Niin, tämäei todellakaan ole mikään pintavika, joka tasoitteella korjataan!
Tarkoitan tällä sitä, kun esim. psykologini sanoo minulle, useastikkin, eri tilanteissa: " Hei, humasitko miten, sinä taas tuostakin selvisit!" Tai "Voi miten fiksusti ajattelet, tuosta ja tuosta..." " Kyllä se siitä, kunhan taas tästäkin yli päästään!" "Sinähän olet, niin kauniskin" Varmasti sinusta pidetään, masentuneena, sitä vain ajattelee kaikkea tuollaista" jne....
Tarkoitus on varmaan, saada minulta, HYMY tai jokin sen tapainen ja myöntävä vastaus," Niinhän se varmasti on!" Oikeasti tuo ei kanna mihinkään! Se että, minua kehuskellaan, tuntuu tekopyhältä...-heidät on koulutettu, sanomaan niin.
Toisaalta, käynti psykologin luona on varsinaisesti aika vapauttava, miksikö? NO, KUN SIELLÄ EI TARVITSE YRITTÄÄ OLLA , MITÄÄN MUUTA KUIN OMA ITSENSÄ!
Tosin, näin yli kilttinä, ihmisenä, jolta sana," EI", on todella hakusessa, huomaan usein myötäileväni psykologini sanoja, etten vain aiheuttaisi hänelle, mielipahaa tai ettei hän vain, "hermostuisi" minuun...sillä, sitten menisi tämäkin "henkireikä".
Ei, hän koskaan, ole kyllä minulle hermostunut, mutta pelkään että niin voisi käydä.
Ei apua tule, siitä vaikka kuinka kehuttaisiin ja vaikka ajatukseni tuntuisivat, kuinka fiksuilta.
Olen paininut, erilaisten fobioiden kanssa,lähes koko elämäni ja ikää minulla on jo päälle 50 vuotta! Jännitän jo sitä, kun vien roskapussia..."kunpa kukaan ei tulisi vastaan" ja "voi kun, ei tarvitsisi puhua kenellekkään mitään!"
Kaupassa en voi käydä, ilman lääkitystä. Jos joku katsoo minua, olen varma että minussa on joku vialla, niinkuin tietysti onkin( pääni tuntuu tärisevän, hiki valuu kainaloista ja otsalta.
Usein minulle onkin yllätys, kun tulen kotiin, mitä kauppakasseista löytyy, kun olen hajamielisenä sinne jotain tunkenut.
Kotona ovikellon soidessa olen hiljaa, pienennän television ääntä ja puhelin onkin aina äänettömällä, jottei kukaan tietäisi minun olevan kotona, sillä en halua vieraita! En jaksaisi, jutella niitä näitä ja olla kuin kaikki olisi hyvin!
En käy missään, enkä osallistu mihinkään, koska en jaksa jatkuvaa jännitystä. Minusta on tullut, erakko ja olen jollain tapaa, oppinut pitämäänkin siitä, (silloin ei tarvitse pelätä).
"Asioilla, on tapana järjestyä", sanonta ärsyttää minua! Samoin "kyllä se siitä, uskotaan niin" Koska ne eivät minua lohduta, sama kuin sanoo, "paistaa se aurinko, risukasaankin",ei varmaan paista, ainakaan risukasan pohjalle.
Olen väsynyt yrittämään kuulua "massaan"...-"Menemme lomalla etelään!" - Olin taas eilen salilla, sitten lenkillä, kyllä sitä taas jaksaa ja voi hyvin! - Ostettiin uusi auto! -Menen kasvohoitoon! -Eiks, nää ripsipidennykset oo upeet! - Hieno viikonloppu, kylpylässä! jne...Niin pinnallista, ja raha keskeistä. Enää ei voi syödä edes ruisleipää makkaralla, kun toiset vetää salaattia ja maitorahkaa tai raejuustoa, kun nuo hiilarit on niin pahasta!
Jatkan tätä, kunhan käyn tässä välillä siellä psykologilla!
Tarkoitan tällä sitä, kun esim. psykologini sanoo minulle, useastikkin, eri tilanteissa: " Hei, humasitko miten, sinä taas tuostakin selvisit!" Tai "Voi miten fiksusti ajattelet, tuosta ja tuosta..." " Kyllä se siitä, kunhan taas tästäkin yli päästään!" "Sinähän olet, niin kauniskin" Varmasti sinusta pidetään, masentuneena, sitä vain ajattelee kaikkea tuollaista" jne....
Tarkoitus on varmaan, saada minulta, HYMY tai jokin sen tapainen ja myöntävä vastaus," Niinhän se varmasti on!" Oikeasti tuo ei kanna mihinkään! Se että, minua kehuskellaan, tuntuu tekopyhältä...-heidät on koulutettu, sanomaan niin.
Toisaalta, käynti psykologin luona on varsinaisesti aika vapauttava, miksikö? NO, KUN SIELLÄ EI TARVITSE YRITTÄÄ OLLA , MITÄÄN MUUTA KUIN OMA ITSENSÄ!
Tosin, näin yli kilttinä, ihmisenä, jolta sana," EI", on todella hakusessa, huomaan usein myötäileväni psykologini sanoja, etten vain aiheuttaisi hänelle, mielipahaa tai ettei hän vain, "hermostuisi" minuun...sillä, sitten menisi tämäkin "henkireikä".
Ei, hän koskaan, ole kyllä minulle hermostunut, mutta pelkään että niin voisi käydä.
Ei apua tule, siitä vaikka kuinka kehuttaisiin ja vaikka ajatukseni tuntuisivat, kuinka fiksuilta.
Olen paininut, erilaisten fobioiden kanssa,lähes koko elämäni ja ikää minulla on jo päälle 50 vuotta! Jännitän jo sitä, kun vien roskapussia..."kunpa kukaan ei tulisi vastaan" ja "voi kun, ei tarvitsisi puhua kenellekkään mitään!"
Kaupassa en voi käydä, ilman lääkitystä. Jos joku katsoo minua, olen varma että minussa on joku vialla, niinkuin tietysti onkin( pääni tuntuu tärisevän, hiki valuu kainaloista ja otsalta.
Usein minulle onkin yllätys, kun tulen kotiin, mitä kauppakasseista löytyy, kun olen hajamielisenä sinne jotain tunkenut.
Kotona ovikellon soidessa olen hiljaa, pienennän television ääntä ja puhelin onkin aina äänettömällä, jottei kukaan tietäisi minun olevan kotona, sillä en halua vieraita! En jaksaisi, jutella niitä näitä ja olla kuin kaikki olisi hyvin!
En käy missään, enkä osallistu mihinkään, koska en jaksa jatkuvaa jännitystä. Minusta on tullut, erakko ja olen jollain tapaa, oppinut pitämäänkin siitä, (silloin ei tarvitse pelätä).
"Asioilla, on tapana järjestyä", sanonta ärsyttää minua! Samoin "kyllä se siitä, uskotaan niin" Koska ne eivät minua lohduta, sama kuin sanoo, "paistaa se aurinko, risukasaankin",ei varmaan paista, ainakaan risukasan pohjalle.
Olen väsynyt yrittämään kuulua "massaan"...-"Menemme lomalla etelään!" - Olin taas eilen salilla, sitten lenkillä, kyllä sitä taas jaksaa ja voi hyvin! - Ostettiin uusi auto! -Menen kasvohoitoon! -Eiks, nää ripsipidennykset oo upeet! - Hieno viikonloppu, kylpylässä! jne...Niin pinnallista, ja raha keskeistä. Enää ei voi syödä edes ruisleipää makkaralla, kun toiset vetää salaattia ja maitorahkaa tai raejuustoa, kun nuo hiilarit on niin pahasta!
Jatkan tätä, kunhan käyn tässä välillä siellä psykologilla!
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.