Lestadiolainen väkivalta

Millasii kokemuksia teillä on lestadiolaisesta väkivallasta? Itselläni on vakavat henkiset traumat jääneet ahdistavasta, painostavasta ja pakottavasta ilmapiiristä. Väkivalta on ollut kohdallani henkistä, mutta sitäkin raaempaa. Pysäyttäkää väkivalta! Se ei tee ketään onnellisemmaksi "valtakunnassanne".
613000
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 61

Vanhimmat

Itse olen ollut liikkeessä vasta lyhyen aikaa. Muutaman vuoden. Suviseroissa on muutaman kerran koettu fyysistä vl-valtaa, lähinnä pizzajonossa.

Aiemmin olin helluntaiherätyksessä syntymästäni 16 ikävuoteen saakka. Siellä törmäsin helluntailaiseen pedofiliseen ilmapiiriin. Minua ei kuitenkaan raiskattu kertaakaan. Mutta näin jälkeenpäinkin kun mietin niin se suulle suutelu oli sikamaista. Yksi haisi vielä vanhalle viinalle valkosipulille. Yäk :(:(

Äänestä

Bump

Äänestä

Äiti vihassa tarttui hiuksista kiinni ja riuhtoi käsillä ja repi hiuksista. Isä piiskasi ja antoi luunapin päähän sormella napsauttamalla. Lisäksi isäni Ei ole antanut lähteä työstä kesken hommien vaikka olisi painava syy. eikä siedä vetelehtijöitä tai Hänellä ei ole Eäpäuskoiselle lapselle aikaa puhua asiallisesti. aina on joku asia pielessä tai minusta tehdään syntiPukki joka asialle. Isän nykyinen vaimo On samanlainen. whatsapissakin minua kiusattiin kun laitoin viestejä. esim näin että tuommosta paskaa vielä kirjoitat tänne ja lapset lukee niitä. tai oikein soitti ja syyllisti. eli henkistä väkivaltaa käyttävät. eräs sisarukseni toimii samoin.

Äänestä

Lisäys edelliseen.....Vanhempani eivät useinkaan Pysty olemaan itse johdonmukaisia tai alentuvat itse suuttuessaan lapsen tasolle. eivät ymmärtäneet miten nuoret murrosiässä käyttäytyy. Muuten lapsena kun sanoin että minusta tulee hieroja isona. niin minulla piti kaikkien sukulais setien ja tätien niskat hieroa, eikä saanut lopettaa kesken. se oli oikein hupia kun hierotuttivat kunnolla että oli kädet kipeinä. vaikka ujostutti oli pakko mennä hieromaan.

Äänestä

Hiuksista repimistä, potkaisuja, luunappeja, vyöstä, mattopiiskasta, hyppynarusta. Syömään pakottamista, eristämistä, pakottamista uskonnollisiin tilaisuuksiin, manipulointia, haukkumista, selän takana pahan puhumista ja valehtelua, panettelua, henkistä ja hengellistä alistamista. Nälässä pitämistä. Yksityisyyden rikkomista. Nolaamista.

Äänestä

Ikuiset jäljet jää seksuaalisesta väkivallasta. Se että työpaikalla (työkaveri tai esimies) tai kotona (perhetuttu tai sukulainen) raiskaa on alentavaa ja rikkoo naisen tai tytön henkisesti totaalisesti. Raiskauksesta jää ikuiset arvet, jota raiskaaja ei koskaan tule ymmärtämään ja siksi eivät myöskään tunnusta rikosta. Se että raiskaaja on tuttu, johtaa usein myös siihen että rikosilmoitusta ei tehdä yleensä heti, vaan tapahtumia pohditaan kuukausia ja jopa vuosia, ennen kuin ilmoitus tehdään. Raiskaajalla ja uhrilla on tuttavuus-, työ- tai sukulaisuussuhde, jolloin raiskaaja voi vaikuttaa uhriin henkisesti kauan aikaa vielä raiskauksen jälkeen, vähättelemällä raiskausta ja syyllistämällä uhria tapauksesta. Tämä on valitettavaa, mutta niin totta. Lisäksi jos yhteisö jossa raiskaaja on kasvanut haluaa lisäksi peitellä ja vähätellä raiskauksien määrää ja vaikutusta, tekee koko yhteisön sairaaksi ja kuvottavaksi.

Äänestä
  • "Lisäksi jos yhteisö jossa raiskaaja on kasvanut haluaa lisäksi peitellä ja vähätellä raiskauksien määrää ja vaikutusta, tekee koko yhteisön sairaaksi ja kuvottavaksi."

    Voiko olla tai miten voi olla varma, että puhujissa ei ole yhtään raiskaajaa? Seurakunta nimittää ja vapauttaa puhujan tehtävästä, mutta toteutuuko tämä vapauttaminen?

    Äänestä

  • Epäkohdat ja rikokset olisi hyvä tuoda esiin. Seksuaalinen väkivalta valitettavasti ei koskaan tule täysin esiin. Välillä Suomi- laivan köli hiukan raapaisee jäävuorta joka on pinnan alla. Vähän aikaan ihmetellään kolausta, mutta koskaan ei tulla tunnustamaan totuutta. Raiskaus on TABU, erityisesti VL vaikutuspiirissä kasvaneille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Lisäksi jos yhteisö jossa raiskaaja on kasvanut haluaa lisäksi peitellä ja vähätellä raiskauksien määrää ja vaikutusta, tekee koko yhteisön sairaaksi ja kuvottavaksi."

    Voiko olla tai miten voi olla varma, että puhujissa ei ole yhtään raiskaajaa? Seurakunta nimittää ja vapauttaa puhujan tehtävästä, mutta toteutuuko tämä vapauttaminen?

    Varmuutta ei voi saada kuin asianosaiset. Jos tulee rikostuomio, vapautetaan varmasti puhujantehtävistä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmuutta ei voi saada kuin asianosaiset. Jos tulee rikostuomio, vapautetaan varmasti puhujantehtävistä.

    "Varmuutta ei voi saada kuin asianosaiset. Jos tulee rikostuomio, vapautetaan varmasti puhujantehtävistä." Eikö huorat paljastu käyttäytymisestä ja puheista?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "Varmuutta ei voi saada kuin asianosaiset. Jos tulee rikostuomio, vapautetaan varmasti puhujantehtävistä." Eikö huorat paljastu käyttäytymisestä ja puheista?

    Raiskaajat eivät paljastu, he ovat lipeviä ”herrasmiehiä”

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Varmuutta ei voi saada kuin asianosaiset. Jos tulee rikostuomio, vapautetaan varmasti puhujantehtävistä.

    Henkilön tulisi itse pyytää vapautusta puhujan tehtävästä ilman rikostuomiotakin. Huoruuteen taipuvainen ja/tai siinä elävä ei sovi puhujaksi.

    Äänestä

Epäkohdat esiin. Hyvä niin!

Äänestä
  • "Tässä ei raamatuita tarvita" -poliisin tiedot aiheesta taitavat olla omaa kasvuympäristöä lukuunottamatta tältä palstalta, ainakin ko. kommentti. Monet väitteet viittaavat syvällisemmän perehtyneisyyden puutteeseen.

    Toimittajankaan kirjoituksesta ei välity syvällinen perehtyneisyys, mutta aggressiivinen jänkäys vl:ten väärässäolemisesta välittyy sitäkin selvemmin. Kirjoitus on hyvä esimerkki, miten "avaraa" seurakuntakäsitystä voidaan yrittää ajaa aggressiivisesti ja pois sulkevampaa seurakuntakäsitystä puolustaa maltillisesti.

    Artikkelista välittyy toimittajan into saada vl-seurakuntakäsityksestä mahdollisimman typerä muotoilu, joka olisi mahdollisimman helppoa ampua alas. Sellainen käsitys olisi tietysti käsitys, että maailmanhistorian aikana vain vl:t pelastuvat. Sellaista ei voi sanoa, koska sellainen käsitys ei vastoin toimittajan ilmeistä toivetta vastaa vl-uskoa.

    Vl-seurakuntakäsityksestä jotain:
    - jokainen lapsi syntyy maailmaan vl-opetuksen mukaan uskovaisena, vaikka vain olematon murto-osa vl-perheeseen
    - pienten lasten suhteen vl-käsitys on siis avarampi ja itsev asiassa hirveän paljon armollisempi kuin luterilaisen kirkon käsitys ja vanhojen kirkkojen käsitys, jonka mukaan kastamaton lapsi on pelastuksen ulkopuolella
    - lapsen kasvaessa tekosynnit aiheuttavat jossain vaiheessa kasvua hengellisen kuoleman, mikäli omaatuntoa ei hoideta evankeliumilla
    - hengellisesti kuolleelle ihmiselle oikean, elävän uskon vaikuttaa Pyhä Henki evankeliumin saarnan kautta
    - evankeliumi on elävää silloin, jos sen saarnaa elävässä uskossa oleva ihminen
    - elävässä uskossa olevan ihmisen saarnaama evankeliumi ei automaattisesti vaikuta elävää uskoa kaikissa sanankuulijoissa, vaan evankeliumin on osuttava heränneeseen tuntoon
    - elävää uskoa on ollut ainakin tuhansia vuosia, kauan ennen kuin koko termiä vanhoillislestadiolaisuus on tunnettu
    - VT:n aikana elävä usko oli pääosin israelilaisten keskuudessa, luvatun Messiaan odottamisuskona
    - Jeesuksen aikana ja hänen kuolemansa ja ylösnousemisensa jälkeen elävä usko levisi pakanoiden keskuuteen Pyhän Hengen kautta saarnattuna
    - Konstantinus teki kristinuskosta valtionuskonnon 300-luvulla, jolloin tapahtui runsaasti epäaitoja kääntymisiä ja suuri kuolleen uskon aalto
    - elävä usko vaikutti keskiajalla katolisen kirkon sisällä sydämen kristillisyytenä, esim. munkkiluostareissa
    - Lutherille elävä evankeliumi välitettiin vanhan, Pyhää Henkeä sydämessään kantaneen munkin kautta, kun armosta uskova munkki muistutteli omavanhurskasta, tekojaan ja ripittäytymisensä täydellisyyttä tuijottavaa Martti-munkkia uskontunnustuksen sanoista: "minä uskon ... syntien anteeksisaamiseen"
    - kun luterilaisuudesta tehtiin valtionuskonto, tapahtui epäaitoja kääntymisiä kuolleeseen uskoon
    - tämän jälkeen elävä usko on vaikuttanut ainakin Saksan pietismissä ja herrnhutilaisuudessa sekä Ruotsin lukijaisuudessa
    - Laestadiuksen elävä usko saavutti v. 1844 uuslukijaisen "Lapin Marian" kautta
    - Laestadiuksesta alkoi herätysaalto, joka sai pian nimen laestadiolaisuus/lestadiolaisuus
    - vanhoillislestadiolaisuus on 1900-luvun suuren hajaannuksen yksi haaroista, joka on nykyään lestadiolaisuuden suunnista selvästi suurin
    - vl-liikkeen jäsenyys ei pelasta ketään ilman sydämen uskoa
    - vl-radiosaarnasta uskova voi pelastua, vaikka ei ehtisi ennen kuolemataan vl-seuroihin
    - Pyhä Henki kokoaa yhteen, minkä vuoksi elävän uskon sydämeensä saaneelle tulee kuitenkin halu seuroihin kuulemaan elävää Jumalan sanaa
    - epäuskoisen saarnaamassa synninpäästössä ei ole samaa Pyhän Hengen voimaa kuin uskovaisen saarnaamassa synninpäästössä

    Äänestä

Ei minkäänlaisia traumoja! Ei ole kuin positiivista sanottavaa.

Äänestä

Senkö takia olen taas humalassa.? T. ent.vl.

Äänestä
  • Voi olla. :P

    Äänestä

  • Kaljan haku reissulle vois itekki tästä suunnata.
    T.ex-vellu mollattu mustamaalattu ym kärsimyksiä kärsitty tässä sairaassa lahkossa.

    Äänestä

isä piiskasi Pyllyyn. Äiti lohdutti,

Äänestä

Tyhmät ja juntit harrastaa väkivaltaa missään muodossa

Äänestä

Osa on huomannut, osa ei halua huomata, koska raha ja valta puhuu.

Äänestä
  • Juu, ei uskalleta puhua tästä pahasta mielenhäiriöisestä lahkosta johon ei lääkkeetkään auta.

    Äänestä

Kyllä näistä asioista on viimeaikoina puhutta, selvitetty ja korjattu, mutta teot on enimmäkseen tehty jo vuosikymmeniä takaperin. Tuskin enää nykyaikana kukaan uskaltaa langeta tuohon syntiin. !? Aihe on jo niin paljon ollut esillä.
Sairastahan tuommoinen touhu on, ei voi muuta tuumata "
Mutta, onko ns. "tavan" kansa puhdas ja syytön tuossa touhussa !? Kaikkialla tuntuu tulevan esiin raiskaukset, ilotalot, kuuluisuuksien tekemät "joukkoraiskaikset, ns. parinvaihdot ja kaikenlainen irstaus ja tuntuu, ettei niitä edes peitellä. Seksistä kirjoitellaan ja kuvataan ihan avoimesti, kun mikään ei tunnu olevan enää pyhää !!
Muualla maailmassa on maita joissa naisen arvostus on lähes nollatasolla, heiltä vaaditaan ihan mahdottomia. Suomi on kumminkin melko "kiltti" kansakunta, mutta perässä taitavat jo mennä, alamaailman mukaan. Raiskauksista kovemmat rangaistukset, vaikka tekoja tehneet vankilassa saavat vielä lisää rankaisuja, toisten vankien taholta, sielläkin tuomitaan, varsinkin lasten raiskaajat !! Paatuneinkin vanki voi olla lapsen puolella, mikä on jotenkin ihan liikuttavaa "kalterien sisällä" !!
Ei ihminen ole terve, jos käy lapseen "siinä mielessä", ei totisesti !!

Äänestä
  • Teidän lahkossa on alistamisen ja puhumattomuuden kulttuuri. Kaikkea saa tehdä, kunhan ei jää kiinni. Lestadiolaisuudessa on moraalittomuuden suurin mitta. Ei ole toista tavannut.

    Äänestä

  • Miten lestadiolaisuudessa tämmöiset henkisesti sairaat yksilöt rangaistaan?

    Kiva olisi tietää. Normaalin lain mukaan vankilaan joutaisi.

    Äänestä

Kaikki piiloon ja ollaan sit puhtaiata.

Äänestä

Olen aina ihmetellyt pelkuruutta joka liittyy totuuden tunnustamiseen. Raamatussa sekä vanhassa, että uudessa testamentissa, korostetaan paljon rakkautta ja rohkeutta totuuteen.
Jeesukselle totuus oli erittäin tärkeä, oli vahvasti fariseuksien ja publikaanien valheisiin perustuvaa valtaa vastaan. Jeesuksen aikana kun henkilöt tulivat uskoon, he nimenomaan tunnustivat ja hylkäsivät syntinsä julkisesti ja hyvittivät rikoksen uhreille (esim. Sakkeus, Paavali jne jne). Monet kristityt jopa kuolivat uskonsa tähden, rakkaudesta totuuteen.

Opetetaanko VL:ssä rakkautta ja rohkeutta totuuteen? Pyrkivätkö VL:t totuuteen?

Äänestä
  • Hyvä havainto ja kysymys.

    Äänestä

Onko lestadiolaisuudessa essintyvää väkivaltaa paremmin tutkittu, että mistä väkivalta kumpuaa?

Onko tämä vanhemmilta opittu malli, entäs mistä alunperin käytös alkanut?

Tutkimusten perusteella väkivaltaa esiintyy, mutta juurisyitä etsin.

-ihmettelijä

Äänestä

  • Raiskaamisen ja seksuaalirikosten syy on usein muu kuin seksuaaliset tarpeet. Raiskaajan itsetunnossa on vika tai hän on psykopaatti joka saa”kiksejä” siitä että hänellä on valtaa (ja voimaa) tehdä äärimmäisiä tekoja. Hänellä on valta uhriin.

    Äänestä

Pimiään kylmään ahtaaseen kellariin teljettii.
Trauma siitä tuli.

Äänestä
  • Tässä erittäim täkeä keskustelun aihe tulevassa SRK:n vuosikokouksessa Oulussa 31.7.2021 alkaen valtakirjojen tarkastuksella.

    Yhteisön olisi aika tarttua sen todellisiin ongelmakohtiin, jotta luottamus arvojen mukaiseen elämään palautuisi. Tosiasioista tulee keskustella rehellisesti, koska niiden salaaminen tänä päivänä on täysi mahdottomuus. Ensisijaisesti paikallisten rauhanyhdistysten tulisi aidosti miettiä kaikkien puhujiiensa käyttäytymistä ja valtakirjojen voimassaoloa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tässä erittäim täkeä keskustelun aihe tulevassa SRK:n vuosikokouksessa Oulussa 31.7.2021 alkaen valtakirjojen tarkastuksella.

    Yhteisön olisi aika tarttua sen todellisiin ongelmakohtiin, jotta luottamus arvojen mukaiseen elämään palautuisi. Tosiasioista tulee keskustella rehellisesti, koska niiden salaaminen tänä päivänä on täysi mahdottomuus. Ensisijaisesti paikallisten rauhanyhdistysten tulisi aidosti miettiä kaikkien puhujiiensa käyttäytymistä ja valtakirjojen voimassaoloa.

    Väkivalta sen kaikissa muodoissa on kiellettävä! Puhumattomuus ja asioiden salaaminen on yksi hirvittävimmistä valehtelun ja väkivallan/ kiusaamisen muodoista. Tekojensa salaaminen ei voi olla hyväksyttyä esim. sillä perusteella, että henkilö on puhuja ja, että hän voi asemansa "arvovallan/ valtakirjan" perusteella/ turvin toimia siten.

    Puhumattomuus kuuluu kulttuuriin liikaa.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Puhumattomuus kuuluu kulttuuriin liikaa.

    Se, että joku tapa liittyy kulttuuriin tai tuolta aikasemmasta viestiketjusta lainatun tekstin mukaan "menneiden vuosiyymmenien tspshtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin" eivät ole mikään peruste jatkaa epärehellistä toimintaa.

    "Puhumattomuus kuuluu kulttuuriin liikaa."

    "Sillä ajalla tarkoitin 70 luvun ajankuvaa, joka oli hyvin erilainen kuin tämä päivä. Jokainen sivistynyt ihminen sen tietää että menneiden vuosikymmenien tapahtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin."

    Voi hyvää päivää "Jokainen sivistynyt ihminen sen tietää että menneiden vuosikymmenien tapahtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin."

    Niin, että vaaditaan oikein sivistynyttä ihmistä tietämään, että menneiden vuosikymmenten tapahtumat/hoitoväkivalta pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin. Eli ikäänkuin hyväksyä. Kait tämä on vitsi!

    Sivisrynyt ihminen tiesi hoitokokousvuoslna, että päätön hoitotoiminta ei kuulunut sivistyneelle ihmiselle ja siksi he eivät myöskään osallistuneet siihen. Tunnen hyvin kotipaikkakuntani "hoitajat" ja voin sanoa, että sivistymättömiä toisten "kusettajia" kaikki.

    Mainio kommentti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väkivalta sen kaikissa muodoissa on kiellettävä! Puhumattomuus ja asioiden salaaminen on yksi hirvittävimmistä valehtelun ja väkivallan/ kiusaamisen muodoista. Tekojensa salaaminen ei voi olla hyväksyttyä esim. sillä perusteella, että henkilö on puhuja ja, että hän voi asemansa "arvovallan/ valtakirjan" perusteella/ turvin toimia siten.

    "Valtakirjat" tulee tarkistaa rauhanyhdistysten kaikilta puhujilta eikä vain vuosikokoukseen osallistujilta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väkivalta sen kaikissa muodoissa on kiellettävä! Puhumattomuus ja asioiden salaaminen on yksi hirvittävimmistä valehtelun ja väkivallan/ kiusaamisen muodoista. Tekojensa salaaminen ei voi olla hyväksyttyä esim. sillä perusteella, että henkilö on puhuja ja, että hän voi asemansa "arvovallan/ valtakirjan" perusteella/ turvin toimia siten.

    Pystyykö yhteusö ratkaisemaan ongelmansa vai tarvitaanko siihen todellista ulkopuolista apua jää nähtäväksi. Yhteisön asioiden korjaaminen tulee aloittaa vapattamalla kaikki väärät opettajat. Vapauttamisesta syineen tulee ilmoittaa julkisesti Päivämiehessä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Se, että joku tapa liittyy kulttuuriin tai tuolta aikasemmasta viestiketjusta lainatun tekstin mukaan "menneiden vuosiyymmenien tspshtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin" eivät ole mikään peruste jatkaa epärehellistä toimintaa.

    "Puhumattomuus kuuluu kulttuuriin liikaa."

    "Sillä ajalla tarkoitin 70 luvun ajankuvaa, joka oli hyvin erilainen kuin tämä päivä. Jokainen sivistynyt ihminen sen tietää että menneiden vuosikymmenien tapahtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin."

    "Sillä ajalla tarkoitin 70 luvun ajankuvaa, joka oli hyvin erilainen kuin tämä päivä. Jokainen sivistynyt ihminen sen tietää että menneiden vuosikymmenien tapahtumat pitää sijoittaa sen ajan kontekstiin."

    Hoitokokousvääryyksistä puhuttaessa tämä "tapahtumien sijoittaminen ajan kontekstiin" on mielestäni se kaikista typerin perustelu sille, ettei vääryyksiä ole tunnustettu, korjattu ja korvattu.

    Äänestä

Sitä on tullut mietittyy että eikö omatunto paina tämmöisillä väkivallan tekijöillä ?

Äänestä
  • Enpä usko että painaa paljoa mieltä ihmisellä, joka syyllistyy raiskaukseen. Raiskaaja ei itse tunnista raiskanneensa. Raiskaajalla on sairas mieli. Hän elää harhassa, että hänellä on oikeus tehdä seksuaalista väkivaltaa, hänelle on annettu valta tehdä niin. Raiskaajalla on oikeus raiskata, eikä hän edes ymmärrä rikkoneensa toisen ihmisen perusteellisesti. Häntä itseään ei satu, eikä hänen omia oikeukisiaan ja koskemattomuutta ole loukattu.

    Äänestä

No se on enempi yksilöstä riippuvaa. Lapin miehethän muuten ovat kovia juojia, hoikaavat.
Lestatiolainen uskolahko näin kantasuomalaisena ei sano juuri mitään, on vain isänmaa, uskonto ja rakkaus.

Äänestä
  • Lestatiolaiset ovat häikäilemättömiä ja törkeitä valehtelijoita. Epärehellistä porukkaa, jotka käyttävät manipulointitaktiikoita, jolla tehdään hallaa toisille ihmisille.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lestatiolaiset ovat häikäilemättömiä ja törkeitä valehtelijoita. Epärehellistä porukkaa, jotka käyttävät manipulointitaktiikoita, jolla tehdään hallaa toisille ihmisille.

    Luultavasti tuon kirjoitti palstan dementtimummoille ja -pappille kalliita remontteja myyvä ei-lestadiolainen uskonsoturi. Jostain syystä pelkää juuri lestadiolaisten vievän itseltään tämän harmaan alueen markkinat. Taitaa osa myynnistä mennä ohi kirjanpidon. On tottunut ajamaan kalliilla autolla ja paheksuu suviseurojen autokantaa "vanhentuneeksi".

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Lestatiolaiset ovat häikäilemättömiä ja törkeitä valehtelijoita. Epärehellistä porukkaa, jotka käyttävät manipulointitaktiikoita, jolla tehdään hallaa toisille ihmisille.

    Kommentin kirjoitti rehellinen ateisti. Hän on tunnetusti aktiivinen tällä palstalla.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kommentin kirjoitti rehellinen ateisti. Hän on tunnetusti aktiivinen tällä palstalla.

    Kammoksuttaa ajatuskin ruumiskasoista, joita uskontovastaiset "rehelliset" ateistit ovat saaneet kaikkialla maailmassa, jossa ovat vallan kaapanneet itselleen. Esim. NL - papistoa tapettiin systemaattisesti ja tavoitteellisesti, uskontovastaisten ateistien toimesta.

    Uskontovastaiset ateistit ovat kyntensä osoittaneet kaikkialla maailmassa. NL:ssa ihmisiä teloitettiin "uskonnollisen taikauskon kitkemiseksi". Ateistinen väkivalta on raakaa ja samalla kammottavan tehokasta.

    Ateistit ovat rehellistä porukkaa. Uskon varjolla on ihmisiä surmattu ja sodittu. Harvemmin ateismin takia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ateistit ovat rehellistä porukkaa. Uskon varjolla on ihmisiä surmattu ja sodittu. Harvemmin ateismin takia.

    Siellä+kirjoittaa+historiasta+täysin+tietämätön+henkilö.+Lue+Kommunismin+musta+kirja+ja+sitä+ennen+johdannoksi+tästä:"Aluksi+bolševikit+suhtautuivat+uskontoon+harmittomana+taikauskona,+joka+vähitellen+tieteen+edetessä+tulisi+häviämään.+Vuonna+1921+suhtautuminen+kuitenkin+muuttui+ja+puolue+omaksui+uuden+”taistelevan+ateismin”+ja+”taistelevan+materialismin”+periaatteet,+joiden+perusteella+aloitettiin+laaja+uskonnonvastainen+propagandakampanja.+Jumalattomien+liitto+(myöhemmin+Taistelevien+jumalattomien+liitto)+suoritti+ateismin+levitystyötä.NKP:n+keskuskomitea+joutui+kuitenkin+vuonna+1929+toteamaan,+ettei+uskonnonvastainen+propagandan+levittäminen+ollut+tuottanut+toivottua+lopputulosta+ja+että+uskonnonvastainen+toimintaohjelma+tuli+uudistaa.+Tämän+jälkeen+Neuvostoliitossa+alkoi+laajamittainen+uskontojen+vainoaminen.+Valtaosa+eri+uskontojen+papistosta+joko+lähetettiin+vankileireille,+teloitettiin+tai+joutui+pakenemaan+maasta.+Kaikki+löyhästi+määritelty+”uskonnollinen+propaganda”+kiellettiin,+mukaan+lukien+raamattupiirit,+uskonnolliset+nuoriso-+ja+naisjärjestöt+sekä+uskontokuntien+ylläpitämät+kirjastot+ja+lukusalit.+Saman+aikaisesti+annettu+uusi+laki+edisti+uskonnonvastaisen+propagandan+levittämistä.+Keskuskomitea+perusti+myös+niin+kutsutun+”kulttikomitean”+uskonnon+hävittämisen+hallintaa+varten.+Varsinainen+opetustyö+annettiin+Jumalattomien+liiton+vastuulle.+Valtion+keskuspropagandakoneisto+tuotti+aineistoa,+jota+oli+määrä+käyttää+liiton+säännöllisissä+kokouksissa+maan+jokaisessa+kylässä,+tehtaassa+ja+toimistossa.+Vuonna+1940+näitä+luentotilaisuuksia+pidettiin+239+000+kappaletta+arvioidulle+11+miljoonan+ihmisen+yhteenlasketulle+yleisölle.[2]Vuoden+1937+väestönlaskennan+tuloksien+perusteella+57+%+neuvostoliittolaisista+kuitenkin+edelleen+luokitteli+itsensä+uskovaisiksi.+Tuloksen+johdosta+Stalin+toimeenpani+Jumalattomien+liitossa+käyntiin+laajat+puhdistukset+liian+hitaan+uskonnon+hävittämisen+vuoksi.+Toisen+maailmansodan+aikana+erityisesti+ortodoksinen+kirkko+otettiin+mukaan+Saksan+vastaiseen+sotaponnistukseen,+ja+uskontojen+vaino+laimeni.+Vaikka+jonkin+verran+kirkkoja+avattiin+uudelleen,+ei+valtion+uskonnonvastainen+asenne+ratkaisevasti+muuttunut.+Syyskuussa+1944+keskuskomitea+vaati+uskonnonvastaisen+”tieteellis-koulutuksellisen”+propagandakampanjan+tehostamista,+ja+vuonna+1948+joukko+jumalan+olemassaolosta+keskustelleita+opiskelijoita+pidätettiin+”marxismi-leninismille+vihamielisen+arvostelun+esittämisestä”."https://fi.wikipedia.org/wiki/Uskonto_Neuvostoliitossa

    "Ateistit ovat rehellistä porukkaa. Uskon varjolla on ihmisiä surmattu ja sodittu. Harvemmin ateismin takia."

    Yleensäkin ihmiset kokevat olevansa osa "rehellistä porukkaa". Historiaa tuntevan näkökulmasta edustat vaarallista ääriasennetta etkä vaikuta kovin rehelliseltä, päinvastoin, tai sitten olet aito ateistisessa uskossasi, mutta onnistunut pysyttäytymään täydellisen tietämättömänä ateistien uskonnollisiin ryhmiin kohdistamista teloituksista kommunismin aikana.

    Kommunismin tuottama ruumiskasa 1900-luvulla oli sata miljoonaa (100 000 000) ruumista. Vainon syy saattoi olla mikä tahansa, mutta osassa tapauksia vainojen motiivi oli puhtaasti uskonnollinen vakaumus. Esim. NL:n ortodoksipappeja tapettiin satojatuhansia "uskonnollisen taikauskon kitkemiseksi". Varovaisestikin arvioiden kommunistisissa maissa tapettiin puhtaasti uskonnon perusteella miljoonia ihmisiä ja monessa muussakin tapauksessa teloitettavan uskonto oli teloituksen osavaikuttimena.

    Ateisteillla, jos joillakin, ei pitäisi olla mitään syytä röyhistellä rintaansa siitä, miten vaaratonta heidän ateisminsa on. Tältäkin palstalta joidenkin ateistien kirjoituksista välittyy voimakas uskontovastainen viha kanavoituen uskonnollisten ihmisten yleistäväksi panetteluksi. Olosuhteiden sen mahdollistaessa uskontovastainen viha voisi kanavoitua NL:n tavoin kanavoitua lopulta "taistelevaksi ateismiksi" uskonnollisten ihmisten teloituksineen.

    Mikä tekee ateistista vaarallisen uskonnollisia ihmisiä kohtaan? Kaikki ateistit eivät ole uskontovastaisia, vain osa. Uskontovastainen ateisti on voinut kokea joutuneensa kaltoinkohdelluksi uskonnon vuoksi tai menettäneensä osan elämästään uskonnon rajoitusten vuoksi. Uskontovastainen ateisti saattaa aidosti uskoa ihmisen olevan pohjimmiltaan hyvä ja tällaisen hyvän ihmisen marssivan esiin, kun ihmistä turmeleva uskonto on kitketty pois. Uskontovastainen ateisti myös uskoo, että mikäli hän ei saa murhasta rangaistusta maan päällä, hän ei saa sitä myöhemminkään, minkä vuoksi hän kokee voivansa tehdä puhdistukset rangaistusta pelkäämättä. Uskonnollisella ihmisellä kuoleman jälkeinen rangaistus voi toimia pidättimenä.

    Historian perusteella uskontovastaisten ateistien vihaamat uskovat eivät voi luottaa, että saisivat pitää henkensä tilanteessa, jossa uskovien henki on uskontovihamielisten ateistien varassa. Tämä asia nähtiin joka puolella maailmaa 1900-luvulla. Ei ollut merkitystä sillä, mikä uskonto missäkin maassa oli kyseessä, mielipuolinen vaino saattoi alkaa mitä uskontoa tahansa kohtaan.

    Äänestä

Oottakaahan kitisijät, kun talebanit tulevat. Loppuu kitinät turhasta, kun uskontopoliisit vievät torille ruoskittavaksi ja ympärileikkaus tulee pakolliseksi kaikille, joka ikiselle.

Äänestä

Ympäri Suomen levinnyt rutto.

Äänestä

Itselläni on kokemukseni helluntailaisesta väkivallasta, mutta uskon, että lestadiolaisilla se on vieläkin pidemmälle menevää.

Ne tehtiin lapsille, eikä niille ole anteeksiantoa. Ei kannata yhtään puolustella tekijöitä. Anteeksiantoa ei ole, eikä saa olla. Jos ihminen uskontoa väärinkäyttäen painostetaan hyväksymään itselleen tehdyt, vakavat rikokset, kuitenkin Jeesuksella ei ole näille kuin myllynkivi ja tulinen järvi. Jumalan tuomioistuinta he eivät ohita.

Äänestä

Nyt kun ääri islamilaisuus nostaa taas päätään, niin väkisin tulee mieleen joidenkin lestadiolaisten asenne muihin kristittyihin ja naisiin. Seksuaalinen väkivalta ja sen vähättely / piilottelu, miksi, raamatulla tätä ei voi perustella.

Äänestä

Etenkin lahkoissa ja epäterveissä uskonyhteisöissä kriittisiin jäseniin ja uskonnon uhreihin sekä lähtemistä suunnitteleviin ”luopioihin” ja ex-jäseniin saatetaan kohdistaa julmaa henkistä väkivaltaa.

Ihmisen mustamaalaaminen ja halventavien valheiden tai yksityiselämään liittyvien loukkaavien tietojen levittäminen voi täyttää kunnianloukkauksen kriteerit. Käytännössä yksittäinen jäsen kokee olevansa yleensä heikoilla kokonaista yhteisöä ja sen voimakasta johtajaa vastaan, joten voimia kiusaajien haastamiseen ei ehkä ole.

http://www.lokakuunliike.com/ll-uutiset/miten-tunnistaa-uskonnollinen-vakivalta

Äänestä

Henkisen väkivallan mestarit, jonka juuret juontavat Lars Levi Lestadiukseen

Äänestä

Kuuluuko 2 vuotta kestäneet tietomurrot ja yksityisasioiden penkomiset henkiseen väkivaltaan?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

henkisesti hakattu kirjoitti:

Millasii kokemuksia teillä on lestadiolaisesta väkivallasta? Itselläni on vakavat henkiset traumat jääneet ahdistavasta, painostavasta ja pakottavasta ilmapiiristä. Väkivalta on ollut kohdallani henkistä, mutta sitäkin raaempaa. Pysäyttäkää väkivalta! Se ei tee ketään onnellisemmaksi "valtakunnassanne".

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu