ms vai uupumus

Ihan kohta hoidossa

Olen tänne joskus kirjoitellutkin. Ms epäilys ollut päällä jo melkein vuoden, tilannetta tarkkailtu. Tänään kävin sitten fysiatrilla (selittämättömien kipujen vuoksi), joka oli sitä mieltä että kaikki oireeni liittyy uupumukseen!

Onko muita, joilla on ollut/ja on edelleen kaikki ms oireet ja kuitenkaan olet saanut uupumus diagnoosin. En tosin ymmärrä miten uupunut touhuaa koko ajan oman, olen aina kuvitellut, että uupunut ei jaksa edes tehdä.
Miten ihmeessä mä voin olla uupunut, kun nautin elämästäni?!?


Nyt ne karvat vasta pystyyn nousi!

4

419

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100µg

      D-vitamiini ja MS
      https://sites.google.com/site/erkkikuure/d-vitamiinijams

      "D-vitamiinin vaikutukset ihmisen terveyteen ovat huomattavan laajat, Oxfordin yliopiston geenitutkimus kertoo. Sen mukaan D-vitamiini vaikuttaa mm. MS-tautiin, nuoruustyypin diabetekseen ja Crohnin tautiin liittyviin geeneihin sekä yli 2000 muuhun geeniin.

      Genome Research -lehdessä tutkijat kertovat DNA-sekvensoinnin avulla löytäneensä ihmisen genomista 2 776 paikkaa, joihin D-vitamiinin reseptoriproteiini sitoutuu, ja havaitsivat niiden kasautuvan monien autoimmuunitauteihin liittyvien geenien lähettyville. Havainto viittaa siihen, että D-vitamiini saattaa vaikuttaa mm. SLE-taudin (systeeminen lupus erythematosus), nivelreuman ja useiden syöpien syntyyn.

      Tutkijat havaitsivat lisäksi D-vitamiinin vaikuttavan huomattavasti 229 geenin aktiivisuuteen, joista mm. IRF8-geeni on yhdistetty MS-tautiin ja PTPN2 nuoruustyypin diabetekseen ja Crohnin tautiin.

      D-vitamiini vaikuttaa hyvin monien sairauksien kehittymiseen."

      LÄHDE: Uutispalvelu Duodecim



      Vuoden 2012 ECTRIMS-kongressissa Sreeram Ramagopalan Oxfordin yliopistosta kertoi uusista D-vitamiinia koskevista tutkimustuloksista. Britanniassa on todettu selkeä yhteys riisitaudin ja MS-taudin välillä: jos on sairastanut riisitaudin, MS-taudin riski suurentuu 2,4-kertaiseksi.

      Ramagopalan esitteli myös tutkimusta, jossa on osoitettu, että T-lymfosyyttien D-vitamiinireseptorit alkavat toimia kunnolla vasta kun D-vitamiinipitoisuudet ovat nykyisen viitealueen (mikä viitealue on käytössä ?) suurimman kolmanneksen alueella.

      2011 Yhdysvaltain endokrinologien yhdistys The Endocrine Society on julkaissut uuden seerumin D-vitamiinin viitearvon 75–150 nmol/l.

      New randomized controlled trial says, vitamin D prevents and delays multiple sclerosis
      http://blog.vitamindcouncil.org/2013/01/10/new-randomized-controlled-trial-says-vitamin-d-prevents-and-delays-multiple-sclerosis/

      10 µg (mikrogramma) = 400 IU tai KY (kansainvälinen yksikkö)

      10 ng/ml = 25 nmol/L

      The multiple sclerosis D-lemma
      http://blog.vitamindcouncil.org/2013/02/16/the-multiple-sclerosis-d-lemma/

      • 100µg

        C- ja D-vitamiinin sekä magnesiumin ja Omega-3 rasvahappojen puute on mm. Suomalaisten yleisin ravitsemuksellinen puutos.

        C-vitamiinia 500-1000mg / vrk (10–20 prosenttia läntisestä väestöstä kärsii uusienkin tietojen mukaan yhä C-vitamiinin puutteesta, Suomessa luultavasti vielä useampi.)
        C-vitamiinia kannattaa tankata joka päivä. C-vitamiinin puutos altistaa lukuisille eri sairauksille. Kun C-vitamiinia ei ole riittävästi, sitä ei riitä kaikkiin kehon soluihin ja kudoksiin. C-vitamiinin lisäämisestä ei ole haittaa, sillä sitä ei voi saada liikaa. C-vitamiini on vesiliukoinen ja ylimäärä huuhtoutuu pois virtsan mukana.

        D-vitamiinia 50-125µg / vrk

        Magnesium (sitraattia) 200-400mg/vrk, kalsiumin ja magnesiumin suhde on 2:1

        Pohjoismaiset terveysviranomaiset suosittelevat aikuisille Omega-3 rasvahappoja 1-2 grammaa päivässä eli esim. villiä lohta vähintään 150 grammaa päivässä. Eli käytännössä kaikkein tulisi syödä Omega-3 rasvahappoja lisäravinteena purkista. Raskauden aikana Omega-3 rasvahappojen tarve jopa tuplaantuu. Omega-3 rasvahapolla on tärkeä rooli mm. aivotoimintojen säätelyssä, tulehdusten ehkäisemisessä ja immuunijärjestelmässä.

        Vuoden D-vitamiinit saa kympillä iHerbistä.

        Muut saa todella edullisesti Citymarketin luontaistuotehyllystä. Eli kuukausihinnaksi tulee n. 5€.

        Ruuan merkitys D-vitamiinilähteenä on vähäinen: 90% ihmisen D-vitamiinista on peräisin iholta (ellei hän ota D-vitamiinia ravintolisänä). Suomalainen saa ruoastaan alle 10µg D-vitamiinia päivää kohti. Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3, kello 10-16 välisenä aikana vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia.

        Huonoin tilanne on afrikkalaista syntyperää olevilla maahanmuuttajilla, joilla esiintyy usein erittäin vakavia D-vitamiinin puutoksia. Syynä tähän on tumma iho ja ruokavalio. Heidän kotimaassaan UVB-indeksi on lähes läpi vuoden 8-15, kun Suomessa se on keskikesällä 3-6. Talvella Suomen UVB-indeksi on 0.

        D-vitamiinia pitää syödä niin paljon, jotta veren D-vitamiinipitoisuus nousee luonnolliselle (kesäauringon nostamalle) tasolle, joka on keskimäärin 125 nmol/l. Lukuisten tutkimusten valossa tämä tarkoittaa vähintään 50µg D-vitamiinia päivässä. Yleensä 100µg ja jopa enemmänkin, jos on isokokoinen ihminen. Pienille lapsille hiukan vähemmän.

        Meillä "asiantuntijat" Christel Lamberg-Allardt ja Suvi Virtanen jatkuvasti mediassa toistavat iänikuista mantraansa 10 µg/vrk annoksesta, jota ei saa ylittää. Se on epäeettistä ja väärää. Sama jos hoitaisi päänsärkyä jalkarasvalla. Ainoastaan osa pienistä lapsista saavuttavat tällä annoksella veren D-vitamiinipitoisuuden 50 nmol/l, jonka he väittävät riittävän kokonaisterveydelle. Muilla ihmisillä veren D-vitamiinipitoisuus on selvästi alle 50 nmol/l.

        Lisäksi he pelottelevat syövällä ja kuolemalla, jos annostuksen ylittää, vaikka D-vitamiinin puutos on linkitetty yli 70:een syöpätyyppiin ja lukuisiin eri sairauksiin (mm. I-tyypin diabetes, MS-tauti, reumataudit jne...), jotka Suomessa ovat erittäin yleisiä verrattuna päiväntasaajalla asuviin ihmisiin.

        Pelkästään luuston hyvinvoinnin kannalta suositeltava veren D-vitamiinipitoisuus on yli 80 nmol/l ja kokonaisterveyden kannalta 100-150 nmol/l.

        Nykypäivän lääkärin pitäisi ymmärtää, että veren D-vitamiinipitoisuuden määritys kuuluu tärkeänä osana potilaan hoitoon ja sairauksien diagnosointiin siinä missä perusverenkuva, kilpirauhasarvot sekä kolesteroli- ja verensokeritutkimuksetkin.

        Eli jos ette syö D-vitamiinilisää, aloittakaa nyt!

        Kannattaa seurata D-vitamiiniasioita Lääkäri Matti Tolosen sivuilta, vaikka ei hänen mainostamiaan vitamiineja söisikään.

        Riittävä D-vitamiinin saanti (yhdessä muun aidon kunnon ruuan kanssa) vaikuttaa oleellisesti lihasten kasvuun, voimaan ja kestävyyteen sekä lihasten palautumiseen. D-vitamiini on ratkaisevassa asemassa, kun elimistö kuljettaa kalsiumia lihassoluihin, jotta ne voivat supistua ja työskennellä. Ilman riittävää D-vitamiinia lihaksissa ei ole voimaa. Kun kalsiumin on vuorostaan aika poistua lihassoluista, jotta lihakset voivat rentoutua, tarvitaan riittävästi D-vitamiinia. Muutoin riskinä on, että lihakset alkavat krampata, kipeytyvät ja palautuminen heikentyy.


        Euroopan Unionin elintarviketurvallisuuselin EFSA nosti D-vitamiinin turvallisena päiväannoksena pidetyn nuorten (11–17 v) ja aikuisten rajan 50 mikrogrammasta (µg) 100 µg:aan. EFSA päätyi tähän tulokseen käytyään läpi uudet D-vitamiinitutkimukset. Vauvojen rajana on nyt 25 ja 1–10-vuotiaiden rajana 50 µg päivässä.
        http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

        Month of birth linked to immune health and multiple sclerosis
        http://www.vitamindcouncil.org/month-of-birth-linked-to-immune-health-and-multiple-sclerosis/


    • nfkdlhf

      Anteeks nyt vaan, mutta en ymmärrä, mitä tämä D-vitamiini tähän littyy.
      Tuntuu että tämä viesti laitettaan jokaiseen vastaukseen tässä ryhmässä :/

      • hfx,tl

        Oletko ollut flunssassa ym antibootteja? nämä ja stressi saavat vallan kehossa ja niistä tietävät on kiinalaiseen lääketietoon &akupunktioon perehtyneet ihmiset. Lääkärit määrää aina jotakin lääkettä jos ei kerta mitää löydä niin aina masennus ym lääkepurkki koiraan ja kotia jatkamaan oireita!! arggg..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      136
      3261
    2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      71
      2870
    3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      36
      2249
    4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      110
      2178
    5. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      132
      2023
    6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      47
      1991
    7. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      12
      1386
    8. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      15
      1174
    9. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

      Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
      Luterilaisuus
      67
      1014
    10. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      120
      959
    Aihe