Pohdin, että kannattaako mustasukkaisuutta näyttää?
Tuntuu, että jos sen näyttää, niin on heikompi kuin toinen. Olen sen pari kertaa näyttänyt, mutta nyt päättänyt, että en enää sitä näytä..
Mitä mieltä kukakin on ja miksi näin?
Tuntuu, että jos sen näyttää, niin on heikompi kuin toinen. Olen sen pari kertaa näyttänyt, mutta nyt päättänyt, että en enää sitä näytä..
Mitä mieltä kukakin on ja miksi näin?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Olen puhunut kyseisestä aiheesta joskus miesystävän kanssa, koska olen välillä mustis. Hän on sanonut, että se on ihan ok, kunhan sitä ei ole liikaa, eli kyllä sen voi näyttää. Silloin osoittaa, että välittää toisesta.
Mulle ainakin kävi niin että ex mies ystävä alkoi oikein kiusaamaan kun huomasi että saa minut mustasukkaiseksi. Kai se kohotti hänen itsetuntooaa tai jotain en oikein ymmärtänyt miksi hänen piti vartavasten kiusata ja tehdä tilanteita missä tuntin oloni tukalaksi. No, sehän päättyi lopulta siihen että en enää jaksanut, tajusin kuinka se vaan kiusaa mua vaikka olin hänelle puhunut että olen mustasukkainen tietyissä tilanteissa. Mies järjesti oikein tilanteita ja sitten haullui minut kaverillee kun siten olin mustasukkainen. Opin siitä ainakin sen että kaikkea ei näköjään kannata kertoa, ainakaan omia heikkouksiaa jos vastapuoli sattuu olemaan yhtää v:mäinen se käyttää niitä satuttamiseen.
Musta tuntuu, että mulle tehdään samoin, joten sen takia on hyvä peittää se. Jos se siis vaan pysyy sitten sisällä...
Hetkinen nyt..
Jossain vaiheessa noi ongelmat tulee kuitenkin silmille, jos tyypillä sellaiseen on taipumusta. Ja mitä myöhemmin se tapahtuu, sen pahemmalta tuntuu.
Eli parasta on kertoa suoraan, missä mennään.
Sama pätee muihin heikkouksiin.
Muussa tapuksessa uhraudut ja otat kantaaksesi toisenkin ongelmat. Ajan mittaa katkeroidut tilanteeseen ja sitten kenelläkään ei enää ole kivaa, ei todellakaan..
Kypsä ihminen osoittaa myötätuntoa ja ymmärrystä toisen ihmisen ongelmia kohtaa. Ei tee niistä pilkkaa eikä käytä niitä hyväkseen. Eikä myöskään rakenna niistä traagista kohtaloa itselleen.
-M32
Mustasukkaisuus ei mun mielestä ole rakkaudenosoitus eikä kuulu hyvän itseluottamuksen omaavien, tasapainoisten aikuisten ihmisten elämään. Mustasukkaisuus on omistushaluisen ihmisen epäluottamuslause toisen valintoja kohtaan ja syntyy aina mustiksen omasta epävarmuudesta.
Mustasukkaisen käytöksen syyt olis hyvä selvittää, muuten mennään vaan ojasta allikkoon.
Kukin voi alkaa sen selvitystyön kyseenalaistamalla itse oman mustasukkaisen käytöksensä/ajatusketjunsa kysymällä miksi mä en luota ja miksi mä valitsen tuntea oman paikkani uhatuksi?
Tahalliseen mustasukkaisuuden lietsontaankin on aina syynsä, mutta ei toisen tarvitse ottaa siitä automaattisesti syyllisen manttelia omille harteilleen.
Omista mustasukkaisisita kuvitelmistaan on jokainen sen sijaan itse itselleen vastuussa.
Sinä sen sanoit, ei tuota paremmin voi sanoa. Luin Pilot OY.n kustantaman kirjan:" Kun tuskan tuntee": Olipa hyvä mustasukkaisen miehen kuvaus.
Eihän parisuhde ole mikään valtataistelu, kumpi on heikompi kuin toinen. Tai jos on, niin tuskin tulee kauaa kestämään muutenkaan, joten aivan sama näytätkö vai et.