berberiini ja kromi

Oletteko käyttäneet beberiiniä ja kromia alentamaan veren sokeria . Ja jos on onnistunut millä määrillä ja mihinaikaan nautittuna.
3112248
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 31

Vanhimmat

Käytän berberiiniä diabeteksen hoitoon ja olen saanut arvot pysymään kurissa ilman "virallista" lääkitystä, olen siis D2, mutta en osaa sanoa mikä oikeasti on berberiinin osuus asiaan, koska samaan aikaan olen lisännyt liikuntaa ja vähentänyt hiilareiden syöntiä. Kromista ei ole kokemusta.

Äänestä

Otan siis berberiiniä 2 tablettia aamuisin..

Äänestä
  • Paljon sokeriarvo on tippunut. Minulla näyyttää mittausten mukaan olevan hieman yli 6. Jos toki allekin. Olen aloittanu berberiinin käytön, otan 3 tablettia, eli yhden aamulla, yhden päivällä ja yhden illalla. Ja lisäksi kromia pari kertaa päivässä. Olen miettinyt vielä alfalipoiinihapon käyttämistä.

    Äänestä

  • ber+cr kirjoitti:

    Paljon sokeriarvo on tippunut. Minulla näyyttää mittausten mukaan olevan hieman yli 6. Jos toki allekin. Olen aloittanu berberiinin käytön, otan 3 tablettia, eli yhden aamulla, yhden päivällä ja yhden illalla. Ja lisäksi kromia pari kertaa päivässä. Olen miettinyt vielä alfalipoiinihapon käyttämistä.

    Syksyllä kun diabetes todettiin paastoarvo oli 7,1. silloin aloitin berberiinin syönnin ja tein muutkin muutokset elintapoihini. Aamuarvot on nykyisin 4,6-5,8. Aamuarvot pysyy helposti hyvänä, minulla enemmän tuskaa tuottaa saada ruuan jälkeiset arvot pysymään matalina.
    Pitkäaikaista sokeriarvoa ei syksyllä heti edes otettu, mutta loppuvuodesta parin kuukauden lääkkeiden syönnin jälkeen arvo oli 6,2 (lopetin metformiinin syönnin marraskuun lopulla) ja helmikuussa arvo oli laskenut 5,9:ään, vaikka olin ollut runsaan pari kuukautta ilman lääkkeitä.

    Äänestä

  • lääkkeetön kirjoitti:

    Söin siis alkuun sekä metformiinia että berberiiniä pari kuukautta..nyt vain berberiiniä..

    Syötkö suosituksen mukaan 3/päivä ja otatko kerralla vai esim kolmessa erässä.

    Äänestä

  • ber+cr kirjoitti:

    Syötkö suosituksen mukaan 3/päivä ja otatko kerralla vai esim kolmessa erässä.

    Otan 2 tablettia aamuisin..kuten aiemmin kerroinkin.

    Äänestä

  • lääkkeetön kirjoitti:

    Otan 2 tablettia aamuisin..kuten aiemmin kerroinkin.

    Siis otan molemmat kerralla, jos en osannut kertoa riittävän selvästi..sorry

    Äänestä

  • lääkkeetön kirjoitti:

    Siis otan molemmat kerralla, jos en osannut kertoa riittävän selvästi..sorry

    Kiitos, kyllä ymmärsin.
    Nämä sokeriarvot ovat aika outo juttu. Tänä aamuna arvo oli 6,3, vaikka eilen söin lounaaksi tonnikalasalaatin ja iltaruokana oli pala savulohta ja raejuustoa. Kävin vielä tunnin reippaalla kävelylenkillä eilen. Mutta koko alkuviikon on ollut lukemat alle 6:n, vaikka olen silloin syönyt "tuhdimmin".

    Minulla taas ollut tämän viikkoa toisin päin, alkuviikko koholla ja nyt sitten eilen ja tänä aamuna 5,4 ja 5,2. Viime viikolla jäi lenkkeilyt vähiin, en sitten tiedä voiko sillä olla niin suuri vaikutus. Keskiviikkona kävin 45min reippaalla kävelyllä virkistävässä ukkossateessa, tuntuu oudolta että se voisi vaikuttaa niin paljon. Tämä on kyllä sellaista säätämistä, että meinaa mennä hermot (tosin arvoni ovat suht hyviä, mutta silti)

    Näin se menee. Tuntuu, että on vaikea ymmärtää, mikä nostaa ja laskee verensokeria. Selvää riippuvuutta en ole löytänyt. Kun olin viikon etelässä keväällä ja elin ja söin aika vapaasti, en mitannut sokeriarvoja, ja Suomeen tultuani ne oli ok. Ja kun oikein pinnistelee ja välttää kaikkea ei-sopivaa, niin arvot on, mitä sattuu.

    Ja minullakaan ei ole lääkkeitä.

    Tuli mieleen, kun mittasin hyvin nukutun yön jälkeen kelvollisen arvon, että onko unella ja sen pituudella suurikin merkitys aamulla mitattuun sokeriarvoon. Onko jossain tietoa/kirjoitusta asiasta.

    Muistelisin lukeneeni, että unettomuus voisi vaikuttaa verensokeriin mutta minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta

    Mikä nyt on teillä keskustelijoilla sitä EI SOPIVAA, onko siinä eläinrasvoja, kevyttuotteita vaiko margariinia, vaiko jotakin muuta hyvää.

    Minua mietityttää tuo ylipainoni jota velä löytyy noin 10 kg, eli koska sen vaikutus häviää ja mikä osuus on siinä lääkeiden käytöllä.

    Pyrin kokonaan irti lääkkeistä ja tämä on nyt sitä säätöä, miten muilla.

    Äänestä

  • lääkkeetön kirjoitti:

    Muistelisin lukeneeni, että unettomuus voisi vaikuttaa verensokeriin mutta minulla ei ole omakohtaista kokemusta asiasta

    1. On niin paljon huolia ettei saa unta. 2. On niin paljon töitä ettei ehdi nukkua. Kumpikin aiheuttaa stressiä ja nostaa stressihormoni kortisolin määrää. Kortisoli nostaa sokereita.

    Äänestä

  • Siinä ja siinä kirjoitti:

    Mikä nyt on teillä keskustelijoilla sitä EI SOPIVAA, onko siinä eläinrasvoja, kevyttuotteita vaiko margariinia, vaiko jotakin muuta hyvää.

    Minua mietityttää tuo ylipainoni jota velä löytyy noin 10 kg, eli koska sen vaikutus häviää ja mikä osuus on siinä lääkeiden käytöllä.

    Pyrin kokonaan irti lääkkeistä ja tämä on nyt sitä säätöä, miten muilla.

    Tästä viestistä tulee taas haukkumiset mutta minulla se toimii ja viis veisaan jonkun muun mielipiteestä..eli olen saanut nyt jo painon putoamaan 8 kg BMI aluksi 26,2 nyt 22,5. vähentämällä hiilihydraatteja ja syömällä lihaa,kalaa,kanaa, kananmunia,kasviksia ja pähkinöitä lisäksi maitoa ja rahkaa jonkun verran. Perunaa,viljatuotteita,riisiä olen vähentänyt mahdollisimman paljon, ruisleipää ilman en kokonaan pysty olemaan, sitä syön palan päivässä(niissäkin on isoja eroja hiilareissa, kannattaa lukea tuoteselosteet..) Rasvan laadusta en uskalla mennä sanomaan mitään, siitä saa suurimman osan palstalaisista kimppuunsa, tosin kevyttuotteista en syö muuta kuin rasvatonta maitoa ja rahkaa.
    Minulla tämä pelkkä painonpudotus ei pysty pitämään verensokeria kurissa, varsinkin ruuan jälkeiset arvot nousevat heti jos syön yhdellä aterialla kerralla yli 25g hiilareita (taas tutkitaan tuoteselosteita)

    Uosta ei nyt voi haukkua mitenkään, sillä ilmeisesti olet oikeilla linjoilla. Itse päädyin vaimon kassa voin ja voimariinin käyttöön ja ölyistä puristetut oliivi- ja ryksiöljyt. Tuota rasvatonta maitoa joku moittii likkaa prosessoiduksi ja suositteli kunnon maitoa, korkeintaan vähärasvisessa muodossa.

    Tuo hiilihydraattien pelkkä "vähentäminen" pitänee sokeriarvoja hieman korkeammalla tasolla, mutta tätä vastusta hieman odottelin ja pidän sitä oikeana suuntana itsellenikin, tosin vähän tiukemmin, mutta hieman lipsuu varsinkin ruislevän kanssa..

    Äänestä

  • siinä ja siinä kirjoitti:

    Samat rasvat käytössä täälläkin ja rasvatonta maitoa juon koska olen tottunut sen makuun enkä saa juotua täysmaitoa,kevytmaitokin vähän tökkii..
    Hiilarini tulevat lähinnä maitotuotteista,kasviksista ja pähkinöistä.
    Kokonaiskolesteroliarvonikin on laskenut 6,4:stä 5,0:aan

    Äänestä

  • ber+cr kirjoitti:

    Tuli mieleen, kun mittasin hyvin nukutun yön jälkeen kelvollisen arvon, että onko unella ja sen pituudella suurikin merkitys aamulla mitattuun sokeriarvoon. Onko jossain tietoa/kirjoitusta asiasta.

    googletapa virkistävä yöuni. Minä luin sen ja olen mittaillut useampaan kertaan hyvin-ja huonosti nukutun yön jälkeen sokerit ja huonosti nukutun yön jälkeen ovat sokerit ollet jokaisella kerralla tasan 2 mmol korkeammat kuin hyvin nukutun yön.

    Äänestä

  • jalat on kirjoitti:

    Niin. Ja miksi sitä nukkuu huonosti. Usein siksi, että päivän aikana kerätty stressi on jäänyt elimistöön jylläämään.

    Äänestä

  • lääkkeetön kirjoitti:

    Samat rasvat käytössä täälläkin ja rasvatonta maitoa juon koska olen tottunut sen makuun enkä saa juotua täysmaitoa,kevytmaitokin vähän tökkii..
    Hiilarini tulevat lähinnä maitotuotteista,kasviksista ja pähkinöistä.
    Kokonaiskolesteroliarvonikin on laskenut 6,4:stä 5,0:aan

    Tuo kolesterolien aleneminen johtunee myös hiilarien vähentämisestä, koska hiilarit kerrotun mukaan tekevt vaurioita verisuonistoon ja maksa sitten tuotta kolesterolia lisää niitä vaurioita korjaaman Tuo lukusi 5 on todella "hyvässä haarukassa" mutta minulla terveyshoitaja jo mietti lääkitystaä kun oltiin samoissa tasoissa. Kolesterolilääkitys on lääketehtaiden humpuukibisnestä.
    Maidoista yksi asiantuntija totesi "ei missään tapauksessa rasvatonta, koska se on eniten prosessoitua juomaa". Minä siirryin vähärasvaiseen.

    Äänestä

  • Huonon unen syy kirjoitti:

    Niin. Ja miksi sitä nukkuu huonosti. Usein siksi, että päivän aikana kerätty stressi on jäänyt elimistöön jylläämään.

    Minulla se unen vähyys johtuu ainakin siitä, että menen liian myöhään nukkumaan.

    Äänestä

Vettä janoon ja maitotuotteita korkeintaa 2 annosta eli 4dl päivässä on terveellistä kokonaisterveydelle.

Kannattaa pyrkiä kalsiumin saannissa enintään virallisten ravitsemussuositusten suuruiseen saantiin eli noin 800 mg/vrk. Lisäksi lähes kaikessa ruuassa on kalsiumia eli ilman maitotuotteitakin pärjää. Kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1.

Minun tarina kromista:

Olin sokeriaddikti

Ostin kromia (kromisan) ja söin ihan ohjeen mukaan monta viikkoa. Sokerin himo lähti, mutta muu ruoka tuli sen tilalle.

Menin lääkäriin ihan muissa asioissa ja otettiin virtsakoe.

Oli niin paljon sokeria, että epäilivät diabetesta. Pelästyin, enkä kehdannut kertoa, että olen syönyt kromia.

Lopetin heti kromitabletit ja sen koommin en ole niitä syönyt.

Jouduin virtsan korkean sokerin takia uusintakokeeseen 2 viikon kuluttua.

Tulos: ei mitän ongelmaa virtsassa.

Äänestä
  • Okohan tämä kromi juttu juuri näin? Olisiko voinut olla jostain muustakin kyse?

    Eikö sitä sokeria mitatuu verestä. Siitähän se voidaan mita usealle eri menetelmillä B-HbA1c, B-GHb-A1c ja fP-Gluk.

    Äänestä

Minulla on todettu vähän aika sitten tyypin 2D. Aloitin tuon berberrini plus kromi kuurin. nyt sitten odotetaan seuraavaa mittausta. Minua on alkanut enemmän pissattaa tuon aikana. onko muilla samoja kokemuksia?

Äänestä

Diabetes pissattaa. Kaikille ei berberiini sovi, itse sain vatsan kipeäksi sillä eikä mitään vaikutusta sokeriarvoihin kuten ei kromillakaan. Toimii varmaankin jos vain hiukka koholla olevat arvot, luultavammin ruokailumuutokset saa arvot alenemaan.

Äänestä
  • Diabetes pissattaa siksi koska se myös janottaa (on jatkuva jano). Mutta myös moni muu sairaus pissattaa, eräät lääkkeet pissattaa ja nykyinen "muodikas" ylenmääräinen vedenjuonti pissattaa.

    Äänestä

Tuo berberiini ja kromi valmiste tehoaa. itsellä oli arvo ennen tuon valmisteen käyttöä 17 ja nyt se on tuon valmisteen käytön jälkeen laskenut 5. joten toimii

Äänestä

Olis kiva kuulla tuoreita tuloksia ja pitkäaikaisvaikutuksia.....ja etenkin onko paino pudonnut ja missä ajassa?

Äänestä
  • Kromilla ei ollut minulle minkäänlaista vaikutusta. Berberiini paranti kyllä sokeriarvoja ja tilaan lisää jahka ehdin mutta painoa se ei pudottanut.

    Äänestä

Käytän siankylkee ja majoneesia. Onnistuu verensokerin laskeminen näin meillä täällä Ruotsissa. Modernisti uusimpiin tutkimuksiin perustuen.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

ber+cr kirjoitti:

Oletteko käyttäneet beberiiniä ja kromia alentamaan veren sokeria . Ja jos on onnistunut millä määrillä ja mihinaikaan nautittuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu