Miksi?

Miksi teet tämän meille? Mulla on sydän niin täynnä, että pakahdun....et voi olla täysin tietämätön tästä....et vaan voi.
9346
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Samaa mietin...:(

Äänestä

mutta tullut siihen tulokseen,nyt kun en ole enää häntä oikein nähnyt,että kaikki ollut mielikuvitusta ja asioiden väritystä minun osalta.
Ei häntä,miestä taida kiinnostaa lainkaan.
:(

Äänestä

Kuulkaahan, kaipaavat.
Itselleni on käynyt niin, että olen yhtä naista kaivannut hullun lailla, suunnitellut kaiken elämässämme eteenpäin - kävi vain ilmi, että nainen johon olin tulisesti rakastunut, ei ajatellut minusta samoin. Sitten kävi niin, että eräs nainen alkoi piirittää minua todella intensiivisesti, hän ilmeisesti uskoi, että minä olen hänen sielunkumppaninsa. Näin ei kuitenkaan ollut.
-Ei minulla ole "sellaisia" tuntemuksia ollenkaan tätä naista kohtaan. On todella raskasta, kun toinen katsoo bambin silmillä joka päivä, ja toivoo huomion osoitusta, ja sitähän ei voi antaa (pienintäkään flirttiä) ettei anna vääriä toiveita hänelle. Samalla kuitenkin pidän hänestä ihmisenä - eli, haluaisin, että nainen ymmärtäisi että en ole hänen sielunkumppaninsa enkä tule koskaan olemaankaan, mutta haluaisin samalla, etten häntä loukkaisi, koska hän on kiva tyyppi ja pidän hänestä ihmisenä.
No, mitä yritän sanoa, on että kyllä ihmiset huomaa sen, jos heistä tykätään. Se on eri asia haluavatko he, että tykkäämistä tuodaan enemmän esiin. Itse toivoisin jo rauhaa tältä ahdisteluluta, jota on jatkunut kohta puoli vuotta.

Äänestä
  • Hyvä vastaus DiramDuran. Tosin vastauksesi on sellainen etteivät naiset sitä hyväksy. He kun ovat sitä mieltä että jos he rakastavat niin ilman muuta toinenkin on rakastunut häneen. Mistä se kertoo, en tiedä, epätoivosta, tyhmyydestä, naivuudesta...??
    Ahdistelun kohteeksi joutuminen on kamalaa. Jos heitä itseään ahdisteltaisiin, nousisi kyllä aikamoinen mekkala...hitsi kun toi urpo ei tajua...

    Voisitte naiset ajatella asiaa toisenkin kannalta. Ei se mies välttämättä tunne teitä kohtaan samoin. Ehkä tykkää tyyppinä mutta rakastaminen...joo.

    Äänestä

  • Toivottavasti en o toi bambi silmä!?

    Kerro edses suunta!

    Äänestä

  • mellakkapoliisi kirjoitti:

    Hyvä vastaus DiramDuran. Tosin vastauksesi on sellainen etteivät naiset sitä hyväksy. He kun ovat sitä mieltä että jos he rakastavat niin ilman muuta toinenkin on rakastunut häneen. Mistä se kertoo, en tiedä, epätoivosta, tyhmyydestä, naivuudesta...??
    Ahdistelun kohteeksi joutuminen on kamalaa. Jos heitä itseään ahdisteltaisiin, nousisi kyllä aikamoinen mekkala...hitsi kun toi urpo ei tajua...

    Voisitte naiset ajatella asiaa toisenkin kannalta. Ei se mies välttämättä tunne teitä kohtaan samoin. Ehkä tykkää tyyppinä mutta rakastaminen...joo.

    ÄLÄ YLEISTÄ. tiedät, että naisissa on monenlaisia, samoinkuin miehissä. Esim. minä en usko alkuunkaan, että joku olisi ihastunut minuun ennekuin kertoo sen ääneen. Pitkiä katseita yms., niiden varaan ei kannata luoda mitään.

    Äänestä

  • gaaddämit kirjoitti:

    Toivottavasti en o toi bambi silmä!?

    Kerro edses suunta!

    et ole.

    Äänestä

  • gaaddämit kirjoitti:

    Toivottavasti en o toi bambi silmä!?

    Kerro edses suunta!

    Pirkanmaa

    Äänestä

  • mellakkapoliisi kirjoitti:

    Hyvä vastaus DiramDuran. Tosin vastauksesi on sellainen etteivät naiset sitä hyväksy. He kun ovat sitä mieltä että jos he rakastavat niin ilman muuta toinenkin on rakastunut häneen. Mistä se kertoo, en tiedä, epätoivosta, tyhmyydestä, naivuudesta...??
    Ahdistelun kohteeksi joutuminen on kamalaa. Jos heitä itseään ahdisteltaisiin, nousisi kyllä aikamoinen mekkala...hitsi kun toi urpo ei tajua...

    Voisitte naiset ajatella asiaa toisenkin kannalta. Ei se mies välttämättä tunne teitä kohtaan samoin. Ehkä tykkää tyyppinä mutta rakastaminen...joo.

    Hyvä vastaus Ikuisella realismilla, että älä yleistä. Aivan samalla tavalla on miehiäkin, joiden mukaan naisen tunteella ei ole edes väliä vaan ainoa millä on merkitystä, on se, että mies saa mitä haluaa. Ahdistelun kohteeksi joutuminen on tosiaan kamalaa, sen takia ne naisetkin varmaan jakavat kokemusta muiden kanssa. DiramDuranin kannattaa olla jonkin aikaa vähän etäisempi ja viileä, vaikka tykkäisikin ihmisestä henkilönä. Aina ei ole oikea hetki luoda kaveruutta tai ystävyyttä, jos joku on tunteistaan sekaisin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Miksi et välitä? kirjoitti:

Miksi teet tämän meille? Mulla on sydän niin täynnä, että pakahdun....et voi olla täysin tietämätön tästä....et vaan voi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu