Epäreilu ja puolueellinen arviointi

Vitosluokan juuri päättänyt poikani sai jälleen kerran keskivertotodistuksen, seiskoja ja kaseja. Tämä siitä huolimatta, että kokeista on tullut ysejä.

Pojan opettaja aloitti luokan kanssa kolmannelta luokalta, ja heti alussa kävi ilmi, että hänen suosikkejaan ovat luokan jääkiekon- ja jalkapallonpelaajat. Heidän todistuksensa ovat täynnä ysejä, mukaan lukien käytösnumero, kun taas hiljaiseen vähemmistöön kuuluvat, kuten oma poikani, saavat tyytyä kaseihin ja seiskoihin.

Esimerkiksi syksyn ainoasta äikänkokeesta poika sai 9,5, mutta todistuksessa oli 8. Laitoimme opettajalle viestin asiasta, että missä on vika, jolloin hän vastasi, että pojan kirjoitustaito ei ole kiitettävää tasoa. Se pitääkin paikkansa. Mutta kun vitosluokan kirjoitusvihko saatin nyt kotiin, kävi ilmi, että vihon noin parissakymmenessä hellyyttävässä tarinassa ei ollut merkinnän merkintää - ei ainuttakaan kommenttia, ei mitään palautetta, kannustusta tai huomautusta. Yhtään virhettä ei ollut korjattu. Miten lapsi pystyy parantamaan kirjoitustaitoaan ilman minkäänlaista palautetta?

Käsitykseni on, että puuttumiseni asiaan pahentaa tilannetta. Ja miten edes puuttuisin? Onko Ammattikasvattaja linjoilla?
4409
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Parikymmentä tarinaa vuodessa on aika paljon. Mahtuivatko ne kaikki yhteen vihkoon? Minkä mittaisia tarinat olivat?

On omituista, mikäli opettaja ei korjaa kirjoitelmia. Se kuuluu hänelle.

Äidinkielen arviointi on vähän kimuranttia, varsinkin, jos kokeita ei paljoa ole. Millainen lukija poikasi on?

Oletko muuten keskustellut asiasta opettajan kanssa? Jos poika ensi syksynä on samalla opettajalla, kannattaa asia ottaa puheeksi hänen kanssaan. Myös esim. tunnilla osallistumisesta ja kotitehtävien hoitamisesta kannattaa puhua. Ne voivat vaikuttaa arvosteluun.

Asiasta kennattaa minun mielestäni puhua. Ei se asiaa pahenna.

Äänestä
  • Hei, kiitos kun vastasit. Erityisongelma on juuri äidinkieli, joka on pojan lempiaine. Opettaja taas ei sitä juuri viiitsi opettaa, käskee vain tekemään tehtäviä kirjasta.

    Lukuvuoden aikana oli siis kaksi koetta, toinen syksyllä lauserakenteen asioista, toinen nyt keväällä, ja se sisälsi melkein puolet suomen kieliopista (sanaluokat, verbintaivutuksen, sijamuodot, lauseenjäsennyksen). Asioita ei opetettu koulussa, pojan mukaan, mutta hän oli juuri edeltävästi viikon sairaana. Opetin asiat itse pojalle ja koe meni kiitettävästi.

    Kirjoittamisessa poika ei mielestäni ole kiitettävää tasoa, vaikkakin kekseliäs ja omaperäinen sanankäyttäjä. Tehtävät aina tehty, omien sanojensa mukaan osallistuu, mutta on melko arka lapsi.

    Voiko arvioinnin osana käyttää sellaista, mitä ei ole arvosteltu ja korjattu?

    Pakkohan tästä on puhua opettajan kanssa, siis uudestaan, mutta oma käsitykseni on, että se pahentaa tilannetta. Opettaja ei tule myöntämään, että hän olisi epäreilu, vaan vetoaa vaikeasti osoitettavissa oleviin jatkuvaan näyttöön ja tuntiosaamiseen yms. sekä tietenkin vaitiolovelvollisuuteen.

    Äänestä

  • jarih kirjoitti:

    Hei, kiitos kun vastasit. Erityisongelma on juuri äidinkieli, joka on pojan lempiaine. Opettaja taas ei sitä juuri viiitsi opettaa, käskee vain tekemään tehtäviä kirjasta.

    Todistuksesta voi aina tehdä valituksen, pyytää että numerot arvioidaan uudestaan.
    Kokeiden numeroita ei voi niin vain ohittaa ja vedota sitten tuntiosaamiseen.

    Elikkä tässä tapauksessa vedottiin kirjoitustaitoon, miten se on arvioitu jos opettaja ei ole edes arvostellut kirjoitusvihon tarinoita mitenkään, ei numeroilla eikä katsonut virheitä?!

    Pahasti vaikuttaa siltä, että tässä on jotain henkilökohtaista. Soitto vaikka heti rehtorille, että haluatte mennä keskustelemaan asiasta. Opettaja ei myöskään vaikuta pätevältä opettamaan äidinkieltä.

    SITTEN opettaja ei voi vedota mihinkään vaitiolovelvollisuuteen, koska hän on velvollinen kertomaan teille kaikki alaikäistä lastanne koskevat asiat.
    Se on totta, että ei varmasti tule myöntämään epäreiluutta. Mutta näyttö puhuu vahvasti sen puolesta.

    Äänestä

  • jarih kirjoitti:

    Hei, kiitos kun vastasit. Erityisongelma on juuri äidinkieli, joka on pojan lempiaine. Opettaja taas ei sitä juuri viiitsi opettaa, käskee vain tekemään tehtäviä kirjasta.

    Lukuvuoden aikana oli siis kaksi koetta, toinen syksyllä lauserakenteen asioista, toinen nyt keväällä, ja se sisälsi melkein puolet suomen kieliopista (sanaluokat, verbintaivutuksen, sijamuodot, lauseenjäsennyksen). Asioita ei opetettu koulussa, pojan mukaan, mutta hän oli juuri edeltävästi viikon sairaana. Opetin asiat itse pojalle ja koe meni kiitettävästi.

    Kirjoittamisessa poika ei mielestäni ole kiitettävää tasoa, vaikkakin kekseliäs ja omaperäinen sanankäyttäjä. Tehtävät aina tehty, omien sanojensa mukaan osallistuu, mutta on melko arka lapsi.

    Voiko arvioinnin osana käyttää sellaista, mitä ei ole arvosteltu ja korjattu?

    Pakkohan tästä on puhua opettajan kanssa, siis uudestaan, mutta oma käsitykseni on, että se pahentaa tilannetta. Opettaja ei tule myöntämään, että hän olisi epäreilu, vaan vetoaa vaikeasti osoitettavissa oleviin jatkuvaan näyttöön ja tuntiosaamiseen yms. sekä tietenkin vaitiolovelvollisuuteen.

    Arviointi kuulostaa hieman epäilyttävältä, mutta sen virheellisyyttäkään ei ole yksinkertaista osoittaa. Jatkuva näyttö on asia, jota vanhemman on mahdotonta arvioida.

    Vaitiolovelvollisuuteen opettaja ei voi mitenkään vedota. En ymmärrä, miten ihmeessä asia tulisi edes esille. Sillä ei ole tämän tyyppisessä asiassa mitään tekemistä.

    En tiedä, onko yhden numeron heitto niin suuri asia, että lähtisin itse asiasta suuremmin riitelemään. Sinä toki toimit tavallasi. Opettajan velvollisuus on asia kanssasi läpi käydä. Järjestetäänkö teillä vanhempainvartteja tai -tuokioita? Niissä asiasta olisi hyvä puhua.

    Edelleenkin minua jotenkin vaivaa tuo sanavalintasi "parikymmentä tarinaa". Se on nimittäin oikeasti melkoinen määrä kirjoitelmia viidennellä luokalla, mikäli kirjoitelmien eteen oikeasti vaivaa nähdään. Olennainen osa on esim. se, minkä mittaisia nuo jutut ovat ja minkä tasoisia. Omituista on, mikäli juttuja paljon kirjoitetaan, mutta ei tarkisteta. Kuinka paljon sanoja tyypillisessä poikasi kirjoitelmassa oli?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

jarih kirjoitti:

Vitosluokan juuri päättänyt poikani sai jälleen kerran keskivertotodistuksen, seiskoja ja kaseja. Tämä siitä huolimatta, että kokeista on tullut ysejä.

Pojan opettaja aloitti luokan kanssa kolmannelta luokalta, ja heti alussa kävi ilmi, että hänen suosikkejaan ovat luokan jääkiekon- ja jalkapallonpelaajat. Heidän todistuksensa ovat täynnä ysejä, mukaan lukien käytösnumero, kun taas hiljaiseen vähemmistöön kuuluvat, kuten oma poikani, saavat tyytyä kaseihin ja seiskoihin.

Esimerkiksi syksyn ainoasta äikänkokeesta poika sai 9,5, mutta todistuksessa oli 8. Laitoimme opettajalle viestin asiasta, että missä on vika, jolloin hän vastasi, että pojan kirjoitustaito ei ole kiitettävää tasoa. Se pitääkin paikkansa. Mutta kun vitosluokan kirjoitusvihko saatin nyt kotiin, kävi ilmi, että vihon noin parissakymmenessä hellyyttävässä tarinassa ei ollut merkinnän merkintää - ei ainuttakaan kommenttia, ei mitään palautetta, kannustusta tai huomautusta. Yhtään virhettä ei ollut korjattu. Miten lapsi pystyy parantamaan kirjoitustaitoaan ilman minkäänlaista palautetta?

Käsitykseni on, että puuttumiseni asiaan pahentaa tilannetta. Ja miten edes puuttuisin? Onko Ammattikasvattaja linjoilla?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu