Mummomi kasvatti minut, joten olemme hyvin läheisiä. 3 vuotta sitten huomasimme muistin heikentyneen, niin, ettei muistanut juuri käytyjä keskusteluja, hän ei ole koskaan voinut myöntää, että hänessä on mitään vikaa ja kaikkein vähiten, että päässä olisi, tiesimme, että on turha sanoa mitään, koska hän ei suostuisi lääkäriin ja kukaan ei häntä voi pakottaa, viime helmikuussa koimme, että oireet ovat niin vakavat, että pyysimme häntä menemään lääkäriin, vastaus oli odotettavissa,' ei käy, minussa ei ole mitään vikaa', yritin saada hänet menemään kutsulla, hän ei mennyt, mutta oli unohtanut neljä kuukautta katsastuksen ja 'jäi kiikkiin' :) nyt hänellä on alzheimerdiagnoosi ja hän raivoaa lääkäreille, että he ovat epäpäteviä, hän on täysin terve, alzheimerin seitsemästä asteesta arvioisin, että viides on meneillään. Olen lukenut näitä kirjoituksia, että ihan tavallisetkin ihmiset käyttäytyy noin dementiassa, etteivät usko olevansa sairaita. Kuinka yleistä tämä on, onko myös alzheimerpotilaita, jotka tajuavat tilansa? Onko mitään keinoa saada hänet tietoiseksi vai onko parempi, ettei tiedä? Hän on 85-vuotias. Kiitos.
Omapäinen mummoni ja alzheimerdiagnoosi
17
673
Vastaukset
- 5 v.dementiaa
Ihmisen itsesuojeluvaisto toimii siten,että hän yrittää selvitä itsenäisenä niinpitkään kuin mahdollista.On siis parempi ettei sairastuneelle tuputa tietoa sairaudesta ellei hän ota sitä vastaan.Tällaiset ihmiset,jotka eivät ole tietoisia dementiastaan,ovat onnellisempia kuin he jotka tajuavat asian.Jossain vaiheessa kaikilla on tietysti hetkiä,jolloin aavistavat jotain olevan vialla,kun eivät muista tai osaa.Parempi kehua ja kannustaa sairastunutta niin mieli pysyy hyvänä.Mummosi on sinulle tärkeä.Muista hänet sellaisena kuin hän oli ennen sairastumistaan.Toki on myös paljon ihania hetkiä kun vanhus yllättää iloisesti.Hyvin se menee!
Juu,elää mukana vaan ,se paras tapa.Jos oikaisee ja koittaa päivittää,niin pahentaa vaan.Mie nyt siitä "onnellinen ",kun mieheni ei enää tiedosta olevansa sairas,tuska ja ahdistus hävisi häneltä,nyt se vaan enää minulla.Hänkin koitti aina piilottaa sairautensa..
- taikalintu78
Kiitos hyvistä neuvoista, yritän hoitaa asian niin, ettei hän huomaa, jos huomaisikin, niin tuskin tunnin muistaa. Mulla on vaan nyt niin paha olo, vietämme aina juhannusta maalla yhdessä ja viime kesänä arvasin, että oli viimeinen vuosi, kun hän olisi vielä normaali ja muistan vaan, kun totesin jotain, hän vastasi, että sittenhän kaikki on täydellisesti niin iloisena, aurinko paistoi ja oli juhannusaatto.
- taikalintu78
Mummoni kummatkin lapset kuoli nuorena ja musta tuntuu, että toi viime kesän kommentti oli ensimmäinen kerta kun mä näin sen onnellisena, se johtuu siitä, että minä olen onnellinen, kun löysin, mitä mummoni kutsuu 'hyvän miehen' ja parhaan löysinkin. Mummon aviomies, vaarini oli epäluotettava usein ja hirveä naistenmies, joka petti häntä kaiken aikaa, hänen (mummon) elämänsä oli helvettiä.
- taikalintu78
Nyt sitten vietin Juhannuksen mummon kanssa ja positiivista oli se, että tolkuttoman sekoilukauden jälkeen, hän on alkanut näyttelemään tervettä ja mikä parasta vielä täysin unohtanut sairautensa. Ei enään sekoile silleen, että joutuu sitä itse häpeämään, mutta ei tunnu edes ajattelevan, että mikään on erityisen pielessä. Negatiivista oli se, ettei hän pysty olemaan kuin harvoin looginen, vasenaivopuolisko näyttää lopettaneen toimintansa. Hän on ollut hyvin hauska aina ja nauranut vitseille, enään hän ei naura, koska ei pysty prosessoimaan vitsin rakennetta. Halata tykkää kovasti.
- Aikansa kutakin
Mukavaa että pärjäilet mummon kanssa, voi kunpa meilläkin olisi joskus helpompaa vaihetta, mutta niin ei näytä olevan. Alzheimer muuttaa ihmisen alkuperäisen luonteen aivan toiseksi ja ainakin meidän mummosta on tullut ilkeä, valittava ja syyttelevä. Koskaan asiat eivät ole hyvin, terveenä aikana mummo on ollut hienotunteinen "anteeksi kun olen olemassa" -tyyppinen mummeli. Kaukana ovat ne ajat. Tänään oli taas sellainen tapaaminen, että on pakko pitää mummolomaa joitakin päiviä, että jaksaa itse. Minulla ja miehelläni on nyt lomaa töistä, mutta ei tässä oikein ole päässyt rentoutumaan. On pakko lähteä kotoa jonnekin toiseen ympäristöön, se on ainoa keino päästä oikeaan lomatunnelmaan.
Nauti mummosi kanssa tästä ajasta, vaikka hän ei enää naurakaan. Voimia tarvitset jatkossa. - taikalintu78
Aikansa kutakin kirjoitti:
Mukavaa että pärjäilet mummon kanssa, voi kunpa meilläkin olisi joskus helpompaa vaihetta, mutta niin ei näytä olevan. Alzheimer muuttaa ihmisen alkuperäisen luonteen aivan toiseksi ja ainakin meidän mummosta on tullut ilkeä, valittava ja syyttelevä. Koskaan asiat eivät ole hyvin, terveenä aikana mummo on ollut hienotunteinen "anteeksi kun olen olemassa" -tyyppinen mummeli. Kaukana ovat ne ajat. Tänään oli taas sellainen tapaaminen, että on pakko pitää mummolomaa joitakin päiviä, että jaksaa itse. Minulla ja miehelläni on nyt lomaa töistä, mutta ei tässä oikein ole päässyt rentoutumaan. On pakko lähteä kotoa jonnekin toiseen ympäristöön, se on ainoa keino päästä oikeaan lomatunnelmaan.
Nauti mummosi kanssa tästä ajasta, vaikka hän ei enää naurakaan. Voimia tarvitset jatkossa.Minä itse olen opiskellut luonnontiedettä yliopistossa ja on kiinnostusta lääketieteeseen, olin aivan varma, että kyse ei ole alzheimeristä, vaan dementiasta juuri tuon luonteen takia, mummoni on aika oikukas, mutta oikeudentuntoinen ihminen ollut terveenä ja vaarin se pisti aina tekemään tahtonsa, ei ollut muuta tietä kuin loputon riitely tai suostuminen vaarille tahtoon, hänen luonteensa tuli sairauden mukana paljon rennommaksi ja vähän hihitteleväksi, ajattelin, että on dementian luonne muuntuminen kyseessä, mutta lääkäriltä tuli alzheimerdiagnoosi yllätyksekseni, mutta lääkäreille hän on agressiivinen. Meille vain kiltti. En tiedä sitten miten se näin meni. Mutta kun otimme auton, jota hän ei enään saa ajaa, kun on puolentunnin ajomatkan päässä sanoimme, että tulemme viemään hänet kauppaan, hän ei ymmärtänyt vaan alkoi tulla depressiiviseksi näyttääkseen mielipahansa auton lähdöstä, mutta sekunnissa taas hyvällä päällä, kun ymmärsi tilanteen.
- erään dementikon yst
Ei kannata taistella tuulimyllyä vastaan. Kannattaa vain kuunnella ja järjestää mummolle mukavaa tekemistä, mistä hän itse pitää. Kannattaa lukea ja etsiä tietao Alzheimer-sairauden etenemisestä.
- huoltajana
Äitini sairasataa myös Alzheimeria muitten sairauksien lisäksi.
On kuitenkin omatoiminen vielä mutta aina käydessäni hänen luonaan huomaan taantumista tapahtuneen.
Mikään uuden oppiminen ei onnistu vaikka olisi kuinka pieni asia tahansa,tekee ihan hölmöjä asioita joista yritän sanoa ihan nätisti,ottaa vaan syyttelynä ja parjaamisena,om tosiaan katkera elämälleen,purnaa aina samoista asioista,kuinka olisi pitänyt tehdä,syyttää aina jo kuollutta isäämme ja ei näe itsessään mitään vikaa ja kehuu itseään ja tekemisiään jotenkin ihan liiallisesti.
On paljon uusia oireita mitä hän ei näyttänyt aiemmin,kuten kiinnostus jopa miehiin,pappoihin,hän on ollut oikein moraalinvartija elämänsä ajan,on myös ns.piilouskonnollinen,virsien veisuuta,hetken päästä alapään juttuja jne.
Tavaroitten hävittämistä,toisaalta taas turhien tavaroitten ostamista liikaa,kuten isot läjät karkkia tai keksejä,vieraille mika.Käy itse kaupoissa mutta ostaa aina samat ruoat vaikka tarjontaa olisi muutakin,ihmettelee kun ostan jotain uutta että tällaistako on myös olemassa,mutta ei osaa itse ostaa vaikka on hyllytavaraa.
Luetteloa hänen toimistaan voisi jatkaa,joskus tuntuu vaan käsittämättömältä oman äidin vajoaminen "johonkin"- huolehtija
...korjaus edelliseen...vieraille muka!
- mitä tehdä
Minun äidilläni (82 v) ei ole vielä diagnoosia, mutta selviä merkkejä dementiasta on. Tilanne on sama kuin aloittajallakin "ei minua mikään vaivaa" eli tutkimuksiin on mahdotonta saada. Ei myönnä kuulonsakaan heikentyneen, vaikka ei selvästikään kuule mitä vieressä puhutaan, ellei katso sinnepäin.
Äiti asuu maalla. Isän kuollessa 10 v sitten oli kyllä myönteinen "muutan kirkonkylään sitten, kun en enää yksin pärjää." Eipä taida pitkään aikaan sitä päivää tulla, että myöntäisi, ettei pärjää.
Pahinta, että on vielä fyysisesti hyväkuntoinen ja aikoo lähteä taas mustikoita poimimaan pitkin metsiä ja soita kuten aina ennenkin. Huolestuttaa, miten löytää, jos jotain sattuu. Kännykkää ei huoli, eikä varmaan muistaisi ottaa mukaankaan. Onko oikeasti olemassa sellaista elokuvista tuttua pientä vakoilulaitetta, jonka voisi piilottaa taskuun, ja jäljittää olinpaikka sen avulla? "En minä eksy, ei siellä mitään tapahdu, kun ei ennenkään" Kertakos se ensimmäinenkin kaatua ja katkaista jalkansa, mutta milläs saisi uskomaan.
Ruuan ostaminen on myös liiallista; joka kerta kerään jääkaapista homehtuneita ja kuivettuneita leipiä ym pois. Pakastimessa olisi ruokaa varmaan kuukauden tarpeiksi, mutta ei, aina pitää ostaa uutta. Eikä anna meidän lasten tarkastaa kauppalappuaan etukäteen, onko ostoksille tarvetta.
Silti monet kerrat on ruokapöydässä ollut tarjolla homeista leipää ja ruuassakin sellainen sivumaku, että taisi olla pilaantunutta. Vanhat risaiset vaatteet yllä aina vain, vaikka ehjiäkin olisi.
Syrjäinen maaseutu on siitä paha, että kotiapua on kai vaikea saada. Ja epäilen jälleen, ettei huolisikaan sellaista. Me lapset asumme kauempana, että on mahdollista käydä korkeintaan viikonloppuisin (paitsi nyt lomilla) eikä taloudellisista syistä kukaan voi jättäytyä omaishoitajaksi.
Mitä tällaisille tapauksille voisi tehdä? Tuo marjanpoimintajuttu nyt ensi sijassa täytyisi saada loppumaan. Ja toiseksi hankkia kuulolaite. Maallahan on aina pidetty ovet auki, eikä pelätty varkaita. Nyt tilanne on toinen, mutta ei silti ala pitämään ovea lukossa, vaikka siitä on monta kertaa sanottu. Joku voisi hyvin hiipiä sisään salaa ja viedä rahat, eikä hän kuulisi mitään, jos on selin ovelle. - tutut jutut
mitä tehdä kirjoitti:
Minun äidilläni (82 v) ei ole vielä diagnoosia, mutta selviä merkkejä dementiasta on. Tilanne on sama kuin aloittajallakin "ei minua mikään vaivaa" eli tutkimuksiin on mahdotonta saada. Ei myönnä kuulonsakaan heikentyneen, vaikka ei selvästikään kuule mitä vieressä puhutaan, ellei katso sinnepäin.
Äiti asuu maalla. Isän kuollessa 10 v sitten oli kyllä myönteinen "muutan kirkonkylään sitten, kun en enää yksin pärjää." Eipä taida pitkään aikaan sitä päivää tulla, että myöntäisi, ettei pärjää.
Pahinta, että on vielä fyysisesti hyväkuntoinen ja aikoo lähteä taas mustikoita poimimaan pitkin metsiä ja soita kuten aina ennenkin. Huolestuttaa, miten löytää, jos jotain sattuu. Kännykkää ei huoli, eikä varmaan muistaisi ottaa mukaankaan. Onko oikeasti olemassa sellaista elokuvista tuttua pientä vakoilulaitetta, jonka voisi piilottaa taskuun, ja jäljittää olinpaikka sen avulla? "En minä eksy, ei siellä mitään tapahdu, kun ei ennenkään" Kertakos se ensimmäinenkin kaatua ja katkaista jalkansa, mutta milläs saisi uskomaan.
Ruuan ostaminen on myös liiallista; joka kerta kerään jääkaapista homehtuneita ja kuivettuneita leipiä ym pois. Pakastimessa olisi ruokaa varmaan kuukauden tarpeiksi, mutta ei, aina pitää ostaa uutta. Eikä anna meidän lasten tarkastaa kauppalappuaan etukäteen, onko ostoksille tarvetta.
Silti monet kerrat on ruokapöydässä ollut tarjolla homeista leipää ja ruuassakin sellainen sivumaku, että taisi olla pilaantunutta. Vanhat risaiset vaatteet yllä aina vain, vaikka ehjiäkin olisi.
Syrjäinen maaseutu on siitä paha, että kotiapua on kai vaikea saada. Ja epäilen jälleen, ettei huolisikaan sellaista. Me lapset asumme kauempana, että on mahdollista käydä korkeintaan viikonloppuisin (paitsi nyt lomilla) eikä taloudellisista syistä kukaan voi jättäytyä omaishoitajaksi.
Mitä tällaisille tapauksille voisi tehdä? Tuo marjanpoimintajuttu nyt ensi sijassa täytyisi saada loppumaan. Ja toiseksi hankkia kuulolaite. Maallahan on aina pidetty ovet auki, eikä pelätty varkaita. Nyt tilanne on toinen, mutta ei silti ala pitämään ovea lukossa, vaikka siitä on monta kertaa sanottu. Joku voisi hyvin hiipiä sisään salaa ja viedä rahat, eikä hän kuulisi mitään, jos on selin ovelle.Ihan kuin minun äitini. Risat vaatteet, vanhentuva ruoka, kaupassa olisi pitänyt käyttää jatkuvasti, sadevettä kantoi ämpäreittäin sisälle veden säästämiseksi(!) - sitten unohti kuitenkin hanat valumaan. Eksyili, kukkui yöt ja ajantaju sekaisin jne. jne.
Omasta mielestään hänen pärjäämisessään ei ollut kerrassaan mitään vikaa. Ainoat mitä tunnusti oli fyysiset rempat ja niistä saattoi puhua. Jos muistiongelmiin viittasi vähänkään, alkoi kova puolustautuminen ja suuttuikin.
Marjastamaan lähtemistä tuskin saa puhumalla loppumaan. Hän saattaa hetkellisesti myöntyä, mutta sitten taas voimainsa tunnossa päättää lähteä.
On yksi muistisairauden ominaispiirre, että ne tutuimmat toiminnot vanhus pyrkii kynsin hampain säilyttämään, toimi homma tai ei. Toisaalta ymmärrettävää, vanhuksen kannalta katsoen, pärjäämisen ja itsenäisyyden kokemus on tärkeä kenelle hyvänsä.
- suokävelijä
Kun ihminen ei kykene enää selviämään elämässään niin jotain tarttee tehdä.Esim.marjanpoimijat ja metsissäkulkijat on suuressa eksymisvaarassa.Ennen tuttu maasto on muuttunut tuntemattomaksi.Kehoittaisin vakavasti ottamaan yhteyttä vanhustenhoito viranomaisiin."Mitä tehdä"-kirjoittajan teksti oli kuin omasta äidistäni.Viimeisellä marjastuskerralla äiti kaatui,eikä meinannut päästä ylös-hänellä on huonot lonkat.Onneksi sai kuusenoksista kiinni ja pääsi kohottautumaan ylös.Äitini näkee vieläkin painajaisia tuosta tapahtumasta.Alkoi yhä enemmän eksymään tutuissa paikoissa.
- mitä tehdä
Totta, metsä muuttuu, tehdään hakkuita ja entinen aukio onkin jo kasvanut sankkaa metsää. Äiti kylläkin selitteli, että metsäojia seuraamalla löytää aina tiellepäin. Mutta jos lähteekin väärään suuntaan syvemmälle metsään ja suolle...
Yritin löytää netistä tietoa, voiko vanhus saada palveluasunnon sukulaisten läheltä, kun nämä asuvat eri kunnassa. Tämä oli joskus mediassa esillä, mutta tulikohan siitä laki? Tai onko mahdollista päästä edes toisen kunnan hallinoimiin vanhusten vuokra-asuntoihin ja saada kotiavustaja? En oikein tiedä, kumpaan jättää asuntohakemus, hänen asuinpaikkakunnalleen vai tänne, missä hän olisi helpommin valvottavissa. - narsistinen äiti
mitä tehdä kirjoitti:
Totta, metsä muuttuu, tehdään hakkuita ja entinen aukio onkin jo kasvanut sankkaa metsää. Äiti kylläkin selitteli, että metsäojia seuraamalla löytää aina tiellepäin. Mutta jos lähteekin väärään suuntaan syvemmälle metsään ja suolle...
Yritin löytää netistä tietoa, voiko vanhus saada palveluasunnon sukulaisten läheltä, kun nämä asuvat eri kunnassa. Tämä oli joskus mediassa esillä, mutta tulikohan siitä laki? Tai onko mahdollista päästä edes toisen kunnan hallinoimiin vanhusten vuokra-asuntoihin ja saada kotiavustaja? En oikein tiedä, kumpaan jättää asuntohakemus, hänen asuinpaikkakunnalleen vai tänne, missä hän olisi helpommin valvottavissa.Äidilläni on muistisairaus,mutta luulen sen johtuvan alkoholista.pulloja löytynyt piiloista.ikää 85 vee. Asuu yksin ja haukkuu aina meidät lapset pystyyn,jos jotain yritämme,auttaa siis.annetaan hänen olla kun mikään ei auta.
- Finaalissa
Hei Narsistinen äiti! Tunnistan hyvin tilanteesi! Minulla myös mitta aivan täynnä 83-vuotiasta äitiäni, joka asuu yksin ja kaipaisi apuakin, mutta mittani on n. 10 vuoden aikana tullut niin täyteen etten siedä tällä hetkellä nähdä äitiäni silmissäni saati puhua hänen kanssaan puhelimessa. Surullista, mutta en vaan jaksa!
Kävin työterveyshoitajalla puhumassa asiasta ja hän suositteli minulle ottamaan etäisyyttä äitiin. Olenhan jo tehnyt aika paljon: yrittänyt auttaa, pyytänyt hänelle apua vanhustenhuollosta ja raportoinut terveyskeskuksen hoitajalle ja lääkärille harhoista ym. Mikään taho ei halua auttaa, koska äiti ei halua apua.
Olen nyt ajatellut jo turtuneena, että kuolkoon sitten taloonsa tai paleltukoon pihaan, kun ei halua turvaranneketta, kännykkää tai kotiapua. Huutaa vaan silmät kekäleinä, että vai te minusta hullua teette ja kyttäätte vaan rahoja!
Äiti on ottanut minut henkilökohtaisesti hampaisiinsa ja syyttelee milloin mistäkin. Varkauksista, kaljan juonnista(?), että en huolehdi lapsista, olen läskiperse ämmä ja varastetun tavaran kätkijä! Hän tuhoaa kuolinpesän omaisuutta älyttömiin oikeusjuttuihin ja lakimiehen selvityksiin vaikka asioissa ei ole mitään rikosta tapahtunut. Naapurit syyttelee varkaiksi ja minä joudun sitten selittelemään ja pyytelemään anteeksi.
Olen niin kypsä, että aion antaa olla ja elää ihan omaa elämääni. Äiti on välillä jossain 1950-luvulla ja syyttää minua asioista, joita pappani ja isäni suku muka teki hänelle. Uhkailee itsemurhalla ja huutaa, että tekee minut perinnöttömäksi ja hautajaisissa luetaan sitten sellainen kirje missä kaikki kuulee kuinka kauhea tytär olen ollut!
Olen mielestäni ollut ihan tavallinen -tosin rauhallinen ja pitkäpinnainen. Nyt yhtäkkiä tuli sellainen stoppi, että oksennan melkein, jos pitäisi äitiä tavata. Kaikki ilkeät sanat ja teot pyörii mielessä enkä jaksa enää niitä niellä.
Miksei äitiä tutkita tai anneta jotain diagnoosia -oireita on ollut jo 10 vuotta?
Pitääkö hänen karata metsään tai tehdä se itsari? Eikö omaisten piinasta ole mitään väliä? - Takakaarteessa
Hei. Enpä osaa sinua tai teitä auttaa, mutta sen verran sanon, että täällä on eräs kohtalotoveri. Osaan kuvitella tunteenne.
Olin pitkään samantapaisessa pattitilanteessa kuin "Finaalissa" kertoo. Sitten läheiseni joutui sairaalaan jossa kiinnitettiin huomiota myös huonoon lähimuistiin. Tätä kautta sitten pääsimme eteenpäin. Kuulemma toinen vaihtoehti olisi ollut tilata kotihoidon kartoituskäynti TK:sta, mutta ilmeisesti "Finaalissa" olet jo sitä kysynytkin? Tilanne on vaikea, jos sairas itse ei halua apua.
Itse en ole vielä finaalissa, mutta ehkä jossain takakaarteessa... Läheiselläni on nyt diagnosoitu muistisairaus, mutta on vielä sen verran alkuvaiheessa, ettei koe itseään mitenkään sairaaksi. Ei esim pysty huolehtimaan itse lääkityksistään tai taloudenpidosta, mutta kuvittelee olevansa aivan yhtä toimintakykyinen kuin ennenkin. Tästä syntyy kaikenlaisia hankalia tilanteita ja riitoja, kun muistisairas kokee että me muut vain yritämme häntä huiputtaa ja jotenkin "kahlehtia".
Läheiseni ei ole agressiivinen tai ilkeä, mutta käsittämättömän itsepäinen kuvitelmineen.
Olen kuullut, että tämä muuttuu vielä paljon pahemmaksi, en tiedä miten jaksan!
Voimia teille toivotan!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Naiset miltä kiihottuminen teissä tuntuu
Kun miehellä tulee seisokki ja ja sellainen kihmelöinti sinne niin mitä naisessa köy? :)926618Haistoin ensin tuoksusi
Käännyin katsomaan oletko se todellakin sinä , otin askeleen taakse ja jähmetyin. Moikattiin naamat peruslukemilla. Tu282652- 332233
- 741894
- 121671
Miksi kohtelit minua kuin tyhmää koiraa?
Rakastin sinua mutta kohtelit huonosti. Tuntuu ala-arvoiselta. Miksi kuvittelin että joku kohtelisi minua reilusti. Hais61457- 91367
Kyllä poisto toimii
Esitin illan suussa kysymyksen, joka koska palstalla riehuvaa häirikköä ja tiedustelin, eikö sitä saa julistettua pannaa141351"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu"..
"Joka miekkaan tarttuu, se siihen hukkuu".. Näin puhui jo aikoinaan Jeesus, kun yksi hänen opetuslapsistaan löi miekalla71279- 141233