Aikaisemmin on palstalla keskusteltu häistä, joihin ei toivota pikkulapsia.
Perusteluna on ollut lasten häiritsevä käytös.
Kiellon vastustajien mielestä taas lasten täytyy päästä kirkollisiin tilaisuuksiin, sillä miten he muuten oppisivat kirkoissa käymään. Paha vain, että moni kirjoitti, että lapset saattavat juosta alttarilla tai kiipeillä saarnatuoliin ilman että vanhemmat puuttuvat asiaan. Perusteluina on sanottu, että pikkulapsta on mahdoton neuvoa ja kieltää, koska hän ei ymmärrä.
Tänään nähtiin Ruotsin prinsessa vihkiäiset kirkossa, missä vieraita oli 500 henkeä. Etupenkissä pikkuprinsessa Estelle, ikä 1 v. Hän oli pitkästynyt, mutta ei suinkaan juoksennellut ympäriinsä eikä mellastanut eikä häirinnyt. Hänestä huolehditaan ja häntä totutellaan olemaan erilaisissa tilaisuuksissa.
Pitääkin totutella, koska hän joutuu edustamaan koko ikänsä.
Mutta tästä voidaan nähdä ja huomata, että jopa vuoden ikäinen lapsi osaa olla häiritsemättä. Vanhemmat työllistyivät tietysti ja pitivät lasta silmällä, mutta häiriötä ei päässyt tulemaan.
.
Olisi syytä pienemmissäkin ympyröissä päästä samaan.
Lapsi ja kirkko
Lapset mukaan
1
96
Vastaukset 1
- Prole-provo
Kuninkaalliset erikseen. Rahvaan lapset eivät kaipaa käytöstapoja. Ei niitä ole vamnhemmillakaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1831789
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.109923Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo113831En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58755Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset209684- 135646
- 56621
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä21614Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus51572- 38568