Tomukka päätti eilen sanoa sopimuksensa irti. Nyt kun sen laittaa päälle ilmestyy ruutuun vilkkumaan punainen pallo jonka sisällä valkoinen ruksi, eikä sen jälkeen etene. Olen yrittänyt resettiä painamalla saada sen toimimaan ja tietokoneeseen kytkettynä, mutta turhaan. Tomukka tajuaa olevansa yhdistettynä koneeseen, mutta tietokone ilmoittaa että se pitää alustaa, eikä tomukan tietokoneohjelma tunnista sen olevan johdon päässä. Googletin ja löysin ohjeet sekä resetointiin, että siihen miksi valkoinen ruksi vilkkuu, ohjelma ei kuulemma ole asennettu oikein..Tämä on reilun vuoden vanha vehjes ja ollut käytössä, niin todennäköisempää on että muisti on kuollut, kuin se että ohjelmallisesti olisi bitti poikittain.
Niin ja resetointi ei onnistunut lainkaan, kokeiltiin myös kahdessa koneessa ja kahdella johdolla, näillä seikoilla ei ollut vaikutusta.
Tomukan sivun mukaan heidän kautta korjaus maksaa 85egeä ja tuo vehje maksoi vuosi sitten 75e..Ei siis oikein kannata.
Onko kellään tälläisestä kokemusta? Ootteko löytäneet jonkun keinon, vai onko lopulta heitetty petolintua?
Itse kattelin jo toisen merkkistä, mutta en viskaa tuota pellolle ennenkuin olen varma että ei sitä saa enää toimimaan :(
Navigaattori tomtom xl vilkuttaa käynnistäessä valkoista ruksia
19piipa84
1
189
Vastaukset
- takkari
"Tämä on reilun vuoden vanha"
Yrittäisin sinuna silti saada takuukorjaukseen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 18711458
- 585459
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462737- 402385
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131861Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,441815Otavassa tapahtuu!
Rakennuspalo, yläkerta tulessa. Henkirikosta epäillään. Tiettyä henkilöautoa etsitään, minkä mahdollinen epäilty ottanut291624Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta411460Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61436Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v381387