Hei
Olen täysin poikki. En näe syytä elää, ei ole enään mitään elämän iloa. En kuitenkaan ole ikinä ajatellut itsemurhaa vakavasti. Uskon olevani vakavasti masentunut. Olen kahdeksannella luokalla ja olen oikeastaan lopettan koulussa käymisen kokonaan. Käyn ehkä kerran viikossa ulkona ylensä pysykiatrilla tai tapaamassa eksääni. Ei minulla ole edes energiaa siihen oikeasti, mutta eksälläni on auto ja hän kuljettaa minut psykiatrille ja kauppoihin. Aikaisemmin join joka päivä paljon, en pystynyt olemaan selvinpäin. Mutta tuli juotua niin paljon, ettei enään mene ne pahanmakuiset litkut alas. Onneksi. En edes jaksa käydä suihkussa. Jos mahdollista olla sisällä vaikka kuukauden tai kaksi, olen sen kokoajan käymättä suihkussa. En jaksa urheilla tai pitää huolta vartalostani. Olen kärsinyt bulimiasta ja tavallaan myös anoreksiasta.
Uskon olevani niin väsynyt elämään koska minulla on ollut erittäin huono onni. Isäni on hakannut ja kiusannut minua ilman syytä vauvasta saakka. Hän on mm. murtanut käteni ja yrittänyt tiputtaa parvekkeelta alas. Suuttunut aina ilman, että olisin tehnyt mittän väärää. Ja sen takia aloin lapsena uskoa olevani jotenkin tosi huono ja se tunnu on jäänyt, Sen takia en halua tehdä mitään, koska pelkään epäonnistuvani kaikessa. Kolmannella luokalla muutimme ja vaihdoin koulua. Uudessa koulussa minua koulukiusattiin, mutta koulukiusaajat olivatkin opettajat. Kiusaaminen oli erittäin vakavaa. Johtui enimmäkseen siitä että olin puoliksiturkkilainen ja uusi. Opettajani kertoi minulle itse ettei olisi alusta alkaen halunnut minua luokalleen. Hän esim. kiusasi minua tyylistäni ja haukkui vaatteitani. Ja puhui minusta pahaa parhaalleen ystävälleen, joka oli enkun opettajani. Sen takia enkun opettaja antoi kaikille muille 9 todistukseen ja minulle 7. Vaikka olin kaikin mahdollisin tavoin 10 oppilas. Silloin huomasin, että on turha lukea ja oppia koska saan joka tapauksessa hunot numerot. Ja en enään jaksanut käydä koulua. Äitini oli ainoa tukeni, parasystäväni. Hän oli minulle suojelusenkeli. Hänellä on harvinainen sairaus, vähän niinkuin HIV mutta ei tarttuva vain perinnöllinen. Äitini on muutenkin aika vanha sai minut kai ollessaan joku 45v.. Sitten hän sai syövän ja se oli pahinta mitä olisin voinut kuvitella vielä tapahtuvan. Pelkäsin kuollakseni menettäväni äitini. Silloin sairastuin syömishäiriöihin. Äitini Luojan kiitos parantui. Mutta silti joka päivä pelkään, että tänään on viimeinen päivä kun näen äitini. Kun olin 13 pakotin isäni muuttamaan pois. Tiesin että ei ollut enään normaalia kun joka ilta naapurit tulivat ovella kysymään mitä tapahtuu ja joka yö itkin itseni uneen. Tunsin niin pahaa oloa, että minun oli pakko sanoa jotain. Tilanne parantui hieman kun isäni muutti pois. Tunsin aluksi syyllisyyttä, että olin erottanut vanhempani. Mutta nyt he ovat löytäneet uudet kumppanit.
Tuntuu että minua vain syyllistetään siitä, että olen niin masentunut ja väsynyt, mutta en tiedä miten parantaa itseni. Se on mahdotonta. Onko kellään kokemusta masennus lääkkeistä? Auttaako vai pahentaako jollain tavalla?
Olen täysin poikki. En näe syytä elää, ei ole enään mitään elämän iloa. En kuitenkaan ole ikinä ajatellut itsemurhaa vakavasti. Uskon olevani vakavasti masentunut. Olen kahdeksannella luokalla ja olen oikeastaan lopettan koulussa käymisen kokonaan. Käyn ehkä kerran viikossa ulkona ylensä pysykiatrilla tai tapaamassa eksääni. Ei minulla ole edes energiaa siihen oikeasti, mutta eksälläni on auto ja hän kuljettaa minut psykiatrille ja kauppoihin. Aikaisemmin join joka päivä paljon, en pystynyt olemaan selvinpäin. Mutta tuli juotua niin paljon, ettei enään mene ne pahanmakuiset litkut alas. Onneksi. En edes jaksa käydä suihkussa. Jos mahdollista olla sisällä vaikka kuukauden tai kaksi, olen sen kokoajan käymättä suihkussa. En jaksa urheilla tai pitää huolta vartalostani. Olen kärsinyt bulimiasta ja tavallaan myös anoreksiasta.
Uskon olevani niin väsynyt elämään koska minulla on ollut erittäin huono onni. Isäni on hakannut ja kiusannut minua ilman syytä vauvasta saakka. Hän on mm. murtanut käteni ja yrittänyt tiputtaa parvekkeelta alas. Suuttunut aina ilman, että olisin tehnyt mittän väärää. Ja sen takia aloin lapsena uskoa olevani jotenkin tosi huono ja se tunnu on jäänyt, Sen takia en halua tehdä mitään, koska pelkään epäonnistuvani kaikessa. Kolmannella luokalla muutimme ja vaihdoin koulua. Uudessa koulussa minua koulukiusattiin, mutta koulukiusaajat olivatkin opettajat. Kiusaaminen oli erittäin vakavaa. Johtui enimmäkseen siitä että olin puoliksiturkkilainen ja uusi. Opettajani kertoi minulle itse ettei olisi alusta alkaen halunnut minua luokalleen. Hän esim. kiusasi minua tyylistäni ja haukkui vaatteitani. Ja puhui minusta pahaa parhaalleen ystävälleen, joka oli enkun opettajani. Sen takia enkun opettaja antoi kaikille muille 9 todistukseen ja minulle 7. Vaikka olin kaikin mahdollisin tavoin 10 oppilas. Silloin huomasin, että on turha lukea ja oppia koska saan joka tapauksessa hunot numerot. Ja en enään jaksanut käydä koulua. Äitini oli ainoa tukeni, parasystäväni. Hän oli minulle suojelusenkeli. Hänellä on harvinainen sairaus, vähän niinkuin HIV mutta ei tarttuva vain perinnöllinen. Äitini on muutenkin aika vanha sai minut kai ollessaan joku 45v.. Sitten hän sai syövän ja se oli pahinta mitä olisin voinut kuvitella vielä tapahtuvan. Pelkäsin kuollakseni menettäväni äitini. Silloin sairastuin syömishäiriöihin. Äitini Luojan kiitos parantui. Mutta silti joka päivä pelkään, että tänään on viimeinen päivä kun näen äitini. Kun olin 13 pakotin isäni muuttamaan pois. Tiesin että ei ollut enään normaalia kun joka ilta naapurit tulivat ovella kysymään mitä tapahtuu ja joka yö itkin itseni uneen. Tunsin niin pahaa oloa, että minun oli pakko sanoa jotain. Tilanne parantui hieman kun isäni muutti pois. Tunsin aluksi syyllisyyttä, että olin erottanut vanhempani. Mutta nyt he ovat löytäneet uudet kumppanit.
Tuntuu että minua vain syyllistetään siitä, että olen niin masentunut ja väsynyt, mutta en tiedä miten parantaa itseni. Se on mahdotonta. Onko kellään kokemusta masennus lääkkeistä? Auttaako vai pahentaako jollain tavalla?
Vastaukset 1
Vanhimmat
Oletpa todella jotunut kokemaan kovan elämän ja olet psyykeeltäsi vahva.Tunnen itseni typeräksi antamaan neuvoja, koska jos olisin jotunut kokemaan saman, en varmaan olisi enää järissäni. Sinun perusturvallisyyden kehtiys on saanut pahan kolauksen koko lapuuden ajan vain uskon että tarvitset Kaikkivaltiaan eheyttävää voimaa ja kosketusta, että alat tuntea ja kokea että sinua kannetaan ja elämä kantaa.
Syy ei ole sinun että isäsi ei ole hyväksynyt ja olet ollut myös opettajien toivoma. Onko syynä ollut rasisimi. On todella typerää, että ihminen ei voi hyväksyä lähimmäistään, jos tällä on geenit kauempaa kuin itsellä.
Jos sinun on vaikea luottaa itseei ja et koe pärjääväsi, se ei ole totta vaan vamma on tunteissasi. Älä missään nimessä syyllistä itseäsi, sillä olet täysin ymmärtämättömien ja ilkeiden ihmisten uhri.
Nuo syömisoireet ja juominen on sinulla pakoa pahaa oloa vastaan. Jos paha olo käy sietämättömäksi niin varmaan kannattaa kokeilla lääkitystä, mutta terapia, ymmärrys ja rakkaudellinen välittäminen ovat parhaita lääkkeitä. Vaikutat erittäin älykkäältä ja osaat soveltaa saamaasi terapeuttista tietoa eheytymiseesi. Onpa ihanaa, että sinulla on niin hyvä äiti. Sinulla on ainakin yksi malli ja kokemus hyvästä ihmissuhteesta ja mitä parhainta että hän on oma äitisi.