nko Suomi kateellisten paratiisi? Kukaan ei saa näyttää hyvältä, menestyä, rikastua tai onnistua missään. Tai tietenkin saa, mutta siihen kuuluu tonneittain negatiivista palautetta ja selkäänpukotusta. Mitä mieltä itse olet?
Ehkä se lähtee jo lapsuudesta. Olin ihan hyvä koulussa ala-asteella, usein tuli kiitettäviä arvosanoja. En muista hirveän montaa luokkakaveria, jotka olisivat sanoneet, että todella upea suoritus. Sen sijaan kerrottiin omasta kokeesta tai jos se kyseinen koe ei mennyt hyvin, niin varmasti jossain menneisyydessä jokin koe oli mennyt paremmin. Tämä tarttuu lapseen aikuisten käyttäytymisestä. Jos isä haluaa aina isompaa ja parempaa kuin naapurilla (ja tietenkin haukkuu tätä seläntakana) ja äiti on kateellinen muiden naisten hyville vartaloille, paremmille työpaikoille yms. niin tarttuuhan se sama ihana kierre lapseen. Onhan se hirveää, jos joku toinen menestyy paremmin kuin itse.
Sitten palaan mun lempiaiheeseen, onnellisuuteen. Se tunne, kun on onnellinen jostain, on ihanaa, vai mitä? Esimerkiksi kilpailuhenkiselle voittaminen ja voittamisen tunne on todella upeaa, siivoushenkiselle ihmiselle puhtaus antaa onnellisuuden tunteen yms. Pointtina on se, että tunne on positiivinen ja antaa energiaa. Jos joku muu on onnistunut, on se asia sitten IHAN MIKÄ TAHANSA, miksei imisi hänen onnellisuudestaan itselleen energiaa ja positiivista fiilistä?
Ei tietenkään kannata, mielummin haukutaan ja ollaan kateellisia, sehän auttaa itseään hirveästi eteenpäin, vai mitä?
Ehkä se lähtee jo lapsuudesta. Olin ihan hyvä koulussa ala-asteella, usein tuli kiitettäviä arvosanoja. En muista hirveän montaa luokkakaveria, jotka olisivat sanoneet, että todella upea suoritus. Sen sijaan kerrottiin omasta kokeesta tai jos se kyseinen koe ei mennyt hyvin, niin varmasti jossain menneisyydessä jokin koe oli mennyt paremmin. Tämä tarttuu lapseen aikuisten käyttäytymisestä. Jos isä haluaa aina isompaa ja parempaa kuin naapurilla (ja tietenkin haukkuu tätä seläntakana) ja äiti on kateellinen muiden naisten hyville vartaloille, paremmille työpaikoille yms. niin tarttuuhan se sama ihana kierre lapseen. Onhan se hirveää, jos joku toinen menestyy paremmin kuin itse.
Sitten palaan mun lempiaiheeseen, onnellisuuteen. Se tunne, kun on onnellinen jostain, on ihanaa, vai mitä? Esimerkiksi kilpailuhenkiselle voittaminen ja voittamisen tunne on todella upeaa, siivoushenkiselle ihmiselle puhtaus antaa onnellisuuden tunteen yms. Pointtina on se, että tunne on positiivinen ja antaa energiaa. Jos joku muu on onnistunut, on se asia sitten IHAN MIKÄ TAHANSA, miksei imisi hänen onnellisuudestaan itselleen energiaa ja positiivista fiilistä?
Ei tietenkään kannata, mielummin haukutaan ja ollaan kateellisia, sehän auttaa itseään hirveästi eteenpäin, vai mitä?
Vastaukset 5
Vanhimmat
No joo..niinhän se on. Jos menestyy niin silloinhan kannattaa jättää tämä luhistuva maa. Rajat avoinna EU-Eurooppaaannn... jos menestynyt on on varmasti mahdollista muuttaa ulkomaille vaikka ihan naapuriin. Ja Eestissäkin elämä rullaa. Halvat asunnot, paremmat yksityisyrittäjän mahdollisuuudet verotuksen suhteen. Toinen vaihtoehto on sitten muuttaa Suomessa maalle. Ainakin useissa paikoissa maalaiset tuntuivat olevan leppoisempia. Tuntemattomatkin moikkaa. On suurtilallisia jne. Hienot autot jne.
Oikeesti..
niin että moriens vaan sullekin! Toisilla ei näköjään se järki leikkaa ees piirun vertaa.
Kateudesta. Huomattu on. Suomessa pitää olla masentunut, ahdistunut, huonolla päällä ja tyytymätön itseensä niin tulee hyväksytyksi "laumaan."
Ämmät puukottaa selkään rakkausasioissa, miehet puukottaa selkään menestymisen tiellä. Parempi siis elää ilman "ystäviä." Elämä opettaa, totta tosiaan.
Se parhaiten nauraa joka viimeksi nauraa!
En ollenkaan allekirjoita aloittajan juttuja. pikemmninkin sitte jos et menesty, jätetään porukasta. en tosin tätäkään allekirjoita.
Jos sulla on kaikki kaverit kauniita, fiksuja, korkeakoulu opiskelijoita, ja olet itse ruma, tyhmä, amis, niin ainakin voit tuntea olosi ulkopuoliseksi. Ja se yksistään, että tunnet olosi ulkopuoliseksi, saa aikaan sussa semmoista käytöstä, että todella pian saatat olet ulkopuolinen.
Samoin varmaan menestymisessä. Ei se menestyminen itsessään, vaan sun käytös menestymiseen liittyen, aiheuttaa sen mitä aiheuttaa. Tietenkään en kiellä kateuden olemassa oloa, mutta itse ainakin olen ylpeä, jos hyvä ystäväni menestyy jossain.
Mutta todellisuudessa ei se menestyminen myöskään onnea ja ystäviä tuo. Miksi pitäisi tuoda? Elämä on.
Tuohan nyt on selvää pässinlihaa jo kouluissa. Jos esim. urospuolisena
oppilaana meinaat menestyä siellä, semmoiset huonommin menestyvät
mullikan alut käy sun kimppuus tavoitteena järsiä sut niin huonoon kuntoon,
että ne itse sitten pääsevät sillä tavoin sun yläpuolelle.
Samaa p*skaahan se sitten on myöhemminkin elämässä, kateus tätä
maailmaa pyörittää. Tosin täytyy tähän lisätä entisenä kouluvainottuna,
jos joku niistä tai muista vainoojistani meinaa pärjätä täällä elämässä,
toivon niille vain ja ainoastaan kaikkea mahdollista pahaa.
MItä on menestyminen?
Joo, erilainen ei tässä maassa saa olla. Tyytyväinen "luuserikaan" ei saa olla, koska muut tuntevat olonsa epävarmaksi, että joku voi olla ihan iloinen ilman kauheeta tavarapaljoutta ja merkkivaatteita yms. Ahneus on arvo numero yksi. Röyhkeys arvo numero kaksi. Ja välinpitämättömyys muista ihmisista (kuin ehkä ihan lähimmästä) on kolmas. Joten ei ole ihme ettei meikäläinen "menesty" tässä maailmassa.
Pitää olla massaa mukavaa, määkiä mukana ja pitää ainakin mölyt mahassa koulussa, työpaikassa, viranomaisissa ja julkisuudessa.
Yhdenmukaisuuden paine on kaikista yksilöllisyyspuheista huolimatta paljon pahempi kuin 1970-80-luvuilla.