Koiran pelastajat

ccvvv

Älä ota toisen kasvattamaa koiraa. Yleensä näitä koiria tarjotaan pitovaikeuksien vuoksi tai allergian vuoksi. Jos nyt kuitenkin haluat ottaa tälläisen koiran hoida sitä ensin vaikka viikonloppuisin ja pidä luonasi niin että on palautusoikeus jos ei sopeudu. Kun koira on saapunut uuteen kotiin alkaa tutustumisvaiheessa löytymään kaikkea vikaa kuten sairauksia luonnevikoja joista ex-omistaja on unohtanut mainita.
Kalliikis on monelle tullut tällaiset koira jonka ovat säälstä ottaneet. Halvin tapa päästä ongelma koirasta on etsiä sille uusi koti. Valitettavasti tiedän useamman tapauksen jossa uusi omistaja on joutunut maksamaan aika moiset eläinlääkärikustannukse kun koiran sairaudet on tullut ilmi. Samoin luonnevian vuiksi on jouduttu lopettamaan. Koiran kannattaa ottaa aina pentunua sen oppii tuntemaan heti pienestä ja voi itse opetta sen omille tavoilleen niin että sopeutuu perheeseen.

1

152

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Onneksi et sanonut

      että "älä koskaan ota..." ;D Nimittäin meistä jotkut kyllä tekevät ihan tietoisesti sen valinnan että jättää sen pentuajan pissikakkirumban kärsittäväksi muille ja ottavat koiran vasta kun se on opetettu sisäsiistiksi. Itse kuulun näihin, ja oikeastaan kaikki muu mitä tuli "kaupan" päälle, oli ihan tietoista riskinottoa.

      Tärkeimmät asiat mitä halusin, oli että koira oli suomenpystykorva, sitä maalaismallia ja että tuo sisäsiisteysasia oli kunnossa. Sovittiin palautusoikeudesta(omistaja epäili sopivuutta kerrostaloon), mutta jo kun näin koiran kuvan, tiesin että sitä ei milloinkaan tarvittaisi. Niin monta pystäriä elämässäni tuntenut, että tunnistin heti täysin terveen koiruuden. Se terävä katse kertoi kaiken, muun olemuksen kanssa. Enkä erehtynyt. Ei ole ylimääräisiä kertoja eläinlekuria tarvinnut kuin kolme kertaa, molemmat korvat sai myyräjahdissa verikorvan, jotka tyhjättiin ja sitten sai kerran kedolla sahalaitamadolta pusun.

      Vain yksi "luonnevika" sillä on. Nimittäin ei oikein pidä vieraiden silittelyistä, joka on aika yleistä noille, ja sitä ei kyllä oikein saa millään poistettua. Mutta varovaisuudella on selvitty ilman vahinkoja tähän asti.

      Jos entinen omistaja näkisi koiransa nyt, niin ei kyllä uskoisi silmiään. Ero on kuin yöllä ja päivällä. Entisestä itsekeskeisestä riidanhaastajasta on kuoriutunut todellinen herrasmieshaukku joka ei oikeastaan hätkähdä kuin ukkosesta ja harrikasta.

      Työtä tuo vaati, ja sen kovuudesta varmaan halusit varoittaa mahdollisen rahanmenon ohella. Mutta se sairastumisen riski on myös pennulla, usein moninkertainenkin. Koulutus, jos sen aloittaa heti nuorena, on helpompi kyllä tehdä kun koira leimautuu heti juniori-iässään.

      Omana lisäyksenäni tähän aloitukseesi kehottaisin kaikkia jotka ovat koiraa hankkimassa, että katsovat sen silmiin. Ne ovat koiran terveyden peili. Jos katse on kirkas ja utelias, on koira todennäköisimmin aivan terve, eikä tule tarvitsemaan juurikaan ell:in apuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      194
      1855
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      117
      977
    3. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      127
      902
    4. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      755
    5. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      210
      704
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      135
      656
    7. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      60
      655
    8. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      21
      624
    9. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      602
    10. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      38
      568
    Aihe