Helsingin asemiehellä nallipyssy

N. erkki

Poliisin ampumalla vaarallisella asemiehellä oli nallipyssy ja veitsiä. Jaa, että ihan starttipyssy kun ei ollut saanut lupaa oikeaan. No olihan miehellä ihan oikeita aseitakin kuten veitsiä eli teräaseita, joten asemieheksi nimittely lienee sopivaa.

Mies oli niin sekaisin, ettei tajunnut ulkomaailmasta mitään. Aseet pitää kyllä ehdottomasti kieltää, mutta miksei kukaan puhu hoitoon ohjaamisesta. Nallipyssy on tietenkin asefobiasta kärsivälle aivan kauhistus ja pelkkänä sanana aiheuttaa ahdistusta. Jotenkin alkaa tuntua siltä, että aseiden vastustajat tarvitsisivat hoitoa pelkotiloihinsa. Ei tuollainen vouhottaminen voi olla normaalia.

3

203

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mietippä uudelleen

      Aseet kyllä näyttää aiheuttavan suurta ahdistusta niillä harrastavien joukossa.
      Ei päivääkään, että aseharrastajan olisi täällä pohdittava asekiellon mahdollisuutta ja todostelevan, kuinka asekiellosta seuraisi kaikenlaista kauheaa.
      Muiden ihmisten mielestä asia on aika yhdentekevä, mutta harrastajille kovin ahdistusta aiheuttava harrastus.

      Aika monet trollit käyvät heittämässä silloin tällöin asekieltoa puoltavan kirjoituksen ja saavat asehemmot sillä aivan tolaltaan ja ahdistus vaan suurenee aseharrastajien keskuudessa.

      • ainoat todostelijat

        ovat kylläkin niitä jotka tekevät päivittäin kaikkensa keksiäkseen syitä kieltää milloin mitäkin, ei todellakaan mene päivääkään ettei joku höplöfootikko ole jauhamassa samaa sontaa, joka on pyörinyt näillä palstoilla yli kymmenen vuotta tehden asiasta ja asian esittäjistä naurettavia.


    • älä höpise

      Ne on juuri niitä trolleja, ei niitä olisi ilman ruokkijia. Typeriin provoihin vastaaminen kun saa aikaan avauksien jatkuvan suoltamisen.
      Ei missään muualla puhuta aseiden kieltämisestä mitään. Surkeeta on vielä se, että niissäkin avauksissa iso osa on harrastajien tekemiä. Tuosakin on yksi "muuttuisiko mikään" kun se on aseharrastajan aloitus, niin kylläpä se ahdistus on ihankin itse aiheutettua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1056
    2. 64
      1042
    3. 93
      827
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      640
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe