Jotenkin väsynyt , oudon epätodellinen ja mitätön olo. Lisäksi väsymys tuntuu ihan fyysisestikkin, Olen joskus sairastanut keskivaikeaa masennusta ja mulla on diagnosoitu ahdistushäiriö, näin pahaa oloa ei ole pitkiin aikoihin ollut. Käyn terapiassa kerran viikossa mutta en saa jotenkin kontaktia häneen vaan tunti kuluu lähinnä kuulumisia kysyellessä. Pelkään että masennus uusi ja menetän uudelleen toimintakykyni, se on ollut joskus aika nollassa.
masennus
uusinut?
2118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
siis en saa kontaktia terapeuttiin piti kirjoittaa.
Varmaan sinun kannattaa mainita asiasta terapeutille, että et jaksa mennä pintaa syvemmälle. Yleensä kai terapeutit toimivat asikkaansa ehdoilla vaikka huomaakin että homma polkee paikoillaan. Kaksi eteen yksi taakse -periaatteella parantuminen etenee.