Kiinnitys/ovulaatio vuotoa.

Epäilen raskautta, testiä en vielä viitsi ostaa koska kuukautiset aina olleet todella epäsäännölliset. Tämän vuoden puolella ollut vain kahden-kolmen päivän heittoja alkamispäivissä.
Olimme ilman ehkäisyä yhdynnässä 20.5 jonka kauhukseni jälkeen päin huomasin olevan hedelmällisintä aikaa, olimme vain siksi koska aamulla minulla tuli hieman housuihin sekä pyyhkiessä veristä limaa. Jonkin verran ollut näitä väli"vuotoja" mietinkin mitä ne on? Kuukautiset alkavat samalla kaavalla ensin vain ihan vähän ja sitten hanat auki. kolmen päivä housupyykki kuukautiset aina.
En sillä etteikö lapsi olisi tervetullut mutta takana yksi keskemeno ja kuopuksen yrittämiseen meni kaksi vuotta. En vain jaksa uskoa mahdollisuuksiini.
3142
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Siis olitte yhdynnässä sinä päivänä, kun sinulta tuli tuota vuotoa? Missä vaiheessa kiertoa noita välivuotoja yleensä tulee? Todennäköisestihän se on ovulaatiovuotoa jos se ajoittuu aikaan suunnilleen pari viikkoa ennen kuukautisten alkamista. Jos tämän vuoden puolella kuukautisesi ovat alkaneet parin, kolmen päivän heitolla niin silloin ne ovat kyllä säännölliset. Kuinka pitkä kiertosi on tänä vuonna sitten ollut? Mikäli ovulaatio on ollut tuolloin, kun vuotoa oli, niin kuukautistesi olisi pitänyt jo alkaa. Eli kyllä minä ainakin tekisin testin jo. Siitä on jo kolme viikkoa aikaa, joten raskaus todennäköisesti näkyy testissä vaikka ovulaatio olisikin ollut muutamaa päivää myöhemmin ja siittiöt olisivat elelleet sinne asti hedelmöittäen munasolun.

Äänestä

Juu olimme ja edellisenä päivänä, eli 19pv.
Kiertoni on 30-31pv ja edelliset kuukautiset alkoivat 30.4
Vuotoja tulee yleensä noin viikko puolitoista ennen kuin kuukautiset alkavat.
Ajattelin odotella kuun puoleen väliin, koska puoleen vuoteen ei kuukautiset ole olleet niin paljoa myöhässä. Mutta pahimmillaan ollut jopa väliin jääneitä kuukautisia ilman raskautta. Viime vuonna kaksi kuukautta kun puuttui vallan, jonka jälkeen raskaus ja keskenmeno.

Äänestä
  • Ne väliin jääneet kierrot ovat varmaankin sellaisia, joissa et ole ovuloinut. On ihan normaalia, ettei joka kierrossa ovuloi, kaikilla ei silloin tule vuotoa. Toivotaan, että testin lopputulos on sellainen, kuin toivot. :) Kyllä tuo välivuoto saattaa olla ovulaatio, sehän on ollut noin 12 päivää ennen kuukautisia.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hassuja vuotoja kirjoitti:

Epäilen raskautta, testiä en vielä viitsi ostaa koska kuukautiset aina olleet todella epäsäännölliset. Tämän vuoden puolella ollut vain kahden-kolmen päivän heittoja alkamispäivissä.
Olimme ilman ehkäisyä yhdynnässä 20.5 jonka kauhukseni jälkeen päin huomasin olevan hedelmällisintä aikaa, olimme vain siksi koska aamulla minulla tuli hieman housuihin sekä pyyhkiessä veristä limaa. Jonkin verran ollut näitä väli"vuotoja" mietinkin mitä ne on? Kuukautiset alkavat samalla kaavalla ensin vain ihan vähän ja sitten hanat auki. kolmen päivä housupyykki kuukautiset aina.
En sillä etteikö lapsi olisi tervetullut mutta takana yksi keskemeno ja kuopuksen yrittämiseen meni kaksi vuotta. En vain jaksa uskoa mahdollisuuksiini.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu