uusioperhe ja suku

Perheet ovat moninaisia, uusioperheet vieläpä monimutkaisempia, suvut kaikkein monimutkaisimpia, olipa suvussa uusioperheitä tai ei. Meidän perheeseen kuuluu minä, mieheni ja meidän kaksi pientä lasta sekä mieheni kaksi lasta, jotka eivät asu meillä vaan oman äitinsä luona, mutta vierailevat meillä joka viikko, ovat meillä n. 10pv/kk. Siinä ei ole mitään ongelmaa, kaikki sujuu aivan normaalisti, on sujunut jo vuosia. Mutta pahaa mieltä aiheuttaa mieheni suku.

Mieheni vanhemmat ja sisarukset ovat ottaneet mieheni entisen puolison mieheni tilalle, mieheni on "ajettu ulos" omasta perheestään. Kaikki alkoi siitä, kun mieheni aikoinaan erosi ex-vaimostaan, suku täysin käänsi selkänsä miehelleni ja asettui tukemaan ex-vaimoa. Ero oli nimittäin pitkä, melkoisen riitainen ja vaikea, kylläkin molemmille. Kolmatta osapuolta erossa ei ole ollut. Eikä mieheni ei ollut sen enempää "syyllinen" eroon kuin toinenkaan osapuoli. Mutta miksi sitten miehelleni käännettiin selkä, sitä en tiedä. EHKÄPÄ suku koki hänet vielä tuolloin syylliseksi tai EHKÄ ex-vaimo mustamaalasi miestäni tai EKHÄPÄ jotain muuta. Ero oli kuitenkin suvullekin vaikeaa aikaa, koska suku oli/on hyvin tiivis.

Sitten tulin minä mukaan kuvioihin, varmaankin liian aikaisin, suvulla oli vielä suruaika. Minua ei hyväksytty. Me rakastuimme TODELLA! Ajattelimme, että suvun asenne miestäni ja myöskin minua kohtaan muuttuu, kun he huomaavat, että hänellä on taas hyvä olla, hän rakastaa ja saa vastarakkautta. Enkä minäkään ole mikään heitukka vaan kunnon tyttö. Ja meidän suhde ei ole mikään seikkailu, vaan olemme tosissamme. Mieheni lapset viihtyivät meillä, tapaamiset ja elatusmaksut sujuivat. Suhde ex-vaimoon oli sekä miehelläni että minulla viileä mutta asiallinen. Mutta suvun asenne ei muuttunut. Ex-vaimo löysi uuden rakkauden, meni kihloihin. Hänen uusi mies hyväksyttiin ja otettiin avosylin vastaan.

Me menimme naimisiin, minä tulin raskaaksi. Ajattelimme, että uusi pieni vauva sulattaa kaikkien sydämet. Mutta ei. Tuli toinen vauva vuosien päästä. Ei mitään.

Vuosia on heidän erostaan kulunut, mutta mieheni ex-vaimo on edelleen mieheni suvulle läheisempi, kuin yksi sisaruksista. Mieheni vuorostaan on OMALLE SUVULLEEN kuin ex-vävy. Minun sydämeeni koskee, kun näen että miestäni stressaa tuo asia välillä suunnattomasti. Välillä minuakin harmitti kun minua ei hyväksytä, mutta ei enään. Aika on mennyt sen ohi. Mutta tällä kaikella on tietysti vaikutusta yhteisiin lapsiimme. Meidän yhteiset lapsemme eivät juurikaan edes tunne isovanhempiaan, serkkujaan, tätejää, setiään. Onneksi välit eivät ole kokonaan poikki, vaikka en ihmettelisi vaikka ne joku päivä katkeavat. Välit ovat näennäiset, viileän kohteliaat, epäsäännölliset ja etäiset. Suvulla on tietenkin HYVIN LÄHEISET välit etälapsiimme. Meillä etälapset sitten kovasti puhuvat serkuistaan ja mummolasta, viettävät paljon aikaa siellä. Meidän yhteisiä lapsia (jotka ovat myös mieheni jälkeläisiä!) eivät ole kertaakaan kutsuttu mukaan isompien sisarusten kanssa.Ja he vuorostaan ihmettelevät, että miksi me ei koskaan!

Minusta on hienoa, että mieheni suvulla on pysynyt hyvät välit mieheni ex-puolisoon niiden lasten vuoksi. Mutta kohtuus kaikessa! Minä en ymmärrä, miten oma poika ja veli voidaan noin syrjäyttää. Ja miten osa mieheni lapsista ovat tärkeitä, osa ei.

Aluksi yritimme pitää sukuun yhteyttä yllä, mutta yksipuolinen rakkaus ei kauas kanna. Olemme jopa nostaneet asian pöydälle, yrittäneet keskustella, mutta ei tulosta, ei toivottavaa yhteyttä. Meille vain loukkaannuttiin.

Kirjoitan tästä, koska haluaisin tietää, onko tälläinen yleistä? Onko muilla kokemusta?