todella haluaisin kuulla kokemuksia muilta, jotka ovat tähän oulun ´kuningaspaikkaan´
saanet pääsykiellon ja syystä että..siellä on kyllä semmosta nipotusta että, esim. miehet ei pääse huparit tai sandaalit jalassa ensinkään sisälle. No, tämä minun tarinani alkaa n. 8 n vuoden päästä ja on tosi. aikoinani kävi ravintola amarillossa ja sinne onnistuin saamaan porttikiellon erittäin humalaillan takia(olin mm. juonut toisten juomia) no, pahoittelin tietenkin tapahtunutta ja lupasin ettei enää toistu. mutta ottivat minut silmätikuksi, vuodet vierivät ja lukuisista yrityksistä huolimatta eivät huolineet minua enää ollenkaa asiakkaaksi. muutamia kertoja menin omin luvin hotellin kautta. no , se oli sen tarun loppu. Sitten päästäänkin tähän tähteen itse asiaa. Tähden paikallahan oli enne foxia tosi hyvä aikuisten tanssiravintola. Kun sentilalle tuli tämä tähtiravintola niin yllätys, yllätys.! ovella olikin portsarina nämä samat jannut jotka oli silloin amarillossa ja SILLÄ PERUSTEELLA ESTIVÄT MINUN SISÄÄNPÄÄSYN sinne tähteen koska ollut ongelmia toisessa ravintolassa. ja siitä oli siis jo kulunut kauan aikaa. niin mulle sanottiin että vuuosi porttikieltoa ainaki sinne tähteen! no, siitä v...na ja raivostuneena kyselin monta kertaa sitä silloiselta ravintolapäälliköltä että eikö vois jo lopettaa , vaikeuttaa niin paljon sosiaalista elämää tanssi-ihminen kun oon ja yksinäinen ja kaveriporukat siellä kaikki. mutta ei, luuria lyötiin korvaan ym p..aa ja toimitusjohtaja koko paikan mm. käski8 ka7upunkia vaihtaa että tänne ei asiaa ollenkaa. no, kun oli se vuosi loppunut niin en sen jälkeenkään päässyt sisään vaan nyt minua syytettiin häiriköinnistä ja tuli tekstiviesti ravintolapäälliköltä jossa luki että porttikieltoni kestää vuoden 2018 LOPPUUN! Ja tästä on nyt 2 vuotta kulunut. Siitä sisuuntuneena menin muutaman kerran sinne ihmisenriisto paikkaan takakautta yhtä reittiä jonka joku kännispäissään neuvoi minulla. no, jäin tietysti kiinni ja poliisit soittivat paikalle ja kauhea puhuttelu ja häpeä tietenkin. naisihminen kun vielä oon. ja se ravintolapäällikkö haukkui minua suu soikeana. ajattelin vaan poi poliisisedät kun tietäisitte koko totuuden tästä asiasta! mutta eihän se paina yhden asiakkan sana ravintola henkilökuntaa vastaan. No, tämän poliisisähläyksen jlkeen napsahti sitten IKUINEN porttikielto sinne mestaan että silleen. ja jos kysyn enää yhtään kertaa siitä pääsystä niin tekevät kuulemma rikosasian siitä. että näin voidaan panna yks ihminen selkä seinää vasten ainaki täällä oulussa! ja en siis ole mustalainen, juoppo, narkkari enkä mikää hämärä henkilö muutenkaan vaan tässä on ihan kaukaa haetuilla perusteella tehty minusta oikea helv. pahis. tästä kaikesta on seurannut pitkäaikainen masennus, olen käyttänyt lääkettä siihen n. 5 vuotta ja sytäväpiiriä ei oikeastaan enää ole koska ei voi liikkua samoissa piireissä jotenka kyllä tässä pitää varmaan vaihtaa kaupunkia kun sitä on niin mustaksi maalattu ihminen eräiten taholta tai sitten se viimene vaihtoehto että kuula kalloon tm. vastaavaa. Koen suurta helpotusta että saan tällä tavoi edes purkaa tämän trauman koska yleenä tätä minun tarinaa ei siis uskota jos jollekin kerron. että elinkautinen pääsykielto näistä syistä.
Olen käynyt lakimiehelläkin kysymässä omista oikeuksista mutta heikolla tuloksella. jos syyttävät häiriköimnnistä nin voivat vaikka kuinka pitkän pääsykiellon antaa kuulemma! jos joku lakimies tätä lukee niin haluaisin kyllä kommentteja!!! eipä mulla muuta, hyvää kesänjatkoa vaan kaikille jotka jaksoivat tämän minun raapustuksen lukea loppnn asti. Niin, ja kaiken huippu oliettä sillon kun se hietasaarten tanssimajakka vielä oli (enne tulipaloa siis) niin EN SINNEKÄÄN PÄÄSSYT koska oli samaa firmaa kun tähti. että tässä ne mun tanssit on ollu. Ei se ihme että on hermo menny jo monta kertaa.

Vastaukset 18
Vanhimmat
Aloituksesta saa sen kuvan että omasta mokasta homma lähtenyt ja sen jälkeen ilmeisesti ollut sanaharkkaa ravintolapäällikön jne. kanssa. Näin ne hihat palaa, vika löytyy useimmiten peilistä katsomalla. On ravintolaketjuja, samoja portsareita jne. Ravintoloissa kannattaa käyttäytyä fiksusti ja jos mokaa niin senkin asian saa hoidettua fiksusti kun selvittää asian ja kärsii vaikka sen porttikiellon.
En ymmärrä miten mielenterveys voi järkkyä jonkun ravintolan tai portsarin takia. Oulussa on paljon muitakin ravintoloita ja pubeja. Ja jos kaverit ei lähde mukaan niin vika taas omassa taustassa / käytöksessä. Asian suhteen märehtiminen turhaa - ajattele positiivisesti! Hommaa uusia kavereita ja harrastuksia. Tarkkaile myös omaa käytöstä ja esim. alkoholin käytöä. Ole kohtelias ja miellyttävä ihminen. Siitä se lähtee! Usein ihmiset esittää itsesäälissä surkeaa ja voivottelevat, näyttävät nyrpeää naamaa. Silloin olet tehnyt valinnan että elämä onkin tylsää ja surkeeta.
Humppajunttilat kannattaa jättää väliin muutenkin.
Tähdessä on ylimielisin henkilökunta mitä tiedän.
Älä välitä, on sitä muutakin elämää kuin baarit ja jos ystäväpiiri liikkuu vain baareissa, kannattaa vaihtaa kavereita.
Tuntuu, että olet tehnyt elämää suuremman jutun asiasta. Mitä yhden humpparäkälän porttikiellosta kun on kesä, aurinko paistaa ja kaupunki täynnä kivoja terassejakin.
Ja aina voi pyöräillä. Pyytää vaikka niitä kavereita mukaan ja lähteä eväsretkelle luonnon helmaan.
Itse en käy noissa mummopaikoissa, jossain Graalin terassilla tai Kulumassa on paljon kivempaa, silloin kun iltaulkoilu alkoholin merkeissä tulee mieleen. Kotona tosin on paljon kivempaa eli eipä noissakaan paria kertaa vuodessa useammin tule poikettua
Sellaiset baarikaverit on sellaisia kavereita, ei oikeita ystäviä jos niitä näkee vain baarissa kännissä jne. Kannattaa metsästää sellaisia oikeita ystäviä joiden kanssa voi käydä kahvilla, harrastuksissa vaikka uimassa, chättäillä netissä jne. Kun on oikeita ystäviä niin tuollaiset ravintola tähdet jne.ei merkitse mitään.
Vieläkin ihmettelen miksi aloittajan mielenterveys järkkynyt? Nais ihminen on niin saa varmasti uusia tuttuja hankittua.
Mitä järkeä yleensä mennä johonkin junttien humppaluolaan?
Pillu!
Luettuani aloittajan viestin tarkkaan olen tullut tulokseen, että ravintolan henkilökunta on toiminut täysin oikein ja perustellusti.
käyttäyvy asijallisesti ni saata t päästä sissäänni jossus. =/
Alkoholi ei taida sopia sinulle aloittaja. Nyt huomaat, että on tilaisuutesi säästää rahaa, hankkia uusia kavereita ja harrastuksia. Portsarit tekivät sinulle todellisen palveluksen ! Ja niin, jos koet mielenterveytesi järkkyneen, siinä toinen syy jättää päihteet sillä niiden avulla vaivat vain pahenevat. Koeta etsiä keskuteluapua selvin päin: tk:n mieleneterveyshoitajat, kriisikeskus, AA-kerho. Kyllä se aurinko vielä paistaa risukasaankin !
no tähän vastaan että alkoholismista ei varmaan ole tässä kyse kirjoittajalla vaan
ns. lumipalloefektistä asian suhteen, jotka ovat kaikista vaikeimpia ´peruuttaa´.
eli kun on joutunut syystä tai syyttä mustalle listalle niin sitä on vaikea saada olemattomaksi. Vai mitä ootta muut mielipuolta? voimia vaan sille kyseiselle hklölle!
Taitaa olla itse aiheutettu lumipallo... Ensin juodaan vähä muitten laseja tyhjäksi, sitte hipsitään takakautta sisään kun ei etuovesta poket päästä (juomaan taas niitä muitten maksamia juomia pois?) ja sitte taas koitetaan jostaki sivuovesta/aidan yli/ali luvatta sisään...
Ihan on itte soppasa keittäny nii siinä nyt sitte sitä nauttikoon :-)
ehkä kommelluksia sulla..mutta kohtuutonta tuollainen. kait siinä raivo varmasti nousee. Tähti on ihan paska paikka et siinä mitään menetä.
tähti on ihan perseestä ja työntekijät siellä myös! ylimielistä sakkia. konkkaan joutas koko firma. älkää käykö siellä, kyllä ne muut paikat teidän rahat huolii ja asiakaspalveluakin saa.
oon kuullut niin monen muunkin -asiallisen-ihmisen valittavan tähden toiminnasta, että tuskin enää sattumaa tai pelkkää "känniläisten" puhetta. jotain mätää siinä paikassa kyllä on, löytyskö sieltä paikan henkilökunnasta ja asiakaspalvelusta...
milloin ei oo artistit paiklla jne. mitä milloinkin vialla. saatko kuitin?
Lyhennä juttusi, ei kiinnosta turha jaarittelu
joo, itsekin sielä käyneenä.. hyvä on kyllä ohjelmatarjonta jokaiselle jotain mutta..ylimielistä on hklökunta portsarit mukaan lukien ku vertaa johonki albert tai karaoke bar. olen myös kuullut että tähessä samoista juomista eri hintoja peritään? Ja kamalan tarkka on pukukoodi muka miehet ei lenkkareilla tai sen tapasilla sisään puhumattakann shortseista ja jotkut hupparitkin vissiin kielletty. vahtaavat tosi tuimasti siinä ovella hoh hoi! Kyllä on tervetullut se uusi arinakortteli.Tanssiravintola kai tulee siihen niinkuin ennenvanhaan oli arina siinä yläkerrassa, muistaako kukaan? paras oli paikka ja foxia kans hyvä oli. toista luokkaa se tunnelma siellä ja henkilökunta, vai ootteko samaa mieltä muut tansseissa kävijät? ja hietasaareen pitäs saada uus lavatanssipaikka eikä mitään huvipuistoa? kyllä täällä tanssijoita riittää..
Ravintola saa itse päättää pukeutumis koodista. Ei joka paikkaan tartte tulla lenkkarit ja sortsit jalassa. Jos ei kiinnosta pukeutua nii voi jäädä sit himaan valittaa