mun mielestä reksi aikoinaan sanoi ettei lukiosta valmistauduta miksikään. Onko oikea termi kuitenkin ylioppilastutkinnon suorittaminen tms. ? Jos vertaa esim amiskaa, sieltähän valmistautuu esim. talonrakentajaksi. Eihän ylioppilas mikään ammatti ole.
Ja kyllä molemmilla koulutuksilla puolensa. Oikea termi vaan hakusessa, sain kutsun valmistujaisiin vaikka itse aikoinaan olisin kutsunut lakkiaisiin jos oisin kemut pitänyt.
Valmistutaanko lukiosta ?
7
1851
Vastaukset
- kohta ylioppilas
Lukiossa VALMISTAUDUTAAN jatko-opintoihin ja VALMISTUTAAN ylioppilaaksi.
Lukio on yleissivistävä koulu, joka antaa laajat valmiudet jatko-opintoihin. Toisin sanoen siis siellä valmistaudutaan jatko-opintoihin. Lukiosta valmistutaan tietysti ylioppilaaksi.
- Anonyymi
Lukiosta ei valmistuta. Ylioppilaaksi päästään, ammattiin valmistutaan.
- Anonyymi
Todella!
Mutta se taisi olla aikoja sitten kun ylioppilaaksi vielä päästiin. Silloin kaikki kokeet kirjoitettiin yhtenä keväänä ja samana keväänä päästiin ylioppilaaksi. Jos reputti, oli kirjoitettava uudestaan syksyllä ja niin pääsi ylioppilaaksi vasta syksyllä. Ne oli vähän sellaisia ylioppilaita, ettei niitä juhlittu.
Nykyään yo-kokeita kirjoitetaan vuositolkulla, kunnes viimein valmistutaan ylioppilaaksi. Ehkä tämä selittää sen "valmistumisen".
Voi tässä vaikuttaa sellainenkin, että valmistuminen on ikään kuin hienompaa kuin ylioppilaaksi pääseminen. Itse pääsin ylioppilaaksi keväällä 1984 kertalaakista. Kukaan ei "valmistunut" ylioppilaaksi. Se olisi ollut naurettavaa kielenkäytön tuntemattomuutta.
- Anonyymi
Yleissivistävä. Lukio on ok investointi. Tosin jäin kaipaamaan taloutta, sen opiskelin myöhemmin.
- Anonyymi
Totta puhuen ei lukiosta eikä edes amiksesta valmistuta miksikään. Lukion jälkeen opiskelijalla pitäisi olla jonkinlaiset perusvalmiudet jatko-opintoihin. Ammattiopiston jälkeen opiskelijalla on taas perusvalmiudet opetella työpaikalla tietyn ammatin työtehtäviä; todelliseksi ammattilaiseksi voi sitten päästä viiden vuoden päästä, jos on sattunut saamaan monipuolista kokemusta.
- Anonyymi
Minä kävin lukion, sitten amiksen.Lisäopintojakin, ammattimiehen ammattitalous sekä Amk tasoinen lisäkoulutus.
Ihan työntekijä mutta ammattitaitoa voi laajentaa lisäopiskelulla.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuolemanrangaistus
Mielestäni kuolemanrangaistus on väärin kaikissa tilanteissa. Vaikka joku olisi murhannut 10 ihmistä, hänen surmaaminen715525Muistakaa persut, että TE petitte, ei kokoomus
Miksikö kukaan ei arvostele kokoomusta? No sen vuoksi, että kokoomus noudattaa vaalilupauksiaan. Sen sijaan TE persut,2564817Riikka Purra ei estä tehomaksun käyttöönottoa
Sähkön hinnoittelua koskevan määräyksen on määrä astua voimaan vuoden 2029 alusta, Energiavirastosta kerrotaan. Määräyk393148Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 172552994Outo ilmiö - vasemmistolaiset eivät kirjoita mitään kokoomuksesta
joka sentään johtaa hallitusta, ja jonka talouspolitiikkaa noudatetaan. Nämä muutamat vasemmistolaiset jotka täällä aina1022621Maria Veitola kommentoi soutelija Saarion huomionhakuisuutta
"Minusta on jotenkin kuvottavaa, kuinka kovalla intensiteetillä Suomi-media seuraa miessankari Jari Saarion merihätää. S3342027Lopetan ikävöinnin
Ei meistä enää koskaan tule mitään. Olen ikävöinyt ja kaivannut enkä saa mitään vastakaikua ja lämpöä. Parempi erillään51962Muovipusseista pitäisi saada panttimaksu takaisin
Ostan joka päivä yhden muovipussin, ja niistä palautuu keskimäärin takaisin kaupan pullomaatin yhteydessä olevaan roskik611730Väestöstä vain vassarit vaihtuvat nopeammin kuin persut
Kevääseen 2023 verrattuna vassareita 50 prosenttia enemmän, ja persuja 25 prosenttia vähemmän.151555Jos kaikki lopulta kuolevat, onko edes pahimmillakaan rikoksilla mitään väliä?
Kaikki kuolevat lopulta. Siksi ihmisten tekemillä rikoksillakaan ei lopulta ole mitään merkitystä. Joidenkin mielestä t21536