Olen jo vuoden ajan nähnyt toistuvasti unta entisestä luokkakaveristani, joka oli myös pitkään minun ihastus (ala-asteella ja myös ylä-asteella). Meillä oli ylä-asteella myös pieni romanssi, joka päättyi niin, että minä jostain syystä jätin hänet (en muista kunnolla mikä syy jättämiseen oli, ei varmaan varsinaisesti mikään, olin pinnallinen teini).
Tunsin häntä kohtaan aina paljon, vahvoja tunteita, intohimoakin.
Nyt tuosta ajasta on kulunut siis yli kymmenen vuotta. Elän parisuhteessa ja lapsikin on. En tiedä, mitä entiselle luokkakaverilleni kuuluu, en edes tiedä miltä hän näyttää nykyään. Jostain syystä hän tulee uniini koko ajan. Se on tosi ahdistavaa. Joskus romanttisessa mielessä, joskus hän on unissa vain läsnä. Unissa on voimakkaita tunteita, "perhosia vatsassa", intohimoa, naurua, läheisyyttä, ystävyyttä.
Mistä ihmeestä nämä unet johtuu? Mitä ne yrittää kertoa minulle? Unet ahdistaa tosi paljon, varsinkin aamuisin.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Puuttuuko nykysuhteestasi romantiikka?
Voisiko unet liittyä sellaiseen? Kyllä viime ajat ovat olleet aika "vähemmän romanttisia". Lapsi vie niin ison osan ajasta (on niin pieni vielä).
Elikä en ainoa ole.. En tiedä olenko niinkään ollut ihastunut erääseen tyttöön ehkä hieman ylä-asteella olin no en ole kuullut paljon mitään hänestä melkein kolmeen vuoteen ja aivan yhtäkkiä kesken muutenkin omituisen unen hän tuli uneen Vielä Kauniimpana kuin normaalisti juttelimme niitä näitä ja loppujen lopuksi kun suutelimme uni katkesi asia jäi häiritsemään aika paljon kun kaveri kertoi että oli lukenut jostain sivulta jos näkee unta ihmisestä kehen ei yhteydessä ole ollut se voi tarkoittaa että hän kaipaa sinua? Onko tämä totta kenelläkään mitään tietoa unistä sen enempää?