Edelleen Hessu ihmetteli mielessään, mikä sai näinkin tutun, lähes oman tyttären ja kaverinsa tällaiseen esitykseen ja suoritukseen.
Olihan tuossa tietenkin osittain jo ties kuinka monen siiderin tuomaa rohkeutta ilmassa, sekä villiä nuorta kokeilunhalua sekä puhdasta kiusanteon ja härnäämisen makua, mutta mikä pisti tytöt tekemään tällaista! Tästä kaikesta kuitenkin seuraa huominen ja edelleen on pystyttävä katsomaan silmiin.
Tämä oli se, joka pisti Hessun miettimään tyttöjen tekoa.
Omissa mietteissään ollessaan Hessu ei havainnut tyttöjen supatelleen jotain, kunnes havahtui heidän nousseen ja poistuvan lauteilta.
Terhakkaat takapuolet ja iloisesti hyppivät rinnat vilahtivat poistuen oviaukosta..tullakseen pian takaisin.
Palatessaan oli molemmilla tytöillä kädessään käydenpätkiä! Jotain yhteistä he olivat aikeissaan toteuttaa, sillä tuo virnistys suupielissä tarkoitti enemmän kuin Hessu aavistikaan.
"Tytöt hei..!!" -Rupesi Hessu välittömästi ja hieman huolissaankin kyselemään.
"Mitäs teillä oikein on mielessä..ette kait vaan aio sitoa mua lisää??" -tuskaili Hessu mielessä ja totesi äskettäin hieman huilaavan veitikkansa heränneen taas kummallisen terhakkaaseen eloon..aivan kuin olisi ollut tyttöjen kanssa salaliitossa.
Selvästikin tytöillä oli suunnitelma, sillä lauteille noustessaan Saija tuli aivan Hessun kasvoihin kiinni ja alkoi hymyn kajo huulillaan silitellä hänen nihkeää ja hieman jo sänkistä leukaa ja poskia...
Terhakkaita rintojaan painaen ja nänneillään Hessun olkapäätä hitain kiusoittelevin liikkein piirrellen nuolaisi samalla tämän korvalehteä.
Nousten sitten yllättäin hajareisin istumaan Hessun syliin, kuiskaten viettelevästi Hessun korvaan.. -"Nyt pidetään Hessu hieman hauskaa..ja sinä saat osallistua siihen, halusitpa tai et!"
Hämmentyneenä tästä yllättävästä käänteestä, syliintulemisesta ja korvaan kuiskimisesta Hessu alkoi muuttua tuskaisesta olostaan entistä piinatummaksi ja tuskaisemmaksi. Sanaakaan hän ei saanut sanottua..niiden tartuttua kurkkuun josta tuli pelkkää kakomista. Katsetta oli vaikeaa kohdistaa mihinkään, sillä Saija oli tuonut terhakkaat kiinteät rintansa aivan Hessun kasvojen eteen. Hessu olisi voinut vaikka nuolaista tai suukotella niitä, mutta hämmentyneenä hän ei osannut tehdä mitään..yritti vain epätoivoisesti kuin vältellä niitä.
Kuin harmissaan tai mukamas loukkaantuneena Saija kysyi Hessulta.."Eksä pidä mun rinnoista..?" "Haluisiksä vähän maistaa tai imeskellä niitä..? -eiks sun tekis vähän kuitenkin mieli?" -jatkoi Saija härnäämistä heilutellen ja hieman nostellen rintojaan Hessun kasvojen edessä.
Samaan aikaan oli Noora laskeutunut Hessun jalkojen juureen ja oli juuri sitomassa köysiä Hessun nilkkoihin. Liian myöhään Hessu havaitsi tämän kun totesi Nooran jälleen laskeutuvan lauteiden alle, missä ensin Hessun jalkoja hieman levittäen sai sidottua nilkat lauteiden pystytukiin kiinni.
Todettuaan tehneensä jälleen kunnon solmut Noora nousi lauteiden alta sanoen Hessulle, että.. "Noniin..nyt sä ootki sitten aika avuton paketti... -jokos Saija kertoi sulle, että nyt ajateltiin pitää hieman hauskaa...ja että sä voit osallistua siihen!..-eiks oliski kivaa jos yhdessä vähän iloiteltaisiin?"
Saijalle virnistellen Noora tuli Hessun viereen istumaan ja katselemaan Saijan Hessun sylissäolemista.
Todeten sidotun tilansa entistä hankalammaksi ja voimattomammaksi, hän ei enää löytänyt sanoja millä olisi pyytänyt tyttöjä lopettamaan tämä pelleily.. Nolona Hessu ei voinut tilanteelleen mitään, vaan joutui tahtomattaankin myöntämään, että tilanne oli kaikesta huolimatta kiihoittava.
Hajareisin sidottuna istuessaan hän ei voinut millään tavoin enää estää kalleuksiensa esiintyöntymistä, vaan joutui antamaan periksi tyttöjen kekseliäisyydelle.
Parhaillaan hän tunsi miten kalun varsi painautui tiukemmin ja tiukemmin Saijan peppuvakoon. Ensimmäisen kerran hän antoi tunteelle täyden vallan ja vapauden. Painaen silmiään kiinni Hessu alkoi kiihkoissaan hieman nostella ja nytkytellä alaruumistaan, toivoen Saijan muuttaen hieman asentoaan kalun päästessä etenemään kohti haluttua päämäärää, Saijan pyhimpään.
Tämän huomattuaan, kuin yllättyneenä ja huuliaan hämmentyneenä muikistellen Saija teki varsin selväksi, mikä hänellä juuri nyt tuntui jalkojensa välissä. -
"Huiiii...!!! -Ettet nyt vaan Hessu olisi sittenkin hieman innostunut tästä leikistä...tuntuu, että alat käydä jo pikkuisen kuuman puolella.. Pitäisköhän meidän Nooran kanssa sua vähän viilennellä..!"
Hitain ja härnäävin liikkein Saija nousi Hessun sylistä.
Turhautuneena ja ärtyneenä Hessu-raukka sai jälleen päällensä kylmän kylvyn.
Pian ei ollut merkkiäkään äskeisestä juhlakunnosta saati kiihkosta. Tuon tytöt kieltämättä osasivat pitää kurissa.. -mietiskeli Hessu katsoessaan jälleen tyttöjen poistumista saunasta.
Tyttöjen vehkeilyä (uusinta) osa 7
-Nads
0
1373
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1905120- 181822
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631636Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271527Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101527Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit521197Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961094Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 196945
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7860