Mikä näitä julkisen puolen tohtoreita vaivaa? Ekaks sain diagnoosin epävakaa ph. Sit viides lääkäri päätti mun olevan bipo rahantuhlauksen ja sen mielialahäiriötestin perusteella. Olin ihan romuna ku aattelin et oon mielisairas eikä sairaus parane koskaan. Suunnittelin jo itsemurhaa. Seuraavat lääkärit ei pitäny mua bipona muteivät poistaneet diagnoosimerkintää. Nyt oli hoitosuunnitelmapalaveri kuntsarin jatkamiseksi ja lääkäri sanoi heti et diagnoosi on vaihdettu epävakaaksi persoonallisuushäiriöksi. Miten tällästä voi tapahtua? Oon ollu terapiassa yli vuoden ja oireet on jo alkanu helpottaa. Bipossahan oireet ei parane koskaan vaan jatkuu kuolemaan saakka.
Mitä mitä???
vastuuta tohtorit!
10118
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
No kun nykyään diagnosoidaan noita "soft" bipoja.
Jos sulla on ollut kunnon mania pakkohoitoineen niin tuskin diagnoosia koskaan vaihdetaan.
Mulla on kanssa ollut molempia diagnooseja. Tällä hetkellä olen bipo 2, luulisin. Noin ainakin sanoivat sairaalassa.
No hoplaa, mulla on molemmat ja ihan syystä. Manian takia jouduin aikoinaan suljetulle osastolle, kirjoitin ´jouduin´, kun mulla meni mielestäni varsin hienosti. Kukaan muu ei ollut samaa mieltä, mokomat niuhot.
Nää mielen sairaudet on hiukkasen vaikeita diagnosoitavia. Me olleen nykyään totuttu nopeaan toimintaan, et nopeesti diagnoosi ja sit hoito. Mut pääasioissa toi ei toimi.
Mulla on sekamuotoinen nopeasyklinen bipo ja ennenkuin sain tuon diagnoosin, olin rampannut psykiatreilla jokusen vuoden. Tiesivät, jotta bipo on, mutta sekamuotoisuus valkeni myöhemmin. Kun vireystila vaihtelee niin nopeasti, niin saatoin olla monen lääkärikäynnin ajan masentunut, mutta väliaikoina ehti hypomania ja masennus vaihtelemaan monesti.
Ja kyllä mulla on oireet lievittyneet, kun olen oppinut armahtamaan itseäni ja mieheni kanssa vahditaan mun vointia. Etten siis valvo viikkokausia tai mene psykoottisen masennuksen puolelle. Ei tästä parane, mut kyllä elämä taas rupee maistumaan, kun sisäistää mistä on kyse ja hyväksyy asian.
Niin ja epävakaakin diagnosoidaan liian helposti. Olen ollut ryhmäterapiassa, joka oli suunnattu epäväkaille. Minusta tuntui, että olen ihan väärässä paikassa. Siellä kyllä erottui aidot epävakaat feikeistä. Näillä aidoilla ei yleensä ollu minkäänlaista koulutusta, tai no edes kykyä siihen. Yksi sairaalan psykiatri sanoi mulle, ettei mulla voi olla epävakaata, koska mulla on yliopistotutkinto. Varmaan pitää paikkaansa. Nämä aidot kun ei oikein jaksaneet tuonne terapiaankaan tulla kovinkaan montaa kertaa.
Suomessa varmaan bipon diagnoosin saa helposti. Varsinkin kun lukee suomi24 :). Itse olen tavannut kolme maanikkoa ulkomailla mielisairaalassa. Ei ne kotona pystyisi olemaan ollenkaan, kun niin sekaisin oli. Varmaan osa maanikoista on alkkiksia tai hypomaanikoita. Tai sitten narskuja, varmasti niitä.
Ei oo ollu maniaa. Ja jos mun hypomaniat voidaa oikeesti luokitella hypomanioiksi ni johan on mielisairaus sitten lievää. Mä oon aina ajatellu et mielisairaus on oikeesti vakava juttu. Mulla on ollu vaikeita ja pitkiä masennuksia. Välissä parempia kausia jotka voitais helposti tulkita hypomaniaksi. Mut voiko hypomaaninen ihminen olla vaan suht normaali? Ei oo uniongelmia, ei yliseksuaalisuutta, rahaa on menny aina paljon eli ei jaksotu mitenkään niihin kausiin yksinään. Epävakaassakin voi tulla hetkisiä ns. euforisia tuntemuksia. Kyllä mä tunnen epävakaita joilla on tutkintoja takana. Itselläkin on. Epävakauttakin voi olla lievempää. Nuorempana olin varmaan tyypillinen epävakaa mut nyt on terapian ja iän myötä käytös ja ajattelutapa muuttunut huomattavasti.
Mun masennukset on aina liittyny johonki vaikeaan tapahtumaan elämässä. Käsittääkseni bipot voi masentua ihan muuten vaan ilman mitään syytä. Mielisairaalassa en oo koskaan ollu. Lääkärissä ei tahdo saada kunnolla apua ku oon kuulemma liian järkevä ja rauhallinen.
Mä oon ollu bipojen tukiryhmässä vuosia. Jotain samaa on mut mä en sekoile silleen ku monet heistä. Tuntuu et monien elämä on koko aika yhtä kaaosta ja tuskaa. Oon pärjänny ilman lääkkeitä aina.
Kyllä bipoillakin sairauden tai jakson laukaisee jokin stressi. Syy ei välttämättä ole niin selvä kuten vaikkapa sukulaisen kuolema. Kaikkien mielenterveysongelmien takana on jonkin sortin stressi (plus geenit).
Tottakai mut bipo voi masentua tai mennä maniaan muutenki ku jonkun tapahtuman takia.
ei voi.... aina on takana jokin stressitekijä.
Eikä tässä nyt siitä ollu kyse ku siitä et kuinka laimea hypomania voi olla et voidaan luokitella mielisairaudeksi. Ja miksei lekurit tutustu potilaaseen kunnolla vaan viskelee diagnooseja ilman kunnon oireita ja potilaaseen tutustumista.
Bipo dg irtoaa nykyisin helpolla, koska Se on ajan muotidiagnoosi. Psykiatrit pystyy tuon mielisairauden iskemään aivan kenelle vaan, koska meissä kaikissa on hyposia piirteitä.
Vaaralliseksi homma tulee siinä vaiheessa, kun pakotetaan syömään neuroleptejä jotka ovat myrkkyjä ja tappavat käyttäjänsä ensin henkisesti ja tuon jälkeen fyysisesti.
Lisäksi monet alistuvat kohtaloonsa saatuaan hullunpaperit ja päätyvät työkyvyttömyyseläkkeelle sekä päätyvät tätä kautta taloudelliseen ahdinkoon.
Ja ne jotka pääsevät eroon lääkkeistä eivät tyydy jäämään eläkkeelle nuorina, elävät loppuikänsä pelon vallassa tietoisina siitä, että potkut tulee duunista jos työnantaja saa vihiä mielenterveysdiagnoosista.
Omaan bipo dg en usko, olen korkeasti koulutettu, teen vaativaa asiantuntija työtä, minulla on 4lasta jotka olemme kasvattaneet hyvin, äkkiä en ole koskaan käyttänyt, en ole pettänyt miestäni.. minun kohtalokseni koitui raha-asiat. Luottotiedot minulla on kunnossa ja pankkilainani lyhenee 250 joka kuukausi.
En usko mitään hypomaniaa olevan, maniaa varmasti on.. lääkefirmat kaiken takana.
Mun mielestä diagnooseja ei saisi antaa mistään persoonallisuushäiriöstä tai mielisairaudesta ellei ole erittäin painavia syitä siihen. Jos henkilön oireet ja käytös hankaloittaa pahasti omaa ja/tai muiden elämää, niin silloin on syytä antaa diagnoosi. Nykyisin "bipoja" ja "epävakaita" tupsahtelee joka nurkan takaa.
Aloittajan tapauksessa masennus on ehkä parhain diagnoosi ja epävakaa on alkanut lievenemään eli voiko siitä enää kunnollista diagnoosia antaa. Kela on varmaan yksi suurimmista syistä, miksi diagnooseja pitää antaa. Ilman niitä ei tipu sairaslomia tai kuntoutustukia. Nykyisin on menty ihan ihmeellisiksi näiden diagnoosien kanssa. Nuoret ja lapset ovat alkaneet etsimään itsestään vikoja ja tekemään toisistaan diagnooseja, vaikka ne voivat olla ihan normaaleja murrosiän oireita ja ongelmia.
Julkisella puolella ei ole aikaa eikä monilla ehkä kiinnostusta paneutua potilaan ongelmiin. Mun eka diagnoosi oli vakava masennus. Tämän jälkeen tuli epävakaa, sitten bipo. Sen jälkeen taas epävakaa. Nykyisin pelkkä masennus. Mitähän vielä on edessä? Skitsofrenia? Narsismi? Sosiopatia? Varmaan ne käy kaikki diagnoosit läpi.