Tosissaan ne on

Kreikan protestoivat ihmiset. Eilen Ulkolinjan haastattelemat köyhät ihmiset, joku talousekonomistikin ja verottajat oli haastateltavina.
Laivanvarustajakin siellä vihelteli komeana, kertoen miten systeemi heillä pyörii.

Eihän siellä ymmärretä mitä on valtio, miten tulee koskaan onnistumaan maailman eniten korruptioituneessa maassa yhteishenki?
Vallakumous siellä olisi tarpeen, nyt vain köyhä kansa ja työväki joutuu vetäämään kiristynyttä talousohjelmaa.

Mitähän hyötyä Kreikan valtiolla on ylläpitää rikkaiden laivanvarustajien verotonta rikastumista ulkomaisten rahoittajien avulla?
Voitot kun sijoitetaan ns. veroparatiiseihin. Jos nyt Onassis aikanaan rakennutti sairaalan, tai muita kohennuksia mitä tämänpäivän rikkaat varustajat tekevätkään, ei se korvaa ikinä valtion veromenetyksiä.

Lahjontaa joka taholla, että asiat otetaan edes käsiteltäväksi!

Täyttä moraalin puutetta ja oman edun tavoittelua valtion virkamiehillä ! Taitaa olla niin kauan vallinut systeemi, että on jo perintönä veressä,....geeeeneissä !!!

35

101

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • --------------------

      SE harmittaa eniten kun Katinen on niin hölmö että uskoo ja luottaa kreikkalisten lupauksiin, vaikka ne on pettäneet kaikki lupauset jatkuvasti,
      Kataisen hölmö hyväuskoisuus pistelee vihaksi.

      • kyykytysministeri

        No nythän oli Kreikan ministeri Jyrkin vieraana -- varmaan Jyrki sai hyviä ohjeita siitä miten rikkaiden oloja parannetaan entisestään - sehän näyttää suunta olevan meilläkin.


      • kahtiajaon maailma
        kyykytysministeri kirjoitti:

        No nythän oli Kreikan ministeri Jyrkin vieraana -- varmaan Jyrki sai hyviä ohjeita siitä miten rikkaiden oloja parannetaan entisestään - sehän näyttää suunta olevan meilläkin.

        No Suomessakin suunnitellaan taas alvin nostoa ruuan ja lääkkeiden osalta joten hyvää vauhtia tullaan perässä.
        Dokkarin laivanvarustaja oli kyllä mainio tapaus:
        No emmä kato voi maksaa veroja ja köyhät on tottuneet olemaan köyhiä.
        :-D
        Sitten tehdään verotarkastajan yllärihyökkäys pikkuraflaan ja se ralli mikä siitä syntyi maksoi varmasti tuhansia euroja Kreikan valtiolle.


      • sitroen.
        kyykytysministeri kirjoitti:

        No nythän oli Kreikan ministeri Jyrkin vieraana -- varmaan Jyrki sai hyviä ohjeita siitä miten rikkaiden oloja parannetaan entisestään - sehän näyttää suunta olevan meilläkin.

        Kuuluu erottamattomana osana NWO:n käyttöönottoon. Tai oikeasti ZWO:n.


    • Minua taas harmittaa kun syvennyin aiheeseen, niin tajusin Välimeren maiden olleen kirkon vallan alaisia ennen (myös kuningaskunnan) valtion syntymistä niinkin hiljattain!

      Kirkolla ei ollut verotussysteemiä silloin, vaan rahalla sai esirukouksen omaisensa puolesta vrt. anekauppa!

      Rahalahjus on hyvin vanhaa perinnettä siellä,...huh, milloin siellä demokratia tajutaan ?

    • Oikein olet

      oivaltanut, Ss, vääryyden juuret menevät sinne syvälle historiaan.
      Niiden löytäminen, ymmärtäminen ja julkituonti on tie oikeudenmukaisuuteen.

    • -Ss

      Kiitos, ihan ujostutti kannustuksesi.

    • 15+4

      Kertoisiko joku miksi Kreikassa tehtiin vallankaappaus ja kuningas joutui maanpakoon?

      Lentokentällä oli sotilasparaati vastaanottamassa turisteja, se oli aIKA HURJAN TUNTUISTA, Pyssymiehet valvoivat jopa hotellien edessä, katuja valvottiin ympäri vuorokauden,

    • Hyvä Sini-Sirkku-- Kyllä Historia on mielenkiintoista . Ja joka maalla on oma hiistoriansa .

      Kunhan Suomen historia Tasavaltana ei vaan loppuisi rumasti Oikeiston ahneuteen .
      Suomalainen kansa ei sitä tulisi koskaan antamaan anteeksi .
      Sillon historioitsioilla olisikin Taas kirjoitettava uusiksi .,. missä ei sanottais Suomalaisesta sisusta mitään -- Sillon puhuttais Kapitalistien ahneudesta .. se kun on loputon .

      • saako kysyä...

        No olihan tänään uutisissa että
        Suomen valtiokin ostaa erityisosaamisessa
        konsulttipalveluja Firmoilta, miljardibisnes.
        Kuuluvatkohan veroparatiisiporukkaan, kuten jotkut valtion firmat ja
        monet suuret liikeketjut Suomessakin?

        Teknistä osaamista monella alalla löytyisi varmaan myös suomalaisista rehellisistä
        firmoista.


    • Kreikan vähäosaisimmat ovat tuon dokumenttikuvauksen perusteella paljolti humanitaarisen ruoka-avun varassa.
      Korruptio on maan tapa siellä. Samalla kun ökyrikkaat elelevät huvipursineen loisteliasta elämää, vähäosaisille ei jää juuri mitään.
      Ohjelmassa esiintyneen toimittajan mukaan nakkikauppias maksaa veroa yhteiskunnalle samanverran kuin laivanvarustajakin.
      Heitä varten on 86 etujaan suojaavaa lakia. Ne on ujutettu Kreikan perustuslakiin.

      • sitroen.

        Ei ole montakaan vuotta siitä, kun kaikissa matkaoppaissa luki, ettei Kreikassa ole korruptiota eikä turisteihin kohdistuvaa rikollisuutta.
        Jotenkin tutulta vieksahtaa...


    • Olisiko niin, että perustuslakia muodostettaessa Kreikan valtion synnyssä, oli vallalla vasemmistolaisuuden pelko, sen tapaista olin ymmärtävinäni Kreikan poliittista historiaa silmäillessäni?

      Oikeisto varmisti ilmeisesti noita lakeja kirjoittaessaan asemansa silloin aika mielivaltaisesti!

      Ajat EU:ssa ovat jo aivan toisenlaiset, syytä olisi saattaa ne ajan tasalle!

    • totuus----.,.--.,,,.

      Aseet ovat ennenkin siellä laittaneet ihmiset aisoihin.

      Sama systeemi siellä on kun Suomessa rikkaiden ei tarvitse paljon maksaa veroa, siksi otetaan lainaa ja jaetaan kansalle ilman mitään rajoituksia.

      Mikään talvallinen yhteiskunnallinen talous toiminta ei ole tarkistuksen alla ex 3500 kuollutta sai eläkettä---loppui kun Ruotsista tuli apua tähänkin asiaan, sillä kymmeniätuhansia kreikkalaisia on asunut Ruotsissa, luultavasti monella hyvä aikainen eläke.

      Sama asia on suomalaisten geeneissä!!

    • Niinpä...Kreikalla on lähes 900 aluksen kauppalaivasto. Nämä omistajat maksoivat tuloistaan veroa 0,8 %. Veroparatiisien käyttö on siellä vielä paljon laajempaa kuin Suomessa ja onhan sitä täälläkin. Ja pajon muuta, mutta tämä vain esimerkin vuoksi. Siellähän nämä asiat olisi ratkaistava, mikään ei muuten muutu.

      • Vaikka Suomi imetään

        aivan kuiviin, niin nekin virtaavat siellä Kreikassa vain sitä samaa vuotoa pitkin veroparatiisien upporikkaitten tileille,
        eivät nekään Kreikkaa saa sen parempaan kuntoon.

        Ja onko oikein suomalaisia kohtaan?

        Se on kyllä jännää, että minunkin mieleni on jo tässä parin-kolmen vuoden "pakettien" täynnä rahojamme jälkeen alkanut tuntua, että meidän pitääkin lähettää rahamme sinne Välimeren maihin.

        Onko teitä muitakin mukautuminen alkanut muuttaa kumaraan.


      • elämän petos

        Kaikki apu maailmassa on kiellettävä, avulla sillä tasolla elämät tosi rikkaat ja valtiot.

        Ihmisten auttamisesta on tullut teollisuus jota aina on ollut ex pelastusarmeija mikä on omaisuus mikä on johtajan palkka Suomessa???


    • sini-sirkku ek

      Ei todellakaan, vaikka en pidäkään epäkohtien penkomisesta, muistan kuitenkin, että Kreikka tuli mukaan valheellisilla taloustiedoilla EU:hun!
      Siitä on EU:ssakin opittu tosin, mutta kun näkee kansan ahdingon ja kuunteli laivanvarustajaa , taustanaan huvialusten täyttämän sataman, tajuaa järjestelmässä olevan vikaa.
      Kun verovirkailijoitakin on niin paljon vähemmän kuin muissa saman asukasmäärän täyttämissä maissa, sanoo se jotakin siitä mentaliteetistä, jonka juuret juontavat kauas menneisyyteen.

      Harmittaa kun niin paljon korjattavaa olisi asenteissa, enkä yhtään uutta lainaa myöntäisi, ellei maan taloutta saateta oikeudenmukaisempaan suuntaan!

      On TÄYSIN VÄÄRIN kiristää köyhien ja vanhustenkin elinehtoja ja työssäkäyvien nahasta maksattaa velkaa, jotta maa pysyy EU kelpoisena!

      PS. Pitää nyt kuitenkin muistaa, ettei Suomi ainoana ole sitoutunut auttamaan Kreikkaa, vaan yhteisestä sopimuksesta muiden EU maiden kanssa!

      • rahat-aika

        Kiitos.

        Kuinka ratkaista taloudellisuus sen kokonaisuudessa maailmaassa sillä maailma on hyvin pieni meidän kaikkien rahat liikkuvat valon nopeudella kuinka me haluamme välikädet ottavat osan.


      • rahat-aika kirjoitti:

        Kiitos.

        Kuinka ratkaista taloudellisuus sen kokonaisuudessa maailmaassa sillä maailma on hyvin pieni meidän kaikkien rahat liikkuvat valon nopeudella kuinka me haluamme välikädet ottavat osan.

        On tämä maailma vaan semmoinen separaatti että. Katsokaapas tämmöisiä tilastoja, liekö oikeita ja reaaliaikaisia en tiedä.
        http://www.worldometers.info/fi/


    • Ensimmäisen kerran kuulin sellaisen selityksen krekkavakuuksista että minäkin sen ymmärsin. Sen antoi Kalle Isomäki Aamu-Tv jälkiviisaissa. Kumoaakohan senkin taas joku.
      http://areena.yle.fi/tv/1479835

      • kenellä on muisto

        Tuskin näen---- Ei kreikkalaisissa mitään vikaa ole vaan heidä johto on ollut väärässä hyvin kauan.

        Muistuu mieleen -hyvin voimakas mauste-- meitä oli kaikkia kansalaisuuksia -70 luvulla ja oli ruotasalainen tanssi paikka jossa olimme, eräs turkkilainen sanoin hae tanssin reikkalainen -- niin en koskaan ole tavannut sitä ilomyllyn peliä-- oli -olin naimisissa se jäi---, vai muistot.


      • niin,Kalle Isokallio

        sanoi Suomen antaneen 2,2 miljardia €,
        2 200 000 000 € Kreikalle k o r o t o n t a lainaa 30 vuodeksi.
        Suomi luopui valtavasta määrästä korkoja.

        Minullakin on tapana kunnella Kallen puheet aina
        ihan vimpan päälle tarkasti.


    • Pohjoismaalaisten yhteiskuntien on vaikea ymmärtää, että joku maa todellakin laatii lait ihmisten varallisuuden mukaan siten, että varakkaimmille osoitetaan kaikki edut.
      Ihmeteltävää on sekin, että veroja todellakaan ei saada perityksi. Ohjelman mukaan mitään Kreikan kriisiä ei edes olisi, jos kaikki maksaisivat veronsa. Nyt maksamattomat verot ovat juuri se määrä, jonka Kreikka joutuu kerjäämään ja panee sitten varattomat maanmiehensä maksamaan. Ohjelmassa moni kreikkalainen tuskaili tehotonta verotarkastusta. Millainen se mahtaa olla? Vaikutti aika ihmeelliseltä touhulta.

      Toinen asia, jonka suomalaiset puolueet toivottavasti oppivat tästä ruljannssista, on, että ei pidä antaa kaiken kattavia vaalilupauksia äänestäjiä kalastettaessa. Kukaan ei voi luvata mitään, mikä koskee koko EU:ta, sillä me emme ole maailman, emme edes Euroopan napa.
      Palstalaiset sanovat aina, että kaikkeen ovat juuri Katainen ja Urpilainen syylliset. He ovat joutunet onnettomaan pakkorakoon, koska aikanaan demarien vaalilupauksíssa vannottiin takuiden ja vakuiden perään. Tässä ollaan, sotku on valmis. Kaikkien pitää pelastaa kasvonsa.

      Avoimuus on hyvä politiikassa, nyt joudutaan helpommin kiinni niistä lehmänkaupoista, joita on aina tehty eri puolueiden kesken. Mieliohjelmani "Jälkiviisaat" perjantain ammuteeveessä taas valaisi mukavasti tätäkin asiaa.

      • ei miekkaa

        Ketään ei koskaan saa auttaa, sillä näin on luonnossa aina ollut näin myös taloudessa 2013 .

        Ei leipä ja apua Suomeen---avustukset loppu: Mikä on EU? Saksan Aatu Hitrel ei muuta.

        Suomalaisien pitkä kieli, entisenä ottaa päähän.

        Suomi aina yrittää olla esillä, miksi?


    • Atolfia

      Miksi kreikkalaiset äänestävät aina näitä korruptoituneita henkilöitä parlamenttiin ja sitä myöten hallitukseen. TV-ohjelmassa haastateltiin erästä, ilmeisesti vasemmalla olevaa puoluejohtajaa ja hänellä tuntui olevan oikeanlainen ajatusmaailma tuosta Kreikan talouden hoidosta ja verotuksesta. Siellä olisi todella vallankuous tarpeen.

      Miksi kansa suostuu kiristettäväksi enää, kun he voisivat vaatia verotussysteemin muuttamista oikeudenmukaisemmaksi. Suorastaa törkeää oli tuon laivanvarustajan puhe. He ovat mukamas ylpeitä laivastostaan, mutta ei heidän tarvitse maksaa veroja. Hänen mielestään köyhät ovat aina olleet köyhiä ja rikkaat rikkaita. Ilmeisesti laivanvarustajien mielestä niin kuuluu ollakkin. Kuinka viitsii tällainen laivanvarustaja enää tulla kansan keskuuteen.

      Saisivat hävetä nuo laivanvarustajat. Perustuslakia voi aina muuttaa hallituksen ja parlamentin myötävaikutuksella. Kreikan kansan pitäisi vaatia tuota hetimiten. Ei mitään suojavyöhykkeitä kenellekään.

      Eikös sinne Kreikkaan pitänyt mennä Euroopan talousmiehiä ja -naisia opastamaan heitä, kuinka talous saadaan kuntoon. Luulisihan, että olisi syytä vaatia verotus oikeudenmukaiseksi, jotta velat tulisivat maksetuksi. En ymmärrä, että Euroopan pankit velan antajina hyväksyvät moisen.

      Ei mitään velkoja anteeksi eikä mitään helpotuksia, ennenkuin nämä pöyhkeät rikkaat on pantu kunnolla verolle.

      • 70+

        Valta--- kaikissa näissä maissa ei kansoilla ole ollut valtaa.

        Suomalaiset köyhät avustavat rikkaita tänään--- valta---missä on valta--valta on rahalla---jota suomalaiset avustavat---siis kenellä on valta.

        USA:lla on valta ei muilla, kaikki muut ovat nollia.


      • 19-1
        70+ kirjoitti:

        Valta--- kaikissa näissä maissa ei kansoilla ole ollut valtaa.

        Suomalaiset köyhät avustavat rikkaita tänään--- valta---missä on valta--valta on rahalla---jota suomalaiset avustavat---siis kenellä on valta.

        USA:lla on valta ei muilla, kaikki muut ovat nollia.

        Kuitenkin näin....


        http://www.youtube.com/watch?v=WsEt7NEF0Dw



        Onnea elämään.


      • petetty pena

        Ikävä kyllä, kreikut jallittivat EU:ta tullen mennen. He ujuttivat liittymisasiakirjaan kohdan, jossa odotettiin mm. rikkaiden pohjoismaiden tarvittaessa "auttavan heitä".
        Saksa on rahoittanut Kreikan korruptoinunutta yhteiskuntaa valtavilla eurosummilla. Silti juur saksalaisia vihataan siellä kaikkein eniten.
        Olo tuntuu nyt vähän petetyltä, ei maha mittää. Heidän rikas eliittinsä nauraa makeasti eurooppalaisille auttaja hölmöille.


    • Samoin kiitos :D

      Ihanaa vastaheränneenä kuunnella kunnon tangoa, nauraen unelmoida !

    • u.m****

      jäi vaan mieleeni kun joku kirjoitti että ei Kreikkalaisissa mitään vikaa ole .
      Vaan niissä päättäjissä ja hallitsioissa joilla on valta hallita . .
      Kuinkas se on Suomessa -- Niin siellähän hallitsee Oikeisto -- onkos asiat kunnossa --vai vieläkö heillä on valta -- ja saa vat Suomen Tasavallavallan -- Liittovaltioksi
      Herätkää ajoissa --
      Sillon hallitsee Suurvaltiot Pientä suomea -- Saksa , ja Espanja mitäs niintä muita suurvaltoja euroopassa onkaan -- mutta Pikkunen suomi on vaan maksumiehenä --

    • Pysyttelen nyt kuitenkin kreikkalaisissa, eihän sinänsä heissä ole itsessään vikaa, kun että tuo veronkierto on käynyt heille itsestään selväksi!
      Nuoret usein seuraavat vanhempiensa esimerkkiä, mutta nykymaailmassa täytyy sielläkin olla ajattelevaa ainesta!

      Vapaan liikkumisen myötä on osa kouluttautuneista jo jättänyt maansa, jos työ on löytynyt muualta.

      Työttömyys koko EU:N alueella on huolestuttava, samoin väestön ikääntyminen.

      Ranskaa varmaan tarkoitat, mutta Liittovaltioon en osaa ottaa nyt kantaa :D

      Kahvia tässä vaan nautiskelen kauniina kesäaamuna!

    • --------------------

      SUOMI IRTI KOKO EMUSTA !

      EMME OTA VASTUUTA AINOASTAKAAN HUNSVOTTI MAASTA !


      TIMO SOINI HETI SUOMEN JOHTOON !

      • ....

        Huutaminen ei ole sivistynyttä nettikäyttäytymistä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?

      Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin
      Maailman menoa
      211
      5980
    2. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      169
      1681
    3. Vihjeitä kaivatusta

      Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)
      Ikävä
      66
      1507
    4. Rakas mussukka

      anna joku merkki itsestäsi. Pyydän.
      Ikävä
      69
      1048
    5. Niin pettynyt

      Olen suhun ja siihen ettet koskaan kohdannut reilusti
      Ikävä
      101
      967
    6. Mira Luoti, Vain Elämää

      kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?
      Maailman menoa
      6
      897
    7. Lieksa missä syy?

      Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte
      Lieksa
      124
      857
    8. Martina Jeopardyssa

      Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy
      Kotimaiset julkkisjuorut
      195
      828
    9. Faktat kehiin!

      kauanko aiot odottaa kaivattuasi? ja miks?
      Ikävä
      100
      780
    10. En olisi uskonut et

      Suhun tutustuminen toisi elämään näin synkän varjon. Surullista kun luulee löytävänsä rakkautta ja saa vain pahaa.
      Ikävä
      66
      779
    Aihe