Nyt olen 36 rv ja aika ymmälläni vieläkin, sillä puolisoni jätti tyttövauvan takia. Outoa, eikö? Itse olin innoissani kun olimme menossa ultraan, mutta mieheni vaikutti aika jäykältä ja hermostuneelta. Kysyin että mikä on, mutta sanoi että jännittää vaan. En huolestunut asiasta sen enempää sitten. Kun saimme ultrassa tietää lapsen olevan tyttö, olin onnellinen ja halasin miestäni, mutta tämä ei halannut takaisin ja päästyämme ultrasta vain lähti. Menin tietysti perään ja hän kertoi että ei pysty olemaan vauvan isä, koska vauva oli tyttö, ja hän oli toivonut koko ikänsä poikaa, mitä ei ollut myöskään aiempien puolisoidensa kanssa saanut..No, sanoin että jos et ole lapsen isä, niin emme voi olla yhdessä. Itkuhan siinä tuli, mutta vihaisenahan sieltä pois lähdin, ja nyt sitten aion kasvattaa tämän yksin. Mitä teen jos mies haluaa tulla takaisin? Otanko hänet vai en? Hän oli soittanut viikko sitten, mutten vastannut sillä olen vieläkin vihainen vaikka samalla haluaisin lapselleni isän.
Mies jätti kun tuleekin tyttö..
tunteiden sekasorto
0
1169
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1961502
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän140944Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?58921- 85902
- 53816
Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t260711Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,10710Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä338671Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk58664Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol74636