harmaata arkea

Et oo ainoa...

Sama juttu täällä. Muutaman kerran ollut tilanteessa, jossa puhuttiin minuunkin liittyvistä asioista ja kun yritin sanoa väliin jotain, niin ne keskustelijat vaan jatkoivat keskenään puhumista ihan kuin olisin ilmaa ollut. Mä olin paikalla, mutta olin näkymätön, merkityksetön. Tällä hetkellä olis ystävälle tarvetta, eipä ole ketään jolle vois puhua, viimeinenkin tuttava lopetti yhteydenpidon saatuaan omalle tasolleen paremmin sopivia ystäviä ja hän ei enää tarvinnut mua. Olen henkilö, joka kuuluu kasvottomaan yleisöön, joka seuraa sivusta elämäksi kutsuttua näytelmää. Aina ollut ulkopuolinen kaikesta, outsideri, yhdentekevä, vailla mitään merkitystä kellekään.

Voimia meille, olisipa joku paikka mistä voisi löytää niitä ystäviä sellaisia joiden seurassa voi tulla nähdyksi. Todella kurjaa tuollainen käytös mutta mielestäni tuossa keskustelijat näyttivät oman olemattomuutensa. Itselläni on usein sellainen tunne että olen olemassa vain silloin kun ihmiset tarvitsevat kuuntelijaa ja tsemppaajaa en silloin kun itse olen alamaissa ja tarvitsisin tukea.

Olipa mullakin ystävä. Hän kuunteli ja puhui itsekin paljon. Tutustuimme
melko perinpohjin. Olin taivaissa sillä en ollut olankohautuksia kummenpaa
elämässäni siihen saakka saanut vaikka olisin halunnut keskustella.
Olin yhdentekevä.

Sitten noin vuoden kuluttua aloin pikkuhiljaa älytä ettei tämäkään ollut
se oikea ystävä. Hänen oppimiseensa koko ystävyytemme sitten liittyikin.
Todellisuudessa eli paikan ulkopuolella hän ei ollut sama henkilö enää.

Olen kuitenkin SE yhdentekevä person.

Ympärillä tosiaankin mullakin on ihmisiä, mutta joskus tuntee olonsa itsestäänselväksi ja se turhauttaa. Ihmismieliä on välillä vaikea lukea. Jotkut ihmiset puhuu joskus sellaisella tyylillä, että ei tiedä uskaltaako luottaa kuitenkaan vai haluaako vain onkia tietoonsa asioita ja sitten kertoilee eteenpäin kuitenkin. Siksi kai olen tullut varovaiseksi enkä kerro syvimpiä ajatuksiani kellekkäänä ja olenkin aina se kuunteleva osapuoli. Lohduttaja, eteenpäin potkija. Kukaan ei kysy että kuinkas sulla menee. Olenhan minäkin yhden kerran ollut todella ajattelematon ja kadun sitä varmasti loppuelämäni. Seurauksena menetin todella ihanan ihmisen. Suren sitä todella usein. Toivon joka päivä, ettei olisi kohdannut silloin minua. Olen kyllä ansainnutkin kylmyyden minua kohtaan. Joskus vain ajautuu tilanteisiin ajattelematta sen enempää.

Pidetäänhän silti arki hanskassa. Joohan?

(ja hanska hukassa - näinkin se vaan menee:)