua masennuksesta. Kun sitten muutin takaisin kotiinvuonna 2011 11vuotiaana. Alkoi taas alamäki. Isäni kuoli...se on kaikkein hirvein ja kamalin tapahtuma elämässäni,itkin joka ilta,joka päivä,itken yhä....elämän tilanteeni takia en nähnyt isääni paljoa kerran vuodessa,koska isäni oli alkoholisti. Hirveintä on se että en saanut sanoa että rakastan häntä ja että hän oli tärkein minulle elämässäni♥ Käyn siskoni kanssa usein hänen haudallaan,viimeksi kävin isänpäivänä,jolloin tein isänpäiväkortin jonka siskoni potti rakkaan isäni haudalle ♥
Nyt olen jumissa...olen kkiertänyt 5koulua ja olen menettänyt kaikki kaverini. Minulla ei ole enää mitään...kavereita,isää,ketään kelle voin kertoa huoleni....äitini huutaa minulle joka päivä siitä miten paska lapsi olen ja kuinka olen yhtä hullu kuin isäni. Ainut kaverini on psykologini jolle olen sanonut etten halua asua kotona....kukaan ei ymmärrä että minulla on paha olla,kukaan ei kuuntele tai halua auttaa...olen yrittänyt itsemurhaa mutta siitä tuli vain sairaala reissu...en jaksa enää. Minulla ei ole enää mitään minkä takia elää...auttakaa minua....voimani ovat lopussa...
Kaikki alko vuonna 2009,kun äiti oli pari yötä pois kotoa ja olin yksin ja tuolloin 9v. Siskoni ja veljeni eivät asuneet kotona vaan laitoksessa. No sossut tulivat hakemaan laitokseen,koska siellä oli täyttä yövyin vain 2pv,ja menin sijaisperheeseen. Siitä se kaikki painajainen alkoi...En muista siitä ajasta paljoa koska olin niin pahasti masentunut mutta sen muistan että siellä oli HIRVEÄÄ!!! Minua syytettiin kaikesta ja jouduin seksuaalisenhyväksikäytön uhriki. Masennuin pahasti ja yritin itsemurhaa. Rupesin käumään psykologilla,mutta mikään ei auttanut. Viimein 2vuoden päästä päsin takaisin tuttuun laitokseen,siellä olin vuoden ja aloin parantua masennuksesta. Kun sitten muutin takaisin kotiinvuonna 2011 11vuotiaana. Alkoi taas alamäki. Isäni kuoli...se on kaikkein hirvein ja kamalin tapahtuma elämässäni,itkin joka ilta,joka päivä,itken yhä....elämän tilanteeni takia en nähnyt isääni paljoa kerran vuodessa,koska isäni oli alkoholisti. Hirveintä on se että en saanut sanoa että rakastan häntä ja että hän oli tärkein minulle elämässäni♥ Käyn siskoni kanssa usein hänen haudallaan,viimeksi kävin isänpäivänä,jolloin tein isänpäiväkortin jonka siskoni potti rakkaan isäni haudalle ♥
Nyt olen jumissa...olen kkiertänyt 5koulua ja olen menettänyt kaikki kaverini. Minulla ei ole enää mitään...kavereita,isää,ketään kelle voin kertoa huoleni....äitini huutaa minulle joka päivä siitä miten paska lapsi olen ja kuinka olen yhtä hullu kuin isäni. Ainut kaverini on psykologini jolle olen sanonut etten halua asua kotona....kukaan ei ymmärrä että minulla on paha olla,kukaan ei kuuntele tai halua auttaa...olen yrittänyt itsemurhaa mutta siitä tuli vain sairaala reissu...en jaksa enää. Minulla ei ole enää mitään minkä takia elää...auttakaa minua....voimani ovat lopussa...
Vastaukset 7
Vanhimmat
Ikävää että elämäsi on yhtä helvettiä päivästä toiseen. Ootko harkinnu lasten suojelu liittoon soittamista. Siellä pyritään kumminkin auttamaan tommosia.
Mutta niin kuin minä tykkään sanoa "mailma on julma paikka. Siellä selviää vain päättäväisyydellä."
Itse murha ei oo kovin hyvä idea. Ei oo omaa kokemusta, mutta luulen että haudassa ei oo kovin kivaa.
Voimia ;(...
Kiitos,kun jaksatte ees.kirjotella tänne,se saa mut tosi iloseks!
Mulla on myös ongelma iloitsemisen kanssa. En osaa olla ioinen mistään kaikki on paskaa tylsää ja perseestä,no on niitä mjkaviakin asioita mutta en osaa nauraa...on ikävää kun nytkin oleme kaverin ja perheen kanssa mökkeilemässä,kaikilla on hauslaa ja he nauravat,minä joudun vain tekp nauramaan vaikken jaksaisi enää esitgää iloista. Mutta jos olen oma tylsä itseni pelkään menettäväni anoan ystäväni :( Mitä teen :(
Alota joku kiva joukkue laji. Sielt ainaki ite sain paljon kavereita ja piristystä päivään. Yritä piristyä ja nauttia elämästä.
Kiitos!!
Olen miettinyt aloittavani syksyllä joukkuelajin,mutta...en tiedä pystynkö siihen...koska minulla on "sosiaalistentilanteiden pelko" häiriö. Tiedän että minun pitäisi olla rohkea ja vain aloittaa,mutta aina rupean ajattelemaan mitä muut minusta ajattelevat,ja pelkät katseetkin saavat minut itkemään ja alkaa heikottaa...nyt olen myös huomannut viikon sisällä ettei ruoka maistu,kaikki ruoka oksettaa vaikka olisikin nälkä. En ymmärrä miksi en nää missään mitään positiivista,psykologini sanoi että minusta ei huomaa pahaa oloani koska pidän kaiken sisälläni ja puran kaiken yksin. Oli tnä lähellä etten joutunu osastolle itsetuhoisuuden takia,mut oon olli siellä jo kerran nii oneks en joutunu!
Sori tää valitus...haluan vaan saada apua ja neuvoja teiltä,auttakaa?! Toivottavasti ymmärrätte...:)
Haluisitko jutella munkaa sänköposti välityksel tai kikis mut mun s-postii voit laittaa viestii nii voin kertoo omii taustoi ja olla tukena [email protected] :) jutellaan jos haluut.
Olen itse anaali raiskannut porukkaa joten tiedän miltä sinusta tuntuu.