Näin se on

Minua yritettiin kiusata koulussa mut vedin kiusaajia turpaan. Sitten ne oli ihan kusi sukassa loppu ajan eivätkä kiusanneet enään ketään. Kyllä tää työttömyys vaivaa muakin. Mut luuserille se on ihan normaalia.

En nyt tiedä tosta koulukiusaamisesta, vaikka muaki vähän kiusattiin mutta siitä olen kyllä aloittajan kanssa samaa mieltä, että elämän voi pilata lopullisesti todella aikaisin.

Onhan niitä tarinoita ihmisistä jotka selviytyy mainiosti vuosien insestistä ja vankeudesta tai jostain muusta lähes yhtä sairaasta, mutta fakta on että kaikki eivät vaan pysty korjaamaan menneisyyden naarmuja. Siitä sitten kasvaa itseään paisuttava taakka.

Mä jäin yksin kun muutettiin vanhempien kuningasideasta hevonkuuseen kun olin jotain 12, yläasteella jo. En ollu missään vaiheessa muuton kannalla joten jo pelkkä odottaminen oli yhtä tuskaa. Sitten kehittelemäni teoria yksin metsän keskelle jäämisestä alkoi toteutua. Ei mulla montaa kaveria ollut ennen muuttoakaan mutta koitapa perslävestä lähteä ennen naapurissa asuneiden kavereiden kanssa aikaa viettämään. Just joo.

Ikään kuin tässä ei ois ollut tarpeeksi, isä kuoli pari vuotta muuton jälkeen. Nyt olin yksin, metsän keskellä ja se ainut ihminen josta välitin oli poissa. Kaks muuta oli mulle vaan pakollinen paha. En edes muista kauanko siellä hevonkuusessa jouduin asumaan mutta kaikki se vähäkin mitä ennen oli ollut, oli menetetty kun sieltä pääsin pois. Saati sitten että oisin mitään uusia kavereja noiden vuosien aikana onnistunut löytämään. Paskat, vanhatki unohti ja unohtui.

Nyt en pidä enää edes mutsiin yhteyttä, ei kiinnosta. Tein sen sille jonkin aikaa sitten ilmeisen selväks niin nyt ei enää soittele ja hyvä niin. Mieluummin yksin ku paskassa seurassa. Olis pitänyt tehdä niin jo vuosia sitten. Elämän voi tosiaan pilata perusteellisesti jo kovin aikaisin. Itse tai sitten joku muu tekee niin. Sen korjaaminen taitaakin sitten olla vahvempien laji, musta ei siihen ollut eikä ole.