Huutaminen

On kiinnitetty. Ja kaupassa perheen asiointi kuuluu toiselle puolelle markettia. Käskytetään, kiristetään kerta toisensa jälkeen, jos et ole kunnolla niin sitä ja tätä...

Lapset on vilkkaita ja haluavat ja kinuavat jne.
Mutta mesoaminen vaan pahentaa asiaa.
Kauppa-asiat hoituvat pientenkin kanssa niin, että menomatkalla sovitaan, miten käyttäydytään ja että ostetaan vain asiat, joita listassa lukee. Jos siinä ei lue lelu tai karkkia, silloin ei osteta. Ja joskus siinä lukee, ja silloin ostetaan. So simple. Sama pätee muihinkin reissuihin, eikä kotonakaan mellasteta miten sattuu.

Mulla on vilkkaat lapset, joten ei ole kysymys siitä, ettei kokemusta ole. Sen vilkkauden voi purkaa monella tapaa, antamalla turvallisesti tilaisuuden juosta, kiivetä ja pelata. Tietty se vaatii vanhemmalta aikaa ja vaivannäköä, mutta onpa mukavaakin yhdessä.

No on pantu merkille ja etenkin äidin kanssa liikkuessa lapset ovat yleensä juuri oikeita pikkupiruja. Luulen että äidit huutavat apua itselleen jotenkin alitajuntaisesti komentamalla aivan missä tahansa lapsiaan ääneen, jota kyllä varmasti käyttävät yleensä kotonakin. Kyse on siis viasta vanhemmuudessa, joka varmasti näkyy pitkälle.

Täällä huutaja!
myönnän huutavani ja omaavani vielä todella kovan äänen.
Jos menetän malttini niin huudan, komennan lapsen huoneeseen ja minuun iskee välitön katumus.

PYYDÄN AINA ANTEEKSI! sen jälkeen selvitän asian LYHYESTI mistä suutuin ja sovin lapsen kanssa yhdessä jatkosta.

Liian monimutkaisesti on turha selittää lapselle mitään.
Minusta tunteet ja saa näyttää, mutta pitää tietää milloin itse menee kohtuuttoman yli.