Ongelmiaaa

Moi, eli olen 16 vuotias tyttö, jolla tuntuu olevan ongelmia pääkopassa... Olen viime aikoina miettinyt että olisiko minulla asperger, koska monet aspergerin piirteet tuntuvat sopivan minuun.

Eli en tykkää hymyilystä, en oikeestaan tiedä edes miksi, mutta hymyilen aika harvoin, olen vähän vieraampien ihmisten kanssa keskustelu-tilanteessa hiljainen, ujo ja vaivaantunut. En tykkää pitää jatkuvaa katsekontaktia ihmisten kanssa, mielummin vilkaisen ohi ja sitten silmiin ja taas ohi. Kielellisesti mulla ei ole mitään ongelmia ilmaista asiaani, olen hyvä koulussa, ja tykkään auttaa pikkuveljiä esim. läksyissä. En kuitenkaan aina osaa tulkita muiden ihmisten tunteita, ja en välttämättä ymmärrä jos loukkaan jotain. Olen kuitenkin todella empaattinen, ja jos ymmärrän loukanneeni pyydän aina anteeksi. Olen rehellinen ja luotettava ihminen.

Olen visuaalinen ihminen, piirrän todella paljon ja koulussa kuvis on 10. Harrastan ratsastusta, ja tykkään siitä. Viime aikoina kuitenkin on alkanut tuntua etten saa siitä samanlaista tyydytystä kuin ennen. En kuitenkaan aio lopettaa harrastusta, tai erakoidun kokonaan. Omaan hyvän kielipään, opin englanninkielisiä sanoja todella nopeasti telkkarista, koulusta mistä vaan ne tarttuu mun päähän ja on ja pysyy siellä. Todistukseen en kuitenkaan kymppiä enkkuun saanut koska viittaan tunnilla harvoin vaikka tiedän vastaukset.

Kerran ala-asteella tehtiin masennustesti ja sen takia mut lähetettiin kuraattorille puhumaan, pari kertaa siellä kävin kunnes tulokseksi tuli että oon vaan surumielinen luonteeltani, aina ollut. Viime kesänä lääkäri kirjotti lähetteen psykologille pienen itsetuhoisuuden (ja masennuksen tuntemuksen) vuoksi, eikä sekään mennyt sen paremmin, pariin kertaan sielläkin kävin kunnes ne ehdotti fysioterapeuttia ja toimintaterapeutti-äiti ei ymmärtäny sitä ratkaisua ja päätti et me lopetetaan siellä käyminen. Tunnen itseni kuitenkin välillä todella masentuneeksi ja koen itsetuhoisia ajatuksia, usein makaan paikallani sängyssä ja ajattelen että jos kuolisin nyt tähän niin mun ei tarttis enää koskaan tehä mitään ja yhtäkkiä tunnen itseni paljon kevyemmäks kunnen tipahdan takaisin samaan paikkaan.

Viihdyn hyvin yksin, mutta äitini ei ymmärrä asiaa ja patistaa minua koko ajan tekemään asioita muiden ihmisten kanssa vaikken halua.

Näin kotidiagnooseja harrastavana ihmisenä olen myös että miettinyt jospa kärsin dystymiasta koska olen ollut surumielinen niin pitkään kuin vain muistan.

Eli pääkysymykset tästä pitkästä selityksestä jota kukaan ei varmaan edes jaksanut lukea: Onko mahdollista että minulla olisi lievä Asperger vaikkei sitä koskaan ollakkaan diagnosoitu? Entä onko mahdollista että kärsin dystymiasta?
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

skitsofrenia

Äänestä

sanoisin että nuoruus ei kaikille ole seikkailu suunnaton positiivisessa mielessä.
hae apua ja ole siihen sitoutunut niin ei varmaankaan tarvitse sitten koko elämäänsä kitua.
tsemppiä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pöö. kirjoitti:

Moi, eli olen 16 vuotias tyttö, jolla tuntuu olevan ongelmia pääkopassa... Olen viime aikoina miettinyt että olisiko minulla asperger, koska monet aspergerin piirteet tuntuvat sopivan minuun.

Eli en tykkää hymyilystä, en oikeestaan tiedä edes miksi, mutta hymyilen aika harvoin, olen vähän vieraampien ihmisten kanssa keskustelu-tilanteessa hiljainen, ujo ja vaivaantunut. En tykkää pitää jatkuvaa katsekontaktia ihmisten kanssa, mielummin vilkaisen ohi ja sitten silmiin ja taas ohi. Kielellisesti mulla ei ole mitään ongelmia ilmaista asiaani, olen hyvä koulussa, ja tykkään auttaa pikkuveljiä esim. läksyissä. En kuitenkaan aina osaa tulkita muiden ihmisten tunteita, ja en välttämättä ymmärrä jos loukkaan jotain. Olen kuitenkin todella empaattinen, ja jos ymmärrän loukanneeni pyydän aina anteeksi. Olen rehellinen ja luotettava ihminen.

Olen visuaalinen ihminen, piirrän todella paljon ja koulussa kuvis on 10. Harrastan ratsastusta, ja tykkään siitä. Viime aikoina kuitenkin on alkanut tuntua etten saa siitä samanlaista tyydytystä kuin ennen. En kuitenkaan aio lopettaa harrastusta, tai erakoidun kokonaan. Omaan hyvän kielipään, opin englanninkielisiä sanoja todella nopeasti telkkarista, koulusta mistä vaan ne tarttuu mun päähän ja on ja pysyy siellä. Todistukseen en kuitenkaan kymppiä enkkuun saanut koska viittaan tunnilla harvoin vaikka tiedän vastaukset.

Kerran ala-asteella tehtiin masennustesti ja sen takia mut lähetettiin kuraattorille puhumaan, pari kertaa siellä kävin kunnes tulokseksi tuli että oon vaan surumielinen luonteeltani, aina ollut. Viime kesänä lääkäri kirjotti lähetteen psykologille pienen itsetuhoisuuden (ja masennuksen tuntemuksen) vuoksi, eikä sekään mennyt sen paremmin, pariin kertaan sielläkin kävin kunnes ne ehdotti fysioterapeuttia ja toimintaterapeutti-äiti ei ymmärtäny sitä ratkaisua ja päätti et me lopetetaan siellä käyminen. Tunnen itseni kuitenkin välillä todella masentuneeksi ja koen itsetuhoisia ajatuksia, usein makaan paikallani sängyssä ja ajattelen että jos kuolisin nyt tähän niin mun ei tarttis enää koskaan tehä mitään ja yhtäkkiä tunnen itseni paljon kevyemmäks kunnen tipahdan takaisin samaan paikkaan.

Viihdyn hyvin yksin, mutta äitini ei ymmärrä asiaa ja patistaa minua koko ajan tekemään asioita muiden ihmisten kanssa vaikken halua.

Näin kotidiagnooseja harrastavana ihmisenä olen myös että miettinyt jospa kärsin dystymiasta koska olen ollut surumielinen niin pitkään kuin vain muistan.

Eli pääkysymykset tästä pitkästä selityksestä jota kukaan ei varmaan edes jaksanut lukea: Onko mahdollista että minulla olisi lievä Asperger vaikkei sitä koskaan ollakkaan diagnosoitu? Entä onko mahdollista että kärsin dystymiasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu