Että parannus tehdään menemällä ristin juurelle, on aivan käsittämätön! Miten se niinkuin konkreettisesti tai mielikuvituksessa tehdään? Kun se risti on tyhjä eikä siellä enää ole Jeesusta. Jeesus kuoli ja haudattiin ja nousi kolmantena päivänä kuolleista. Sen jälkeen hän ilmestyi vain omilleen ei enää kaikelle kansalle. Antoi tuon lähetyskäskynsä omilleen ja sanoi, että teissä minä tahdon asua ja teissä vaikuttaa Pyhän Hengen kautta. Jeesuksen oikeista opetuslapsista koostuu tänäkin päivänä Jumalan valtakunta maan päällä ja sitä valtakuntaa ja sen lähestymistä saarnataan jokaisessa seurapuheessa niinkuin Jeesus neuvoi omiaan saarnaamaan kun asetti heidät kaksin ja kaksin tätä saarnavirkaa hoitamaan. "Kun menette johonkin kylään tai kaupunkiin sanokaa: nyt on Jumalan valtakunta teitä lähestynyt, tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi." Siis Jeesusta on turha lähteä etsimään ristin juurelta, se on harhaoppia. Jeesus on taivaaseen astumisensa jälkeen löydettävissä vain Jumalan valtakunnasta, seurakunnasta, johon Jeesus jätti Pyhän Hengen viran omilleen sovinnosta saarnata.
Tuo kehoitus
Oppilapsensa
61409
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 61
Vanhimmat
Vanhoillislestadiolaisuudesta on kadonnut kristinoppi, jos ei ymmärrä mitä ristin juurelle meneminen takoittaa. Onneksi tilanne ei ole näin. Olimme pääsiäisen aikaan koko Helsingin ry ristin juurella lauluillassa missä aivan oikein virsin ja siionin lauluin opetettiin seurakuntaa lauluun johdattelevien uskon perusteita valottavien sanojen mukaan. Puhuttiin siitä miten seurakunta katselee Kristusta ja hänen haavojaan. Seurakunta, joka ei koko seurakuntana mene ristin juurelle, on kadottanut kristinuskonkin. Kyseinen lauluilta palautti minun uskoni siihen näkymättömään seurakuntaan. Emme me lähde niitä ihmisiä etsimään vaan evankeliumia. Ei Corneliuskaan rukoillut Jumalaa lähettämään ihmistä vaikka Jumala näin lopulta teki. Kaipuu ja rukous Corneliuksen sydämessä oli jo ennen sitä. Ristin juurelle meidät kutsutaan. Jumala toimii maailmassa kuten tuhlaajapojan isä, joka astui ulos kodistaan poikaa vastaan. Raamattu herättää kaipuun sydämeen jo itsessään. Ikävä vain että vanhoillislestadiolaiset hyvin vähän lukevat Raamattua. (Missä se kaipuu sitten tulee täytetyksi on toinen kysymys ja siitähän täällä palstalla riittää riitelemistä.)
Onneksi on sentää vielä seuroissa kuulee virren 301 missä mennään ristin juurelle.
Kirkasta oi Kristus meille
1.
Kirkasta, oi Kristus, meille
ristinuhri Golgatan,
josta meille langenneille
loistaa sydän Jumalan.
Uskon silmä kiinnitä
aina kohti ristiä.
2.
Synkeys nyt hajoaapi,
yöstä päivä valkenee.
Kun näin Jeesus voiton saapi,
taivas meille aukenee.
Herra Jeesus verellään
rauhan tuotti ristillään.
6.
Jeesus, sinun alkamasi
usko on ja kilvoitus.
Myös on sinun hallussasi
matkan päässä vapahdus.
Silloin minut uupuneen
noudat kotiin taivaaseen.
3.
Eksynyttä lammastansa
hän on aina säälinyt,
tuonut laumaan armossansa,
siinä sitä kärsinyt.
Uskon, että käydä saan
kasvojansa katsomaan.
4.
Ei siis alla kiusausten
epäillä nyt tarvitse,
eikä tiellä huokausten
epätoivo vallitse,
kun on täysi sovitus,
sielun turva, pelastus.
5.
Niinpä uskon silmä kantaa
yli matkan myrskyisen.
Katsellessa rauhan rantaa
kaipuu täyttää sydämen.
Saavu kohta, määränpää,
silloin tyyntyy myrskysää.
&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&&
Tämä on yksi minun suosikkilauluistani.
Etsivä-xx se evankeliumi on löydettävissä ei suinkaan ns. ristin juurelta, josta tämän maailman väärähengelliset sitä kehoittavat etsimään vaan Jumalan seurakunnasta, josta kuulutetaan tänäkin päivänä syntiensä vaivaamalle katuvalle ja sielun rauhaa etsivälle ihmiselle : Nyt on Jumalan valtakunta sinua lähestynyt, tee parannus ja usko epäusko ja sen mukanaan tuomat kaikki synnit anteeksi Jeesuksen nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa sydänveressään aivan rauhaan, vapauteen ja iloon asti. Emmehän me omassa nimessämme saarnaa anteeksiantamusta vaan lähettäjämme Jeesuksen Kristuksen nimessä. Miksi ihmeessä te väitätte, että seurakunta on mennyt Jeesuksen edelle? Kun Jeesusta ei ole löydettävissä tänäkään päivänä kuin Hänen omasta lammaslaumastaan, jota Hän kaitsee Pyhän Hengen kautta palvelijoittensa välityksellä.
Aina on kuitenkin pidettävä mielessä, että seurakunnan mukana kulkee raatelevaisia susia lammasten vaatteissa, ne jotka eriseurat rakentavat.
No tästähän voit sitten olla sitä mieltä. Mitään Kristuksen kirkkoa ei kyllä ole olemassakaan jos se ei tunnuta uskon alkavan ristin juurelta.
Olavi Voittonen piti joskus suviseurojen lopulla puheen siitä jäikö (unohtuiko) Jeesus Suviseuramatkalta. Tuntuu sille että yhdeltä jos toiselta on se Jeesus jonnekin unohtunut. Hän puhui siitä miten Jeesuksen vanhemmat lähtivät Jerusalemista ja Jeesus unohtui matkasta pois. Palaa hyvä aloittaja takaisin kristinuskon juurille hakemaan se Jeesuskin matkaan.
Kyllä se on edelleenkin niin että Jumalan henki kulkee missä tahtoo ja herättää sen kenet tahtoo ja niinkin se on, että Pyhä Henki lähtee Isästä ja Pojasta.
1. Kor. 1:18
Sillä sana rististä on hullutus niille, jotka kadotukseen joutuvat, mutta meille, jotka pelastumme, se on Jumalan voima.
Gal. 6:14
Mutta pois se minusta, että minä muusta kerskaisin kuin meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen rististä, jonka kautta maailma on ristiinnaulittu minulle, ja minä maailmalle!
Enpä ole löytänyt yhtäkään kohtaa Raamatusta missä Paavali olisi sanonut julistavansa seurakuntaa eikä Kristuksen ristiä. Paavali kirjoittaa paljon pastoraalisia kirjeitä siitä miten seurakunna tulee toimia, mutta hän missää kohden kirjoita julistavansa muuta kuin Kristuksen ristiä.
Hyvin kirjoita etsivä-xx.
Tuo puhuja taisi olla Seppo Lohi, joka otti puheeksi juuri mainitsemasi asian.
Olavi taisi kavahtaa sitä puhetta.
Se oli ihmeellinen puhe, meni suoraan sydämeen.
Muistan, että olin kävelemässä jonnekin, pysähdyin. Puhe pysähdytti minut siihen paikkaan, minullakin voi olla kristus hukassa.
Uskon silmä kiinnitetään siihen Jeesuksen Kristuksen ristillä suorittamaan syntien sovitukseen. Hän sillä ristikuolemalla voitti kuoleman ja mahdollisti ihmisen taivaaseenpääsyn. Jeesus vielä ilmestyi ristikuoleman jälkeen omilleen jakamaan Pyhän Hengen tehtävää, jossa synnit anteeksi annetaan.
Niin voitollinen oli Jeesuksen maan päällä viitoittama tie, ja lopputuloksena ihmisen pelastaminen.
Kyllä Jeesus eli kaiken kansan mukana.
UT toki kertoo Hänen sanomaansa omilleen, sillä opetetunlapsiahan oli yhteensä yli 70 kymmentä.
Luukas 24 kertoo Hänen olleen Emmauksen tiellä, ei ole selvää, oliko läsnä myös muita juutalaisia.
Hän esiintyi ylösnousemus ruumissaan mitenkään sitä petellen.
>>Jeesuksen oikeista opetuslapsista koostuu tänäkin päivänä Jumalan valtakunta maan päällä ja sitä valtakuntaa ja sen lähestymistä saarnataan jokaisessa seurapuheessa niinkuin Jeesus neuvoi omiaan saarnaamaan kun asetti heidät kaksin ja kaksin tätä saarnavirkaa hoitamaan. ** Osin oikein, mutta Jeesus ei puhut saarnavirasta mitään, tässä yhteydessä, mutta alkuteksti sanoo, että tulee –opetuslapesuttaa itsensä.
Jeesuksen opetuslapset olivat jo uudestisyntyneitä. Heidän ei tarvinnut kääntyä, mutta heille oli kaupungit lähinnä Israelin maan kaupunkeja, ja harva heistä koskaan poistui Israelista.
Mistään sieltä ei ole tyhjälle ristille yli 200 km.
Sanonta - mennä ristin juurelle, on allegoriaa, postiivisessa muodossa.
>>Jeesus on taivaaseen astumisensa jälkeen löydettävissä vain Jumalan valtakunnasta, seurakunnasta, johon Jeesus jätti Pyhän Hengen viran omilleen sovinnosta saarnata. ** Se on totta myös, kunhan se saadaan ensin alas.
Jumalan Valtakuntaa johtaa Jumala ja se tulee milleniumissa, vielä sitä ei täällä ole. Jos tarkoitat, että SRK on se, nauran ajatukselle, sehän on pelkkä lahko.
Toki jollain uskovalla VL:llä se voi olla jo sydämessään.
Kes.
""Enpä ole löytänyt yhtäkään kohtaa Raamatusta missä Paavali olisi sanonut julistavansa seurakuntaa eikä Kristuksen ristiä. Paavali kirjoittaa paljon pastoraalisia kirjeitä siitä miten seurakunna tulee toimia, mutta hän missää kohden kirjoita julistavansa muuta kuin Kristuksen ristiä.""
Etsivä-xx on oikeassa ja kirjoittaa raamatullisesti näin vl:änkin mielestä.
Kesitas miksi Jeesus kehoitti: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan niin sen ohessa teille kaikki muukin annetaan? Jos se ei olis täältä maan päältä löydettävissä, vaan se on vasta taivaassa, niin miksi sitä sen vuoksi sitten tulis etsiä ylipäätänsä? Sanotaan että tie kunnian taivaaseen vie maan päällä olevan armovaltakunnan kautta. Ja toiseksi, olihan nasaretilaisten lahkoksikin alkuseurakuntaa nimitetty ja sillä nimellä tarkoitettiin sen aikaista Jumalan valtakuntaa. Nyt tässä ajassa julistetaan edelleen samaa Jumalan valtakunnan lähestymistä, mutta ei se ole joku SRK, joka on perustettu lähetysseurojen toimeenpanevaksi elimeksi . Mutta ei teiltä, joilta on salattu Jumalan viisaus, ja elätte hengellisessä sokeudessanne voi vaatiakkaan, että te sitä näkisitte, että Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa.
etsivä-xx Käytkö sinä seuroissa Helsingin rauhanyhdistyksellä, mutta et ole vielä löytänyt tunnollesi rauhaa? Tuo nimimerkkisi viittaisi siihen. Googleta VL-FOORUMI ja rekisteröidy sinne ja tule keskustelemaan elävästä uskosta ja siitä, miten ennen on uskottu ja uskotaan vielä tänä päivänäkin. Siellä voit vapaasti kirjoittaa ja kysellä , mitä on elävä usko ja miten sen uskosta osaton, etsivä voi löytää sielunsa verhoksi.
Ensinnäkin tulkitset väärin sen mistä etsivä-xx tulee. XX tulee siitä, että pelkkä etsivä on ollut varattu ja xx on naisen xy miehen lyhenne. Mihin etsivä liittyy, sen pidän itselläni. Se ei siis liity mitenkään siihen jakeeseen tai siihen mihin siinä jakeessa viitataan (ei siis liity Matt. 7:8 )
Toisekseen minulla paremmat opettajat kuin mitä vl-foorumilla koskaan, en ole aikonut siitä edusta luopua, päin vastoin olen kiitollinen, että sellaisia opettajia on vanhoillislestadiolaisuudessa.
Kolmanneksi, vl-foorumi on lakihenkisen fundamentalismin tyyssija. Olen piekemminkin varoittanut ketään vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelta tulevaa sieltä etsimästä vastauksia. Mikä vl-foorumilla on hyvää on arkisto vanhoista päivämiesten ja muista kirjoituksista.
Olen tavallaan pakanakristitty juutalaiskristillisessä siionissa. Samat ongelmat on muualta tulevien ei lestadiolaisuuteen syntyneiden kanssa, kun on ollut alkuseurakunnassa pakanakristityiltä vaadittujen juutalaisten tapojen kanssa.
Mopin palstalle olisin saattanut mennä, mutta sehän on kuollut pois.
Vanhoillislestadiolaista keskustelua ei täälläkään ole (enää). Mutta tämä on anonyymipalsta mikä on hyvä asia.
etsivä-xx Et vastannut kysymykseeni , että käytkö Ry:n seuroissa Helsingissä vai jossain muualla pääkaupunkiseudulla. Toisekseen kysyn nyt mitä mieltä olet näistä liberaali vanhoillislestadiolaisista, jotka omalla nimellään ottavat kantaa esimerkiksi kotimaan nettiblogeissaan ja vaativat, että oppia olisi monissa kohdin uudistettava nykyajan vaatimusten mukaiseksi. Siitä huolimatta vaikka Raamatussa on kirjoitettuna, että maailma muuttuu mutta varoitetaan uskomassa olevia muuttumaan sen mukana. Sillä Jumalan sana on sama eilen tänään ja ikuisesti. Se ei siis muutu.
Eiköhän se ongelma ole siinä mitä Tunnutuskirjoihin kirjoittettiin 1500-luvulla. Kun se ei kaikille kelpaa, mitä Tunnutuskirjoissa lukee. Siellä lukee muutama asia, mikä on ongelmallinen vl-foorumille. Entä jos oppia ei vaaditakaan "että oppia olisi monissa kohdin uudistettava nykyajan vaatimusten mukaiseksi" vaan että otettaisin vaari siitä mikä luterilaisuutta on.
"Koko kristillisyyden katsottiin olevan vain tiettyjen pyhäpäivien viettoa, uskonnollisten tapojen noudattamista, paastoja ja tietynlaisen puvun pitämistä. Näiden velvollisuuksien noudattamiselle annettiin mitä ylevimpiä nimityksiä, kuten "hengellinen elämä" ja "täydellinen elämä." Sitä vastoin ne Jumalan käskyt eivät saaneet osakseen minkäänlaista kunnioitusta, jotka koskevat kutsumustyötä, kuten sitä, että perheenisä kasvattaa jälkeläisiään, että äiti synnyttää lapsia ja että ruhtinas hallitsee valtiota. Näitä tehtäviä pidettiin maallisina ja epätäydellisinä tekoina, jotka ovat paljon arvottomampia kuin mainittujen ylevien velvollisuuksien noudattaminen. Tämä väärä käsitys piinasi suuresti hurskaita ihmisiä. He surivat sitä, että olivat epätäydellisen elämänmuodon, nimittäin avioliiton, julkisten virkojen ja muiden yhteiskunnallisten tehtävien vankeudessa. "
Tästä tulee niin pitkä tekstilainaus, että laitan koko lainauksen toisiin viesteihin.
Elämäntapa on on nostettu korokkeelle ja sitä on aihellistakin arvostella. Nimittäin ne muodot, joilla tänä päivänä luodaan käsite "hengellinen elämä" tai "täydellinen lestadiolainen elämäntapa". Luodaan vaade elämäntavasta, joka käytönnössä ei voi olla kaupunkikulttuuria,ei olis ollut todellisuutta esim. Helsingin työläiskortteleissa 1800-luvulla. Yhdistetään usko sellaiseen minkä toteuttaminen on mahdollista vain maaseudulla tai pikkukaupungissa missä on punainen tupa ja perunamaa. Eteläsuomen työtön nuori ei niitä kämppiä ostele, ei autoja eikä mitään muutkaan. Muistan omasta nuoruudestani miten rahaa ei ollut ruokaan vuokran maksun jälkeen, oli nälkäkin, puoleen hintaan myytävää leipää ja kaurapuuroa. Sosiaalitukien ehtona oli siihen aikaan työttömälle (vaikka olisi ammattiin valmistunut), että vaadittiin sitoumus siihen, että maksaa takaisin saamansa sosiaalituen. En minä eikä tuttavat allekirjoittaneet sellaista blankopaperia, jonka velan loppusummaa ei olisi ollut tiedossa. Töttömyyttä kun riitti vuosiksi (silloinen lamakin kesti) ja niin riittää tämä päivän nuorillekin. On vastuutonta sanoa, että Jumala ei toisi onnettomuutta ihmisen elämään, sairautta kuten masennusta monelle. Menestyksen teologiaa tarjotaan liikaa. En ole kuullut seurapuhetta missä kerrottaisiin miten köyhyydessä eletään vanhoillislestadiolaisuutta vaikka sitäkin täytyy olla olemassa. Evankeliumi kuuluu kaupunkiin yhtä suurella oikeutuksella kuin pohjanmaan lakeuksisllekin. Sosiaaliturva tulee tästä nykyisestä ohenemaan. Lakipiste oli ja meni. Sen lakipisteen aikana luotiin moderni lestadiolaisuus, autoja kaksi, iso talo haja-asutusalueelle ja isälle hyvä työpaikka it-alalla tai liike-elämässä. Tämä on se kuva mikä julkisuudessa lestadiolaisuudesta esitetään.
Monen liberaalilestadiolaisen kehityksen taustalla on sen tosiasian tunnustaminen, että omat jaksamisen rajat ylittyvät varsinkin naisten osalta.
Matt. 12:7
Jos te ymmärtäisitte, mitä tämä tarkoittaa: 'Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja', te ette tuomitsisi syyttömiä. [Hoos. 6:6 ; Matt. 9:13]
Jumala on Kristuksen suulla luvannut olla armahtavainen mutta armahtavatko ihmiset heikkoja.
Toiseksi nämä perinnäissäännöt ovat hämärtäneet Jumalan käskyt, koska ne on nostettu korkealle niiden yläpuolelle. Koko kristillisyyden katsottiin olevan vain tiettyjen pyhäpäivien viettoa, uskonnollisten tapojen noudattamista, paastoja ja tietynlaisen puvun pitämistä. Näiden velvollisuuksien noudattamiselle annettiin mitä ylevimpiä nimityksiä, kuten "hengellinen elämä" ja "täydellinen elämä." Sitä vastoin ne Jumalan käskyt eivät saaneet osakseen minkäänlaista kunnioitusta, jotka koskevat kutsumustyötä, kuten sitä, että perheenisä kasvattaa jälkeläisiään, että äiti synnyttää lapsia ja että ruhtinas hallitsee valtiota. Näitä tehtäviä pidettiin maallisina ja epätäydellisinä tekoina, jotka ovat paljon arvottomampia kuin mainittujen ylevien velvollisuuksien noudattaminen. Tämä väärä käsitys piinasi suuresti hurskaita ihmisiä. He surivat sitä, että olivat epätäydellisen elämänmuodon, nimittäin avioliiton, julkisten virkojen ja muiden yhteiskunnallisten tehtävien vankeudessa. Samalla he ihailivat munkkeja ja muita samankaltaisia ja elivät siinä väärässä uskossa, että näiden harjoittama sääntöjen noudattaminen oli Jumalalle mieluisempaa.
Kolmanneksi nämä ihmisten perinnäissäännöt ovat aiheuttaneet omilletunnoille suuria vaikeuksia, koska oli mahdotonta noudattaa kaikkia perinnäissääntöjä ja ihmiset silti katsoivat niiden noudattamisen olevan välttämätöntä Jumalan palvelemiseksi. Gerson 34 kirjoittaa, että monet ovat langenneet epätoivoon, muutamat jopa riistäneet itseltään hengen havaittuaan, etteivät kykene täyttämään perinnäissääntöjä kun eivät tässä hädässäkään saaneet kuulla ainoatakaan lohdutuksen sanaa uskonvanhurskaudesta ja armosta. Näemme kyllä, että ripitysoppaiden tekijät 34 ja teologit keräilevät perinteitä ja yrittävät löytää lievennyksiä saadakseen aikaan helpotuksia omilletunnoille. Mutta he eivät vapauta omiatuntoja tarpeeksi, vaan kahlehtivat niitä joskus vieläkin tiukemmin. Perimmäissääntöjen kokoaminen on vienyt oppineiden ja saarnaajien voimat niin tarkoin, ettei ole jäänyt sijaa tarttua Raamattuaan ja etsiä sieltä hyödyllisempää opetusta uskosta, rististä, toivosta, maallisten tehtävien arvosta ja omientuntojen lohduttamisesta vaikeissa kiusauksissa. Sen takia Gerson ja muutamat muutkin teologit valittivat syvästi, että he näihin perinnäissääntöjä koskeviin kiistoihin kietoutuneina estyivät käsittelemästä tärkeämpiä opin kysymyksiä. Augustinuskin kieltää rasittamasta omiatuntoja semmoisilla säännöksillä ja antaa Januariukselle 35 sen viisaan neuvon, että on yhdentekevää, seurataanko niitä vai ei. Näin hän todella sanoo.
Tämän johdosta ei meikäläisiä sovi syyttää siitä, että he aiheetta tai vihasta piispoja kohtaan ovat ottaneet esille tämän asian, niin kuin muutamat väärin luulevat. Oli näet aivan välttämätöntä valistaa seurakuntia niistä eksytyksistä, jotka ovat syntyneet perinnäissääntöjen väärinymmärtämisestä. Sillä evankeliumi velvoittaa meitä kirkossa kaikin voimin julistamaan oppia armosta ja uskonvanhurskaudesta, mutta tätä ei voida ymmärtää, jos ihmiset uskovat itse voivansa omavalintaisia perinnäissääntöjä noudattamalla ansaita armon.
En ole naispappeuden kannalla enkä ymmärrä miksi sellaista asiaa vanhoillislestadiolaisuudessa vaaditaan, monet sitä kirjoituksissaan vaativista ovat ajatuksiltaan niin yleiskirkollisia muutoinkin, että miksi he eivät saman tien etsi yhteyttä sinne.
Opista täytyy voida keskustella. Ikävä vain, että tämä monen osalta johdetaan umpikujaan liian pian esittämällä epäilyksiä ihmisen uskosta. Sen sijaan että annettasiin luterilasen teologian perustaa näiden kysymysen läpikäymiseen.
Ikävimpiä ovat ne kohtalot, jotka ovat alkaneet suhteellisen pienistä asioista. Muunmuassa Vuokko on kirjoittanut siitä miten pienestä asiasta lumipallo on hänen ystävänsä osalta lähtenyt liikkeelle. Sehän "imaisi" sitten prosessissa Vuokonkin.
Odotan kesää ja vapaata, että ehtisin lukemaan lestadiolaisuudesta tienhaarassa muutakin kuin Joonan kirjoituksen, josta aloitin.
Mitä lie katsot kuuluvan perinnäissäännöiksi, sitä en tiedä. Mutta tämän järjestyksen tiedän ja joka on suoraan Raamatusta: Armo opettaa hylkäämään jumalattoman menon ja hurskaasti ja siveästi ja nuhteettomasti tässä elämässä vaeltaman. Sekä varoitetaan mukautumasta tämän maailman menon jälkeen. Minä olen ymmärtämässä niin päin, että uskonvanhurskausta seuraa elämänvanhurskaus. Enkä koe kanssasi samoin, että se ns. elämänvanhurskaus tarkoittaisi jotain perinnäissääntöjä.
Eikö tässä ole riittäviin valinnanvaraa.
http://rauhanyhdistys.fi/seurat/seurat-radiossa/
Kaikke muuta voi tehdä netissä, mutta ei nauttia ehtoollista. Siksi suuntaankin kaikkein varmimmin johonkin kirkkoon. Kirkkojan riittää. Rataa riittää pohjoiseen ja länteen, moottoritietä vielä laveammin. Mitä merkitystä silllä on missä minä kulloinkin seuroja kuuntelen. Eikä tänne kuulu sekään kenen kanssa keskustelen jos keskustelen.
Mietteitä lestadiolaisesta elämäntavasta historiallisen kehtiyskaaren kautta syntyy vaikkapa juuri sen Joonan kirjoituksenkin pohjalta. Mikä sai vanhoillislestadiolaiset hyväksymään kravatin, verhot ja luopumaan naisten huiveista ja hameista. Miten näin suuri myönnytys voitiin tehdä? Lestadiolaisuus sulautti itseensä silloin vielä runsaasti ympäröivää kyläyhteisöä eli "maailmallisia" tapojakin omaksutiiin vaikka Paavali kirjoitta huiveista mutta ei korvakoruista.
1. Kor. 11:4
Jos miehellä on päähine päässään, kun hän rukoilee tai profetoi*, hän häpäisee päänsä. [Profetoiminen ei ole tässä ennustamista vaan Hengen välittömästä vaikutuksesta syntyvää selväsanaista puhetta, vrt. 14:3.]
1. Kor. 11:5
Sen sijaan jos nainen on avopäin, kun hän rukoilee tai profetoi, hän häpäisee päänsä, sillä sehän on samaa kuin hän olisi antanut ajaa hiuksensa pois.
1. Kor. 11:6
Ellei nainen peitä päätään, hän voi yhtä hyvin leikkauttaa hiuksensa. Mutta jos kerran hiusten leikkaaminen tai pois ajaminen on naiselle häpeällistä, hänen tulee peittää päänsä.
Aloittaja kirjoitti tähän väliin jo enne kuin ehdin siihen suureen ihmettelyn kohteeseen.
Kristinusko on kaupunkiseurakuntien voittokulkua osana kaupunkikulttuuria.
Rooma, Korintti, Efeso, Kolossa, Tessalonika.
Lopen teema oli kaupunki, mutta maaseutua se Loppikin oikeasti on.
Milloin tulee suuret mutta ei mammuttiseurat kaupunkiin? Muut herätysliikkeet tulevat tapahtumineen kapunkeihin, vanhoillislestadiolaisuus ei.
Minä vierastan sellaista väentungosta kuin on suviseuroissa. Suojaan aurongonlta tai sateelta ei pääse mihinkään. Mukavaa istumapaikkaa ei ole missään. Radio on paljon parempi väline kotona tai kesämökillä. Mikä on istuessa mukavassa tuolissa ja nauttia ruokaa ja juomaa ilman jonotuksia. Kaupungin ilona on se, että pääsee bussillakin oman aikataulun mukaan. Ei siis Suviseuroja minulle tänä kesänä eikä varmaan tulevinakaan. Mitä minä siellä tekisin, kun en ole etninen sellainen enkä tunne sieltä "ristin sielua".
>>Kesitas miksi Jeesus kehoitti: etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskauttaan niin sen ohessa teille kaikki muukin annetaan?** Juuri siksi, koska se on lähellä, jopa osalla miestä sisällä.
Kyseinen JV;n etsimen on löydettävissä ainoastaan uudestisyntymisen kautta. Sitä pitää ensin etsiä.
Tästä Hän kävi tuntien dialogia Piispan tasoisen miehen, Nikodemusken kassa, joka oli jopa auttamassa Jeesusta hautaan.
Jeesus vastasi hänelle: "Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa." ( Joh 3;3)
Tästä uudestisyntymisestä on SRK vaiennut, jopa kieltänyt sen olemassaolon, mutta nyt pari viikkoa sitten eräs puhuja yllättäen mainitsi asiasta.
Joten olette tulemassa oikealle tielle.
Jumalan Valtakuntaa johtaa Jumala. Ei ihminen ja koska se ei ole sormella osoitettavaa, on jopa Jumalan pilkkaa väittää, että joku lahko edustaa sitä.
Jumalan Valtakunta on kristittyjen, uudestisyntyneiden sydämessä, sitä pitää SINNE etsitä. Matt 3;2 "Kääntykää, sillä taivasten valtakunta on TULLUT LÄHELLE!"
Hän jopa käskee julistaa sitä; ja julistakaa: 'Taivasten valtakunta on tullut lähelle (Matt 10;7)
>>Jos se ei olis täältä maan päältä löydettävissä, vaan se on vasta taivaassa, niin miksi sitä sen vuoksi sitten tulis etsiä ylipäätänsä? ** Sen Jeesus sanoo; (Matt 11;12) Johannes Kastajan päivistä asti taivasten valtakunta on ollut murtautumassa esiin, ja jotkut yrittävät väkivalloin temmata sen itselleen.
Näin Hän mainitsee jo teidät, varkaina.
Luuk 17; 21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä".
Näin se on ja vain uudestisyntyneissä, kuten Jeesus sanoo.
>>Sanotaan että tie kunnian taivaaseen vie maan päällä olevan armovaltakunnan kautta. ** sanotaanhan sitä, on paljon muutkin puppua sanottu. Olisi hieno, jos panisit paikan Raamatusta.
Siellä ei puhuta lestadiolaisista mitään.
>>>Ja toiseksi, olihan nasaretilaisten lahkoksikin alkuseurakuntaa nimitetty ja sillä nimellä tarkoitettiin sen aikaista Jumalan valtakuntaa. ** Tämäkin vielä Missä niin sanottiin? Lopet tuo soopa? Näytä edes paikka Raamatussa.
Hieman naurattaa, kun puhut hermeneutiikkaanne, mutta ei YHTÄÄN TARTUNTA KOHTAA Sanasta.
>>Mutta ei teiltä, joilta on salattu Jumalan viisaus, ja elätte hengellisessä sokeudessanne voi vaatiakkaan, että te sitä näkisitte, että Jumala seisoo Jumalan seurakunnassa** Näyttää, että Sinulta on salattu koko Raamattu, koska et puhu siitä mitään, sen sisällöstä.
Jumala kyllä seisoo Taivaassa ja Jeesus seurakunnassaan. Hän perusti seurakunnan, jossa elää kristittyjä kautta maailman ja meitä on n 1,5 miljardia.
Jumalalla ei ole koskaan ollut seurakuntaa.
Tässäkin tajuaa, kuinka pihalla olet.
Kes.
Copypaste toisesta ketjusta:
********************************
Hemesti
.
Näitä, kuten sinä, saa sukuritsa aikaan.
Kenen lauluja laulat?
Olet säälittävä palstan sääntöjä rikkonut paskis.
Odota Poliisia ovellesi.
**********************************
27.5.2013
.
Kesitas oli tuo feikkaaja.
Oli hetkeä aiemmin kirjoittanut tämän alla olevan viestin ja sitten pelästyneenä jostain kääriytyi hemestin kaapuun. Joku antoi palautetta siinä välissä.
.......
Kesitas
Kaikesta näkee, että mielesi on saastainen.
Näet kaikessa vain seksuaalisuutta.
Sairastat ilmeisesti samaa addiktiota, kun valtaosa koko VL liikkeen isistä, jotka raiskaavat kesäisesti pukeutuneita ala- ikäisiä lapsiaan.
Kannattaa ehkä harkita hoitoa
Miten nuo minuun liittyy?
Kukahan tässä on hoidon tarpeessa?
Mitä mieltä Paavali oli;
1.Kor 2:
1 Niinpä, kun minä tulin teidän tykönne, veljet, en tullut puheen tai viisauden loistolla teille Jumalan todistusta julistamaan.
2 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
----
Ei kelpaa vl:ille se mikä Paavalille oli kaikkein tärkeintä - miten sovinto Jumalan kanssa kalliisti tehtiin Jeesuksen Kristuksen Pyhän kärsimyksen ja ristinluoleman kautta.
"22 Sillä minä olin päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.""
VAIN YKSIN JEESUS KRISTUS, usko Häneen riittää. Se riitti Paavalille ja se riittää meillekin, olit sitten vl vai hellari!
Nyt olen eri mieltä nimimerkin 14-2 kanssa. Uskon kohde on Kristuksen risti. Ei seurakunta.Näin Paavali opettaa. Kuitenkin sitten "vain yksin Jeesus Kristus" ei ole sekään riittävää. Nimittäin tämä Kristus ristiinnaulittuna synnyttää uskon ja on vanhurskautemme perusta. Kristinusko ei Raamatun mukaan kuitenkaan ole sellainen, että jokainen oman halunsa mukaan leipoo siitä oman reseptin. Siinä on pohjalla teologia, jota erityisesti Paavali on kirjeissään kuvannut. On huomattava, että Paavalin kirjeissä kuvattu oppi on kuitenkin muidenkin apostolien yhteisesti hyväksymä. Pietari, Jaakob ja tämän veljen Johannes olivat todistajia, silminnäkijöitä ja läsnä Kirkastusvuorellakin. Seurakunnan tehtävä Kristuksen ruumiina on puhtaan evankeliumin säilyttäminen puhtaana.
Kun sanotaan, että taivasten valtakunta on lähestynyt, puhutaan näkymättömästä, siitä mikä on läsnä mm. ehtoollisessa. Kuitenkaan luterilainen ei palvo ehtoollisleipää Kristuksena ehtoollisen ulkopuolella. Ei minun mielestäni seurakuntaakaan muuloin kuin samassa yhteydessä kuin ehtoollista nauttiessaan. Seurakunta on olemassa Kristuksen ruumiina sanan kautta. On väärin opettaa seuraamaan seurakuntaa, kun seuraamme Kristusta. Kristuksen ristin puuttuminen puheesta, sitä Paavali ja Pietari eivät opeta.
26 Jos joku tahtoo olla minun palvelijani, seuratkoon minua. Missä minä olen, siellä on oleva myös palvelijani, ja Isä kunnioittaa sitä, joka palvelee minua. [Joh. 14:3, Joh. 17:24; 1. Tess
Corneliusta kutsui Jumalan Henki jo enen kuin hän kutsui Pietarin. Mistä Pietari sitten puhui kun puhui Kristuksesta ja rististä:
38 Te olette kuulleet Jeesuksesta, nasaretilaisesta, jonka Jumala voiteli Pyhällä Hengellä ja voimalla. Hän kulki ympäri maata, teki hyvää ja paransi kaikki jotka olivat joutuneet Paholaisen valtaan, sillä Jumala oli hänen kanssaan. [Luuk. 4:18, Luuk. 5:17, Luuk. 6:19]
39 Tämän me voimme vahvistaa todeksi, kaiken tämän, minkä hän teki Juudean maassa ja Jerusalemissa. Hänet he ripustivat ristinpuulle ja surmasivat, [Ap. t. 1:21,22 | Ap. t. 5:30]
40 mutta Jumala herätti hänet kolmantena päivänä ja antoi hänen ilmestyä --
41 ei kaikelle kansalle, vaan todistajille, jotka Jumala oli ennalta valinnut, meille, jotka söimme ja joimme hänen kanssaan sen jälkeen kun hän oli noussut kuolleista. [Luuk. 24:36-43]
42 Hän käski meidän saarnata kansalle ja todistaa, että juuri hänet Jumala on asettanut elävien ja kuolleiden tuomariksi. [Ap. t. 2:20,21, Ap. t. 17:31, Ap. t. 24:25]
43 Hänestä kaikki profeetat todistavat, että jokainen, joka uskoo häneen, saa hänen nimensä voimasta syntinsä anteeksi." [Jer. 31:34; Miika 7:18; Sak. 13:1]
Raamatussa on "mallisaarna" siitä mikä kristillinen sanoma on. Mutta tässä Pietarin puheessa on muutakin kuin mitä nimimerkki 14-2 kirjoittaa.
etsivä-xx Et siis tunne tarvitsevasi Jumalan lasten yhteyttä edes paikallistasolla. Eli sinua ei kiinnosta käydä paikkakuntasi rauhanyhdistyksen seuroissa niinkö? Sen voin ymmärtää, että suviseuroissa käynti ei aina ole mahdollista, emme puolisoni kanssa ole niissä käyneet joka vuosi taitaa olla viimeksi vuonna 2000. Mutta iloitsemme suuresti, että nykytekniikka on mahdollistanut sen, että suviseura lähetyksiä voidaan kuunnella aamusta iltaan kotisohvalla istuen, jota termiä käytit. Meikäläisillä on sanonta, että seurakuntaan jostain uskovaisesta jää todistus, että sielu kelpasi Jumalalle, kun hän nukkui pois täältä ajan vaivoista. Että hän ahkeroitsi uskoa evankeliumin omalle kohdalleen ja hänellä oli uskonystäviä, saattomiehinä, jotka tunsivat hänen sydämensä tilan. Kuinka monesti elävässä uskossa kilvoittelijan tarvitseekin käydä armoistuimen tykö, jossa hän haluaa panna tunnoltaan pois sinne tarttuneita synnintartunnaisia, kiusauksia ja epäilyksiä ja kuulla tuolta saattomieheltään anteeksiantamuksen evankeliumin ja omistaa sen omakohtaisessa uskossa. Jumalalla ei ole yksinäisiä lapsia vaan seurakuntaäiti on se, joka niitä Jumalalle synnyttää sanansa jälkeen niinkuin luonnollinenkin äiti synnyttää perheeseen lapsia. Siionin laulu 125 alkaa näin:Oon lapsi Isän Jumalani ja veli Herran Jeesukseni. Tähtien tuolla toisella puolla on kotini.
Nyt olet siinä hengessä liikeellä aloittaja 1, missä voi toimia vl-foorumissa mutta ei muualla.
1. Netti ei ole pakka missä kenenkään uskoa arvioitaisiin, vielä vähemmän "hoidetaan".
2. Kuka olisi sellainen idiootti, että alkaisi täällä uskoaan puimaan.
3. Aito luterilainen sielunhoito tapahtuu ihmisen omasta aloitteesta. Sellaisen henkilön kanssa, jonka itse valitsee. Sielunhoitoa annetaan hyvin erilaisilla lahjoilla ja kokemuksella. Eri ihmisille sopii erilainen henkilö. Sellaiselle, jonka usko on "uskotaan vain synnit anteeksi" sopii varmaankin suoraviivaisempi ja käytännönläheisempi keskustelu. Sellainen, joka kipuolee koko opin teologisen pohjan kanssa, tarvitsee sellaisen keskustelukumppanin, joka ymmärtää mistä se asia kiikstaa. Vanhemmat tietävät, ettei saman perheen lapsiakaan voi kasvattaa saman kaavan kautta.
4. Keskustelujen luonteeseen kuuluu, ettei kumpikaan keskustelija pui niitä turuilla ja toreilla.
Tämä palsta on keskustelua missä on sekaisin helluntilaiste, vapaakirkon, muiden vapaiden suuntien, jehovantodistajien, luterilaisten, akimlaisten, vapaiden sielujen, ateistien, entisten lestadiolaisten ja ei käytännössä juuri kenenkään lestadiolaisen kirjoituksia. Kirjoitukset poukkoilevat varsinaisesta aiheesta omituisille sivupoluille. Kirjoitusten tekstimäärä on rajattu, keskustelusta poistuu kommentteja, jolloin vastaus on ihan eri tekstiin. Ja sinulla on halu tulkita ihmisen sieluntilaa täällä. Tämä on virikepaikka lukea Raamattua. Paljon laajemmin kuin mitä tulee vastineeseen. Tuo mieleen jonkun jo jäähylle jätetyn teologisen kymyksen. Palvelee ajatusten testipaikkana, mutta ei täältä saa oikeita vastauksia, vain aineksia kysymyksiin.
jatkan vielä kirjoituksestasi lisää
Voi hyvät hyssykät.
"Meikäläisillä on sanonta, että seurakuntaan jostain uskovaisesta jää todistus, että sielu kelpasi Jumalalle, kun hän nukkui pois täältä ajan vaivoista. Että hän ahkeroitsi uskoa evankeliumin omalle kohdalleen ja hänellä oli uskonystäviä, saattomiehinä, jotka tunsivat hänen sydämensä tilan."
Tällä asialla ei ole vanhurskauttamisen kanssa mitään tekoa.
Seurakunta ei kenenkään vanhurskautta päätä vaan Erehtymätön Tuomari viimeisenä päivänä eli mitään todistus siitä että sielu kelpasi Jumalalle ei seurakunnalla ole. Opetat harhaoppia. Sureville omaisille voi jäädä TOIVO siitä, että hänen nimensä on elämän kirjoissa.
Ei edes ole kuin arvailuja siitä mistä tämä tällainen olisi voinut tulla "seurakunnan todistus" olisi voinut tulla lestadiolaiseen puheeseen. Teologista pohjaa sillä ajattelulla ei ole. Tämä yksi niitä asioita jotka erottavat minua, minä tartun niihin "lisukkeisiin" ja en usko kuulevani oikeaa opetusta puhtaasta vanhurskauttamisopista. Tällaista ehtoa ei vanhurskauttamisopissa ole "Että hän ahkeroitsi uskoa evankeliumin omalle kohdalleen ja hänellä oli uskonystäviä, saattomiehinä, jotka tunsivat hänen sydämensä tilan."
Itse asiassa minulle on käsittämätön ilmaus "ahkeroitsi uskoa evankeliumin omalle kohdalle". Luterilainen opetus on että ihminen on uskon kautta vanhurskas syntinen. Syntejä ei uskota tipoittain anteeksi vaan ne ovat anteeksi annetut koko ajan. Uskovailelle sanoissa "Jeesuksen nimessä ja veressä" on vakuutus siitä että synnit ovat anteeksi annetut" mutta niiden sanojen kuulemisen määrä ei ole vanhurskauden mitta.
Minä ajattelen koko tämän asian pyhittymisen käsitteen kautta. Tämä ei koskaan pääty ennen kuolemaa. Luterilaisen opetuksen mukaan kuitenkin pelastukseen riittää sinapinsiemenen verran uskoa, ei silloin mitata sitä mikä on uskovaisen pyhittymisen määrä suhteessa syntiseen lihaan. Meillä ei ole Jumalalle mitään annettavaa. Lähimmäiselle kylläkin ja tätä lähimmäiselle annettua hyvää muistellaan hautajaisissa yleensä eniten. Tämä onkin tärkeää koska niinhän Jeesus meitä kehoittaa toimimaan.
34 Sitten kuningas sanoo oikealla puolellaan oleville: 'Tulkaa tänne, te Isäni siunaamat. Te saatte nyt periä valtakunnan, joka on ollut valmiina teitä varten maailman luomisesta asti. [Viis. 5:15,16; Ef. 1:4]
35 Minun oli nälkä, ja te annoitte minulle ruokaa. Minun oli jano, ja te annoitte minulle juotavaa. Minä olin koditon, ja te otitte minut luoksenne. [Jes. 58:7; Hes. 18:7; Sir. 7:32-36; Gal. 5:6; Hepr. 13:2; Jaak. 1:27, Jaak. 2:13,14]
36 Minä olin alasti, ja te vaatetitte minut. Minä olin sairas, ja te kävitte minua katsomassa. Minä olin vankilassa, ja te tulitte minun luokseni.'
37 "Silloin vanhurskaat vastaavat hänelle: 'Herra, milloin me näimme sinut nälissäsi ja annoimme sinulle ruokaa, tai janoissasi ja annoimme sinulle juotavaa?
38 Milloin me näimme sinut kodittomana ja otimme sinut luoksemme, tai alasti ja vaatetimme sinut?
39 Milloin me näimme sinut sairaana tai vankilassa ja kävimme sinun luonasi?'
40 Kuningas vastaa heille: 'Totisesti: kaiken, minkä te olette tehneet yhdelle näistä vähäisimmistä veljistäni, sen te olette tehneet minulle.' [Sananl. 19:17; Matt. 10:42; Hepr. 6:10]
41
Miksi kirjoitat seurakunnan todistuksista?
Siionin laulut ovat minulle vieraita, visikirja riittää minulle. Viittaamasi laulu ei siis sano minulle mitään ( ei millään pahalla).
Kuten olen jo sanonut menemiseni ja tulemiseni siellä täälla tai tuolla tai kuuntelenko netistä ei kuulu sinulle eikä tälle palstalle. Vain etniselle lestadiolaiselle on olemassa jokin ryhmä, johon kuulutaan. Missä sukulaiset ovat ja missä koulukaverit ovat. En tunne mitään yhteyttä mihinkään. Yleisestä saarnastakin on lupa uskoa ilman sen kummempia. Kristuksen kirkko on näkymätön.
------------------------------------------------------
2. Korinttolaiskirje 6
1 Jumalan työtovereina me vetoamme teihin: ottakaa Jumalan armo vastaan niin, ettei se jää turhaksi! [1. Kor. 3:9; 2. Kor. 1:24, 2. Kor. 5:20]
2 Hänhän sanoo: -- Oikealla hetkellä olen kuullut sinua, pelastuksen päivänä olen tuonut sinulle avun. Juuri nyt on oikea hetki, juuri nyt on pelastuksen päivä. [Jes. 49:8]
jatkoa
Jeesuksen nimessä ja veressä
Minä en usko lauseeseen "Jeesuksen nimessä ja veressä" vaan koko siihen vanhurskauttamisoppiin mikä sisältyy Raamatun opetukseen siitä miten syntinen ihminen vanhurskautetaan. Siihen minä uskon, että ihminen vanhurskautetaan näkymättömän Jumalan valtakunnan sisällä täällä maanpäällä. Siitä missä on Jumalan valtakunta, on kovasti erimielisyyksiä (tällä palstalla), mutta jossakin se on. Jumala on henki. Kristuksen kirkon kuorin kattokaaren kohottaa vain puhdas evankeliumi ja siellä hengellisessä kirkossa ne sakramentit oikein toimitetaan. Uskosta uskoon. En usko olevani yksin sen kaaren alla.
1. Kor. 6:11
Tällaisia jotkut teistä olivat ennen, mutta nyt teidät on pesty puhtaiksi ja tehty pyhiksi ja vanhurskaiksi Herran Jeesuksen Kristuksen nimessä ja Jumalamme Hengen voimasta.
Ef. 1:7-9
Kristuksen veressä meillä on lunastus, rikkomustemme anteeksianto. Näin Jumala on antanut armonsa rikkauden tulla runsaana osaksemme ja suonut meille kaikkea viisautta ja ymmärrystä. Hän on ilmaissut meille tahtonsa salaisuuden, sen Kristusta koskevan suunnitelman, jonka hän oli nähnyt hyväksi tehdä
Tätä tarkoittaa Jeesuksen nimessä ja veressä.
Sitä pelastussuunnitelmaa tarkoittaa
Ap. t. 16:31
Niin he sanoivat: "Usko Herraan Jeesukseen, niin sinä pelastut, niin myös sinun perhekuntasi".
Raamatussa lukee sen lisäksi:
Room. 10:8
Mitä siis on sanottu? -- Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi, nimittäin se uskon sana, jota me julistamme.
"" Kuitenkin sitten "vain yksin Jeesus Kristus" ei ole sekään riittävää. Nimittäin tämä Kristus ristiinnaulittuna synnyttää uskon ja on vanhurskautemme perusta. ""
Ehkä sinulle etsivä-xx on vieras ajatus se, että usko Jeesukseen Kristukseen sisältää jo sen Kristuksen ristin, että Jeesus on Kristus, Herra ja Messias.
14-2
Et lukenut sitä kokonaan vaan leikkasit sen asian. Toki laitoin itse huonosti kirjoitetun virkkeen.
Erilainen käsityksemme kohdistuu siihen mikä on seurakunnan merkitys.
Kristinusko ei Raamatun mukaan kuitenkaan ole sellainen, että jokainen oman halunsa mukaan leipoo siitä oman reseptin. Siinä on pohjalla teologia, jota erityisesti Paavali on kirjeissään kuvannut. On huomattava, että Paavalin kirjeissä kuvattu oppi on kuitenkin muidenkin apostolien yhteisesti hyväksymä. Pietari, Jaakob ja tämän veljen Johannes olivat todistajia, silminnäkijöitä ja läsnä Kirkastusvuorellakin. Seurakunnan tehtävä Kristuksen ruumiina on puhtaan evankeliumin säilyttäminen puhtaana.
Kiitos sinulle etsivä-xx vastauksista ja ylipäätään olet palstan parhaimpia ja asiallisimpia kirjoittajia ja ahkeroit vielä monipuolisten kirjoitustesi kanssa. Suurkiitos Sinulle siitä!
Mitä tulee seurakunnan merkitykseen, niin uskon niinkuin Suomen luterilainen kirkko opettaa: " Seurakunta on pelastukseen johdattava yhteisö," eli seurakunnan ensisijainen tehtävä on johdattaa ihmisiä Kristuksen luo. Eli seurakunta ei ole pelastuksen yhteisö, vaan niinkuin kirkkomme opettaa: pelastukseen JOHDATTAVA yhteisö. Tämä unohtuu joskus joiltakin kirkkomme uskonyhteisöiltä.
Etkö ole lukenut raamatusta mikä on seurakunta !!
Lue nyt jo heti ja käsitä se, että kuterilainen kirkko ei ole koskaan ollut sellainen seurakunta, eikä siitä tule sellaista.
SItten voit jo miettiä seuraavia kysymyksiäkin.
Yleisestä saarnastakkin on lupa uskoa kirjoitat. Niin on mutta jotta tiedettäisiin tuliko lapsesta elävä vai kuoliko niin sen merkkinä on se, että hän haluaa tulla sen seurakuntaäidin hoitoon ja hän tuntee tarvetta olla sen hoidettavana ja opetettavana. Mutta nyt huomaan että on aivan turha jatkaa tämän enempää tätä debattia vai miten se hieno sana kuuluu. Mutta tuo kun kirjoitin, että Jumalan seurakuntaan jää uskossa kiloittelijasta todistus, että sielu kelpasi Jumalalle, se löytyy kyllä Vanhasta testamentista eräästä nimeltä mainitusta uskossa kilvoittelijasta. Anteeksi että en nyt muista ulkoa mikä hänen nimensä siellä on.
Vaan minäpä muistan eikä se mitä hänestä sanotaan ollenkaan sovi meidän vainajiin täällä. Kysessä on Henok, mutta hänet otettiin pois. Kuka vainaja täältä olisi "kadonnut kuin tuhka tuuleen". Jumalalla on se valta, että hän voi niin toimia, mutta sellaisia vanhan liiton miehiä ei meillä täällä seurakunnassa ole. Hebrealaiskirjessä kuvataan uskon esikuvia, muitakin kuin Henok.
Hepr. 11:5
Uskon vuoksi otettiin Henok pois niin, ettei hän kokenut kuolemaa. "Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen." Ennen kuin hänet otettiin pois, hän näet oli -- niin hänestä todistetaan -- elänyt Jumalan mielen mukaisesti. [1. Moos. 5:24]
ja vanhassa testamentissä Henokista sanotaan:
1. Mooseksen kirja 5
Ihmissuku ennen vedenpaisumusta
18 Kun Jered oli elänyt 162 vuotta, hänelle syntyi Henok.
19 Henokin syntymän jälkeen Jered eli vielä 800 vuotta, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.
20 Jered eli kaikkiaan 962 vuotta ja kuoli sitten.
21 Kun Henok oli elänyt 65 vuotta, hänelle syntyi Metuselah.
22 Metuselahin syntymän jälkeen Henok eli vielä 300 vuotta vaeltaen aina Jumalan tahdon mukaisesti, ja hänelle syntyi lisää poikia ja tyttäriä.
23 Henok eli kaikkiaan 365 vuotta.
24 Hän vaelsi kuuliaisena Jumalalle. Sitten häntä ei enää ollut, sillä Jumala otti hänet luokseen. [Sir. 44:16, Sir. 49:14; Hepr. 11:5; Juud. 1:14]
Kannattaa lukea koko luku Heprealaiskirje 11
Se on hienoa luettavaa mutta liian pitkä tänne lainattavaksi.
Uskon esikuvia
1 Usko on sen todellisuutta, mitä toivotaan, sen näkemistä, mitä ei nähdä. [Room. 8:24; 1. Kor. 2:9; 2. Kor. 5:7]
2 Uskoon perustuu se todistus, jonka Jumala on isistä antanut.
6 Ilman uskoa ei kuitenkaan kukaan ole Jumalan mielen mukainen. Sen, joka astuu Jumalan eteen, täytyy uskoa, että Jumala on olemassa ja että hän kerran palkitsee ne, jotka etsivät häntä.
Nyt kun luen tekstejäsi uudelleen ajattelen, että et olekaan yksi niistä nuorista miehistä vl-foorumilla vaan todennäköisesti vanhempi uskovainen. Anteeksi siis jos kirjoitukseni sävy on ollut sinua kohtaan liian kärkäs. En ole nuori itsekään; jotenkin ne vl-foorumin nuorten miesten vähäiseen elämänkokemukseen perustuvat fanaattiset kirjoitukset vain rikkovat ihmisiä eivätkä rakenna. Eikä minun "vakaiden veljien" ymmärryksen mukaan tarvitse kuulua siihen sosiaaliseen yhteisöön, joka seuroissa kahvipöydissä istuu, se ei ole vanhurskauttamisen edellytys. Jos sellaisesta tehtäisiin ehto lähtisin pois "tältä istumalta".
"vl-foorumin nuorten miesten vähäiseen elämänkokemukseen perustuvat fanaattiset kirjoitukset"
Olen palstalta lukenut, miten joku 1970-luvun hoitokokouksissa sidottu on kertonut saaneensa joltain hoitajalta viestin, että hän (hoidettu) oli "mitätön mies". Ilmeistä taitamattomuutta ja lihan käsivartta sellaisessa hoitamisessa on ollut. Samaa asennetta on havaittavissa sinun suhtautumisessa Vl-foorumin mielestäsi "fanaattisiin" ja "vähäisellä elämänkokemuksella" varustettuihin "nuoriin miehiin". Mikä tarve sinulla on tyydyttämättä, että sinun tarvitsee asettaa itsesi heidän yläpuolelleen?
On eri asia olla suostumatta, jonkun alapuolelle tai lakihenkisen tulkinnan alle. Nimittäin sitähän täällä tarjoiltiin minulle.
" Googleta VL-FOORUMI ja rekisteröidy sinne ja tule keskustelemaan elävästä uskosta ja siitä, miten ennen on uskottu ja uskotaan vielä tänä päivänäkin. Siellä voit vapaasti kirjoittaa ja kysellä , mitä on elävä usko"
Olen sitä mieltä edelleenkin, että suuremman viisauden saa niihin asioihin ihan muualta. Olisi ihan suurta hulluutta omaa uskoaan ja sisintään sinne laittaa. Luottamuksellisen keskustelun mahdollisuus on ihan muualla. Ja vl-foorumikaan ei ole meidän puhujiemme ylläpitämä sielunhoidon paikka, sen pitäsi olla selvää siellä kirjoitavillekin. VL-foorumin suurin heikkous on se, että siellä hyvin moni kirjoittaja on on haluttu ottaa "hoidettavaksi". Kun pitäsi ymmärtää, että netissä ei koskaan ole aidosti kokonainen ihminen.
Tiedollisen asian jakopaikka netti on, olisi hyvä jos ajateltuja nettikeskustelijoita olisi, mutta yksittäisen ihmisen sielunhoidonpaikka se ei ole. Neuvoa ja ohjata voi sinne missä sekin on mahdollista, mutta sitäkään ei tehdä netissä toisen sieluntilaa tulkkaamalla.
Mitätön mies ei ole minun sanavarastostani.
Nuoruus ei ole sinällään sen merkki, että ei olisi merkittävää sanottavaa. Paavalin kehoitus Timoteukselle oli aivan oikein.
12 Kenenkään ei pidä väheksyä sinua nuoruutesi vuoksi. Näytä sinä uskoville hyvää esimerkkiä puheissasi ja elämäntavoissasi, rakkaudessa, uskossa ja puhtaudessa. [1. Kor. 16:11; Tit. 2:15 | Tit. 2:7; 1. Piet. 5:3]
Paavali puhuu kuitenkin kunnioituksesta
2 "Kunnioita isääsi ja äitiäsi" on ensimmäinen käsky, johon liittyy lupaus: [2. Moos. 20:12; 5. Moos. 5:16]
3 "jotta menestyisit ja eläisit kauan maan päällä".
1 Älä nuhtele vanhaa miestä ankarasti, vaan neuvo häntä kuin omaa isääsi, nuorempia miehiä kuin veljiäsi, [3. Moos. 19:32; Sir. 8:6]
2 vanhoja naisia kuin äitiäsi, nuorempia naisia kuin sisariasi, siveästi ja puhtaasti.
Pitänee nyt sitten koota tänne mitä on hyvä sielunhoito:
Evl kirkon sivustolla on ensimmäinen eli rinnalla kulkeminen:
Sielunhoito
Sielunhoito on ihmisen auttamista, tukemista ja lohduttamista hänen elämänsä kaikissa vaiheissa, ilossa ja surussa, sairaudessa ja terveydessä.
Auttamisen, tukemisen ja lohduttamisen lähde on Jumalan rakkaus, joka sielunhoidossa välittyy usein vuorovaikutuksena, läsnäolona, kuunteluna, kunnioittamisena.
Sielunhoidon arkinen väline on keskustelu, sen pyhiä välineitä ovat Jumalan sana ja ehtoollisen vietto.
”Sinun turvasi on ikiaikojen Jumala,
sinua kantavat ikuiset käsivarret.”
(5. Moos. 33:27)
Hyvä sielunhoito silloin kun "ollaan harhateillä"
Keskustelun pitäisi tapahtu ihmisen omasta aloitteesta ja halusta sellaisen henkilön kanssa jonka kanssa itse haluaa keskustella. Jos henkilökemiat eivät kohtaa tuloksena on vain lisääntyviä ristiriitoja.
Jos henkilökemia toimii ja keskustelukumppani on lutettava, silloin on rehellinen itselleen ja toiselle. Ihmisen pakottaminen puolustuskannalle johtaa Simonin tielle, jolle toki voi joutua muutoinkin. On pienempi ongelma, jos ihminen ei ymmärrä, kuin jos hän ei ole rehellinen. Viisas sielunhoitaja jättää ennemmin ymmärryksen puuttumisen kypsymään omia aikojaan, kuin tuhoaa sen mitä pitäsi kasvattaa rakkaudessa. Ja kukapa on niin viisas ettei mitään virheitä tekisi koskaan toisia opettaessaankaan. Kuinka Simonin sitten kävi.
Ap.t. 8
21 Sinulla ei ole tässä osaa eikä arpaa, sillä sinä et ole vilpitön Jumalan edessä. [Ef. 5:5]
22 Käänny siis tästä pahuudestasi ja rukoile Herraa! Kenties hän antaa ajatuksesi anteeksi. [2. Tim. 2:25]
23 Minä näen, että sinä olet myrkkyä täynnä ja vääryys pitää sinua kahleissaan." [1. Tim. 6:9; Hepr. 12:15]
24 Silloin Simon sanoi: "Rukoilkaa minun puolestani Herraa, ettei minulle tapahtuisi mitään tuollaista, mitä sanoitte!"
Kyse oli vilpittömyydestä Jumalan edessä. Tätä kohtaa monesti pidetään esimerkkinä sideavaimesta. Merkittävintä on, että sideavain on nimenomaan Simonin oma sydämen tila, hän ei ollut vilpitön Jumalan edessä. Kun päästö ja sideavaimet tänne jätettiin, Jumala ei jättänyt tänne mielivaltaa, koska hän on itse oikeudenmukaisuus. Päästöavainta pitäsi tarjota ja sideavain on ihmisen suhteessa Jumalaan, muutoinhan ihminen tuomitsisi viimeisellä tuomiolla eikä erehtymätön Jumala.
Vl-liikkeessä on korostettu lastenkin osalta tätä avainten valtaa. Pitää kuitenkin huomata, että kaikki asiat eivät kuulu lapsille ylipäätään. On viisas se neuvo, joka seuroissakin on annettu, että on asioita, joista nuorenkin kannattaa hyvän ystävän sijaan kääntyä vanhemman henkilön puoleen ja kuunnella vanhempaa ja kokeneempaa. Aina ei ylipäätään ole tarpeen, että hyvä ystäväkään ihan kaikkea tietää ystävänsä sisimmästä tai elämästä. Ihmisellä on oikeus tiettyyn etäisyyteen tai pidättyvyyteen ystävistäänkin.
jatkan vielä evl kirkon ohjeilla
Minä itse olen kasvanut tämän sieluhoidollisen perinteen keskellä. En ole kuullut käyttääkö vanhoillislestadiolainen liiken ollenkaan yhteistä rukousta vaikka siihenkin Raamattu kehoittaa:
Jaakobin kirje 5
Rukouksen voima
13 Jos joku teistä kärsii, hän rukoilkoon; jos joku on hyvillä mielin, hän laulakoon kiitosvirsiä. [Fil. 4:6]
14 Jos joku teistä on sairaana, kutsukoon hän luokseen seurakunnan vanhimmat. Nämä voidelkoot hänet öljyllä Herran nimessä ja rukoilkoot hänen puolestaan, [Mark. 6:13]
15 ja rukous, joka uskossa lausutaan, parantaa sairaan. Herra nostaa hänet jalkeille, ja jos hän on tehnyt syntiä, hän saa sen anteeksi. [Mark. 2:5]
16 Tunnustakaa siis syntinne toisillenne ja rukoilkaa toistenne puolesta, jotta parantuisitte. Vanhurskaan rukous on voimallinen ja saa paljon aikaan. [1. Joh. 1:9 | Sananl. 15:29]
17 Elia oli samanlainen ihminen kuin me. Hän rukoili hellittämättä, ettei sataisi, eikä maa saanut sadetta kolmeen ja puoleen vuoteen. [1. Kun. 17:1; Sir. 48:3; Luuk. 4:25]
18 Ja kun hän taas rukoili, taivas antoi sateen ja maa tuotti jälleen hedelmää. [1. Kun. 18:41]
Evl kirkko:
Sielunhoidon välineet
Sielunhoidon välineitä voivat olla keskustelu, rukous, virsien laulaminen ja Raamatun lukeminen. Sairaalassa voidaan toimittaa rippi, ehtoollinen, öljyllä voitelu tai saattohartaus.
Sielunhoidollinen keskustelu
”Osaammeko kuunnella ja auttaa” kysyy sielunhoitokirjan nimi. Keskustelu on tavallisin sielunhoidon väline. Ihminen on kasvokkain toisen ihmisen kanssa, joka myötätuntoisesti paneutuu siihen, mitä toinen haluaa hänelle kertoa.
Sielunhoitajan tärkeimpiin taitoihin kuuluu aktiivinen kuuntelu. Sielunhoitaja on kiinnostunut kuulemaan erilaisia kertomuksia elämästä ja kuolemasta, työstä ja tunteista.
Sielunhoidollisessa keskustelussa autettavalle avautuu uusia näköaloja, myös mahdollisuus jumalasuhteen pohtimiseen. Keskustelu on aina luottamuksellinen.
Rukous
Rukous ja keskustelu ovat lähellä toisiaan. Keskustelussa esille tulleet asiat voidaan puhua rukouksessa Jumalalle, jolloin ihmisen ahdistus saa sanat. Rukous ei aina tarvitse sanoja; hiljainen huokauskin tulee kuulluksi.
"Levolle lasken Luojani", "Rakas Jeesus siunaa meitä", "Isä meidän". Lapsuudesta asti tutut rukoukset palautuvat mieleen elämän kriiseissä. Niitä ei ehkä koskaan ole unohdettu, mutta ne ovat vain käyttämättöminä siirtyneet muistin sivulokeroihin. Käsien ristiminen on suomalaisessa perinteessä osa rukousta.
"Mitätön mies ei ole minun sanavarastostani."
Ei olekaan. Minusta kuitenkin "vl-foorumin nuorten miesten vähäiseen elämänkokemukseen perustuvat fanaattiset kirjoitukset" -tyyppinen lausahdus on jotain sellaista, joka mitätöi mitättömien miesten mitättömät kirjoitukset. Minulla on käsitys, että ihmisellä ei ole tarvetta mitätöidä ketään, jota hän ei koe itselleen uhkaksi. Siksi tulkitsen, että koet Vl-foorumin "nuoriksi miehiksi" määrittelemäsi kirjoittajat itsellesi uhkaksi.
"Keskustelun pitäisi tapahtu ihmisen omasta aloitteesta"
Jeesus ei tainnut hoksata tuota, kun hän sanoi: "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken." (Matt. 18:15.)
Se, mistä sinä kirjoitat, liittyy enemmänkin Tunnustuskirjojen lain kolmanteen käyttöön. Kun keskustelen tällä palstalla kanssanne, alan enemmän ymmärtää miksi Tunnustukirjoissa on lain kolmas käyttö, vaikka vanhoillislestadiolaiset siitä irtisanoutuvatkin.
"Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken." (Matt. 18:15.)
Lain kolmas käyttö Yksimielisyyden ohje:
Lain kolmas käyttö
Status controversiae - keskeinen kiistakysymys
Laki on annettu ihmisille kolmesta syystä: 1. se pitää hillittömiä ja tottelemattomia ulkonaisesti kurissa, 2. se opettaa ihmiset tuntemaan syntinsä, 3. se on uudestisyntyneille varmana ohjeena, jonka mukaan heidän tulee järjestää ja suunnata koko elämänsä - eiväthän hekään ole päässeet eroon lihasta. Tästä lain kolmannesta käytöstä on muutamien harvojen teologien kesken syntynyt kiistaa. Onko lakia saarnattava myös uudestisyntyneille vai ei? Toinen osapuoli on vastannut myöntäen, toinen kieltäen
Oikeasta opista onkin siten monta kohtaa.
Nyt tullaankin sitten siihen, että Kristuksen kirkkolain halukas käyttö ei oikein sovi siihen oppiin, että lain kolmatta käyttöä ei ole.
Taas sitten hajoaa yksi vanhoillislestadiolaien oppi palasiksi mielessäni. Alan uskoa, että Tunnustuskirjat ovat oikeassa"
Sieluhoidollinen keskustelu on sitä, mistä edellä kirjoitin. Omasta tahdosta henkilön kanssa, jonka itse valitsee.Te ette ymmärrä luterilaista sieluhoitoa. Hyvä keskustelu kestää senkin, että saa eteensä peilin, mihin voi peilata omaa itseään ja uskoaan. Hyvä peili on totuudellinen eikä vääristä kuten Linnanmäen naurutalon peili.
Nimittäin, jos ei usko lain kolmanteen käyttöön, silloin ristin juurelle on toinen tie.
Miksi olet täällä, Elia?
12 Maanjäristystä seurasi tulenlieska, mutta Herra ei ollut tulessakaan. Tulen jälkeen kuului hiljaista huminaa.
13 Kun Elia kuuli sen, hän peitti kasvonsa viitallaan, meni ulos ja jäi seisomaan luolan suulle. Ääni sanoi hänelle: "Miksi olet täällä, Elia?" [2. Moos. 3:6]
Joh. 3:8
Tuuli* puhaltaa missä tahtoo. Sinä kuulet sen huminan, mutta et tiedä, mistä se tulee ja minne se menee. Samoin on jokaisen Hengestä syntyneen laita." [Alkutekstin sana merkitsee sekä tuulta että henkeä.]
Ne, jotka tietävät milloin Jumala kysyi miksi.
3 Elia pelästyi ja lähti pakoon pelastaakseen henkensä.
15 Herra sanoi hänelle: "Lähde takaisin samaa tietä, jota tulit,
Minä haluan kuulla sitä tuulen hiljaista huminaa, sitä kysmystä "miksi olet täällä (etkä siellä mihin olet kutsuttu)"
Ok. Siinä mielessä olet oikeassa.
Epäsuorastihan vl-foorumi ja minun henkilökohtainen uskoni asetattiin vastakkain sillä näkemyksellä, että en ole uskovainen (vl).
"Aloittaja1
2.6.2013 19:33
etsivä-xx Käytkö sinä seuroissa Helsingin rauhanyhdistyksellä, mutta et ole vielä löytänyt tunnollesi rauhaa? Tuo nimimerkkisi viittaisi siihen. Googleta VL-FOORUMI ja rekisteröidy sinne ja tule keskustelemaan elävästä uskosta ja siitä, miten ennen on uskottu ja uskotaan vielä tänä päivänäkin. Siellä voit vapaasti kirjoittaa ja kysellä , mitä on elävä usko ja miten sen uskosta osaton, etsivä voi löytää sielunsa verhoksi. "
Saanko "ottaa herneet nenään"?
Eihän se oikein ole kohdistaa sitä ukopuolisiin. Vl-foorumin henki mielestäni on kuitenkin sellainen, että se kannustaa asettamaan toisen uskon kyseenalaiseksi.
En ole vl-foorumin väkeä kutsunut epäuskoisiksi, vain nuoriksi ja uskossaan kiivaiksi. Mutta siihen joukkoon kuuluu ilmeisesti vanhempaakin väkeä, kuten avaaja itsestään myöhemmin tässä ketjussa kertoo.
Vl foorumin entinen airut täällä, weha, julisti aikoinaan, että pilkkuakaan ei voi olla oikessa uskossa eroa tulkintojen välillä. Kovasti samanmielisiä olivat vl-foorumilla siihen aikaan.
Nythän ystävämme weha on kirjoitellut toista, ja uskoo toisin.
Kysymyksiä minulla on mielessäni jatkuvasti. Jos vastaukset vievät toisaalle, sitten vievät. Kysyä saa ja uskoa saa on minulle kuitenkin vastattu siellä ihan oikeassa reaalimaailman osoitteessa, vaikka en ihan pilkulleen niin ajattelekaan niin kuin vl-foorumin yleinen linjaus on ollut erilaisiin asioihin. Minun käsitykseni on, että sanojilla( siis monikossa) itsellään on ollut kypsempi näkemys siihen mitä opettavat ja kypsempi näkemys siitä, mikä on seurakunnan paimenen tehtävä.
En ota kantaa keskusteluun laajemmin, kun en ole sitä kovin huolellisesti edes lukenut. Takerruin vain puskista siihen mitätöintijuttuun.
"Saanko "ottaa herneet nenään"?"
Mikäpä minä olen estämään sinua ottamasta herneitä nenääsi.
""Keskustelun pitäisi tapahtu ihmisen omasta aloitteesta"
Jeesus ei tainnut hoksata tuota, kun hän sanoi: "Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken." (Matt. 18:15.)"
Evl-kirkolla ja Jeesuksella on eri oppi.
Evl-kirkon opin mukaan sielunhoidollinen keskustelu voidaan aloittaa vain, jos ihminen (syntiä tehnyt) on itse aloitteellinen.
Jeesuksen opin mukaan jos veli tekee syntiä, aloite on synnin havainneella. Tietysti syntiä tehnyt itsekin voi olla aloitteellinen.
Kyse on siitä mitä sielunhoidollisella keskustelulla tarkoitetaan.
Jostakin syytä vanhoillislestadiolaiset käyttävät sielunhoidon nimeä asiasta, mistä muut eivät sitä nimitystä käytä. Lain saarna ja sieluhoidollinen keskustelu ovat eri asia evl kirkon opetuksen mukaan.
Keskustelu lain kolmannesta käytöstä pitäisi aloitta alusta. Vl teologian mukaan ei ole lain kolmatta käyttöä eli lain saarnaa.
Pyhä Henki sen sijaan ohjaa ihmistä.
Jokin tässä "tältä näyttää" - nimimerkin teologiassa mättää minusta vl teologian ääneen lausutun teorian ja todellisuuden välillä.
Teorian mukaan, jos ei ole lain kolmatta käyttöä, Pyhä Henki ohjaa itse ihmisen tuntemaan milloin toimii väärin. Puhuttelu Kristuksen kirkkolain mukaan on tilanne, missä Pyhä Henki ei sano mitään ja silloin on kyse lain saarnasta.
Mutta minähän olenkin evl kirkon kasvatti ja ihmettelen ja kummastelen vl tulkintaa luterilaisesta teologiasta harva se viikko. Jotenkin olisin kovasti mielelläni ottamassa takaisin omaan opilliseen ymmärrykseeni sen lain kolmannen käytön. Kukaan ei ole nimitäin veilä selvittänyt miten Kristuksen kirkkolaki muutoin voidaan selittää.
"Kukaan ei ole nimitäin veilä selvittänyt miten Kristuksen kirkkolaki muutoin voidaan selittää. "
Yritän, mutta en lupaa onnistua. Oma roolinsa on sinullakin: sinulla pitää olla halu ymmärtää. Lisäksi sinulla pitää olla Pyhä Henki sydämen opettajana, jotta voit ymmärtää, miksi uskovainen ei tarvitse lakia.
"Puhuttelu Kristuksen kirkkolain mukaan on tilanne, missä Pyhä Henki ei sano mitään ja silloin on kyse lain saarnasta."
Pyhä Henki puhuu uskovaiselle ihmiselle 1) suoraan hänen omassatunnossaan, 2) toisten uskovaisten kautta. Vaikka uskovaisella on Pyhä Henki sydämen kotiopettajana, samalla ihmistä vetää jatkuvasti syntiin oma lihan, tämä maailma ja Saatana. Kolmiliittoista vihollista vastaan taistelussa voi tulla lankeemuksia, jolloin omatunto alkaakin paatua. Paatumus, turtumus syntiin aiheuttaa sen, että synti ei tunnu synniltä. Vielä ei kuitenkaan Pyhä Henki ole välttämättä paennut ihmisestä, vaan yrittää jostain syvältä puhutella langennutta. Sellaisessa tilanteessa Pyhä Henki voi puhua langenneella myös uskovaisen veljen tai sisaren välityksellä. Rakkauden hengessä tapahtuvassa nuhtelussa ei ole kysymys lain saarnasta, vaan evankeliumin kokonaisuuteen kuuluvista neuvon, nuhteen, opetuksen ja jopa kurituksenkin sanoista. Biblian rekkarista:
"N u h d e l l u s, N u h t e l e m i n e n; sitä tulee papin tehdä, 2. Tim. 4:2. Tit. 1:9. 1. Tim. 5:1, 2, 20, 21. 2. Tim. 2:24, 25. Evankeliumi on neuvo ja varoitus-sana, Hebr. 13:22. Veljellinen nuhteleminen ja varoitus, 3. Moos. 19:17. Ps. 141:5. San. l. 9:7, 8. 12:1. 15:32. 17:10. 27:5. 28:23. 29:1. Hoos. 4:4. Sir. 19:13-18. 20:1-3. Matt. 18:15, 16. Luuk. 17:3. Gal. 2:11. 6:1. 1. Tess. 5:11. Hebr. 3:13. Jaak. 5:19-20."
Lain (toinen) käyttö alkaa vasta siinä vaiheessa, kun ihminen kieltää uskonsa tai katumaton syntinen sidotaan synteihinsä. Sen jälkeen lain tehtävä on ajokoiran tehtävä: pelästyttää syntinen hirveän tuomion uhalla ja ajaa anomaan armoa Kristuksen tähden. Alaston syntinen ei esitä ehtoja parannukselle. Ehtoja esittävät sellaiset syntiset, joilla on tuoda jotain omaa Jumalalle.
Evankeliumin kokonaisuuteen kuuluvan nuhtelun tulee tapahtua lempeästi armo edellä, totuus perässä. Paavali kirjoittaa: "Veljet, jos joku tavataan tekemästä väärin, on teidän, joita Henki ohjaa, lempeästi ojennettava häntä. Olkaa kuitenkin varuillanne, ettette itse joudu kiusaukseen." (Gal. 6:1.) Rakkaudella tapahtuva nuhtelu onkin taitolaji; helposti voi tarttua inhimillisiä taitamattomuuksia mukaan. Totuutta tarvitaan vasta sitten, jos syntiä ei tunnusteta synniksi. Sitominen on äärimmäinen toimenpide. Lutherin ja Raamatun mukaan sekin on tarkoitettu syntisen parhaaksi, näyttämään hänelle tilansa.
Kyllä olen jo vanhempi sisar ja aikoinaan parannuksen armon saanut 23 vuotiaana enkä ole vl kodista edes lähtöisin. Jo nuorena koin etsikkoajan mutta kuljin sen ohitse, mutta silloin jo minulle tuli Jumalan valtakunnan osoite selville ja se miten itsekkin haluaisin uskoa. Jumala antoi vielä uuden etsikkoajan ja sai käydä niin, kuin Raamatussa neuvotaankin, että kun kuulet Jumalan äänen sydämessäsi, älä paaduta sydäntäsi vaan tee parannus ja usko evankeliumi.
Jumalalla on ollut vara antaa myös itselleni ne rakkaat saattomiehet tässä siionissa, jota saan asustaa tällä paikkakunnallani.
Mutta mitä tulee VL-FOORUMIIN niin eivätkö esimerkiksi Taavetin kirjoitukset sinun mielestäsi "vastaa henkeen" kuten kaanaan kielellä sanotaan, jos arvostat enemmän vanhempien kokeneitten ja monessa tulessa läpikäyneitten veljien kirjoituksia ja neuvon ja nuhteen ja opetuksen sanoja?
En ole loukkaantunut sanoistasi vaan päinvastoin olen esirukouksen tavoin toivonut, että voi kunpa Jumala saisi avata uskonymmärryksesi niin, että saisit nähdä ja kokea, että Jumalan valtakunta,joka ei ole sama kuin vanhoillislestadiolaisuus tai SRK, on se kultainen kynttilänjalka ,joka on kokonansa kullasta. Vaikkakin niin monen mielestä vaan se hakomaja yrttitarhassa tai hävitetty kaupunki ja sen sisällä vaikuttaa myöskin lammasten vaatteisiin pukeutuneet sudet, jotka eivät laumaa säästä.
Miksi minun pitäsi ylipäätään lukea vl-foorumia?
"vastaa henkeen" on vl-jargonia, jolla ei ole mitään sisältöä minulle.
Olet liittynty liikeeseen 23 vuotiaan eli hyvin nuorena. Liike on muovannut sinut kaltaisekseen ja olet elänyt elämäsi sen keskellä ja tavoista on tullut asioita joita pidät tavallaan itsestäänselvänä.
Alkaa jo näistä perusluterilaisuudelle vieraista sanoista, jota viljellään.
Mummoni vei minut kirkkoon leikki-ikäisenä, olen luterilaisen seurakunnan kasvatti, minun seurakuntani on luterilaisen kirkon paikallisseurakunta,siis sosiaalisessa mielessä. Ei tarvitse kuin lukea kirkko ja kaupunki lehden päätoimittajan juttuja kun tietää mihin se kirkko on mennyt, ei ole enää kyse samasta uskonnosta vaan jostakin muusta kuin mikä on luterilaista teologiaa.
Asiat ovat vanhoillislestadiolaisuudessa joko niin kuin vuoden 1948 kristinoppi opettaa ja jos eivät ole, sitten niille pitää löytyä selitys miksi ei ole.
"Vastaa henkeen" on minusta pohjimmiltaan sama kuin opittu kulttuuri. Minunkin mummoni puheesta on tiennyt tämänkin asian: "Sitte on tuo, että länsimurteinen ei "kehtaa" tehä jotahi, kun sitä ilettää. Meillä ei kehata, jos laeskuttaa. Jos minnuo ilettää, sillon en ilikie. Ja jos se länsi-ihminen ei laeskuuttaan kehtoa, se ei "viitsi". Ei se kuitenkaan pyhästä hengestä todista, että tunnistaa kaanakieli tarkoitta.
Emme vain elä samassa sosiaalisessa maailmassa.
Tämä nyt on taas tietyllä tavalla yksinkertaistusta ja kärjistetty kirjoitus eikä vastaa ihan sitä miten minä tunnistan oikean opetuksen ja uskon muutoin kuin opillisena tarkasteluna. Se vaan ei omaan sisimpään kuuluvana asiana kuulu tänne palstalle eikä vl-foorumillekaan.
En siis ole etsimässä Taavettia vl-foorumilta. Saan sen minkä tarvitsen ihan muualta.
etsivä-xx olkoon motiivisi sitten mikä hyvänsä kun tällä keskustelupalstalla viihdyt,toivotan sinulle vieläkin sitä kaikkein parasta, mitä ihmiselle voi toivottaa: elävän uskon löytymistä ja sen omistamista, jolla päästään kerran taivaan kotiin.
Toistetaan se sitten vielä, jos ei aloittajalle, joka ehkä poistunut, niin jollekin muulle selvennykseksi. Vl-foorumi ei tule koskaan olemaan minulle opin tai sielunhoidollisen keskustelun paikka. Sellaista ei opeteta rauhanyhdistyksen seuroissakaan tekemään.
1. Netti ei ole paikka missä kenenkään uskoa arvioitaisiin, vielä vähemmän "hoidetaan".
2. Kuka olisi sellainen idiootti, että alkaisi täällä uskoaan puimaan.
3. Aito luterilainen sielunhoito tapahtuu ihmisen omasta aloitteesta. Sellaisen henkilön kanssa, jonka itse valitsee. Sielunhoitoa annetaan hyvin erilaisilla lahjoilla ja kokemuksella. Eri ihmisille sopii erilainen henkilö. Sellaiselle, jonka usko on "uskotaan vain synnit anteeksi" sopii varmaankin suoraviivaisempi ja käytännönläheisempi keskustelu. Sellainen, joka kipuolee koko opin teologisen pohjan kanssa, tarvitsee sellaisen keskustelukumppanin, joka ymmärtää mistä se asia kiikstaa. Vanhemmat tietävät, ettei saman perheen lapsiakaan voi kasvattaa saman kaavan kautta.
4. Keskustelujen luonteeseen kuuluu, ettei kumpikaan keskustelija pui niitä turuilla ja toreilla.
Tämä palsta on keskustelua missä on sekaisin helluntilaisten, vapaakirkon, muiden vapaiden suuntien, jehovantodistajien, luterilaisten, akimlaisten, vapaiden sielujen, ateistien, entisten lestadiolaisten ja ei käytännössä juuri kenenkään lestadiolaisen kirjoituksia. Kirjoitukset poukkoilevat varsinaisesta aiheesta omituisille sivupoluille. Kirjoitusten tekstimäärä on rajattu, keskustelusta poistuu kommentteja, jolloin vastaus on ihan eri tekstiin. Ja sinulla on halu tulkita ihmisen sieluntilaa täällä. Tämä on virikepaikka lukea Raamattua. Paljon laajemmin kuin mitä tulee vastineeseen. Tuo mieleen jonkun jo jäähylle jätetyn teologisen kymyksen. Palvelee ajatusten testipaikkana, mutta ei täältä saa oikeita vastauksia, vain aineksia kysymyksiin.
Keskustelut, missä uskoa oikeasti punnitaan ihan oikean seurakunnan paimenen kanssa, käydään ihan muualla kuin netissä. Siinä mielessä seurapuhujat ovat aivan oikeassa. Minulle merkitsee kuitenkin se, että niissä ihan oikeissa keskusteluissa Jumalan terveellä tervehditään.
Joh. 21:15-16
Kun he olivat syöneet, Jeesus sanoi Simon Pietarille: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko sinä minua enemmän kuin nämä toiset?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Ruoki minun karitsoitani." Sitten hän kysyi toistamiseen: "Simon, Johanneksen poika, rakastatko minua?" "Rakastan, Herra", Pietari vastasi, "sinä tiedät, että olet minulle rakas." Jeesus sanoi: "Kaitse minun lampaitani."
"" että Jumalan valtakunta,joka ei ole sama kuin vanhoillislestadiolaisuus tai SRK, ""
Mikä ja missä se sitten on?
"",toivotan sinulle vieläkin sitä kaikkein parasta, mitä ihmiselle voi toivottaa: elävän uskon löytymistä ja sen omistamista, jolla päästään kerran taivaan kotiin. ""
Samaa rukoilen sinunkin suhteen nim. Aloittaja 1, että saisit elävän yhteyden myös Jeesukseen Kristukseen, eikä vain seurakuntaan!
Kuuleppa kun Jeesus asuu vain omissaan ja seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen omansa ovat sen ruumiin jäsenet. Ja Seurakunnan päänä on itse Kristus. Huomaatko ei Kristus ole irrallaan omasta seurakuntaruumiistaan ja sen jäsenistä siis omistaan. Voi kun osaisin sinulle rautalangasta vääntää, niin että ymmärtäisit!
Voi kun voisin sinulle rautalangasta vääntää että on ero sillä katsooko joukon kanssa Kristuksen haavoja vain sitä ihmisjoukkoa. Seurakunnan päänä on itse Kristus.
Mieti mitä tarkoitta Jumalan kirkkaus.
Ei ole niin kovin kauan siitä kun kuuntelin Helsingin ry:llä puheen tästä kirkkaudesta. Arvostetun vanhemman veljen kypsän puheen.
2. Kor. 4:6
Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan. [1. Moos. 1:3 | Matt. 4:16; 1. Piet. 2:9]
Ei siinä puhuta kirkkaudesta joka säteilee ihmisjoukosta joka on vain saviastioita.
2. Kor. 4
Emmehän me julista sanomaa itsestämme vaan Jeesuksesta Kristuksesta: Jeesus on Herra, ja hän on lähettänyt meidät palvelemaan teitä. Jumala, joka sanoi: "Tulkoon pimeyteen valo", valaisi itse meidän sydämemme. Näin Jumalan kirkkaus, joka säteilee Kristuksen kasvoilta, opitaan tuntemaan, ja se levittää valoaan.
Kuinka kauniisti kirkkaudesta puhuu jo vanha testamentti.
Jes. 9:2
(9:1) Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon. Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus
Risti on se paikka missä ovat synnit sovitetut. Ilman verta ei ole sovitusta. Tuolla Pyhällä Verellä Jumalan lasten vaatteet ovat valkaistut. Ilman tuota Pyhää pukua Karitsan häihin ei voi tulla. Veretön evankeliumi tulee viholliselta, kavahtakaa sitä. Kukaan ei tule Jeesuksen tykö, ellei Jumala häntä vedä. Tuo ristillä annettu Pyhä Vapahtaja on ihmisen tässä ajassa kohdattava, saatava varmuus, että minunkin syntini on ristillä sovitettu. Porukassa ei mennä taivaaseen, viimeisellä tuomiolla seisomme kukin yksin. Siinä kysytään henkilökohtainen usko. Voi miten helppo onkaan armahdetun mennä, Tuomari on maksanut hänen velkansa. Kiitos olkoon Jeesukselle Kristukselle nyt, aina ja iankaikkisesti.
Jumalan valtakunta on itse teissänne!
Älä ota kaikkea seuroissa kuulemaasi kovin vakavasti. Vanhoillislestadiolaisuus on täynnä kliseitä, jotka lähemmin tarkasteltuina osoittautuvat tyhjänpäiväisiksi sanojen helistelyiksi.
Sinulle etsivä-xx Kysymys. Kun näyt pitäväsi VL-FOORUMIA jotenkin arvottomana keskustelufoorumina vanhillislestadiolaisesta kristillisyydestä, niin ihmettelen suuresti, miten sinä viihdyt täällä, joka on oikea törkypesä, mitä tulee eri kirjoittajien täällä kirjoittamiin kannanottoihin?
Meissä kaikissa ihmisissä on risti, mihin Kristus vapahtaja on ristiinnaulittu. Jeesus oli ihmisistä ensimmäinen, joka saavutti tämän. Hän antoi Pyhän Hengen muistuttamaan opetuksiaan kohti ihmisen päämäärää: "olkaa täydelliset niin kuin Taivaallinen Isä on Täydellinen".
Ennen tätä on toisella kuolemalla valtaa(Luuk.20:34-)(Ilm.20:6).
.."Kaksi asiaa käy päivänselväksi kaikille nyt, kun yllä olevien lauseiden väärä käännös oikaistaan: a) »Kristuksen» tuleminen merkitsee Khristoksen läsnäoloa uudestisyntyneessä maailmassa eikä suinkaan »Kristuksen» Jeesuksen ruumiillista takaisintuloa; b) tätä Kristusta ei pidä etsiä erämaasta eikä minkään ihmiskäsin rakennetun temppelin tai kirkon pyhätöstä; sillä Kristus... tosi esoteerinen Vapahtaja — ei ole mikään ihminen, vaan jumalallinen prinsiippi jokaisessa ihmisolennossa.
Ken pyrkii nostamaan kuolleista Hengen, joka on ristiinnaulittuna hänessä hänen omien maallisten intohimojensa kautta ja haudattuna syvälle hänen syntisen lihansa »hautaan»; ken on kylliksi voimakas työntääkseen aineen kiven pois oman sisäisen pyhäkkönsä ovelta, — hänessä on ylösnoussut Kristus. (Sillä te olette elävän Jumalan temppeli. II Korint. VI: 16.) Sana Khreestos merkitsee »hyvä ihminen»; Khristos merkitsee »kirkastettu», »voideltu». Raamatun kuolleen kirjaimen palvonta on vain uusi epäjumalainpalvelusmuoto eikä mitään muuta"..
http://www.teosofia.net/teos/hpb/hpb-kr-tt.htm