Apua !

Mikähän tuota mun Yukka palmua vaivaa kun sen lehdennokat ruskistuu ?
Ollut "hengissä" jo useamman vuoden, mutta nyt tosiaan on joka lehden pää ruskistunut ja kuivunut. Palmu on lähellä ikkunaa (ei suoranaista paistetta) ja lämpöpatteria (nyt patteri ollut kiinni jo useamman viikon) altakasteluruukussa (kastelen kun muistan eli noin viikon kahden välein). Antakaa nyt viisaammat hyviä neuvoja ettei tuokin kukka kuolisi (olen kyllä hyvä hävittämään kaikki kukat !)
3105
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Jukkapalmu ei tykkää liian kuumasta tai liian varjoisasta kasvupaikasta.
Se kestää paremmin kuivuutta kuin liikakastelua.
Keväästä syksyyn se niinkuin huonekasvit tarvitsevat vähän oikeanlaista lannoitettakin.
Mullan vaihto voi olla hyvä siksikin, ettei lannoitekertymiä tulee liikaa multaan.
Kaikki kasvit eivät tykkää voimakkaasta lannoituksesta, eivät tarvitse sitä.
Vaikea huonekasveista sanoa, harva niistä on ikuinen.
Varresta saisit paljon uusia. Pätki varsi (noin 10cm:n pätkiksi) laita pätkät veteen, jossa on vähän puhdasta hiekkaa pohjalla, alkaa tulla juuria ja uusi verso. Se vie kyllä viikkoja, mutta jos joudut palmusi pois heittämään, hyödynnä toki varret.
Verson voi leikata varoen rungosta ja juurruttaa uudestaa tai istuttaa varsineen.
Isoon ruukkuun voi laittaa kolmekin, saa kivan "istutuksen".
Jos ruukku käy ahtaaksi vuosien saatossa, ne voi istuttaa erilleen.

Äänestä
  • Siis ne pätkät pystyyn astiaan, pohjalle vettä ja hiekkaa.

    Äänestä

  • palmunverso kirjoitti:

    Siis ne pätkät pystyyn astiaan, pohjalle vettä ja hiekkaa.

    Kiitos vinkeistä ! Katson vielä vähän aikaa, mutta jos se ruskistuu vielä niin sitten pitänee pätkiä ja istuttaa uusia ! Kiitos !

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Liisi2 kirjoitti:

Mikähän tuota mun Yukka palmua vaivaa kun sen lehdennokat ruskistuu ?
Ollut "hengissä" jo useamman vuoden, mutta nyt tosiaan on joka lehden pää ruskistunut ja kuivunut. Palmu on lähellä ikkunaa (ei suoranaista paistetta) ja lämpöpatteria (nyt patteri ollut kiinni jo useamman viikon) altakasteluruukussa (kastelen kun muistan eli noin viikon kahden välein). Antakaa nyt viisaammat hyviä neuvoja ettei tuokin kukka kuolisi (olen kyllä hyvä hävittämään kaikki kukat !)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu