Auttakaa

Tuo on todella yleinen ongelma.Minä sairastan paniikkihäiriötä ja pelkään sosiaalisia tilanteita. Kerroit niin vähän itsestäsi... Jotain apua voisi olla, jos kävisit juttelemassa jonkun kanssa ongelmistasi. Esim. jos paikkakunnallasi olisi nuorten psykiatrian poliklinikka/ mielenterveystoimisto.

Mulla se sosiaalisten tilanteiden välttäminen liittyi usein hassuun pelkoon siitä, että pitää puhua jostain seksuaalisesta. Ymmärtäessäni, että pelkään itseasiassa vain seksistä puhumista, en näitä ihmisiä, helpotti aika lailla. Siitä oli sitten helpompi lähteä selvittämään ongelmaansa.

Se ongelma on mulla vieläkin, mutta parempaan päin mennään koko ajan...

Oletko miettinyt, että mikä sinulla vois olla se juttu, mitä ihan eniten pelkäät joidenkin ihmisten luona?

Esim. ehkä jonkun tyypin luona pelkäät sitä, että tyyppi on itse niin rohkea, tai jopa röyhkeä, kovaääninen ja suurieleinen? Minulla ainakin on joskus ahdistanut sellaiset ihmiset.

Joidenkin ihmisten luona taas ahidistaa se, kun ei voi olla oma itsensä, eikä luonnollisesti. Jotkut ihmiset kun itse koittavat olla niin täydellisiä ja hienoja, vaikka eivät sitä itse olekaan.

Jotkut ihmiset taas ovat herkkiä arvostelemaan muita. Sellaiset ihmiset ovat idiootteja, eivätkä he kenties edes ansaitse sinun seuraasi. Tai sitten heitä voi pyytää lopettamaan idioottimaisuutensa.

Ja voihan olla myös niin, että et ole tavannut oikeanlaisia ihmisiä. Ennen minunkin kaveripiirissäni oli paljon sellaisia, jotka arvostivat vain vahvoja ja kauniita ihmisiä eikä mitään heikkouksia saanut ikinä näyttää. Ihmisiä, joiden omakin elämä oli yhtä näytelmää ja joiden kanssa oli aina epävarma olo...kelpaanko minä noille, mitähän nuo minusta ajattelee jne.

Toivottavasti löydät sellaisia ihmisiä ympärillesi, jotka arvostavat sinua sellaisena kuin olet: heikkouksien ja vahvuuksien kera. Sillä sellasia me kaikki ihmiset ollaan! Ei ole olemassakaan sellasta super ihmistä, joka ei joskus olisi tuntenut itseään heikoksi tai joka ei koskaan olisi pelännyt mitään. Katsoessasi jotain macho- miestä ajattele, että on tuokin varmaan joskus herännyt yöllä karmivaan painajaiseen kylmä hiki otsallaan ja pelännyt.

Mun mielestä ainakaan ihminen, joka pelkää ei ole tyhmä. Hän on vain ihminen.

Hei! Tiedän miltä se tuntuu! Sain paniikkikohtauksen ensimmäisen kerran isossa marketissa ja meni 1,5 vuotta ennenkuin uskalsin mennä sinne uudestaan. Ja ne pakokauhut, pelot, tykytykset, jalkojen puutumiset ym ym..Selvisin siitä, kun kävin alkuun säännöllisesti terapiassa(mielenterveystoimistossa), söin lääkkeitä (cipramil, sekä xanor)ja kuuntelin rentoutuskasetteja ennen nukkumaanmenoa. Nyt siitä ensimmäisestä kohtauksesta on kulunut jo kohta 4,5 vuotta ja voin sanoa, ETTÄ NIISTÄ KYLLÄ PÄÄSEE EROON ja tai ainakin ne ajanmyötä jäävät toiseksi. Elän tällä hetkellä ihan normaalisti, vailla pelkoja, joskus kyllä (jos on stressi, tai jos on ollut "juhlimassa") saattaa tulla sellanen olo, että kohta iskee paniikki, mutta se menee ohi.Siihen oppii suhtautumaan toisella tavalla kun lakkaa pelkäämästä. Niihin kohtauksiin ei kuole, vaikka sillä hetkellä siltä tuntuukin. USKO VAAN ITSEESI, ETTÄ SINÄ KYLLÄ SELVIÄT!!!!
- minäkin olen selvinnyt vaikka alkuvaiheessa luulin, että todella kuolen. TSEMPPIÄ!