Olen masentunut ja käyn silti töissä ja annan sinne kaikkeni. Yritän olla positiivinen ja yritän todella tehdä työni parhaani mukaan. Olen vain miettinyt sitä, että voiko todellakin olla, että kukaan ei ole masennustani työpaikalla huomannut. Mitä sinä tekisit työkaverina jos huomaisit jonkun työkaverisi käyttäytyvän (vähän poissa olevasti välillä, ujosti ja välillä vähän syrjään vetäytyjästi?)? Sanoisitko jotain vai jäisikö se supinaksi muiden työntekijöiden kanssa kahvitauolle? Työpaikkani on ainoa asia, joka pitää minua jaloilla, mutta en halua olla ilmapiirin kylmettäjänä, enkä pilata muiden päivää, enkä halua tappaa muiden työinnostusta. Vai voiko todellakin olla, että kukaan ei edes aavista mitään?
Masentuneena kova työntekijä
3+7
5171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Se onkin ongelma, että työkaverit eivät huomaa ja ovat hienotunteisia ujoa, hiljaista omissa oloissaan viihtyvää kohtaan. Sinä varmaan tahtoisit, että sinun ongelma huomattaisiin. Ainoastaan silloin, jos ennen puhelias, seurallinen henkilö alkaa vetaytyä omaan kuoreeensa työkavertit huomaavat muutoksen? Oletko työpaikalla uusi tai ollut aina kuvaamasilainen?
Varmaan sisimmässäni haluaisin ongelmani huomattavan, mutta kahdesti ajateltuna on hyvä, jos sitä ei ole kukaan huomannut. Jokaisella työntekijällä on kuitenkin omat ongelmansa, enkä halua olla taakka.
Olen ollut puolivuotta työpaikallani ja alussa olin hyvinkin ujo ja tohelo (kuitenkin aina työintoa löytynyt). Työpaikan ilmapiiri on ollut alusta asti todella hyvä, joten pelkään, että minä vaikutan ilmapiiriin negatiivisesti. Todellinen kysymys on, että jos vaikuttaisin ilmapiiriin jotenkin, niin miten se voisi heijastua muista henkilöistä.
Huom. Vaikka korostan tuota ujoutta ja muita negatiivisia puolia, niin ne ovat aina vain "vilahtaneet" muuten (näköjään) virheettömän kuoren takaa.
Sama se mulla, työ on kai jonkunlainen terapiamuoto ja suurinpiirtein ainut juttu mitä nyt elämässä jotenkuten jaksaa. Ihmisiä en ainakaan meinaa jaksaa sen enempää mitä nyt töissä täytyy. Tuntemattomia ihmisiä jotenkin arkailen ja kestää kauan tulla tutuiksi, vieläkin enemmän arkailen naisia ja aina on enemmän tai vähemmän vaikeat oltavat niiden kanssa. Vaikka samassa työpaikassa ollut jo monta vuotta niin silti siellä on ihmisiä joihin ei ole tullut tutustuttua sen kummemmin. Varmaan mua outonakin pitää ja keskenään varmasti supisseet, kun en esim. koskaan osallistu mihinkään yhteisiin työajan ulkopuolisiin juttuihin. Ei vaan kiinnosta, mitä minä siellä ihmisten seassa ilman mitään muuta järkevää tekemistä kuin kitata jotain alkoholipitoista ja höpistä saissea.
Yhdessä vaiheessa tosin alkoi jo melkeen olla loparifiilikset kun joka hemmetin tyypiltä sai kuulla siellä töissä jotain naljailua parisuhteettomuudestani, ihan kuin ne olis keskenään sopineet että nyt piruillaan sille oikein urakalla. Sen jälkeen niille kai selvisi että olen menetetty tapaus sen suhteen enkä koskaan mitään parisuhdetta tule saamaan kun ei ole enää kertaakaan tullut puhetta asiasta...
Ihmiset eivät yleensä puutu helposti toisten asioihin, vaikka huomaisivat, että jotain on ehkä vähän vinossa. Jos olet uusi niin muut eivät välttämättä tiedä oletko "tavallisesti" samalla tavalla, vai että onko jotain vinossa. Pöen sitä mieltä, että en usko, että olet "ilmapiirin kylmettäjä". Vai oletko saanut kommentteja "Piristy nyt vähän." "Mikä on?" tai "Onko kaikki hyvin?" yms.?
*Pöen= Olen. :))