Kauppias tarjosi makkaraa ja vohvelit.

Hyvä uusi Citymarket ! Tarjottiin oikein krillattua makkaraa, sinapin ja ketsupin kera, kaupan pääovella kauppaan tuleville asiakkaille. Joo ja sitten vielä jälkiruuaksi vohvelit, tänään lauantaina. Aivan mahtava fiilis: aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Ja mikä parasta kaikki oli ilmaista.

Mutta se vohveli oli onnettoman pieni; parin ruokalusikallisen kokoinen, no olihan siinä teelusikallinen hilloo. Makkaran ohella olisi voinut olla tarjolla vähän juomaa:vettä tai mehua. Lapsille oli ohjelmaa. Citymarket on trendikäs kauppakeskus. Hyvä fiilis jäi mieleeni. Pystyykö Prisma samaan ???
23349
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Yök! Grillimakkaraa ja vohveleita. Oikein "terveysruokaa".
En olisi huolinut, vaikka olisi tyrkytetty. Onnekseni en käynyt paikalla.
Olisin maksanut siitä, että olisivat purkaneet pöytänsä välittömästi. Ja olisin saman tien heittänyt kaikki passkat pitkin pihaa lokkien syötäväksi.
Hyi s....... Tarjotaan hyväuskoisille hölmöläisille ja jopa järkeville ihmisille kelpaamatonta sianruokaa. Muka ruokaa, joka on muutenkin kuormittamassa kaatopaikkoja.
Onneksi se passka päätyy Vaasan "kupeelle" Mustasaareen...
Hyi hitto mikä lemu sieltä kaatopaikalta tuli aina, jopa ilmastoituun autoon...

Äänestä
  • Joo, vai ei sinulle krillimakkara maistuisi. Krilli makkara kuuluu Suomen kesään ja herkulliset vohvelit. Ei sinun pidä olla noin tiukkapipoinen. Pihallasi varmaan krillaat makkaraa ja syöt herkullisia vohveleita, mustikooiden ja mansikoiden kera. Hyvää on, usko vaan.

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Joo, vai ei sinulle krillimakkara maistuisi. Krilli makkara kuuluu Suomen kesään ja herkulliset vohvelit. Ei sinun pidä olla noin tiukkapipoinen. Pihallasi varmaan krillaat makkaraa ja syöt herkullisia vohveleita, mustikooiden ja mansikoiden kera. Hyvää on, usko vaan.

    ei vittu, en syö mitään muuta kun ruisleipää ja silliä

    Äänestä

  • Mitä teitä vaivaa?? kirjoitti:

    ei vittu, en syö mitään muuta kun ruisleipää ja silliä

    Joo, että syöt vain ruisleipää ja silliä. Joo, aika yksitoikoinen makuaisti sinulla. Eikö siihen kyllästy ? Kokeile muita makuvaihtoehtoja, niin löydät muita makuelämyksiä yksitoikkoisen sillin ja ruisleivän sijaan.

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Joo, että syöt vain ruisleipää ja silliä. Joo, aika yksitoikoinen makuaisti sinulla. Eikö siihen kyllästy ? Kokeile muita makuvaihtoehtoja, niin löydät muita makuelämyksiä yksitoikkoisen sillin ja ruisleivän sijaan.

    lyön turpaan jos joku tuo muuta

    Äänestä

Tuliko sinapit housuun ja ketsupit naamaan kun kävitte jahtaan hilloviivoja?

Äänestä
  • Joo, jaa, että hilloviivoja. Sinapit ja ketsupit meni vatsaan, samoin vohvelit ja makkarat. Paperiakin antoivat, jos sinappia olisi mennyt housuihin ja ketsuppia naamalle.

    Joo ja kysyin eräältä rouvalta, missä niitä vohveleita tarjotaan ? Rouva neuvoi, ja kun mainitsin, että mahtava tempaus Citymarketilta, siitähän meillä keskustelu syntyi, tuntemattoman ihmisen kanssa. No me keskustelimme Citymarketin tavasta ottaa asiakkaat vastaan tarjoamalla makkaraa ja vohveleita ja varmaan maakunista tuleville asiakkaille maistui vohvelit ja makkarat. Joo ja koko tapahtumasta jäi hyvä mieli. Joo ja housuihin ei mennyt sinappia eikä ketsuppia kasvoille. Kymmenen pistettä Citymarketille. Joo.

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Joo, jaa, että hilloviivoja. Sinapit ja ketsupit meni vatsaan, samoin vohvelit ja makkarat. Paperiakin antoivat, jos sinappia olisi mennyt housuihin ja ketsuppia naamalle.

    Joo ja kysyin eräältä rouvalta, missä niitä vohveleita tarjotaan ? Rouva neuvoi, ja kun mainitsin, että mahtava tempaus Citymarketilta, siitähän meillä keskustelu syntyi, tuntemattoman ihmisen kanssa. No me keskustelimme Citymarketin tavasta ottaa asiakkaat vastaan tarjoamalla makkaraa ja vohveleita ja varmaan maakunista tuleville asiakkaille maistui vohvelit ja makkarat. Joo ja koko tapahtumasta jäi hyvä mieli. Joo ja housuihin ei mennyt sinappia eikä ketsuppia kasvoille. Kymmenen pistettä Citymarketille. Joo.

    Piti oikein kysyä vohvelitarjoilun paikka.

    Äänestä

  • Täysi 10 pistettäkö? kirjoitti:

    Piti oikein kysyä vohvelitarjoilun paikka.

    Joo, kyllä 10 pistettä Citymarketille. Kaunis rouva neuvoi minulle vohvelipaikan. 30:n metrin päässä makkaratarjoilupisteestä, suurten pylväiden takana. 10 pistettä ? Citymarketin piha on avara, lämmin, auriko paistoi etelä, länsi suunnasta. Suuri market suojaa kylmiltä pohjois- ja merituulilta. Ja se hyväntuulisuus oli aistittavissa kaikista Citymarkettiin tulijoista. Paikka on hyvä, tilaa parkkipaikalla, ja ilmansuunta on täydellinen Citymarketille. Aurinkoa riittää, suuri rakennus peittää kylmät pohjoistuulet taakseen. Joo.

    Miksi se kauppias itse ei kertonut paikkaa isoilla plakaateilla? Pelkäsikö tekevänsä konkurssin, vaikka kuten itsekin kerroit, vohveliannoksensa oli onnettoman pieni.

    Karmeaa arkkitehtuuria muuten City-Market varsinkin tien puolelta. Ikkunaton musta "Berliinin muuri" ei lainkaan toivota asiakkaita tervetulleeksi.

    Äänestä

  • Joopa joo kirjoitti:

    Joo, olisi se kauppias voinut laittaa ison plakaatin, jotta vohvelien tarjoilupaikka olisi löytynyt ilman kysymättä. Siinä olet oikeassa, että tienpuolelta Citymarketin seinä näyttää Berliinin muurilta. Arkitehtuuristi sen olisi voinut suunitella toisinkin. Vaikka se pitkä seinä olisi maalattu valkoiseksi.

    Joo, ja se vohveliannos:parin ruokalusikallisen kokoinen ja nokare hilloa, ihan naurattaa, kuka nyt sellaista kehtaa tarjota Citymarketin maksaville asiakkaille.

    Äänestä

Laitoikko makkaraa poskeen ja otitko ottoa suuhun?

Äänestä
  • Joo, kun huumorilla kysytään, niin huumorilla vastataan. Ei laittanut makkaraa poskeen, kyllä se kuuma makkara oli laitettava omaan poskeen ja suuhun, ja niin kaikki tekivät Citymarketin edustalla, pääoven vieressä, missä kuumaa makkaraa sinapin ja ketsupin ohella oli tarjolla. Jokainen laittoi ilmaisen makkaran omaan suuhun tai sitten poskeen, miten sen nyt haluaisi ilmaista. Suussahan se poskikin on.

    Illalla en ottanut ottoa suuhun, vaan koffia,olvia, sanderssia ja karhua ja punaviiniä ja vähän konjakkia, vain vähän. Otto taitaa olla lonkerojuoma, ja sitäkin olen joskus maistannut. Joo.

    Äänestä

Taitaa olla puute asiakkaista, olen muutaman kerran käynyt ja kyllä ei ole ollut jonoja. Taitaa olla niin että väkeä on vähemmän kuin vanhalla paikalla. eipä ole avajaisviikon jälkeen mitään tarjouksiakaan ollut ja hintataso ruokapuolella on selvästi kilpailijoitaan korkeampi.

Äänestä
  • Joo, puute asiakkaista. Kyllä Cittarissa asiakkaita riittää. On iso kauppa ja asiakkaiden määrä suhteutettuna kaupan kokoonnähden tuntuu pieneltä. Prismassa on ollut yllättävän hiljaista, vähän asiakkaita, tyhjiä kassoja, vailla asiakkaita. Prisma ei ole tarjonnut ilmaisia grillimakkaroita tai vohveleita, kuten Citymarket. Prisma on kaavoihin kangistunut kauppa, jolta puuttuu luovuus. Joo. Prisma on eläkeläisten kauppa.

    Äänestä

  • joo, joo mies kirjoitti:

    Joo, puute asiakkaista. Kyllä Cittarissa asiakkaita riittää. On iso kauppa ja asiakkaiden määrä suhteutettuna kaupan kokoonnähden tuntuu pieneltä. Prismassa on ollut yllättävän hiljaista, vähän asiakkaita, tyhjiä kassoja, vailla asiakkaita. Prisma ei ole tarjonnut ilmaisia grillimakkaroita tai vohveleita, kuten Citymarket. Prisma on kaavoihin kangistunut kauppa, jolta puuttuu luovuus. Joo. Prisma on eläkeläisten kauppa.

    Kyllä se on jämpti vittu että netist ostetaan eikä muualta!

    Äänestä

Edellisenä päivänä perjantaina oli Citymarketin sivustalla grillaus piste, josta tarjoiltiin grillilautanen, joka sisälsi makkataa, grillattua porsaan pihviä, yrttiperunoita ja perunasalaattia.
Todella hyvän makuinen grilli maistiais tarjoilu siellä uuden Citymarketin pihalla.
On oikein hienoa ja mukavaa, että nyt tämä uusi Citymarket järjestää tällaisia tarjoilutapahtumia.
Eipä vastaavia ollut Citymarketin vanhalla paikalla.

Tosirealisti se vaan valittaa, ei taida mies muuta osatakaan, kuin ainainen valitus kaikesta, jos jossain jotain ihmisille ilmaiseksi tarjotaan.
Taitaa Tosirealisti olla kokoomuksen kapitalisti, jotka eivät koskaan mistään hinnasta kenellekään mitään ilmaiseksi antaisi.
Realisti haukkuu tarjotun ruoan roskaruoaksi.
Ei se mitään roskaruokaa ole, eihän roskaruoka hyvälle maistu.
Vielä kehtaa mies puhua ruoan terveellisyydestä, ettei grilliruoka kelpaa, kun on muka epäterveellistä.

Taitaa se realisti kotipihallaan grillata läskinpalasia, kun menin realisti pihan ohi, niin jotta oli kauhea grillatun sianläskin haju koko korttelin aluleella.
Tosirealsitin pihalta kuului vaan, että pitäskö nuo sianläskin jo kääntää, kun meinaavat ihan palaa karrelle.

Äänestä
  • Joo, ja aivan hieno ele asiakkaille, tarjota heille makkaraa, porsaanpihviä, yrttiperunoita ja perunasalaattia. Tämä on sitä uuden Cittarin toimintaa. Cittarin uudet tarjoilutapahtumat, joista mainitsit. Ja kaikki ilmaista. Joo.

    Äänestä

Prisma on lapsiperheiden kauppa, seuratkaapa perjantaina-lauantaina hetken aikaa Prisamassa ja sitten sama aika Cittarissa ostosmääriä, niin näätte selvän eron. Keskimääräiset ostosmäärät ovat Prismassa varmaaan kaksinkertaiset Cittariin verrattuna. Onhan se S-bonus niin paljon parempi kuin Plussa etu, että kyllä ne jotka paljon ostavat osaavat sen laskea.

Äänestä
  • Prismako lapsiperheiden kauppa ? Prisma ei ole koskaan järjestänyt lapsille tapahtumia, ei ole tarjonnut grillimakkaraa tai vohveleita kuten Citymarket tai Erkin halli. Ostosmäärillä ei ole merkitystä. Tulevaisuuden trendi on, kuka parhaiten asiakkaat huomioi, kerää asiakkaat kauppoihinsa. Citymarketilla on hyvä alku. Se tietää mitä tekee, ja miten toimia. Citymarketin tempaus: grillimakkarat, vohvelit, ja lapsille ohjelmaa. Ja kaupanhenkilökunta oli mukana tapahtumassa. Joo, ja tästä plussaa Cittarille. Joo.

    Äänestä

Miksi lapset pitäisi tulla kauppaan? Minun mielestäni marketissa käynti ei ole mikään lasten huvittelutapahtuma. Minä en ota koskaan lapsia mukaan esimerkiksi kun teen viikonloppuostoksia.
Samaa mieltä minäkin noista ostosmääristä, tänäänkin en meinannut löytää kassaa missä ei olisi edessä ollut täysi ostoskärry.

Äänestä
  • Joo, eihän se kauppa ole lasten maailma, kun eivät ymmärrä mikä kauppa on. Lapsille kauppa on huvittelutapahtuma, jos heille on järjestetty ajanvietettä valvotuissa oloissa, silloin kun aikuiset tekevät ostoksiaan. Kaupat on tarkoitettu aikuisille. Lapset eivät ymmärrä kaupassakäyntiä.

    Äänestä

Ei näkyny vohveleita

Äänestä

Kommentoi aloitusta

joo, joo mies kirjoitti:

Hyvä uusi Citymarket ! Tarjottiin oikein krillattua makkaraa, sinapin ja ketsupin kera, kaupan pääovella kauppaan tuleville asiakkaille. Joo ja sitten vielä jälkiruuaksi vohvelit, tänään lauantaina. Aivan mahtava fiilis: aurinko paistoi ja lämpöä riitti. Ja mikä parasta kaikki oli ilmaista.

Mutta se vohveli oli onnettoman pieni; parin ruokalusikallisen kokoinen, no olihan siinä teelusikallinen hilloo. Makkaran ohella olisi voinut olla tarjolla vähän juomaa:vettä tai mehua. Lapsille oli ohjelmaa. Citymarket on trendikäs kauppakeskus. Hyvä fiilis jäi mieleeni. Pystyykö Prisma samaan ???

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu