Elikkäs, olen 21-vuotias naisenalku. Olen lapsesta asti karsastanut oikealla silmälläni. Hoitona peittohoito ja silmälasit. Kärsin jo ihan ala-asteelta asti huonosta itsetunnosta kun aina oli idiootteja huomauttamassa karsastuksesta. Kävin käpi anoreksian ja olen kamppaillut masennuksen kanssa aika ajoin. Suljetullakin tullut piipahdettua vaikean masennuksen takia. 15-vuotiaana rupesin piilareita käyttämään jotka korjasivat karsastukseni lähes kokonaan ja itse tuntoni koheni älyttömästi. Opin katsomaan ihmisiä silmiin ja kukaan, en itsekkään huomannut karsastavani.
Kävin viimevuoden huhtikuussa silmien laser leikkauksessa, joka korjasi karsastusta lähes yhtä hyvin kuin piilaritkin. Marraskuussa menin sitten karsastusleikkaukseen jotta oisin saanut vielä vähäisenkin karsastuksen pois. KADUN karsastusleikkaukseen menoa enemmän kuin mitään. Silmä väsyy ihan pienestä, kipeytyy ja rupeaa karsastamaan rajusti. Kysyin vielä moneen otteeseen leikkaavalta lääkäriltä että onko riskiä että rupeaa karsastamaan enemmän sisäänpäin (minulla siis sisäänpäinkarsastus). Ja lääkäri sanoi että ei, no näin kävi että rupesi. Lääkäri käski marssia kallonkutistajalle ja selitteli että onhan hänelläkin vikoja mistä haluaisi eroon. Sen riskin tiesin että saattaa toiseen suntaa eli minun tapauksessa ulospäin lähteä karsastamaan ja olin valmis siihen mutta en tähän nykyiseen. Elämä on helvetillistä tän silmän kanssa. Jäin työttömäks maaliskuun alussa ja huonon itsetunnon takia en töitä kehdannut hakea. Masennus pahentunut entisestään. Jokainen sosiaalinen tilanne vaatii ponnisteluja. Muut ajatettelevatkin että kyllä se puhuminen auttaisi mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että ei.
Olen raskaana 17 6 ja siitä haluaisin nauttia kaikin rinnoin, mutta tämä silmä asia vie kaiken energian. Minulla on ihana ja ymmärtävä mies ja rakastava perhe. Koen syyllisyyttä että näin '' pieni'' vaiva vaikuttaa elämääni niin rajusti. En näe enään kavereitakaan koska häpeän karsastustani niin paljon. Synnytyksen jälkeen kokeilen jos pääsen toiselle lääkärille joka voisi auttaa
Onko täällä ketään joka oisi saman asian kanssa kamppaillut ja saanut apua vaivaan ?
Kävin viimevuoden huhtikuussa silmien laser leikkauksessa, joka korjasi karsastusta lähes yhtä hyvin kuin piilaritkin. Marraskuussa menin sitten karsastusleikkaukseen jotta oisin saanut vielä vähäisenkin karsastuksen pois. KADUN karsastusleikkaukseen menoa enemmän kuin mitään. Silmä väsyy ihan pienestä, kipeytyy ja rupeaa karsastamaan rajusti. Kysyin vielä moneen otteeseen leikkaavalta lääkäriltä että onko riskiä että rupeaa karsastamaan enemmän sisäänpäin (minulla siis sisäänpäinkarsastus). Ja lääkäri sanoi että ei, no näin kävi että rupesi. Lääkäri käski marssia kallonkutistajalle ja selitteli että onhan hänelläkin vikoja mistä haluaisi eroon. Sen riskin tiesin että saattaa toiseen suntaa eli minun tapauksessa ulospäin lähteä karsastamaan ja olin valmis siihen mutta en tähän nykyiseen. Elämä on helvetillistä tän silmän kanssa. Jäin työttömäks maaliskuun alussa ja huonon itsetunnon takia en töitä kehdannut hakea. Masennus pahentunut entisestään. Jokainen sosiaalinen tilanne vaatii ponnisteluja. Muut ajatettelevatkin että kyllä se puhuminen auttaisi mutta omasta kokemuksesta voin sanoa että ei.
Olen raskaana 17 6 ja siitä haluaisin nauttia kaikin rinnoin, mutta tämä silmä asia vie kaiken energian. Minulla on ihana ja ymmärtävä mies ja rakastava perhe. Koen syyllisyyttä että näin '' pieni'' vaiva vaikuttaa elämääni niin rajusti. En näe enään kavereitakaan koska häpeän karsastustani niin paljon. Synnytyksen jälkeen kokeilen jos pääsen toiselle lääkärille joka voisi auttaa
Onko täällä ketään joka oisi saman asian kanssa kamppaillut ja saanut apua vaivaan ?
Vastaukset 10
Vanhimmat
Hei thiiah!
Haluan kertoa ettet ole yksin tällaisen ongelman kanssa. Minulla on lapsuuden onnettomuusen jälkeen monenlaista ongelmaa oikeassa silmässäni, ja yksi niistä on karsastus (ulospäin) joka johtuu siitä että näköni tässä silmässä on todella huonoksi mennyt. Minulle tehtiin useita leikkauksia lapsena onnettomuuden jälkeen (olin n. kuuden vanha silloin kun se tapahtui). Olen 28-vuotias nainen. En ole vähään aikaan käynyt tarkastuksissa, ja lääkäri viimeksi sanoikin ettei mitään vakavaa haittaa enää ole luultavasti tulossa, ellei tule yllättäviä oireita, sillä pärjään toisella silmällä käytännössä. Mutta kosmeettisesti vähintäänkin tuo karsastus häiritsee, pakko myöntää (no, myös muuta kosmeettistakin haittaa tässä silmässä).
Hävettää myöntää itselleen tai kenellekään muulle, mutta tämä todella vie energiaa kun ei uskalla katsoa ihmisiä silmiin ja vaivaa liikaa päätänsä tällä asialla YHÄ, tai etenkin nyt "huonompina kausina". Minulla on ollut kausia kun olen tuntenut onnellisuutta ja tämä vaiva on tuntunut pieneltä! On suoraan sanottuna ollut elämäni parasta aikaa kun olen pystynyt olemaan vaivaamatta päätäni liikaa tällä! Yritän tsempata ja olla murehtimatta, mutta helpommin sanottu kuin tehty aina välillä. Tämän korjaus olisi/on kokonaisuudessaan ehkä enemmän riski, joten olen viivyttänyt sitä ja koittanut vain psyykkisesti tsempata huonosta itseluottamuksesta huolimatta. Olen myös saanut kuulla tästä koulussa ja jopa aikuisena, ja vähitellen eristynyt ihmisistä tosi tosi paljon. Kunpa osaisi hyväksyä tämän asian, mutta ihmeen paljon se pyörii päässä.
Olen harkitsemassa ja puntaroimassa erilaisten korjausoperaatioiden mahdollisuuksia (noihin eri vikoihin silmässä) kun seuraavan kerran lääkärille menen, tosin en vielä tietenkään osaa sanoa vaihtoehtojani.
En osaa muutoin auttaa sinua, thiiah, mutta haluan että tiedät että et ole ainoa jota karsastus vaivaa näin ihmeen paljon psyykkisesti... Toivon sinulle onnea perhe-elämään, ja kaikkea hyvää siihen mitä sitten päätätkin asialle tehdä!
*Paljon haleja!* Pärjäile, tee kaikkesi vähentääksesi stressiäsi varsinkin nyt, ja koita antaa itsellesi aikaa vielä tarpeeksi harkita asioita jos vain mahdollista.
(Tiedän - helpommin sanottu kuin tehty...mutta toivon että saadaan kumpikin asiat paremmalle tolalle tavalla tai toisella!)
Kiitoksia vastauksestasi.
Minulla myös muutakin silmissä kuin karsastusta mutta karsastus se itseään henkisesti häiritsevin. Glaukoomaa epäilevät ja lasiaisen samentumia ollut vuosia jotka vain lisääntyneet. Meitä silmä ongelmaisia on valitetettavan paljon. Ulkopuolisille näkyvät viat kuten juurikin karsastus, iiriksen valuvirheet ym. vain ahdistavat enemmän kun on aina joitakin niin ''täydellisiä'' ihmisiä asiasta huomauttelemassa. Tiedän etten ole ainoa jonka elämää karsastus vaivaa. Tunnen itse muutaman ihmisen jotka karsastavat mutta itsetuntoa se ei häiritse. Itse antaisin mitä vaan jotta saisin silmäni edes siihen pisteeseen mitä se oli piilareiden kanssa tai laser leikkauksen jlkn.
Muut kun me näistä ongelmista kärsivät eivät voi tietää miltä tämä oikeasti henkisesti tuntuu.
Yritän olla ottamatta asiasta tällä hetkellä stressiä, mutta aina se vaan mielessä pyörii. Asiaa ei helpota se kun karsastavaa silmää särkee melkeenpä päivittän, ja särky muistuttaa siitä että silmä karsastaa. Ja nyt pelkään että lapsemme perii karsastuksen. Itselläni lapsuuden muistot kun painottuu siihen että joka päivä joku oli asiasta kiusaamassa ja sitä helvettiä en lapselleni halua. Täytyy vaan toivoa että lapsi ei tätä ikävää vaivaa peri.
Toivotaan tosiaan että saisimme apua näihin silmä ongelmiimme jotta ei loppuelämää tarvitsisi huonon itsetunnon kanssa kamppailla.
Olen 42 vuotias mies ja sinkku.Minulla karsastus johtuu aivoista.Ei ole stereonäköä.Molemmilla silmillä voi katsoa mutta toisesta näkyy vain valoa.Eli jos toisella katsoo toinen karsastaa.Isältäni perin silmävian.Veljelle ja Siskolleni ei periytyny.Olen kärsiny karsastuksesta.Moni meistä vaan vilkaisee toista silmiin ku hävettää.En ole edes vaivautunu vanhempana lähtemään "tervesilmäisten"Ravintoloihin enkä muihin pippaloihin.Kyllä kun peiliin katsoo ni sieltä se totuus silmistä tulee päin naamaa.Se peili ei valehtele.Turha tuhlata rahojaan mihinkään muuhun ku omaan elämiseen yksin.Omatunto meinaa olla kovilla.
Hei, ja kiitos sinulle myös vielä vastauksesta!
Mulla on muuten vähän samankaltaisia ongelmia silmässä kuin mitä itse mainitsit. Tuo pääkipu itseäkin muistuttaa tästä ja saa huonolle tuulelle! Ja tosiaan psyykkisesti sama juttu, että se mitä ulospäin näkyy (mm. karsastus) häiritsee paljon enempi kuin se että toisen silmän näkö on itsessään huono. Koska tuon karsastuksen näkee kaikki vastaantulijat. Olen lapsesta asti myös tavallaan kadehtinut ns. "normaaleita silmiä", ja ollut siis vaikea hyväksyä tää ulkoinen poikkeavuus ja ilkeät kommentit jotka on sitten liikaa jääneet elämään mieleen. Tiedän niin hyvin tuon tunteen, että kunpa olisi edes sellaiset silmät kuin silloin parhaimmillaan olivat, en tarvitse kauniita säihkysilmiä, mutta ns. "lähes tavalliset"...tuollaiset jutut pyörii mielessä. :/ Joten ymmärrän niin hyvin kuinka vaikea on olla stressaamatta. Se että itseä nolottaa asia, ja myös nolottaa stressata asiasta, kun tietää kuinka monet osaa hyväksyä karsastuksen tai muut "poikkeukset" itsessään paljon paremmin.
Olen itse koittanut ajatella että teen parhaani tämän silmän suhteen, ja teen kaikkeni hyväksyäkseni sen mitä on nyt tai mitä on tullakseen tämän asian kanssa. Vaikeaa, mutta yritetään me! Mua helpottaa kuulla etten ole "ainoa" joka kamppailee tällaisen asian kanssa itsetunto-ongelmissa (vaikken ainoa ajatellut myöskään olevani...mutta kuitenkin;) ! En tietysti tarkoita että tätä toivoisin kenellekään muulle, mutta tavallaan saa tukea kun kuuntelee muilla olevan samanlaisia probleemia, joita on itse niin kauan pitänyt sisällä.
Toivon sulle hyvää kesää, ja parempia hetkiä myös! Nämä korjausoperaatiot on vaikeita päätöksiä jos/kun niitä on tarjolla, mutta koitetaan tehdä vain parhaamme niissäkin. Parempaa itseluottamusta myös toivoen (ja jotenkin sitä harjoitellen...)(Anteeksi tätä mun tönkköä kirjoitustaitoa!:)
Kuitenkin, symppaan kovasti sinun tuntemuksia, todellakin.
Kyllä se omaakin mieltä hieman helpottaa kun tietää että on muitakin saman asian kanssa kamppailevia. Tajuaa ettei ole ainoa ongelmansa kanssa. Mutta itsetuntoa se ei helpota. Toivotaan että molemmat ja muutkin karsastavat saavat apua ongelmaansa.
Hyvää kesää myös sinulle :)
Moikka!
Mulla on myös ollut lapsesta asti ulkokarsastusta ja viime vuonna sitä leikattiinkin. Leikkaus oli itsessään hyvin positiivinen, kun oli nukutus ja kaikkea ja aivan ihana henkilökunta. Ja karastus parani huomattavasti oikeasta silmästä, mutta silti sitä jäi ihan muutaman millin verran. Ja vaikka silmä onkin nyt paljon parempi (moni on sanonu samaa) niin silti se välillä häiritsee mua, kun esim.otetaan kuvia tai oon peilin edessä. Oon aina ennemmin kamera kädessä kuin kuvattavana tai selin peiliin, jos on pakko olla siinä (silleen et muitakin ihmisiä on..tai katson muualle)
Mulla on ollu kyllä ihana perhe ja ystäviä, mut ainoa joka voi täysin ymmärtää mua on iskä, jolla oli kanssa karsastusta nuorena, mut se saatiin kahdella leikkauksella korjattua.
Itsekin mietin et jospa menisin toiseen leikkaukseen ja lääkärin kanssa olikin siitä puhetta et se on mahdollinen, mutta riskinä on se et sitten silmä alkaisi sisäänpäin karsastamaan. Ja kyllä mä mielummin otan sen ulkokarsastuksen. Ikäviä sairauksia kummatkin.
Toisaalta toivon et silmä katsois suoraan mut en tiedä oonko valmis ottamaan sen riskin et karsastusaste muuttuis. Hyvin moni on sanonu mulle et sitä edellistä ja nykyistä karsastusta ei ees huomaa, mut kyllä sen huomaa. Ja oonkin aina kiitelly niitä, jotka on sanonu sen suoraan. Koska mulla meni niin monta vuotta et leikkaukseen menin, sillä halusin uskoo siihen et sitä ei huomaa. Ja itsetunto on kärsiny siitä ihan jumalattomasti.
Oon tosi pahoillani siitä thiiah, että sua ei auttanu leikkaus. Ja et todellakaan oo yksin tän asian kanssa, on monia ihmisiä, joilla karsastaa ja kaikki ei tänne eksykään kirjottelemaan kokemuksiaan. Mun työkaverillakin on karsastusta ja kunnioitan sitä senkin takia et se on niin positiivinen ihminen ja sitä ei tunnu yhtään häiritsevän sen silmän karsastus. Kunpa itse vois olla samoin.
Ja potilastoveri, mä oon kanssa aina kadehtinu niitä "normaali silmäsiä" ihmisiä. Niillä tuntuu olevan niin kauniit silmät ja sit ku ite meet peilin eteen....Must tuntuu etten ikinä tuu näkee omia silmiä mitekää erityislaatusina. Mielummin vaa välttelen sitä peiliä.
Mut tosissaan mäkää en osaa auttaa teitä kumpaakaan, vaikka haluaisinkin. Toivotan teille voimia ja jaksamista ja muistakaa, että ette oo ettekä tuu oleen yksin :)
Kerro miten laser-leikkaus hoidetaan....en ole kuullutkaan että sillä leikataan karsastusta.Minä olen todella pohjalla tämän kanssa,vie kamalasti energiaa miettiä kuinka paljon se vaikuttaakaan minun sos.elämään.... :( paljosta jään paitsi tämän takia.
Hei!
Täällä kohta 50 v. mies, jolla ollut sisäänpäin karsastusta koko elämän ajan oikeassa silmässä. Lapsuus ja nuoruus oli aika rankkaa aikaa, mutta nykyään jo paljon helpompaa. Ystävät ja naisystävä suhtautuvat asiaan erittäin hyvin ja se tuntuu aina positiiviselta. En kylläkään nykyään mieti tätä karsastusasiaa, kuin noin kerran kaksi viikossa, enkä masennu siitä. Ehkä se johtuu juuri siitä, että muut asiat ovat kohdallani hyvin.
En välttämättä allekirjoita, että karsatus olisi perinnöllistä, vaikka tiedän, että lähes kaikki sairaudet ovat. Itse en kyllä mielestäni ole sairas, vaikka olisihan asiat paremmin, jos oikea silmä olisi samanlainen, kun vasen, joss minulla on hyvä näkökin. Niin, itselläni on kaksi lasta ja kummalakin on ns. normaalit silmät.
Tsemppiä vaan kohtalotovereille ja nimimerkille perinnöllistä sanoisin, että ei muuta, kun ihmisten seuraan ja ravintolaan tapaamaan sitä elämän rakkautta. On se löytynyt minullekin, miksei sitten sinulle?
Thiiah nimimerkille.Hyvä että sinulla on perhe.Miehille tämä karsastus on paljon hankalampi.Minulla on se.Jo nuorena huomasin että jos kävi pippaloissa ja jotain naista katsoi ja meni puheille ni sain pitkän katseen niiltä ja tekosyyn lähteä minun luota pois.En ole enää kulkenu missään.Tyhjän saa pyytämättä.Nyt olen 43 vuotias sinkku eikä tulis mieleenikää lähteä ravintoloihin pelleks mitä katsotaan kummasti.Minun aika on ohi perhe-elämästä.
Jos stereonäkö puuttuu aivoista ja näet vaan toisella silmällä kerrallaan,Siihen ei leikkaukset auta.Ihmisen silmät vaatii stereonäön aivoja myöten että silmät toimii kunnolla.Leikkaus ilman stereonäköä ei auta tuon taivaallista.Itsellän on karsastus enkä leikkuuta silmiä.Siihen vaadittais minun tapauksessa aivoleikkaus minkä voi suorittaa varmaan joskus sitte seuraavassa elämässä jos semmoinen on olemassa.Eli syntyy uudestaan.En ole tuhlannut silmieni takia enää turhaan ravintolaan rahojani.Vanhempana näkö huonontunu paljon vuoden aikaan ja karsastus pahentunu.Näkeepähän naiset jo sekunnin päästä kaupassa mikä oon.Siinä se meidän Jumala sitte on.Minäki synnyin että rikkaat ja hyvän-näköiset pystyy vertaamaan itseään johonki eli minuun!.Koulukiusaamaan aikuisikään asti ja homottelemaan ettei tämmöisen pikkujunttila-kunnan kukaan nainen enää katsonu minua aikanaan.Kyllä nyt sitte kelpais toisten yh-lapsia nykyään elättämään.Se ei käy enää.Kukin lapsensa hoitakoon.