Somalian ulkoministerin mukaan ulkomailla asuvat somalit voivat nyt palata kotimaahansa, sillä tilanne maassa on rauhoittunut.
UK_Somalian_ulkoministeri
Somalian historian ensimmäinen naispuolinen ulkoministeri Fowsiyo Yusuf Haji Adan kertoi lauantaisessa Afrikan unionin kokouksessa Etiopiassa Ruotsin SVT:lle, että tilanne maassa on tasaantunut ja jälleenrakennustoimet aloitettu. Terroristiverkosto al-Shabaab on ajettu pois pääkaupunki Mogadishusta, ja maa on saanut sekä hallituksen että parlamentin.
Ruotsin suurlähettiläs Jens Odlanderin mukaan yhä harvemmat somalialaiset hakevatkin mahdollisuutta yhdistyä perheidensä kanssa Ruotsissa. Ulkoministeri Adan ei ole yllättynyt hakijoiden määrän vähenemisestä. ”Tilanne on nyt erilainen. Somalia on hyvin rikas maa; meillä on öljyä, kaasua, mineraaleja, kalaa ja maataloutta. Monet somalit palaavat maahan aloittaakseen liiketoiminnan. Tiedän Ruotsista monia somaleja, jotka ovat palanneet”, Adan kertoi SVT:lle. Hän toivoi myös, että mahdollisimman moni tulisi takaisin maahan investoidakseen ja tehdäkseen töitä. ”Mitä aiemmin, sen parempi. He ovat tervetulleita”, Adan totesi.
Valoisammasta tilanteesta huolimatta noin 4 000 somalialaista odottaa tapaavansa omaisensa Ruotsissa sen sijaan, että heidän perheensä yhdistyisivät kotimaassaan. Ruotsin suurlähetystö ja maan työnvälitys aloittavat Etiopian Addis Abebassa pian yhteisen pilottihankkeen. Projektin tarkoitus on valmistella somaleja Ruotsin oloihin, jotta he voisivat hankkia itselleen nopeammin työtä tai koulutuksen, kertoo SVT.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Suomikin säästäisi miljoonia joka vuosi jos Somalit heitettäisiin "vapaaentoisesti" takaisin ja maksettaisiin niille sinne peruspäiväraha ilman mitään "harkinnanvaraisia-" tai asumislisiä... Sillä eläisi siellä herroiksi ja voisi alkaa hoitamaan BISNESTÄ... Näin kaikki voittaisivat.
Tietenkin uhkasakko ja vuoden linnatuomio (kotimaansa vankilaan) jos joku tavataan Suomen maaperältä seuraavan 50v aikana...
rasisti on aina reppana
Mitä rasistista siinä näet,että joku ilmoittaa somaleille ilouutisen,että maassaan on turvallista ja voivat sinne palata turvallisesti! Maa on vielä rikas öljyineen,kaasuineen ja muine mineraaleineen! Suomessa alkaa olla niin kurjaa,että ehkä suomalaiset lähtevät kohta somaliaan mamuiksi...
Pistetäänkö veikkaus kuinka moni lähtee takaisin kotimaahansa? Oma veikkaus on 0,1% somalipopulaatiosta. Toivoisin kyllä että jokainen lähtisi isiensä maahan auttamaan jälleenrakennuksessa ja nauttimaan rikkauksista.
http://jlokka.blogspot.cz/2013/04/rasismi-hellittaa-vahaksi-aikaa.html
Jos nämä linkissä mainitut väkivaltaista kamelinpaskakulttuuriaan toteuttavat hemmot eivät linnatuomioidensa jälkeen tajua omaehtoisesti lähteä luomaan kamelinpaskaa hiekka-aavikolle, löytyisiköhän turkulaisista munaa avustaa heitä matkavalmisteluissa?