Oon 18-vuotias tyttö. Mulla on masennuksen diagnoosi mut oon jo pitkään miettinyt että onko tää pelkästään sitä, koska tuntuu että oon ihan sekasin.
Ajattelen tosi negatiivisesti itsestäni, ihan kaikista asioista itsessäni. Ajattelen että kaikki minussa on outoa ja rumaa. Ja kaikki asiat mitä valitsen on vääriä ja kukaan muu ei niitä valitsisi koska ne on niin kamalia. Tai sitten niin, että ihmiset ajattelee, että olen niin kamala etten saisi valita niitä asioita. En ajattele olevani parempi kun muut, todellakin päinvastoin. Pelkään kaikkia tilanteita missä joudun olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Oli se sitten postin kotiinkuljetus tai se että joku soittaa mulle. Säikähdän todella helposti. Säikähdän jos rapusta kuuluu ääniä. Olen erittäin varma, että ne ketkä siellä rapussa on tekee sen tahalleen ärsyttääkseen ja pelotellakseen minua. Jos kuulen naapurista puhetta, olen ihan varma että ne puhuu musta, negatiivisesti tietenkin. Tuntuu että kaikki aina tuijottaa ja tiedän, että ne ajattelee kuinka kamala olen. Olen aivan varmasti rumin ja kamalin koko maan päällä. Minusta myös tuntuu että minua vakoillaan. Että ihmiset katsovat juuri minun ikkunaan ulkoata ja arvostelevat että onpa ruma ikkuna ja yrittävät pelotella. Olen aivan varma, että joku näkee minut tälläkin hetkellä vaikka täällä ei oo ketään muita. Olen ihan varma, että jokainen ihminen haluaa minun kuolevan ja että minuun sattuisi. En tykkää puhua ihmisten kanssa, koska minua pelottaa ja minusta tuntuu että he kaikki vihaat minua.
Välillä olen nähnyt harhoja. Olen kävellyt ulkona ja nähnyt että joku tulee minua vastaan, ja sitten sekunnin päästä siinä ei ole ollutkaan ketään. Sitten, eräänä aamuna talvella kun oli pimeää, katsoin ulos ja näin jonkun vähän yliluonnollisen näköisen henkilön seisovan siellä. En osannut millään hahmottaa sitä miksikään muuksi. Päivällä kun katsoin, siinä samassa kohtaa oli vain joku kyltti. Seuraavana päivänä kävelin illalla ulkona, olin kävelemässä pitkää tietä ja kaukana oli tunneli. Katsoin sinne ja aidosti näin sen saman yliluonnollisen näköisen henkilön jonka olin nähnyt edellisenä aamuna. Katsoin pois, ja sitä ei ollut enää.
Minun on vaikeata keskittyä mihinkään, koska ajattelen että olen niin kamala ja ällöttävä ihminen etten ansaitsisi keskittyä (?). Tai tehdä ylipäätänsä mitään mitä normaalit ihmisten tekevät. En tykkää mennä ulos, koska tuntuu että ihmiset vihaavat minua. Olen varma, että kun kävelen autotiellä ja auto pysähtyy, sen omistaja haluisi ajaa päältäni. Välillä ajattelen, että esineetkin ajattelee että olen kamala ihminen.
Jännitän kaikkia tilanteita missä pitää olla ihmisten kanssa tekemissä niin paljon että melkeen oksennan ja pyörryttää. Olen sisällä niin paljon kuin mahdollista. Kaikkein eniten vihaan mennä ulos kun on valoisaa.
Minulla on henkisesti ja fyysisesti tosi paha olo, tuntuu että olen palanut ihan loppuun. Aina on pää kipeä ja huono olo, surullinen, aina halu kuolla, aina itkettää mutta ei itku vaan tule tai sitten itken hysteerisesti ja kauan.
Minusta tuntuu ettei tähänkään tule vastauksia koska aistitte, että olen kamala ja haluatte mulle pahaa. Oonko ihan sekasin? Tai vaan maailman kamalin ihminen? Mitä voin tehdä? :(
Ajattelen tosi negatiivisesti itsestäni, ihan kaikista asioista itsessäni. Ajattelen että kaikki minussa on outoa ja rumaa. Ja kaikki asiat mitä valitsen on vääriä ja kukaan muu ei niitä valitsisi koska ne on niin kamalia. Tai sitten niin, että ihmiset ajattelee, että olen niin kamala etten saisi valita niitä asioita. En ajattele olevani parempi kun muut, todellakin päinvastoin. Pelkään kaikkia tilanteita missä joudun olemaan muiden ihmisten kanssa tekemisissä. Oli se sitten postin kotiinkuljetus tai se että joku soittaa mulle. Säikähdän todella helposti. Säikähdän jos rapusta kuuluu ääniä. Olen erittäin varma, että ne ketkä siellä rapussa on tekee sen tahalleen ärsyttääkseen ja pelotellakseen minua. Jos kuulen naapurista puhetta, olen ihan varma että ne puhuu musta, negatiivisesti tietenkin. Tuntuu että kaikki aina tuijottaa ja tiedän, että ne ajattelee kuinka kamala olen. Olen aivan varmasti rumin ja kamalin koko maan päällä. Minusta myös tuntuu että minua vakoillaan. Että ihmiset katsovat juuri minun ikkunaan ulkoata ja arvostelevat että onpa ruma ikkuna ja yrittävät pelotella. Olen aivan varma, että joku näkee minut tälläkin hetkellä vaikka täällä ei oo ketään muita. Olen ihan varma, että jokainen ihminen haluaa minun kuolevan ja että minuun sattuisi. En tykkää puhua ihmisten kanssa, koska minua pelottaa ja minusta tuntuu että he kaikki vihaat minua.
Välillä olen nähnyt harhoja. Olen kävellyt ulkona ja nähnyt että joku tulee minua vastaan, ja sitten sekunnin päästä siinä ei ole ollutkaan ketään. Sitten, eräänä aamuna talvella kun oli pimeää, katsoin ulos ja näin jonkun vähän yliluonnollisen näköisen henkilön seisovan siellä. En osannut millään hahmottaa sitä miksikään muuksi. Päivällä kun katsoin, siinä samassa kohtaa oli vain joku kyltti. Seuraavana päivänä kävelin illalla ulkona, olin kävelemässä pitkää tietä ja kaukana oli tunneli. Katsoin sinne ja aidosti näin sen saman yliluonnollisen näköisen henkilön jonka olin nähnyt edellisenä aamuna. Katsoin pois, ja sitä ei ollut enää.
Minun on vaikeata keskittyä mihinkään, koska ajattelen että olen niin kamala ja ällöttävä ihminen etten ansaitsisi keskittyä (?). Tai tehdä ylipäätänsä mitään mitä normaalit ihmisten tekevät. En tykkää mennä ulos, koska tuntuu että ihmiset vihaavat minua. Olen varma, että kun kävelen autotiellä ja auto pysähtyy, sen omistaja haluisi ajaa päältäni. Välillä ajattelen, että esineetkin ajattelee että olen kamala ihminen.
Jännitän kaikkia tilanteita missä pitää olla ihmisten kanssa tekemissä niin paljon että melkeen oksennan ja pyörryttää. Olen sisällä niin paljon kuin mahdollista. Kaikkein eniten vihaan mennä ulos kun on valoisaa.
Minulla on henkisesti ja fyysisesti tosi paha olo, tuntuu että olen palanut ihan loppuun. Aina on pää kipeä ja huono olo, surullinen, aina halu kuolla, aina itkettää mutta ei itku vaan tule tai sitten itken hysteerisesti ja kauan.
Minusta tuntuu ettei tähänkään tule vastauksia koska aistitte, että olen kamala ja haluatte mulle pahaa. Oonko ihan sekasin? Tai vaan maailman kamalin ihminen? Mitä voin tehdä? :(
Vastaukset 3
Vanhimmat
Masennuksesta on myös psykoottinen muoto, "vakava psykoottinen masennus", masennus itsessään voi siis aiheuttaa jo psykoottisia oireita.
Suosittelen, että hankkiutuisit vähäksi aikaa ihan psykiatriselle osastolle... Eihän tuolviisiin voi jatkua. :(
Itse aika samaa käynyt läpi ja hengissä selvisin, ilman osastoa en kyllä olisi selvinnyt.
Minä voisin kyllä allekirjoittaa suurimman osan noista, tosin mitään varsinaisia harhoja en ole nähnyt. Harhaisia kuvitelmia on sitäkin enemmän. Näen kaikki katseet pahantahtoisina ja nauru kuulostaa minusta ivalliselta. Uskon myös, että autoilijat vain haluavat ajaa ylitseni.
Mielestäni kaikki katsovat minua halveksivasti ja esimerkiksi bussiin nouseminen on todella inhottavaa.
Minusta myös tuntuu, että kaikkia tekemisiäni kytätään ja arvostellaan ja kehittelen päässäni koko ajan vastaväitteitä näille kyylääjille.
Masennus minullakin "vain" on diagnosoitu. Taakkaa tuntuu olevan tässäkin kyllä ihan tarpeeksi. Et ole kamala ihminen, itsekin koen itseni kamalaksi ja vastenmieliseksi ja tiedän, kuinka tiukassa tuo ajatus on. Toivottavasti sinulla on joku kenen puoleen kääntyä.
Tuttuja ajatelmia, mulla vuosi sitten todettiin pskykoottinen masennus.
Tarjottiin neuroleptejä ja aikani niitä söin, mutta lopetin ne kun olo vain paheni.
Toisaalta olen aina ollut hieman vainoharhainen, mutta viimeiset kaksi vuotta olleet yhtä tuskaa.
Haluan vain tämän loppuva, en jaksa enää.