Vesikelloja vartalossa

Kutinalle

Olen "kärsinyt" vuosia oudoista vesikelloista siellä täällä iholla. Niitä esiintyy milloin missäkin, eilen oli reiden päällä yksi kello, tänään nimettömän sisäreunalla kaksi vierekkäin, joskus sääressä mutta ei koskaan rinnassa (vatsan päälle on joskus tullut) , kasvoissa, päänahassa tai alapäässä, eikä kämmenissä tai jalkapohjissa.

Ne usein ovat hyvin pieniä patteja jotka kutisevat vietävästi, niissä on solunestettä sisällä ja jos sen raapii auki kutina leviää hiukan ja hiipuu pois mutta jäljelle jää hyttysenpistoa muistuttava jälki eli patti leviää vähän. Eli alussa noin 1-2mm ja sitten max 1cm kokoinen jälki.

Patit ei katso kellon aikaan, vuoden aikaan, siihen mitä syön tai mitä vaatteita pidän päällä. Eli se ei voi olla allergia, eikä johdu pesuaineista koska niitäkin olen vaihtanut. En syö vakituista lääkitystä enkä sairasta mitään muuta. Joskus saattaa olla kuukausikin ettei ole yhään ja toisinaan useamman kerran päivässä. Siivoilen kämppää melko usein, mutta en ole himo siivoaja. Tykään käydä suihkussa joten ihoni on joskus melko kuiva, mutta sekään ei selitä sormienvälissä olevia patteja! Joskus todella lämmin auringonpaiste (esim auton ikkunasta) laukaisee kutinan, mutta useimmin niitä tulee ihan sisällä varjossa.

Tää on joskus aika kiusallinen vaiva kun raavin ihoa sen takia usein, tätä on jatkunut vuosikausia ja olen kysynyt lääkäriltä joka vain kuittasi sen atoppisena ihottumana, jota vahvasti epäilen koska se on vain yksi vesikello.

Joten kysympä vaan onko kellään vastaavaa tai mitään hajua mistä tää tämmönen voi oikeen johtua. Olisin todella onnellinen jos vastaus löytyisi...

0

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Ei käy sääliksi sitä miestä

        Sitä saa mitä tilaa.
        Ikävä
        176
        1530
      2. Muistakaa pojat tämä.

        Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
        Ikävä
        96
        736
      3. En ehkä onnistu siinä

        Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
        Ikävä
        58
        725
      4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

        Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
        Ikävä
        203
        588
      5. Oletko päättänyt

        Että luovutat minun suhteeni
        Ikävä
        48
        536
      6. Mies,oletko koskaan...

        Käyttänyt maksullista naista?
        Ikävä
        126
        536
      7. Kirjoita kolme sanaa

        mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
        Suhteet
        37
        526
      8. Pahoin pelkään nainen

        että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
        Ikävä
        50
        518
      9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

        hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
        Ikävä
        15
        500
      10. toivottavasti kohta jo kohdataan

        😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
        Ikävä
        25
        483
      Aihe