Hei, rakas esikoisyttöni on 11 kuukauden ikäinen. Hän on aina osannut "hoidattaa" itseään ja on oikeastaan aina ollut jokseenkin vaativa koliikista lähtien. Hän tuntuu olevan hyvin voimakastahtoinen lapsi, tuskinpa tämä vielä uhmaakaan on?! Lapsi alkaa kiukkuamaan, huutamaan ja kiemusrtelemaan sylissä, jos jokin asia ei mene hänen mielensä mukaan. Eilenkin lounaalla alkoi kauhea raivoaminen heti kun istutin syöttötuoliin, mikä sekin oli melkoinen taistelu. Huutoa kesti 15-20 minuuttia ennen kuin rauhoittui syömään. Mukit lenteli ja pöytäliina sai kyytiä! Tämän ikäistä tietysti kiinnostaa kaikki, etenkin kielletyt asiat ja paikat, ja huuto alkaa heti kun lapsi otetaan pois mieleisestä paikasta. Tyttöni ei viihdy pitkiä aikoja omissa touhuissaan ja roikkuukin usein lahkeessani. Hän huomaa heti jos menen toiseen huoneeseen. Jos yritän tehdä kotitöitä hän roikkuu 100% lahkeessani kiinni! Välillä on todella raskasta, väsynyn jatkuvaan kiukutteluun ja huutamiseen.
Kysyisin neuvoja teiltä kokeneemmilta! MIten minun tulisi toimia kun lapsi alkaa raivota? Antaa rauhoittua itsekseen, sylitellä? Entä miten saisin tuon lahkeessa riippumisen loppumaan? Miten hänet saisi viihtymään paremmin myös itsekseen? Pelkään, että lapsestani tulee samanlainen arkajalka kuin minusta lapsena. Tuntuu nyt jo pelkäävän ihan arkisiä ääniä jne.
Lapseni kehityksestä sen verran, että seisoo ilman tukea, konttaa ja nyt on alkanut hieman kävellä huonekaluja pitkin. Sanoja ei sano, tunnistaa muutamia esineitä. Raivokohtausten välillä on iloinen ja aurinkoinen, sosiaalinen ja nauravainen!
Kysyisin neuvoja teiltä kokeneemmilta! MIten minun tulisi toimia kun lapsi alkaa raivota? Antaa rauhoittua itsekseen, sylitellä? Entä miten saisin tuon lahkeessa riippumisen loppumaan? Miten hänet saisi viihtymään paremmin myös itsekseen? Pelkään, että lapsestani tulee samanlainen arkajalka kuin minusta lapsena. Tuntuu nyt jo pelkäävän ihan arkisiä ääniä jne.
Lapseni kehityksestä sen verran, että seisoo ilman tukea, konttaa ja nyt on alkanut hieman kävellä huonekaluja pitkin. Sanoja ei sano, tunnistaa muutamia esineitä. Raivokohtausten välillä on iloinen ja aurinkoinen, sosiaalinen ja nauravainen!
Vastaukset 4
Vanhimmat
En osaa auttaa mutta meillä vähän samanlaista ongelmaa. Meidän poika nyt vähän yli vuodenikäinen ja vaatii jatkuvasti sitä huomiota!!
Jos vaikka menen edes vessaan niin karmea huuto alkaa ja perässä tullaan kokoajan, harvemmin jaksaa yksin leikkiä joten yritän kotityöt aina tehdä nopeasti ja yritän ottaa parhaani mukaan poikaa hommiin myös.
Meillä poika on myös kamalan arka ja uusissa paikoissa erittäin varautunut ja vierastaa tosi paljon. Vain muutama ihminen on päässyt pojan suosioon.
Jos vaikka kavereitani tulee kylään kahville niin ei siinä oikein kuule/ehdi mitään keskustella kun pikku herralla menee heti hermot :) eipä enään oikein kaverit käykkään kahvilla!!
Toivottavasti joku vaihe olisi vaan menossa ja meillä myös on tuota uhmakkuutta että jos ei kaikki mene oman mielen mukaan niin äiti saa kyllä kuulla, välillä yrittää naamastakin raapia suutuspäisään :)
Meillä kontataan, kävellään huonekaluja pitkin ja kärryn kanssa. Mutta vain muutaman kerran vahingossa seisonut hetken ilman tukea.
Meidän tyttö on kans tosi vaativa ja tempperamenttinen/räiskyvä luonne. Ja hirvee esiuhma oli siinä 1v iässä. Nyt hän on jo 2v6kk ja on jännästi tämän kevään ja kesän aikana onneksi kasvanut ja kehittynyt/ rauhoittunut aivan hirvittävästi. Yhteiselo on jo oikeestaan aika leppoisaa. Mutta mulla alkoi kyllä yh:na olla paukut jo aika vähissä :) Mutta huumorilla kaikesta selvittiin ja tammikuussa on edessä neitillä päivähoidon aloitus. Saas nähdä miten lähtee kotihoidossa olleen neiti vaativaisen kanssa sujumaan :D
Ja vielä vastauksia kysymyksiin: syliä, syliä, syliä. Ja se lahkeessa roikkuminen loppuu aikanaan. Meillä puolitoistavuotiaana.
:D jokseenkin tuttua tuon meidän kakkosen kanssa ;) Luulin esikoisen kanssa, että hän on vaativa tapaus, vaa tämä kakkonen se vasta on ollutkin. Meillä kumpainenkin on ollut koliikkinen, tämä toinen lähemmäs puoli vuotta, kunnes helpotti. Ja erittäin tuttua on tuo "kilahtaminen", jos joku ei mene suunnitelmien mukaan tai niinkuin tahtoisi. Ja tosiaan kokoajan ollaan lahkeessa roikkumassa. Ja välillä on mamman hermot olleet tosissaan koetuksella sen ainaisen raivoamisen kanssa. Kakkoselle kun vielä tuli korvakierre niin sitä itkuparkua on riittänyt.
Minä olen ajan saatossa tämän kakkosyksilön kanssa huomannut sen, että hänen pitää antaa raivota jonkin aikaa itsekseen ja sitten vasta mennä rauhoittelemaan. Vetää hirveät ranttalit, jos otat heti syliin, venkoilee, potkii ja huutaa entistä enemmän.
Ja tuo lahkeessa roikkuminen on onneksi kummankin lapsen kohdalla alkanut vähentymään siinä 1,5v tienoilla ja ovat alkaneet jo touhuta omiaankin/ viihtymään vähän etäämmällä äidistä. Eli se korjaantuu ajan kanssa.
Tuota äänien pelkäämistä ei kannata miettiä. Toiset lapset vain on arempia, eihän se paha asia ole. Meidän kuopus pelkää monia asioita ja on hirmuisen herkkä lapsi, yhäkin 4v:nä. Hiljokseen kuitenkin jo rohkaistunut.