Suomen Turku julistaa joulurauhaa ensi jouluna ensimmäisen kerran homoparin toimesta. Näin kerrotaan.
Ja tämä johtaa siihen, että
..
Kirkko tyhjenee uskovaisista.
Jäljelle jää siis lopulta heteroista puhdistettu homokirkko.
Suomessa on menossa kampanja: "Heterot ulos kirkosta!"
Turusta johdettu Suomen ev.lut.kirkko
23
81
Vastaukset
- Pikku veitikka
Sä oot kyl tosi ahdasmielinen ja vanhakantanen mielipide.
- näin on
Kaikki kirkkoon kuuluvat ovat homoja.
- Tyrmistyny
Suomen Joulupääkaupunki julistaa Joulurauhan koko maailmalle vanhalt Suurtorilt - ei kirkost. Kaikki voi mennä kuulemaan jouluevankeliumia kaikessa rauhassa kirkkoon.
Sensijaan Suomen Lähetysseura halusi päättää, ettei se anna pennin hyrrää mokomille matkasaarnaajille. Ennen ratkaisevaa äänestystä runsas nelisatapäinen kirkkokansa sai kuulla, että sellainen sukupuolen perusteella tapahtuva erottelu on perustuslain vastaista ja siis raskas rikos. Kuitenkin kaksisataaviisi syvästi kristillistä tosiuskovaista äänesti rikolliseen menettelyyn ryhtymisenn puolesta. Sen takia taidan jäädä poies kirkosta joulunakin! - Totuus ei muutu
Kaikkien on hyvä tietää, että ..
Nuo Raamatun opetuksen hylkäävät puoskaripiispa-irja-askolat yms. hakkaavat Raamattuun uskovia päähän omilla uusilla ja Raamatun vastaisilla opeillaan. Uskossa olevat vain kertovat, mitä Raamattu asiasta sanoo.
Näin Raamattu sanoo:
http://p1.foorumi.info/ristinvalossa/viewtopic.php?t=3145
Eikä asia muutu. - Todellakin se on
Tuo linkki on tuiki tarpeellinen!
- Kansantyhmä
Suomessa ei ole valtionkirkkoa. Siksi eduskunta (valtio) voi ja saa päättää laeista, asetuksista ja muista tärkeiksi katsomistaan määräyksistä. Kirkkoon kuuluvakaan ei voi rangaistuksetta tehdä, sanoa tai kirjoittaa mitä päähän pälkähtää. Ole varuillasi, ettet kiihota kansanryhmää vastaan!
- Tuo Mari
Kansantyhmä kirjoitti:
Suomessa ei ole valtionkirkkoa. Siksi eduskunta (valtio) voi ja saa päättää laeista, asetuksista ja muista tärkeiksi katsomistaan määräyksistä. Kirkkoon kuuluvakaan ei voi rangaistuksetta tehdä, sanoa tai kirjoittaa mitä päähän pälkähtää. Ole varuillasi, ettet kiihota kansanryhmää vastaan!
Joo: raamattunne on tarinakirja, jonka kertomuksiin ei voi laillisuuden nimissä vedota!
- panematta paras
Harmi, että kirkosta voi erota vain kerran.
Jos on homo, niin olkoon! Ei heterotkaan täällä ympäriinsä pyöri huutamassa kiimaansa! Monessakaan asiassa ei se ole se ykkös juttu, ketä tekee ekana mieli panna siis nussia!
Koti- ja sänkyhommat pitäköön jokainen omassa kotonaan. - Mielen piteitäni
Miten pitkälle meneviä mielipiteitä Suomessa saa olla jostain asioista? Ja miten voimakkaita ajatuksia saa julkisesti ilmaista? Mihin asti sananvapaus yltää? Siinä kysymyksiä. Ja tässä joitain esimerkkejä mielipiteistäni, joiden päälle tosin sanon, etteivät ne ole mielipiteitä vaan totuuksia:
Saanko jukisesti sanoa totuuden, että
- arkkipiispa on Suomen antikristus, jota sielunvihollinen johtaa.
- luterilainen kirkko on aina ollut Suomen harhaoppisin uskonto.
- en tule koskaan hyväksymään homoja, pedofiilejä ja muita kieroutuneita ystäväpiiriini. - Rukoilkaa armoa!
Tällaisten rikollisten mielipiteiden ja "totuuksien" latojien takia Suomen luterilaisesta kirkosta on viime päivinä eronnut ennätysmäärä tosiuskovaisia. He eivät voi sulattaa itse Pääpirun liikkeelleajamia "totuudenpuhujia"! Voi teitä te antikristityt, teille ei anneta avainta taivasten valrakuntaan! Tehkää parannus ja palatkaa Jeesuksen sanoman tielle, ettette saa enempää vahinkoa kansankirkollemme!
- Samarialainen N:o 6
Oikein sanottu: he raukat ovat mielen piteissään vain vaivaisia fariseuksia...
- jesus love
kirkossa on kivaa :)
- Kirkko kaatuu .
Kirkko on loppunsa edessä. Tässä kerrotaan vakava tilannekuvaus:
http://www.Jeesus-on-Herra.com/kirjoitukset/kirkkokaatuu.htm
Se on todeellista menoa nyt. - Kiitokset sinne
Linkissä oli selvää tekstiä.
- Joko olis aika?
Kansankirkko on etuoikeutetussa asemassa muihin uskonlahkoihin verrattuna. Kirkko saa koottua veronsa virallisen veronkeräyksen yhtyeydessä. Jos luterilainen kansankirkko kustannettaisiin kuten muut lahkot joutuvat tekemään kymmenyksin sun muin jäsenmaksuin, kirkko olisi jo kaatunut.
Muissa lahkoissa on tosiuskovaisia, jotka mielellään maksavat saamistaan jumalallisista palveluista kymmenyksensä. Kansan kirkko on täynnään tapauskovaisia, jotka maksavat kun eivät ole viitsineet irtautua seurakunnastaan. Kirkkomaan hautapaikankin on nykyään oltava saatavissa ja samanhintainen kaikille lahkoille ja uskonnoille.- Ei koske meitä!?
Täällä on vedottu Raamattuun ja Jumalan sanaan homokysymyksessä. Nythän ei olekaan siitä kysymys, vaan siitä onko maan perustuslakia noudatettava vai ei.
Yli kaksisataa Suomen Lähetyseuran päättävää jäsentä oli sitä mieltä, että Suomen peruitslailla voi pyyhkiä persusta! - antiusko
Tiedätkö onko minulle joku lahko. Isäni erosi kirkosta noin 65 vuotta sitten, minut eroitettiin siinä imussa. Siitä huolimatta uskonnon numero alakoulun numero oli 10 ja välillä 9. Minun oli osattava käskyt selityksineen, uskontunnustus, katekismus "ulkoa".
Holy Bible (hölyn böly) kirjan tarinoissa ei ole, tai en ainakaan tiedä löytyneen pienintäkään todistetta. Sen sijaan Charles Darwinin lajien synty esittää asiat tästä maailmasta lukuisten todisteiden valossa, joita ei juurikaan voi kumota.
Myönnän kyllä että olen ainakin kerran ottanut, tai ainakin yrittänyt ottaa yhteyden "yläkertaan", niin vahva oli isäni pakkouskonnon opetus. - ei kuulu teille
Väärä palsta tälle keskustelulle.
Olette niin tyhmiä ettette tajua eduskunnan päättävän kirkon asioista.
Vihapuheeksikin meni taas.
- Hei hetero!
Makukammari asiat ovat makukammariasioita!
Että voi ällöttää, että jokainen uutinen ja ohjelma alkaa sillä, että joku julistaa olevansa homo! Joka väliin vedetään homoteema. Olkoon ihan rauhassa homo jos on! Ei se minua kiinnosta, eikä häiritse, kunhan sen pitää omana asianaan!
Pitääkö tässä heterojenkin alkaa puolustamaan oikeuksiaan ja tervehtimään: "Hei, olen hetero!"? - Huomatkaa minut
Olen tuota samaa pohtinut. Josko nämä lähetystyöhön lähteneet miehet olis olleet vain 2 miestä, eivätkä homoja, niin ketään ei todellakaan olis kiinnostanut lähetystyöntekijät. Jostain syystä tämä homous on pakko nostaa aina esille, miksiköhän?
- Ällöäjä
Siis hei.
Kaksi miestä kopeloi toisiaan. Hyi olkoon. Ja sitten kävelevät julkisesti käsi kädessä. Eikö sinua tuollainen muka inhota?
Sitten työntävät siittimensä toistensa haiseviin peräaukkoihin. Jos tuota joku sanoo normaaliksi, niin sellainen on itsekin erittäin pahasti häiriintynyt. Sellaiset pitäisi sulkea sairaalan suljetulle osastolle loppuiäksi.- lopettakaas jo
Pervoa on kyllä kiihkisten tapa olla kiinnost parin gayn yksityisasioista.
- Lady Turusta
Hyi inhottavaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1751209
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47644Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä305562Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510