beaglella metsästävät

beagle mies

Hei kaikki olen laittanut beaglen joka on nyt 6kk vanha. Kaipaisin hyviä vinkkejä miten saan siitä kova n jänistä ajavan koiran. Metsään käyty tutustumassa monta kertaa ja beagle alkoi eilen haukkua tiheässä kuusikossa muttei lähtenyt kauempaa hakemaan ilmeisesti kuitenki metsästys vietti toimii? Missä vaiheessa koira lähtee jaloista pyörimästä kauempaa hakemaan olen ollut paikallani ja odottanut mutta on pyörinyt vain siinä 20m alueella ees takaisin.

29

4361

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • älä odota liikoja

      Lähteekö beagle koskaa jaloista, siinä onkin hyvä kysymys.
      Olen kuullut kerrottavat hyvin ajavista beagleistä, mutta en ole koskaan sellaista nähnyt.
      Ehkä beaglen hyvin ajaminen on erilaista, kuin oikeiden ajokoirien, sillä on omat kriteerit hyvin ajamiseen.

      • Erä Nestori

        Taas jonkun huippuasiantuntian lausunto. Mene metsään nuoren koiran kanssa ja etsi paikka missä on jäniksiä. Loput on kiinni perslihaksista, istu ja odota että eka ajo lähtee. Edelliselle pellelle tiedoksi että ajavia koiria on muitakin kuin Suomenajokoira.


      • Anonyymi
        Erä Nestori kirjoitti:

        Taas jonkun huippuasiantuntian lausunto. Mene metsään nuoren koiran kanssa ja etsi paikka missä on jäniksiä. Loput on kiinni perslihaksista, istu ja odota että eka ajo lähtee. Edelliselle pellelle tiedoksi että ajavia koiria on muitakin kuin Suomenajokoira.

        Ajokoira on jalostettu beaglestä


    • voi tulla hyväkin

      piikelin kanssa niitä perslihaksia tarviikin tosissaan.

    • beagles

      Tota, mitä sen pitäisi hakea tähän aikaan vuodesta? Onko rauhoitusajasta mitään tietoa?

    • ei niin väliä

      Niillä rauhotusajoilla ei beaglesin kanssa ole väliä, koska ne on riistavapaita yleensä.

    • beagles

      Täh? Kyllä jänikselle pitää antaa pesimisrauha, pönttö. Ei tulis mieleenkään meidän beaglea laskea vapaaksi metsään nyt. Kohta juoksisi jäniksen perässä.
      Ei kannata ottaa mesästyskoiraa, jos ei yleensä ole mistään mitään tietoa.

    • 2qw

      Meidän beaglelle rupesi tulemaan kaatoja vasta toisena syksynä, joten elä kiirehdi. Ei alle vuotiaasta koirasta voi odottaa mahdottomuuksia. Käytät vain koiraasi paljon metsässä niin kyllä se siitä oppii.

    • beaglemies

      Kun olet jo käyttänyt koiraasi metsässä tutustumassa, niin sille pitäis saada niitä jäniskokemuksia. Ei nuorelta koiralta ihmetä vielä pidä vaatia. Etsi alue missä varmuudella on jäniksiä tai etsi aikaisin aamulla tieltä jänis. Me sitten alueeseen kuten tähänkin saakka koirasi kanssa. Anna sen ikäänkuin itse löytää ne tuoreet jäljet. Kannusta kun alkaa haistella ja seurata. Anna sille sitten työrauha. Sama se on hirvikoiran kanssa, vietävä alueeseen mistä sillä on mahdollisuuksia löytää hirvi. Koira vietti kyllä sitten ohjaa mitä sen pitää tehdä. Minulla beaglesta tuli laajahakuinen, kun pentuna jänikset oli todella harvalukuisia. Pari kertaa vein tietojänikselle ja siitä lähtien se on hakenut itse.

    • mäykkymies
    • Hdmo

      Tuohan on nuori koira, ei se kouluttaminen ole kuin tuota että istut kannon nokassa ja ootat. Sitten kun se koira pystyy luottamaan sinuun se lähtee kyllä kauemaksikin.

    • ulahtelee välillä

      Eikö se nyt ole sama beaglelle onko sitä koulutettu vai ei. Ei se toimi kuitenkaan.

    • koistine1

      Onko ajokkimiehet ihan tosi noin epävarmoja omista koiristaan, että pakko aliarvioida kaikki Beaglet?? Luulis olevan pääasia, että harrastetaan, ei se että millä. Tanan Tavipäät.

      • Beaglet

        Kolme ajokoiraa omistaneena, tiedän ajavat hirveä mieluummin kuin jänistä! Vaihto jäniksen jäleltä hirvelle, laitoin monttuun muu ei auttanut. Nyt useita beagleja ja ei koskaan sekaannu hirviin:) ajaa jänistä varmuudella.


      • minelan
        Beaglet kirjoitti:

        Kolme ajokoiraa omistaneena, tiedän ajavat hirveä mieluummin kuin jänistä! Vaihto jäniksen jäleltä hirvelle, laitoin monttuun muu ei auttanut. Nyt useita beagleja ja ei koskaan sekaannu hirviin:) ajaa jänistä varmuudella.

        beaglet nimimerkki
        Taas yksi hyvä syy, etä harva myy metsästäjälle, ainakin tuollaiselle älykääpiölle. koiraa, kun pistetään monttuun, jos ei heti pelaa.
        Oksettaa.


    • pitkäkoipi

      Koiran kanssa paljon metsään, jos löytää jäniksen jäljet (nyt kovin vaikeaa kun ei ole lunta) niin kannattaa usuttaan koiraa seuraamaan jälkeä.

      Itse sulan maan aikaan etsin pentukoiralleni mahdollisia jäniksen makuupaikoja kuusen tarrien alta jne ja niitä kyllä löytyykin, tottunut silmä näkee missä jänis maannut, karvaakin öytää makuupaikoilta, niille olen usuttanut koiraani ja on osoittautunut ihan hyväksi koulutuskeinoksi.

      Aikaa ja tupakkia ja anna koiran oppia, se vaatii kärsivällisyyttä ja pian huomaa kuinka koira kehittyy.

    • piikletti

      Hyviä ohjeita jo tullutkin (paitsi nuo asiattomat ilmeisesti suomenajokoiraukkojen höpinät). Meidän pennulla oli viime vuonna sama tilanne, ei tahtonut uskaltaa lähteä kovin kauas. Ja kun kausi alkoi (oli silloin 8kk) niin 1,5kk meni, ettei juuri 200m pidemmälle lähtenyt, mutta kun ensimmäisen hajun sai, niin koiraa vietiin. Sen jälkeen ei ole jaloissa pyörinyt. Eli kyllä se siitä, kun ikää ja kokemuksia karttuu.

    • Biikeli

      40 vuotta Beaglen omistanut

      Kyllä Beagle erittäin hyvä jänistä ajava koira, käytä vaan paljon metsässä ja anna sen rauassa etsiä jänis. Vie koira aamuhämärässä sellaiseen paikkaan jossa
      tiedät olevan jäniksiä niin kyllä se alkaa siitä touhuamaan.Kun Koira lähtee ajamaan jänistä odota siinä missä olit silloin kun ajo lähti,että se löytää sinut helposti kun ajo päättyy.

    • Latailija....

      Hyvin alkanut. Omistan nyt reilu 9kk poika beaclen ja vetelee keskimäärin tunnin ajosiivuja jänikselle ja rusakolle. Tosin tykkää myös retuuttaa supikoiria, pari tarvinut jo niitä listiä. Metsä se koiran opettaa.

    • beaglejenmies

      Olis mukava tietää miten eka syksy on koirallasi mennyt?´Periaatteessa ihan sama, onko se ajanut vai jättänyt ajamatta ja sekin lähteekö jaloista vai ei. Meillä kokemusta kahdesta nartusta ja alle vuoden ikäisenä ei juuri mitään sanottavaa metsästysrintamalla, kummallakaan. Nämä monesti kypsyy parin-neljän vuoden iässäkin vasta. Kummatkaan eivät lähteneet jaloista alle vuotiaana. Nyt menee herkästi puoleen kilsaan ja se riittää takuulla, ei tartte hakea naapuripitäjästä kuten joitain isompia tessuja. Eilen meni nelisen tuntia jussin perässä kuin juna, yksi vartin hukka. Tuo kyllä riittää meille, jaksa itsekkään kellon kierrosta mettässä olla.

      • beaglenarttu

        Meillä oli kiinnisaamisessa ongelmaa, mutta se korjaantui iän myötä.Lähelle päästi, mutta pisti leikiksi, makkralla saatiin helpommin.


    • Ajattelija

      Suomenajokoirien kehujat ei yleensä omista koiraa laisinkaan. Pakonomainen tarve on kehua suokkia ja mollata muita rotuja. Itsellä ei ole kokemusta juurikaan muista kuin beaglesta. Beagle oppii laajahakuiseksi jos isännällä on malttia ja antaa koiralle aikaa. Tositarina: Suomenajokoiran omistaja kehui että oli ampunut 7 jänistä samalle päivälle että koira on huippu kunnossa. Lähti sitten kerrattain kaverini kanssa metille hieman huonommille jänismaille. Koira laskettiin irti ja ruettiin odotteleen. Kaverini katsoi gps paikantimesta että koira juoksee 20 km tunnissa edestakaisin. "sehän ajaa" tuumasi ajokoiramiehelle. Ei kun hakee, vastasi koiramies. Koira tosiaan oli juossut 3 tuntia pitkin metsiä ja piti hakea autolla pitäjänrajalta kun meinasi juosta rekan alle. Sitten vaihtoivat koiran ja löysäsivät beaglen samasta paikasta. Kului 20min kun beagle aloitti ajon 720 metrin päästä.Piste. Muista että maltti on valttia beaglen koulutuksessa mutta nyt pitää mennä.

    • Beagleäeikiinnostaajaa

      Minulla on pian 5 v narttu beagle. Eikä toimi vieläkään paljon kuinkaan. Metsää koira on saanut paljon. Jos löytää jäljet niin ajaa ensimmäiseen paluuperään ja lopettaa siihen. Into loppuu lyhyeen. Sulan aikana hankala houkutella koiraa hukkapaikalle, kun jänis juoksi johonkin hornan tuuttiin, ja näin ollen hukkapaikkaa on paha löytää. Oletin entisenä suokin omistajana että kyllä beaglestäkin jonkinlainen koira tulee, vaan ei näytä tulevan. Lumikelillä ajaa jotenkin. Yleensä sekin on aikamoista nuhjaamista. Todella lähihakuinen, mikä on paha nyt kun jäniskanta on pohjalukemissa. Selvä metsästysinnon puute beaglellä. No seurakoirana tuo menettelee. Toista beagleä en enää osta. Dreeveri, Venakko tai Suomenajokoira seuraavaksi.

      • BeaglenOmistaja

        Itsellä vanhempi urosbeagle ja 3-4 vuotiaana alkoi vasta ajamaan paremmin kun sain kaatoja alle. Niistä se lähtee toimimaan. Itse vielä antanut reilusti lihaakin koiralle ja sehän tykkää. Se jäi lähihakuiseksi ainakin osin omasta toiminnastani johtuen ja erittäin hyvä niin. Tykkään, kun pääsee itsekin liikkumaan metsässä ja saa samalla sieniä, kanalintuja ja supeja ja näkee koiran toimintaa. Suosittelen!!! Eli käytännössä kuljen sen perässä näköetäisyydellä kunnes löytää hajut ja hoitaa siitä lähtien itse loput. Eli kun häntä vippasee niin siitä alkaa koiran itsenäinen työ. Usein seurailen sitä ajoonkin asti, että pääsen ajon lähtöpaikalle passiin. Usein jäniksen pääsee myös näkemään heti lähdöstä. Beagle on seurueajaja ja oletan lähihakuisuuden johtuvan ainakin tästä historiasta ja kaipailee herkemmin isäntää mukaan. Pentuna repulla istumalla päässeen tästä yleensä eroon. Minulle se ei sovi.
        Jos into loppuu ajossa lyhyeen, voi syy toki olla koiran luonteessa, mutta kannattaa miettiä onko tullut arka, kun isäntä lähtenyt paikasta jossa koira näki viimeeksi. Eli koiran pitää luottaa, että isäntä löytyy mihin jäi. Ekat ajot itsellänikin tuli nopeasti takaisin, mutta yrityksen kautta saa lopulta ammuttua, niin siitä se nopeasti paranee. Hukkapaikan löytää siitä missä koira lopettaa haukkumisen ja sinne vain kiertelemään pikkuhiljaa lenkkiä niin voi löytää uudelleen jäljelle. Pakolla puurtaminen ei kannata eli sitten vain kokonaan paikan vaihto tai seuraavaan kertaan. Beagle ajaa sen verran lähellä, että sinne pitäisi löytä sulallakin ja kun vielä tuntee itse maaston niin ei pitäisi olla vaikeaa löytää hukkapaikka.
        Jos itselle tulee vielä koira, niin hyvin varmasti sekin on beagle. Plussia metsällä hyvä löytäminen hajulta, hyvä ajo ja kilometriä kauempaa ei ole jänis käynyt. Hidas haku sallii myös yhdessä kulkemisen.


    • NaurettavaaTouhua

      Tosi mies ei käytä mitään laboratorio koiria vaan oikeita rotuja kuten jämptiä ja KKK:aa ,ei mikään ihme että metsästyksestä on tullut pellelaji jo...

    • Minimankeli

      Eikös noita käytetty koe-eläimenä? Kuka helvetti metsästää jollain sintillä jotain riistaa? Pikkupoikien touhuja....Tosimiehet tappaa ja pikkumetsästäjät leikkii puupyssyillä....Ehkä se beagle sopii metsästyskaveriksi jollekkin tenavalle joka 6-7 vuotias ei todellakaan muille...Vinkki on että ota oikea koira ja lopeta pelleily jo.

      • suosittelentestaamaan

        Yhellä vanhalla metsästäjällä noita beagleja oli.Pärjäsivät kokeissakin hyvin, ja olinpa aika yllättynyt kun ensikerran kävin ajoa kuuntelemassa.Siillä kyllä se beaglen haukkuääni oli melko erikoinen ulvahtelemisineen.Mutta kyllä semmosen edestä sillon jäniksiä napsittiin.

        Itelle en ottais.Mutta jos tiedätte että jollain on, niin menkää ihan mielenkiinnosta katsomaan ja kuuntelemaan miten metsässä toimii.Onhan se ainutlaatuinen kokemus sekin.Ja siinähän se oma tietoisuus kasvaa, kun näkee erillaisten rotujen kanssa metsästystä.


    • Anonyymi

      Ota aloittaja oikea koira ja lopeta lässytys ..

    • Anonyymi

      Beagle metsästys on nykyään vanhojen kurppien harrastusta kun ei ole omia kakaroita siunaantunut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      3940
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      80
      2049
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      548
      1641
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      85
      1308
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1097
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1028
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      214
      908
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      818
    Aihe