Brugge/Antwerp

Syyskuussa olisi tarkoitus vierailla jommassa kummassa kaupungissa yhden viikonlopun ajan, kumpaa suosittelisitte ja millä perusteella?
Viikonlopun jälkeisen viikon vietän vielä Brysselissä työasioissa, eli siihenkin kerkeää varmaan tutustumaan jossain välissä.
31242
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olet aivan oikeassa, että Belgiassa on paljon muutakin kuin Bryssel ja löytyy moniakin näkemisen arvoisia kaupunkeja. Itse olen käynyt mm. Antwerpenissa, Leuvenissa, Bruggessa, Charleroissa, Namurissa, Gentissä ja Oostendessa. Niistä vain Charleroi oli pettymys.

Brugge vai Antwerp? Vaikea valinta. Antwerpen on iso, vilkas kaupunki. Nähtävyydetkin ovat "kookkampia". Antwerpenin Grote Markt (tori) on mahtava, samoin tuomiokirkko. Itse pidän kuitenkin pienemmistä, rauhallisemmista paikoista, sellainen on Brugge. Joitakin kuviani: http://www.panoramio.com/user/4752463/tags/Bruges
Ei niin paljon liikennetta, hiljaisempi, tavallan aidompi paikka, kaikkialle pääsee kävellen. Lukuiset kanavat tuovat mieleen Venetsian piirteitä.

Belgiassa liikkuminen on niin helppo tehokkaiden ja tiheiden junayhteyksien ansiosta, että yhdessäkin päivässä voi nähdä enemmänkin kuin yhden mainituista kaupungeista.
Esim. näin:
1. Aamulla Gentiin, kolmisen tuntia siellä
2. Lounaan jälkeen Bruggeen, niin ikään kolma-nelja tuntia vanhassa keskustassa.
3. Auringonlaskua ihmettelemään valtameren rannalle Oostendeen,
4. Iltajunalla takaisin Brysseliin.

Äänestä
  • Minä yövyin viime kesänä Antwerpenissä kaksi yötä ja jäi vähän harmittamaan liian lyhyt aika. Siksi päätin sinne palata joskus uudestaan Sinksenfoorin aikaan, joka kestää helluntaista aina kuusi viikkoa eteenpäin. Siellä voisi silloin yöpyä kolme yötä ja toiset kolme Gentissä. Gentistä käsin voisi tehdä päivämatkan Bryggeen.
    Huomasin vain majoituksia katsellessa, että Brygge on ylivoimaisesti kallein paikka yöpyä. Kysyntä siellä on tarjontaan nähden majoituksen suhteen huima.
    Gent vaikuttaa todella mielenkiintoiselta paikalta, mutta jos vain kaksi päivää olisi aikaa, ehkä siinä ajassa parhaiten ehtisi tutustumaan juuri Bruggeen.

    Äänestä

Itse tykkään Bruggesta enempi. On eri aikakaudella rakennettu kuin Antwerpen. Brugge semmoinen "piparkakkutalomainen", kun taas Antwerpen mahtipontisempaa. Brysselistä pääsee kätevästi junalla kumpaankin paikkaan eikä hintakaan päätä huimaa. Jos aikaa on viikonlopun verran, niin siinä ajassa ehtisi kyllä käydä kummassakin paikassa, jos intoa riittää, koska Belgian kaltaisessa maassa etäisyydet on niin lyhyitä.

Itse olen käynyt kummassakin pari kertaa, mutta vain päiväseltään. En tosin ole muutenkaan oikein museoissa kiertelijä, vaan enempi katselen ja fiilistelen paikkoja. Henk.kohtaisesti 3 yötä kummassakaan paikassa tuntuisi vähän liioittelulta.

Sadesäähän kannattaa tosiaan varautua ja hyvät kengät laittaa matkaan, jotta paikoitellen ne mukulakivikadut ei taita nilkkoja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tifoso kirjoitti:

Syyskuussa olisi tarkoitus vierailla jommassa kummassa kaupungissa yhden viikonlopun ajan, kumpaa suosittelisitte ja millä perusteella?
Viikonlopun jälkeisen viikon vietän vielä Brysselissä työasioissa, eli siihenkin kerkeää varmaan tutustumaan jossain välissä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu