Beta-uroksena naiseen luottaminen?

Betauros(ko?)

Nyt kaipaisin kommentteja ja mielipiteitä niin miehiltä kuin naisiltakin tähän tilanteeseen. Tunnen itseni ns. beta-mieheksi. Tunnen omat vahvuuteni, olen sujuvakäytöksinen, mukava, sosiaalinen, ns. unelmavävy, myös ulkonäkö sekä talous on kunnossa. Seksuaalisesti tunnen kuitenkin olevani hieman epävarma, johtuen osaltaan peniskateudestani ja toisaalta myös mieltymyksistäni: pidän läheisyydestä, sekä hellästä seksistä, ainakin useimmiten. Toki rajumpikin meno maistuisi, mutta en osaa vain "ottaa" naista, mitä monet naiset tuntuu toivovan.

Huomaan suhteissani, että naiset ihastuvat minuun aluksi kovastikin, mutta suhteen edetessä tulee tunne, että heidän tunteensa minua kohtaan laimenee. Osaan kyllä tyydyttää naiset, mutta yhdynnästä he eivät tunnu nauttivan minun kanssani samalla tavoin kuin itse nautin. Tässä kohtaa tietysti sitten iskee se peniskateus, koska tiedän, etten varmasti niitä parhaiten varustettuja ole. Sen verran kohtaamillani naisilla on tilannetajua ollut, että kukaan ei ole sitä ainakaan suoraan minulle sanonut, mutta jostain syystä itselle vaan se alemmuuden tunne aina iskee. Suoraan tuosta asiasta ei oikein osaa puhua, koska harva nainen kykenisi tuosta keskustelemaan.

Aiemman suhteeni ajauduttua kriisiin, exäni löysi välittömästi tällaisen ns. alfan vaikka oli vasta vannonut uskollisuutta minulle ja ettei ketään muita haluaisi. Itseäni tuo silloin loukkasi syvästi, että hän hyppäsi suoraan toisen sänkyyn vaikka oli vielä muutamaa päivää aiemmin vannonut ihan muuta. Minun kanssa hän ei enää puhunut tuon suhteen paljastuttua, vaan olen itse joutunut tuosta shokista sitten toipumaan.

Tuosta on jo vuosia aikaa ja ihastuksia on sen jälkeen tullut ja mennyt, mutta olen huomannut, etten enää osaa täysin luottaa keneenkään. Olen yrittänyt suhteissani puhua avoimesti luottamuspulastani, mutta johtuen varmasti asian arkaluontoisuudesta, ei tuosta ole täysin avoimesti kenenkään kanssa pystynyt puhumaan. Kukapa nainen pystyisi ihastukselleen sanomaan, "olet muuten täydellinen mies, mutta sinulla on liian pieni".

Olen myös miettinyt, että olisiko tämä peniskateus vain korvieni välissä, mutta en oikein siihenkään usko. Vai miksi se seksi tuntuu laimenevan aina niin nopeasti suhteen edetessä?

3

317

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ....................

      Vaikea sanoa....joutuvatko naiset tekemään sängyssä kaiken työn? Parastahan se on jos molemmat ottavat välillä sen "ottajan" roolin. Voi olla, että ongelmasi ei liity lainkaan sänkyhommiin. Jos osoitat naisille epäluottamuksen ja epävarmuutesi jotenkin näkyy, ehkä naisetkaan ei uskalla luottaa/heittäytyä. Vaikea antaa mitään hyviä neuvoja...parisuhteet on muutenkin vaikeita.

    • psykopippuri

      Jos mietit "alfoja" ja "betoja" niin olet kyllä ihan tärähtänyt. Älä unohda "omegoja".

    • Hölmöjä yömietteitä

      Peniskateus on niin turhaa ja varmasti olet täysin hyvä tuollaisena kuin olet.

      Kukapa ei pitäisi ja unelmoisi hellästä seksistä, jossa on paljon tunteita ja se kiihko syntyy siitä, että haluaa toista niin kovasti ja rakastaa.
      Rentoutuminen ja pieni kiusoittelu on pitkän ajan kannalta varmasti myös tärkeää. Siis se sellainen ilmapiiri, että toisen kanssa voi nauraa yhdessä ja hypätä uusiin juttuihin. Ehkä sulla ei sitten ole ollut tarpeeksi sellaisia kokemuksia, koska tuo olotila on tullut. Myös se tuntuu aika tärkeältä, että kaikesta voi puhua, niin ei jää mikään askarruttamaan. Johon ehkä liittyy se, että toinen pitäisi tuntea tarpeeksi hyvin ennen kuin alkaa harrastaa seksiä, jotta sen kanssa on silloinkin ihan rento ja hassutteleva olo, vaikka se vähän jännittäisi. Siinä on hyvä antaa sille kiihkolle valta.

      Voihan se olla, että siinä käy niin jos ei ole syntynyt sitä läheistä suhdetta siihen ensimmäiseen seksikertaan mennessä, että sitten ne sellaiset seksikerrat, jotka alkavat jostain muusta kuin siitä vahvasta kiihkosta joka syntyisi itsekseen ovat jotenkin väkinäisempiä, koska toinen ei tuntuisi tarpeeksi läheiseltä ja sen kanssa ei olisi tarpeeksi hyvä ja hauska olla ja sytytellä tunnetiloja. Näin ainakin itse oon aina ajatellut. Sellaisen ihmisen kanssa, jonka kanssa oisi tosi hyvä olla muutenkin, niin se seksikin varmasti tuntuisi taivaalliselta ja sille voisi antautua kunnolla aina.
      Kaiken salaisuus on nimenomaan se, että ihminen tuntuu hyvältä henkisesti. Niillä senteillä ei ole minkään maailman väliä. Ei tippaakaan. Paitsi ehkä jos olisi tositositosi löysä niin sitten ehkä. Mutta ei normaalisti. Kaikki 10 sentin jälkeen tavallaan "sattuu". Oma sormi on yleensä ihan tarpeeksi tyydyttämään, koska se aivan ihana ja paras tunne on juuri se, että saa sisään jotain. Eli sen tunteen saisi aikaan työntymällä sentin verrankin sisään ja se tuntuisi niiin hyvältä. Ja paksuudessa vähän sama asia, että jos on ihan normaalissa ja hyvässä kunnossa, niin se on ihan sama asia onko se paksuus oma sormi vai jotain muuta, koska sen venytyksen ja täyttymisen tunteen tuntee selvästi. Itse ainakin pidän siitä täyttymisen tunteesta. Mutta ei ne oman käden kanssa juuri mitään ole, kun se ihokosketus ja se toinen ihminen olisi jotain niin paljon parempaa.

      Mä toivon oikeasti, että miehet uskaltaisi puhua noista asioista ihan kunnolla, koska ne on niin turhia mielenpahoittajia, koska varmasti juuri sitä teidän penistä rakastetaan todella paljon eikä sen haluttaisi ikinä olevan yhtään erilainen. Nuo penispaineet ja joidenkin katkerien naisten provokommentit tuntuu aina siltä, että jos jotain ihmistä rakastaa, niin haluisi niin paljon pussata sen penistä ja kertoa, että rakastaa sitä mielettömästi, antaa sille nimi ja lähettää kaipausviestejä sille penikselle, koska haluaa että se mies tietää että se on jotain niin ihanaa hänessä. Jotain niin miestä. Ja vaikkei olisi siis edes nähnyt sitä.

      Mun otanta miehistä on todella suppea, mutta uskon edustavani suurimman osan mielipidettä eikä sen otannan tarvitse olla suuri, että ymmärtäisi mikä on vaan hölmöä.

      Mutta puhukaa niitten rakkaittenne kanssa, koska ootte ihan varmasti niiden silmissä aina ja ikuisesti ihan täydellisiä varustukseltanne. Ja kyllä naisetkin sen osoittaa, kun niille antaa tilaisuuden.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2274
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      172
      2030
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      44
      1963
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1670
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      66
      1582
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      193
      1499
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1231
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      32
      1114
    9. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      77
      1093
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1083
    Aihe