Hei, olen parikymppinen nuori mies, joka on nyt kohdannut suuren epävarmuuden ja ahdistuksen.
Aikoinaan nuorena heräsin todella aikaisin seksuaalisuuteen (ala-asteen alkupuolella) ja ensimmäisinä kiihokkeinani oliki pukeutua naisten vaatteisiin ja rupesin haaveilemaan, että olisin syntynyt tytöksi. Tätä jatkui pitkän tovin ja toive olla tyttö kasvoi vain suuremmaksi. Jäin tästä pukeutumisesta ajan mittaan kiinni ja sain kovan saarnan ja moittimiset niskaani ja touhu jäi kokonaan pois moneksi vuodeksi. Lähetyessä täysi-ikäisyyttä tuo pukeutumishalu iski uudestaan päälle ja sitä on nyt jatkunut siitä lähtien. Minulla on aina ollu heteromiehen ajatusmaailma seksuaalisuuteen liittyen (tai ainakin niin olen kaiketi luullut). Viimeisen viikon aikana olen katsellut netistä viehkeiden naisten kuvia kuten kuka tahansa nuori mies. Huomasin kuitenkin ajattelevani asiaa seuraavalla lailla: "Kunpa vain olisin tuollainen kaunis nainen enkä kaltaiseni ruma karvainen mies" Koen suurta halua ja tarvetta olla vastakkaisen sukupuolen edustaja. Kelatessani ajatuksiani kattaen koko ikäni, tajuan että en ole koskaan tuntenut olevani mies, olen aina halunnut olla nainen, mutta olen tukahduttanut tämän tunteen. Nyt asian tajuttuani olen todella hämilläni ja ennenkaikkea ahdistunut. En halua enää elää valheessa, mutta en halua edes tietää läheisten ihmisten mielipidettä asiasta saatika sitten tuottaa pettymystä vanhemmille saatika sitten avovaimolle. En tiedä mitä teen, elämänilo ja halu tuntuu vain katoavan päivä pävältä. Oli pakko päästä avautumaan
Aikoinaan nuorena heräsin todella aikaisin seksuaalisuuteen (ala-asteen alkupuolella) ja ensimmäisinä kiihokkeinani oliki pukeutua naisten vaatteisiin ja rupesin haaveilemaan, että olisin syntynyt tytöksi. Tätä jatkui pitkän tovin ja toive olla tyttö kasvoi vain suuremmaksi. Jäin tästä pukeutumisesta ajan mittaan kiinni ja sain kovan saarnan ja moittimiset niskaani ja touhu jäi kokonaan pois moneksi vuodeksi. Lähetyessä täysi-ikäisyyttä tuo pukeutumishalu iski uudestaan päälle ja sitä on nyt jatkunut siitä lähtien. Minulla on aina ollu heteromiehen ajatusmaailma seksuaalisuuteen liittyen (tai ainakin niin olen kaiketi luullut). Viimeisen viikon aikana olen katsellut netistä viehkeiden naisten kuvia kuten kuka tahansa nuori mies. Huomasin kuitenkin ajattelevani asiaa seuraavalla lailla: "Kunpa vain olisin tuollainen kaunis nainen enkä kaltaiseni ruma karvainen mies" Koen suurta halua ja tarvetta olla vastakkaisen sukupuolen edustaja. Kelatessani ajatuksiani kattaen koko ikäni, tajuan että en ole koskaan tuntenut olevani mies, olen aina halunnut olla nainen, mutta olen tukahduttanut tämän tunteen. Nyt asian tajuttuani olen todella hämilläni ja ennenkaikkea ahdistunut. En halua enää elää valheessa, mutta en halua edes tietää läheisten ihmisten mielipidettä asiasta saatika sitten tuottaa pettymystä vanhemmille saatika sitten avovaimolle. En tiedä mitä teen, elämänilo ja halu tuntuu vain katoavan päivä pävältä. Oli pakko päästä avautumaan
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pitkälti tuttua tekstiä. Tuollaista se oli minullakin, olen kuitenkin iältäni vanhempia ja omassa nuoruudessani ei ollut mahdollisuutta transhoitoihin ja myöhemmin perhesyyt estivät prosessiin lähtemisen. Tilanteesi on sikäli helpompi että olet "löytänyt itsesi" nuorena jolloin hoitoprosessi tehoaa vielä hyvin. Nyt on vain varmistuttava omista tuntemuksistaan ja lähdettävä ajattelemaan asiaa siltä kannalta että pystytkö elämään loppuelämäsi naisena ja koetko että olet todellakin nainen. Transtutkimusyksikkö ei päätä oletko nainen, se pitää tietää itse jo ennen tutkimusten alkua. Tutkimuksissa vain vahvistetaan omat kokemuksesi.
Seksuaalinen suuntautuminen ei sinällään vaikuta asiaan. Jos naiset kiinnostaa sinua seksuaalisesti, se ei todennäköisesti muutu hoitoprosessissakaan. Ongelmaksi voi tulla että avovaimosi ei välttämättä koe olevansa lesbo eikä halua leimautua sellaiseksi jos on aikanaan ihastunut mieheen ja haluaa myös säilyttää miehensä.
Mikäli koet että olet todellakin nainen ja haluat elää loppuelämäsi naisena (ja myös pystyt siihen), seuraavana "ohjelmassa" on lähetteen hakeminen transtutkimuksiin. Siihen kelpaa kuka yleislääkäri tahansa ja tutkimuksia saa tehdä vain Helsingin tai Tampereen transtutkimusyksiköt. Aikanaan jos saat diagnoosin, edetään hoitoihin ja niiden jälkeen voitkin elää naisena vanhukseksi saakka.
Täältä tietojen saaminen on epävarmaa joten kannattaa hakeutua vaikkapa Puuterin suljetulle alueella. Vielä parempi vaihtoehto on osallistua vertaistuki-istuntoihin joita järjestetään eri puolilla Suomea.
Itselläni oli myös tuollaisia ajatuksia ja tuntemuksia, kun aloin ymmärtämään pahaa oloani ja mistä se johtuu. Nyt kohta 34-vuotias ja vasta 5 kuukautta hormoneja takana ja leikkaukset edessä päin. Olin ainakin itse onnellinen ymmärtäessäni, mistä kenkä puristaa. Takana pari itsemurhayritystä, terapiaa, masennuslääkkeitä yms.
Tällä hetkellä olen onnellisempi kuin koskaan aikaisemmin ja mitä pidemmälle tämä prosessi etenee, niin sen onnellisemmaksi tulen. Itseäni hirvitti, että mitenkä vanhemmat suhtautuvat ja pelkäsin, että minut hylätään. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan tukevat minua. Jos vaihtoehtoina on käydä kuolleen lapsen haudalla tai katsoa, kun se tyttäreksi luultu lapsi miehistyy ja alkaa saamaan elämänsä järjestykseen, niin ei tarvinnut paljon miettiä, että kumpi on parempi.
Mitä ikinä teetkin, niin muista, että elämäsi on sinun, ei vanhempiesi, sukulaistesi, avovaimosi - SINUN.
Itse kirjotin vanhemmille ja veljilleni kirjeen, jossa kerroin hakeneeni apua hakeutumalla transpolille tutkimuksiin. Tieto tästä saattoi hetken heitä järkyttää, mutta minua ei ole hylätty. Olin kyllä valmis tukeutumaan sitten läheisiin ystäviini, jos oma perhe hylkää.
Tsemppiä!!!