Nyt on taas sellanen fiilis, että pakko päästä avautuun johonkin. Oon aika varma, että tästä tulee tooosi pitkä russutus aiheesta, aiheetta ja aiheen ohikin.
Oon 23-vuotias mies. Tai ehkä enemmän poika vielä. Oon aina ollu tosi herkkä näin tunnetasolla. Jos löydän kivan ihmisen, ihastun todella helposti ja kun ihastun niin en nää ketään muuta. Toisaalta, ihastus on aina menny ohi myös sitten nopeeta, jos vastakaikua ei kuulu ja näinhän sen pitäiskin mennä. Mutta... Kolmisen vuotta sitten tapahtu jotain, jota en vaan ymmärrä. Siksipä ajattelin avautua asiasta täällä, ehkä täältä löytyis fiksuja vastauksia, ihmisiä jotka on tai on ollu samassa tilanteessa ja ennenkaikkee ihmisiä jotka on selvinny tästä ja päässy eteenpäin.
Mun elämä on ihan helvettiä. Miks? Koska oon rakastunu tyttöön jolla ei oo tunteita mua kohtaan. Ja vaikka tiedän, että mun muut osalueet elämässä on kaikinpuolin kunnossa, jotkut todella hyvinkin, niin silti tää yks asia syö kaiken ilon elämästä ihan liian usein.
Kaikki alko kolmisen vuotta sitten, kun pääsin intistä ja tapasin kivan tytön netissä. Kirjoteltiin muutama viikko, tultiin tosi hyvin juttuun ja muutenkin tuntu et meillä on paljon yhteistä. Sitten me päätettiin tavata tytön synttäreillä, se täytti 18v ja oli lähdössä Tampereelle juhliin. Suunnitelmana oli, että hengaillaan eka kahdestaan jonkun aikaa ja sitten liitytään mun kavereitten seuraan. Eihän siinä kauaa menny, kun me juteltiin jonkun talon rappusilla, pussailtiin ja juotiin salmaria. Tähän väliin ehkä hyvä kertoo, että olin todella kokematon tyttöjen suhteen, hyvä kun olin ikinä pussannu ketään. Ilta sitten jatku niin, että siirryttiin hetkeks baareileen mun kavereitten kanssa, pussailu jatku ja sitten päätettiinkin lähtee pois. Päädyttiin mun luokse ja nukuttiin ihan vaan vierekkäin. En ees uskaltanu koskee koko ihmiseen, koska en ollu ikinä ennen nukkunu tytön vieressä, huoh.
Tuli aamu, syötiin aamupalaa ja tyttö lähti kotiin. Sovittiin, että meen sen luokse illalla, koska porukat on jossain. Menin, tehtiin ruokaa, juteltiin, käytiin yksillä ja nukuttiin vierekkäin, tällä kertaa kiinni toisissamme. Tätä sitten jatku muutaman viikon, nähtiin usein, nukuttiin vierekkäin, pussailtiin sillontällön ja mahtupa mukaan yks yö hotellissakin, jossa käytiin suihkussa yhdessä ja yritettiin harrastaa seksiä, mutta oman ujouden, rohkeuden puutteen ja yhden epäonnistuneen kerran jälkeen se jäi.
Olin lähdössä viikon lapinreissulle kavereitten kanssa yhtenä sunnuntaiaamuna. Lauantaina me sitten harrastettiin seksiä, vietettiin koko yö vierekkäin hereillä ihan vaan kiinni toisissamme ja sit lähdin aamulla. Viikon mittaan viestiteltiin, viestit pikkuhiljaa muuttu jotenkin, että niistä huomas, et kaikki ei oo ok. Tulin takas ja niinhän siinä kävi, että sillä oli ollu joku toinen. Tässä vaiheessa tietenkin olis pitäny antaa olla ja jatkaa elämää. Mutta eihän se tietenkään niin menny. Kyllähän kaikki tietää miten siinä käy, kun tällänen kokematon, helposti sydämensä antava ihminen kokee niin monta ekaa kertaa jonkun mahtavan ihmisen kanssa niin kamalan lyhyessä ajassa. Vahinko oli aikalailla ehtiny jo tapahtuun. Olin ihan myyty ja oon edelleen.
Nyt viimesen 2,5v aikana oon kokeillu kaikkee unohtaakseni tän kaiken, saadakseni ees hetken rauhan ajatuksissa. Oon juonu kun sieni, oon urheillu kun hullu, oon pitäny taukoo koko ihmisestä, oon kokeillu seksisuhdetta toisen ihmisen kanssa ja vaikka mitä, mut mikään ei auta. Jos ollaan pitämättä yhteyttä, niin kummallakin on ikävä toista ja miks ei olis, tullaan tosi hyvin juttuun. Ainakin mun puolelta paremmin kun kenenkään muun tytön kanssa, joten haluan ainakin ystävyyden pitää. Ainoona erona on se, että mun ikävä jatkuu edelleen vaikka juteltais ja hengailtais kuinka monta tuntia putkeen. Jännä fiilis kieltämättä, kun toinen istuu vieressä ja on ikävä sitä.
Kaikki olis ihan fine, jos osaisin elää normaalia elämää tän kanssa, mutta joskus ei vaan pysty, koska sattuu niin helvetisti. En pääse yli tästä ikävästä, vaikka järki sanois mitä. Mä ymmärrän itekin ihan hyvin, että maailmassa olis miljoona sopivampaa tyttöö mulle jo pelkästään luonteen puolesta. Mut silti sydän haluaa tän yhen ja jokanen aisti rakastaa tätä ihmistä, miten mä niille sanon vastaan, ei ne kuuntele järkee. Ehkä tän kans oppii elään jossain vaiheessa. Tai ehkä tää vaan menee ohi joskus. Ehkä sitten kun tapaan jonkun kivan tytön, joka muistuttaa, et maailmassa on muitakin kivoja tyttöjä. Mut silti pelottaa, et mitä jos ei? Mitä jos jokasella on "sielunkumppani" ja mulla se sattuu oleen ihminen, jolla ei tuu ikinä oleen tunteita mua kohtaan. Mä oon vaan ihan hukassa. Enkä tiedä mistä ettiä itteeni, mitä tehdä ja mihin mennä.
Tää nyt oli tämmösen nuoren ja tyhmän miehenalun tarina, kerrottuna vähän sitä sun tätä sieltä sun täältä. En tiedä löydättekö tästä mitään järkee tai logiikkaa, puolet jäi sanomatt, koska tila loppuu. En edes tiedä helpottiko tää nyt sitten oloo mitenkään.
Vitun tunteet.
Oon 23-vuotias mies. Tai ehkä enemmän poika vielä. Oon aina ollu tosi herkkä näin tunnetasolla. Jos löydän kivan ihmisen, ihastun todella helposti ja kun ihastun niin en nää ketään muuta. Toisaalta, ihastus on aina menny ohi myös sitten nopeeta, jos vastakaikua ei kuulu ja näinhän sen pitäiskin mennä. Mutta... Kolmisen vuotta sitten tapahtu jotain, jota en vaan ymmärrä. Siksipä ajattelin avautua asiasta täällä, ehkä täältä löytyis fiksuja vastauksia, ihmisiä jotka on tai on ollu samassa tilanteessa ja ennenkaikkee ihmisiä jotka on selvinny tästä ja päässy eteenpäin.
Mun elämä on ihan helvettiä. Miks? Koska oon rakastunu tyttöön jolla ei oo tunteita mua kohtaan. Ja vaikka tiedän, että mun muut osalueet elämässä on kaikinpuolin kunnossa, jotkut todella hyvinkin, niin silti tää yks asia syö kaiken ilon elämästä ihan liian usein.
Kaikki alko kolmisen vuotta sitten, kun pääsin intistä ja tapasin kivan tytön netissä. Kirjoteltiin muutama viikko, tultiin tosi hyvin juttuun ja muutenkin tuntu et meillä on paljon yhteistä. Sitten me päätettiin tavata tytön synttäreillä, se täytti 18v ja oli lähdössä Tampereelle juhliin. Suunnitelmana oli, että hengaillaan eka kahdestaan jonkun aikaa ja sitten liitytään mun kavereitten seuraan. Eihän siinä kauaa menny, kun me juteltiin jonkun talon rappusilla, pussailtiin ja juotiin salmaria. Tähän väliin ehkä hyvä kertoo, että olin todella kokematon tyttöjen suhteen, hyvä kun olin ikinä pussannu ketään. Ilta sitten jatku niin, että siirryttiin hetkeks baareileen mun kavereitten kanssa, pussailu jatku ja sitten päätettiinkin lähtee pois. Päädyttiin mun luokse ja nukuttiin ihan vaan vierekkäin. En ees uskaltanu koskee koko ihmiseen, koska en ollu ikinä ennen nukkunu tytön vieressä, huoh.
Tuli aamu, syötiin aamupalaa ja tyttö lähti kotiin. Sovittiin, että meen sen luokse illalla, koska porukat on jossain. Menin, tehtiin ruokaa, juteltiin, käytiin yksillä ja nukuttiin vierekkäin, tällä kertaa kiinni toisissamme. Tätä sitten jatku muutaman viikon, nähtiin usein, nukuttiin vierekkäin, pussailtiin sillontällön ja mahtupa mukaan yks yö hotellissakin, jossa käytiin suihkussa yhdessä ja yritettiin harrastaa seksiä, mutta oman ujouden, rohkeuden puutteen ja yhden epäonnistuneen kerran jälkeen se jäi.
Olin lähdössä viikon lapinreissulle kavereitten kanssa yhtenä sunnuntaiaamuna. Lauantaina me sitten harrastettiin seksiä, vietettiin koko yö vierekkäin hereillä ihan vaan kiinni toisissamme ja sit lähdin aamulla. Viikon mittaan viestiteltiin, viestit pikkuhiljaa muuttu jotenkin, että niistä huomas, et kaikki ei oo ok. Tulin takas ja niinhän siinä kävi, että sillä oli ollu joku toinen. Tässä vaiheessa tietenkin olis pitäny antaa olla ja jatkaa elämää. Mutta eihän se tietenkään niin menny. Kyllähän kaikki tietää miten siinä käy, kun tällänen kokematon, helposti sydämensä antava ihminen kokee niin monta ekaa kertaa jonkun mahtavan ihmisen kanssa niin kamalan lyhyessä ajassa. Vahinko oli aikalailla ehtiny jo tapahtuun. Olin ihan myyty ja oon edelleen.
Nyt viimesen 2,5v aikana oon kokeillu kaikkee unohtaakseni tän kaiken, saadakseni ees hetken rauhan ajatuksissa. Oon juonu kun sieni, oon urheillu kun hullu, oon pitäny taukoo koko ihmisestä, oon kokeillu seksisuhdetta toisen ihmisen kanssa ja vaikka mitä, mut mikään ei auta. Jos ollaan pitämättä yhteyttä, niin kummallakin on ikävä toista ja miks ei olis, tullaan tosi hyvin juttuun. Ainakin mun puolelta paremmin kun kenenkään muun tytön kanssa, joten haluan ainakin ystävyyden pitää. Ainoona erona on se, että mun ikävä jatkuu edelleen vaikka juteltais ja hengailtais kuinka monta tuntia putkeen. Jännä fiilis kieltämättä, kun toinen istuu vieressä ja on ikävä sitä.
Kaikki olis ihan fine, jos osaisin elää normaalia elämää tän kanssa, mutta joskus ei vaan pysty, koska sattuu niin helvetisti. En pääse yli tästä ikävästä, vaikka järki sanois mitä. Mä ymmärrän itekin ihan hyvin, että maailmassa olis miljoona sopivampaa tyttöö mulle jo pelkästään luonteen puolesta. Mut silti sydän haluaa tän yhen ja jokanen aisti rakastaa tätä ihmistä, miten mä niille sanon vastaan, ei ne kuuntele järkee. Ehkä tän kans oppii elään jossain vaiheessa. Tai ehkä tää vaan menee ohi joskus. Ehkä sitten kun tapaan jonkun kivan tytön, joka muistuttaa, et maailmassa on muitakin kivoja tyttöjä. Mut silti pelottaa, et mitä jos ei? Mitä jos jokasella on "sielunkumppani" ja mulla se sattuu oleen ihminen, jolla ei tuu ikinä oleen tunteita mua kohtaan. Mä oon vaan ihan hukassa. Enkä tiedä mistä ettiä itteeni, mitä tehdä ja mihin mennä.
Tää nyt oli tämmösen nuoren ja tyhmän miehenalun tarina, kerrottuna vähän sitä sun tätä sieltä sun täältä. En tiedä löydättekö tästä mitään järkee tai logiikkaa, puolet jäi sanomatt, koska tila loppuu. En edes tiedä helpottiko tää nyt sitten oloo mitenkään.
Vitun tunteet.
Vastaukset 3
Vanhimmat
tosi kaunis kkirjoltus.. ikävä juttu sulla menossa ja paha tuoho sanoa mitään... olet kokenu tytön kanssa jotain ainutlaatuista ja hän tulee aina olemaan sinulle ainutlaatuinen... ensimmäisenä neuvona on että yrittäisit irtaantua tästä tytöstä vaikka kipeää tekeekin.. olla vähemmän yhteyksissä ja avaa sydämesi uusille tuttavuuksille.. käy nyt kesällä .eri tapahtumissa.. juttele muiden kanssa.. tutustu... älä ummista silmiä kaikelta muulta ympärillä... aika parantaa.. voimia sinulle.. elä hetkessä ja tartu tilaisuuksiin.. älä jännitä uusia asioita.. uskalla kokeilla ja kokea uudestaan pettymyksiä sillä niitä tässä elämässä valitettavasti vaan aina tulee.. mutta se on elämää ja jokainen tapahtuma on rikas.. aurinkoa elämääsi ja yritä pysyä positiivisena...
Mä ymmärrän sua täysin. Sun täytyy vaan jaksaa elää. Mä olen sun kohtalotoveri, nainen. Mulla tää on kestänyt nyt pian neljä vuotta ja mä en tajua, miten tää ei koskaan lopu. Yksi syy varmasti on yhteydenpito, jota en saa loppumaan mutta olen saanut sen rajattua nettiin. Siltikin, kun joka päivä puhutaan, niin se on ihan aina mun mielessä se mies, jota en saa. Heti lopettaisin jos voisin. Mutta tunteet ovat niin voimakaat, kuin joku riippuvuus. Minulla on muu elämä erittäin hyvä. Traumaattisen lapsuuden takia olen kai valmiiksi ollut sisältä salaa rikki ja sitten hän on osunut siihen kipeään kohtaan ja siinä sitä ollaan. Nimittäin tavallaan tiedän miksi häntä rakastan. Hänen rakkautensa on mulle se oman isän rakkaus ja ihailu, jota en ole ikinä saanut enkä tule saamaan. Silti toki haluaisin rakastella ja kaikkea, en mä häntä platonisesti rakasta. Mut tällaisen sisäisen näyttämön olen rakentanut nyt elämääni ja petyn sillä näyttämöllä joka päivä. Järjellä tajuan myös mutta olen voimaton. En osaa sinua yhtään neuvoa mutta toivon voimia sinulle! Uskon, että me molemmat selviämme jotenkin, joskus. Lopeta kaikki yhteydenpito jos voit ja tutustu vaikka netissä ilmiöön nimeltä limerenssi.
Täytyy kyllä myöntää, etten ikinä ollu limerenssistä kuullu. Tulipa vähän opiskeltua enemmän aiheesta ja voisin aika hyvällä omallatunnolla väittää, että ainakin jonkunnäkösestä limerenssistä on kyse. Itseasiassa pelkästään ton tajuaminen jo jotenkin avas vähän silmiä ja ainakin nyt tuntuu helpommalta, katotaan kauanko tällästä onnee nyt sitten kestää :D En lähe luottaan, että hirveen kauaa. Mut ehkä nyt sitten asiasta lisää lukemalla oppii pikkuhiljaa hallitseen koko hommaa ja jossain vaiheessa voi jatkaa normaalia elämää ilosena ja energisenä omana ittenään, millasena ihmiset on tottunu mut tunteenkin. Alkaa itellekkin riittään pikkuhiljaa tää "turha" masistelu.
Ja kiitos vaan kummallekkin vastaajalle, ei menny n. 5000 merkin avautuminen hukkaan, heti oppi jotain uutta :)