Tunnista kateus ystävässä.

Hiihhiii poks:)

Olen ollut kateuden kohde kautta aikojen, minulla on aina ollut todella komeita kumppaneita, monet naiset ovatkin kuolanneet aina kumppanini perään ja olen aina seukannut pahiksien kanssa, itse en ole kertaakaan joutunut pyytää seukkaa vaan miehet ovat rukoilleet että alan olla heidän kanssa, minussa on joku kiltin tytön syndrooma tai sitten vedän puoleeni vaan pahiksia, mutta myös nykyisen kumppanini mies kaveri on nyt todella katkera hänen valmistumisesta ja huomaan kun tämä ei onnittele eikä soita, se on kateutta, myös hänen kääntymiset inhonmieni ihmisten puoleen, tai jotain kaveruutta, sekin kertoo että tämä kaveri ei kestä meidän onnea ja hän on aina vihannut minua, ja olen sen alusta asti vaistonut,mutta minua ei kiinnosta itsekkään hänen elämä, enkä halua olla tekemisissä kuin pakosta, hänellä ei ole muuta elämää kuin istua koneella kirjoittamassa sontaa ja haukkua muita. Ei se ole terve ihminen ja olen sen aina ajatellut kun mulla normaalit kaverit harrastaa urheilua ja ovat terveitä, mutta myös minua haukutaan ja arvostellaan aika paljon, koska se on kateutta minua kohtaan, se joka tahtoo lyttää suo ilman syytä,on kateus vaan sinua kohtaan, itseasiassa saan voimaa tälläisestä kun joku niin vihaa ja jaksaa vuosikaudet koittaa arvostella,niin saan siitä enemmän voimaa ja tiedän että joku jaksaa panostaa mun asioihin vapaa ajalla:D Olen silloin näkyvä ihminen ja saan hymyä miten joku jaksaakin:D Ihana huomata että en ole joku neverhööd:D Musta puhutaan:) Ole imarreltu kun sinusta jaksetaan jauhaa:D Se kertoo vain heidän huonosta olosta;) Heillä menee huonosti ja ovat epätyytyväisiä elämäänsä;) Ihminen joka on onnellinen ei hauku ja arvostele ketään, kultainen sääntö:)

9

811

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niiiinnno

      "se joka tahtoo lyttää suo ilman syytä"

      Tämä on totta, sen huomaa siitä, että niin tai näin, niin se on väärinpäin. Tykkää tästä ja henkilö selittää, miten vihattavaa, halpamaista, mautonta, tyylitöntä se onkaan tykätä tästä, kertakaikkiaan halveksittavaa, kutsuu ystävättärensäkin hurraamaan huomioilleen - mutta jos et tykkäisi siitä samasta, sama henkilö olisi innolla selittämässä, miten vihattavaa, halpamaista, mautonta, tyylitöntä onkaan olla tykkäämättä tästä. Voit vaikka kokeilla vaihtaa kantaasi pari kertaa ja huomaat, miten johdonmukaisesti henkilö vaihtaa heti toiselle raiteelle :=DDD Ja hovineidit hurraavat tyydytettyinä.

      "Ihminen joka on onnellinen ei hauku ja arvostele ketään, kultainen sääntö :)"

      Periaatteessa, mutta sinäkin arvostelit tavallasi ja minäkin arvostelin tavallani, joten se on suhteellista. Ihminen haukkuu myös, milloin kokee, että maailmassa tai jossakin ihmisessä ei ole kaikki kohdillaan, kohtelee muita väärin jne.

    • hiioppia boksia

      Tuskin he ovat sinulle kateellisia, nauravat vain. Olet itsekeskeinen ja kuitenkin epävarma ja et huomaa kuin oman itsesi mutta monesti se pilkka,joka on sinusta, jota et huomaa, poksahtaa omaan nilkkaasi. Että hih poks itsellesi.

      • invidere

        juuri sitä itseään tuo kommentti, kateutta. Tiesittekö, että narsismi ja kateus ovat liki identtiset kaksoset?


    • eföojb

      olet varmaankin ihmisenä todella ärsyttävä ainakin kirjoituksesta päätellen. En usko, että siinä kateudesta on kyse.

    • 652353754

      Ihan hyvä jos olisit tyytyväinen itseesi, mutta silloin et kirjoittelisi täällä tuollaisia, kuten "normaalit kaverit harrastaa urheilua ja ovat terveitä".

      "hänellä ei ole muuta elämää kuin istua koneella kirjoittamassa sontaa ja haukkua muita", siis kirjoitatko itsestäsi?

      Nyt taidat sekoittaa inhon ja kateuden toisiinsa. Onhan se helpompi uskotella itselleen, että "ne on vain kateellisia", vaikka oikeasti olisit vaikkapa täysi k...pää.

    • Ärsyttävää lukea

      Äkkiseltään laskettuna 12 riviä soopaa ennen ensimmäistä pistettä. Kyllä ne ihmiset ovat sinulle syystäkin kateellisia.

    • Kuihgfdewsaq

      Nyt olen taas ymmärtänyt miten kateellinen mun mieheni tyhmä miespuolinen kaveri hoibitti onkaan mun miehelle:D se purkaa hoibitti omaan kateuttaan foorumeilla ja haluisi olla jopa samanlainen, miten en ole tajunnut että tuo luminen hoibitti on kade, hoibitti purkaa sen pahaa oloa foorumeilla, no mun kaveri ei tule ikinä olemaan ja katson halveksuen häntä enään pettäjä ja insestin uhri tuo hoibitti, tyhmin ihminen jonka tiedän, voi vituttaako kun mennään naimisiin taitaa suo vituttaa. Jes olen taas voittanut tuon tyhmän ja tajunnut sen olevan kateellinen vaan.

    • vaiaineissa?

      OOTKO PSYKOOSISSA?

    • oliko tämä vitsi

      Tyttö mitä hyvää on pahiksissa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      183
      1279
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      138
      893
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      824
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      748
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      49
      690
    6. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      248
      594
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      311
      580
    8. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      579
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      52
      552
    10. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      7
      550
    Aihe