Perheet ovat moninaisia, uusioperheet vieläpä monimutkaisempia, suvut kaikkein monimutkaisimpia, olipa suvussa uusioperheitä tai ei. Meidän perheeseen kuuluu minä, mieheni ja meidän kaksi pientä lasta sekä mieheni kaksi lasta, jotka eivät asu meillä vaan oman äitinsä luona, mutta vierailevat meillä joka viikko, ovat meillä n. 10pv/kk. Siinä ei ole mitään ongelmaa, kaikki sujuu aivan normaalisti, on sujunut jo vuosia. Mutta pahaa mieltä aiheuttaa mieheni suku.
Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat ottaneet mieheni entisen puolison mieheni tilalle, mieheni on "ajettu ulos" omasta perheestään. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni aikoinaan erosi ex-vaimostaan, suku täysin käänsi selkänsä miehelleni ja asettui tukemaan ex-vaimoa. Ero oli nimittäin pitkä, melkoisen riitainen ja vaikea, kylläkin molemmille. Kolmatta osapuolta erossa ei ole ollut. Eikä mieheni ei ollut sen enempää "syyllinen" eroon kuin toinenkaan osapuoli. Mutta miksi sitten miehelleni käännettiin selkä, sitä en tiedä. EHKÄPÄ suku koki hänet vielä tuolloin syylliseksi tai EHKÄ ex-vaimo mustamaalasi miestäni tai EKHÄPÄ jotain muuta. Ero oli kuitenkin suvullekin vaikeaa aikaa, koska suku oli/on hyvin tiivis.
Sitten tulin minä mukaan kuvioihin, varmaankin liian aikaisin, suvulla oli vielä suruaika. Minua ei hyväksytty. Me rakastuimme TODELLA! Ajattelimme, että suvun asenne miestäni ja myöskin minua kohtaan muuttuu, kun he huomaavat, että hänellä on taas hyvä olla, hän rakastaa ja saa vastarakkautta. Enkä minäkään ole mikään heitukka vaan kunnon tyttö. Ja meidän suhde ei ole mikään seikkailu, vaan olemme tosissamme. Mieheni lapset viihtyivät meillä, tapaamiset ja elatusmaksut sujuivat. Suhde ex-vaimoon oli sekä miehelläni että minulla viileä mutta asiallinen. Mutta suvun asenne ei muuttunut. Ex-vaimo löysi uuden rakkauden, meni kihloihin. Hänen uusi mies hyväksyttiin ja otettiin avosylin vastaan.
Me menimme naimisiin, minä tulin raskaaksi. Ajattelimme, että uusi pieni vauva sulattaa kaikkien sydämet. Mutta ei. Tuli toinen vauva vuosien päästä. Ei mitään.
Vuosia on heidän erostaan kulunut, mutta mieheni ex-vaimo on edelleen mieheni suvulle läheisempi, kuin yksi sisaruksista. Mieheni vuorostaan on OMALLE SUVULLEEN kuin ex-vävy. Minun sydämeeni koskee, kun näen että miestäni stressaa tuo asia välillä suunnattomasti. Välillä minuakin harmitti kun minua ei hyväksytä, mutta ei enään. Aika on mennyt sen ohi. Mutta tällä kaikella on tietysti vaikutusta yhteisiin lapsiimme. Meidän yhteiset lapsemme eivät juurikaan edes tunne isovanhempiaan, serkkujaan, tätejää, setiään. Onneksi välit eivät ole kokonaan poikki, vaikka en ihmettelisi vaikka ne joku päivä katkeavat. Välit ovat näennäiset, viileän kohteliaat, epäsäännölliset ja etäiset. Suvulla on tietenkin HYVIN LÄHEISET välit etälapsiimme. Meillä etälapset sitten kovasti puhuvat serkuistaan ja mummolasta, viettävät paljon aikaa siellä. Meidän yhteisiä lapsia (jotka ovat myös mieheni jälkeläisiä!) eivät ole kertaakaan kutsuttu mukaan isompien sisarusten kanssa.Ja he vuorostaan ihmettelevät, että miksi me ei koskaan!
Minusta on hienoa, että mieheni suvulla on pysynyt hyvät välit mieheni ex-puolisoon niiden lasten vuoksi. Mutta kohtuus kaikessa! Minä en ymmärrä, miten oma poika ja veli voidaan noin syrjäyttää. Ja miten osa mieheni lapsista ovat tärkeitä, osa ei.
Aluksi yritimme pitää sukuun yhteyttä yllä, mutta yksipuolinen rakkaus ei kauas kanna. Olemme jopa nostaneet asian pöydälle, yrittäneet keskustella, mutta ei tulosta, ei toivottavaa yhteyttä. Meille vain loukkaannuttiin.
Kirjoitan tästä, koska haluaisin tietää, onko tälläinen yleistä? Onko muilla kokemusta?
Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat ottaneet mieheni entisen puolison mieheni tilalle, mieheni on "ajettu ulos" omasta perheestään. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni aikoinaan erosi ex-vaimostaan, suku täysin käänsi selkänsä miehelleni ja asettui tukemaan ex-vaimoa. Ero oli nimittäin pitkä, melkoisen riitainen ja vaikea, kylläkin molemmille. Kolmatta osapuolta erossa ei ole ollut. Eikä mieheni ei ollut sen enempää "syyllinen" eroon kuin toinenkaan osapuoli. Mutta miksi sitten miehelleni käännettiin selkä, sitä en tiedä. EHKÄPÄ suku koki hänet vielä tuolloin syylliseksi tai EHKÄ ex-vaimo mustamaalasi miestäni tai EKHÄPÄ jotain muuta. Ero oli kuitenkin suvullekin vaikeaa aikaa, koska suku oli/on hyvin tiivis.
Sitten tulin minä mukaan kuvioihin, varmaankin liian aikaisin, suvulla oli vielä suruaika. Minua ei hyväksytty. Me rakastuimme TODELLA! Ajattelimme, että suvun asenne miestäni ja myöskin minua kohtaan muuttuu, kun he huomaavat, että hänellä on taas hyvä olla, hän rakastaa ja saa vastarakkautta. Enkä minäkään ole mikään heitukka vaan kunnon tyttö. Ja meidän suhde ei ole mikään seikkailu, vaan olemme tosissamme. Mieheni lapset viihtyivät meillä, tapaamiset ja elatusmaksut sujuivat. Suhde ex-vaimoon oli sekä miehelläni että minulla viileä mutta asiallinen. Mutta suvun asenne ei muuttunut. Ex-vaimo löysi uuden rakkauden, meni kihloihin. Hänen uusi mies hyväksyttiin ja otettiin avosylin vastaan.
Me menimme naimisiin, minä tulin raskaaksi. Ajattelimme, että uusi pieni vauva sulattaa kaikkien sydämet. Mutta ei. Tuli toinen vauva vuosien päästä. Ei mitään.
Vuosia on heidän erostaan kulunut, mutta mieheni ex-vaimo on edelleen mieheni suvulle läheisempi, kuin yksi sisaruksista. Mieheni vuorostaan on OMALLE SUVULLEEN kuin ex-vävy. Minun sydämeeni koskee, kun näen että miestäni stressaa tuo asia välillä suunnattomasti. Välillä minuakin harmitti kun minua ei hyväksytä, mutta ei enään. Aika on mennyt sen ohi. Mutta tällä kaikella on tietysti vaikutusta yhteisiin lapsiimme. Meidän yhteiset lapsemme eivät juurikaan edes tunne isovanhempiaan, serkkujaan, tätejää, setiään. Onneksi välit eivät ole kokonaan poikki, vaikka en ihmettelisi vaikka ne joku päivä katkeavat. Välit ovat näennäiset, viileän kohteliaat, epäsäännölliset ja etäiset. Suvulla on tietenkin HYVIN LÄHEISET välit etälapsiimme. Meillä etälapset sitten kovasti puhuvat serkuistaan ja mummolasta, viettävät paljon aikaa siellä. Meidän yhteisiä lapsia (jotka ovat myös mieheni jälkeläisiä!) eivät ole kertaakaan kutsuttu mukaan isompien sisarusten kanssa.Ja he vuorostaan ihmettelevät, että miksi me ei koskaan!
Minusta on hienoa, että mieheni suvulla on pysynyt hyvät välit mieheni ex-puolisoon niiden lasten vuoksi. Mutta kohtuus kaikessa! Minä en ymmärrä, miten oma poika ja veli voidaan noin syrjäyttää. Ja miten osa mieheni lapsista ovat tärkeitä, osa ei.
Aluksi yritimme pitää sukuun yhteyttä yllä, mutta yksipuolinen rakkaus ei kauas kanna. Olemme jopa nostaneet asian pöydälle, yrittäneet keskustella, mutta ei tulosta, ei toivottavaa yhteyttä. Meille vain loukkaannuttiin.
Kirjoitan tästä, koska haluaisin tietää, onko tälläinen yleistä? Onko muilla kokemusta?
Vastaukset 2
Vanhimmat
olen vain tuo suvun hylkäämän miehen exä.
Meidän ero tuli siitä,että exäni rakastui
toiseen ja jätti perheensä.
Hänen sukunsa seisoi minun takana ja suuttui
(aiheesta kylläkin) exälleni.
Kukaan ei mennyt exän häihin,eikä häneen haluta
pitää yhteyttä.
Minuun pidetään väkisinkin yhteyttä ja vaaditaan
minun kuulumista sukuun.
Minä vaan en halua,mielestäni on exän homma
pitää yhteyttä oman sukunsa ja lasten välillä.
Itselläni on oma suku ja nyt myös uuden miehen
suku ja en jaksaisi tuota "vanhaa" sukua tapailla.
On ymmärrettävää suuttua aluksi miehelle ,joka
jättää 3 lastaan nuoren naisen vuoksi,mutta
luulisi tunteiden laimenevan ja välien korjaantuvan vähitellen.
Toivon oman viileän suhtautumisen auttavan tähän,
teidän tapauksessa miehesi exä varmaan ruokkii
eripuraa miehesi ja suvun välillä hyväksymällä
tilanteen (kosto ehkä?).
Eli tavallinen tilanne,voimia sukuun pyrkimiseen
minä yritän taas tahollani pyristellä exän suvusta
irti.
Hankala tilanne etenkin miehellesi ja teidän lapsillenne. Ihmiset ovat joskus merkillisen ajattelemattomia ja helposti manipuloitavissa.
Meillä tilanne on hieman samanlainen tosin puolisoni vanhemmat ovat jo kuolleet. Puolisoni ex on ottanut elämäntehtäväkseen mustamaalata miestäni ja perhettämme. Taitavana manipuloijana hän on kääntänyt puolet mieheni suvusta miestäni vastaan levittäen perättömiä tarinoita.
Kykenisivätpä ihmiset kuuntelemaan molempia osapuolia ennenkuin vetävät johtopäätöksiä asioista. Ero ei koskaan ole vain toisen puolison syytä, sillä parisuhteessa on aina kaksi osapuolta.
Voimia sinulle ja perheellesi. Toivottavasti lapsillasi on toinen mummola, jossa heitä rakastetaan.