Ristisiteen revennyt?

labbiksen omistaja

Ajattelin siis täältä kysyä, kun itselläni ei ole kokemuksia asiasta. (olen kyllä huomenna soittamassa asiasta eläinlääkärille, mutta kuitenkin..)
Siis..meillä on 3 vuotias labbisuros, perusterve. Viime viikolla heiteltiin tossa pihalla palloa, herra otti jonkun jättiloikan, minkä jälkeen ei enää varannut takajalallaan ollenkaan, vaan piti sitä ilmassa kokoajan. Seuraavana päivänä menimme eläinlääkärille joka katsoi, kuvas ja mietti ja totesi että taitaa polven etumainen ristiside olla revennyt. Hän soitti toiseen klinikkaan ja varasi leikkausajan. Sillä selvä, lähdimme kipulääkkeen kera kotiin odottelemaan leikkausta, jonka siis saimme silloin 8 päivä päästä, eli ylihuomiseksi.
Koira hyppeli kolmella tassulla vielä eläinlääkärireissun jälkeisenä päivänä, jolloin myös annoin kipulääkettä. Siitä seuraavana päivänä kävely oli jo parempaa ja päivä päivältä mennyt kokoajan paremmaksi. Tänään iltalenkillä en huomannut minkäännäköistä ontumistakaan. Ja siis kipulääkettä koira on saanut sen yhden ja ainoan kerran.
Ihmettelenkin nyt, että voiko ristiside todellakin olla revennyt kun kerran kävely jo sujuu ilman minkäännäköistä ontumista? Ehkä vähän on tänään jonkun kerran ontunut, mutta tooosi vähän. Niinkuin jo tossa kirjoittelin, niin oon huomenna soittamassa leikkaavalle lääkärille ja kysäisen hänen mielipidettä, mutta olisi mukavaa kuulla kokemuksia muilta?

5

110

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • outoa vai mitä

      Mitä sillä sitten on väliä enään?

    • ristat

      Kyllä varmaan kannattaa leikata, se voi nimittäin revetä kokonaan. Silloin koira kyllä ontuu, tai on miltei kolmijalkainen koko ajan. Oman koiran toisestakin jalasta alkoi ilmetä ristarivaivaa, ja valitettavasti jouduimme päätymään koira laittamaan nukkumaan :(

      • labbiksen omistaja

        Joo, mennään huomenna normisti leikkaukseen ja ortopedi vielä tietty arvioi vamman ja leikkaustarpeen. Tietty jotainhan
        siinä tassussa on, mutta toivon mukaan ei kuitenkaan ristiside revennyt vielä, ehtii saada polvi korjattua ennen sitä! Kiitos sulle vastauksesta! :)


      • dr.leikkuri
        labbiksen omistaja kirjoitti:

        Joo, mennään huomenna normisti leikkaukseen ja ortopedi vielä tietty arvioi vamman ja leikkaustarpeen. Tietty jotainhan
        siinä tassussa on, mutta toivon mukaan ei kuitenkaan ristiside revennyt vielä, ehtii saada polvi korjattua ennen sitä! Kiitos sulle vastauksesta! :)

        Ihan sama onko vain "vähän" revennyt,sama leikkaus sama hinta.


      • labbiksen omistaja
        dr.leikkuri kirjoitti:

        Ihan sama onko vain "vähän" revennyt,sama leikkaus sama hinta.

        Tietty, mut parempi saada se leikattua ennenkuin siteet kokonaan riekaleina. Ja nyt on leikattu, siteet eivät olleet vielä kokonaan revenneet eikä polvessa kulumaa tai merkkiä nivelrikosta..nyt vaan lepoa ja toipumista.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      926
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      36
      671
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      533
    Aihe