Älä osta bilteman ruohonleikkuria.

Ensi leikkuun jälkeen konee sai viedä takuu korjaukseen. Kone siellä toista viikkoa jep,jep Eikä toimi aivan vieläkään niin kuin pitäisi.
Kannattaa sijoittaa se pikkasen enemmän ja saa kunnon koneen.
Bilteman koneella ei ole kuin vuoden takuu,kun esim Jonsered leikkuriin jolla on 2-vuoden takuu ja ovat Briggs&Strattonin moottorilla. Bilteman ruohonleikkuri jollain kiinalaisella moottorilla. (näin sanoi huoltomies)

Halvalla ei saa kuin pas-kan.
3018463
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Ainoa asia tässä tapauksessa on, että huoltomies myöntää työstäneensä kiinan tekelettä. Ei liene lausonnon jälkeen työsuhteessa? Ainoa hyvä, mikä kiinasta tulee on riisi. Ja ranskakasta perunat. Ranskanperunat.

Äänestä
  • No voi hyvää päivää, selvitä taustoja. Ranskalaiset perunat on kehitetty Belgiassa ja jotkin pässinpäät vain luulevat niiden tulevan Ranskasta.
    Ja kuinka synti on kertoa, että kone on kiinalainen? Jos valmistaja sellaisen vehkeeseensä laittaa niin varmasti sen saa kertoakin? Eivät sitä mainosta, mutta pitää voida kertoa.

    Äänestä

Mulla on tuo Jonseredi ja on vittuvie hengetön tuhnu. Pitänee alkaa leikkaamaan nurtsi tiheämmin, että katkeaa?

Äänestä

Niinpä, joko leikkaaminen tiheämmin,,,, tai sitten hankkii leikkuupuimurin niin ei tarvii kovin usein leikellä.

Äänestä

Juuri ostin tuon 50HP:n. 139€. Kasaamiseen meni puoli tuntia, lähti ensimmäisellä vedolla. Leikkaa hyvin, ei täristä liikaa ja pitää normaalin määrän meteliä. Ensi kokemukset täsmälleen samat kuin 500€ stigasta.

Äänestä
  • Kaikki on mahdollista. Sitä vaan ei kukaan tiedä etukäteen Linhain käyttötunteja, ne vaihtelee 2 min - 500h.

    Äänestä

  • Nyky Stigat tulevat myös Kiinasta, joten väite yhtä hyvästä, tai tässä tapauksessa huonosta, laadusta pitää paikkansa.

    Äänestä

Sama homma, mutta meillä merkki on Homelite. Kiinakoneella sekin (140cc OHV). 2009 hankittu, normaalissa yksityistalouden pihakäytössä ja tänä kesänä napsahti jo käynnistysnaru poikki. Hanuraimainen korjattava. Lauenneen jousen asennus tuotti suuren tuskan, kun kädet likaantui kiinalaiseen haisevaan konerasvaan, jolla jousi oli käsitelty (ruostumisen estämiseksi?). Toki tuo käyntiin lähtee ainakin vielä toistaiseksi ekalla, kun primeria pumppaa niin kauan, että kuulee "bensan" kiertävän paluuputkea pitkin takaisin tankkiin.

Äänestä

Kaasarin käsipumpun kalvossa halkeama 13 kk:n jälkeen (josta 9 kk varastossa); ei varaosia saatavilla eli kone romukoppaan!

Äänestä
  • Nii mikä kone siis?
    Homelite, cafemaster vai mikä? Työnnettävä, vetävä, päältäajettava?

    Äänestä

  • 😀 sellaista se elämä on

    Äänestä

Tarvisin tyristorin Alpina trimmeriin, Mistään en löydä tai osaa etsiä.
Olisiko kellään tietoa. Ruuvien reikien väli on 50mm. Voisin hiukan
soveltaa jos ei ihan oikeaa löydy.

Äänestä

Nykyään tulee halvoista leikkureista katsottua vain rungon rakenne ja pyörien kiinnitys. Monta yli 500e leikkuria nähty vain muovisella liukulaakeroinnilla jotka kulahtavat jo ensimmöisen kesän jälkeen. Sitten vipottaa ja seuraavaksi hajoaa vaijeristot kun tehty samalla laadulla.

Äänestä
  • Katselet laakereita vaikka kiinnitykset on pulteilla ja muttereilla. Mitä seuraavaksi?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katselet laakereita vaikka kiinnitykset on pulteilla ja muttereilla. Mitä seuraavaksi?

    Ei auta kiristys kun reikä on väljä. On niitä ollut lukkosokallakin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ei auta kiristys kun reikä on väljä. On niitä ollut lukkosokallakin.

    On niitä ollut seegereilläkin. Mutta eri asia. Mitähän seuraavaksi? Väljää akkuvirtaa.

    Äänestä

Klippo Classic on ainoa järkevä pikkuleikkuri. Kiinan ihmeitä voi ostaa, kun ottaa puolenkymmentä kerralla, niin joku niistä toimii.

Äänestä
  • Klippo on laatutuote, mutta tosi hyvät kokemukset myös Hondasta. Ei vähäisintäkään ongelmaa 10v käytön aikana.

    Äänestä

Itsellä on vähän uudempaa mallia (2019) ollut biltema leikkuri eikä mitään pahaa sanottavaa... luultavasti ei ole sama kuin tuo aloittajan leikkuri

Äänestä

Yritin tilata varaosia. En saanut niitä koskaan. En suosittele.

Äänestä

minä vaihtoi bilteman koneen runkoon vanhan brigsin koneen ja toimii aina!

Äänestä

Kannattaa katsoa siellä bilteman myymälässä onko se runko sellainen joka kestää omalla nurmikentällä sen näkee kyllä päällepäinkin hyvin

Äänestä

Voi Hyvää Päivää !!!!!
Kyllä ne Kiinassa tehtyjä tämän päivän koneet sanoi huoltomies tai talonmies mitä tahansa, ainoa ero on se että että joittenkin tilaajien laadunvalvonta on parempi. kuten esim LIdlin laatuvaatimukset ovat.
Stiga on merkkinä melko hyvä ja ainakin joku vuosi sitten sen moottorit olivat japanilais-sveitsiläisiä, silloin ei Briggs&Stratton ollut kyennyt tekemään eurooppalaisiin päästönormeihin yltäviä moottoreita (teettämään kiinalaisilla)
Biltema on hyvin monissa tuotteissaan aivan hyvää tasoa ja valvoo laatunsa.

Äänestä

eikö tässä bilteman leikkurissa ole kaasunsäätöä käy aina täysillä

Äänestä
  • Missäs sitten on?

    Äänestä

  • Riippuu mallista. Voi olla tai ei.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Riippuu mallista. Voi olla tai ei.

    Joskus 70-luvulla oli..,,

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Joskus 70-luvulla oli..,,

    Molempia edelleen

    Äänestä

  • Anonyymi00027 kirjoitti:

    Molempia edelleen

    Kerro nyt edes joku jossa on.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kerro nyt edes joku jossa on.

    Klippo tai Honda

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Oppi Rahat kirjoitti:

Ensi leikkuun jälkeen konee sai viedä takuu korjaukseen. Kone siellä toista viikkoa jep,jep Eikä toimi aivan vieläkään niin kuin pitäisi.
Kannattaa sijoittaa se pikkasen enemmän ja saa kunnon koneen.
Bilteman koneella ei ole kuin vuoden takuu,kun esim Jonsered leikkuriin jolla on 2-vuoden takuu ja ovat Briggs&Strattonin moottorilla. Bilteman ruohonleikkuri jollain kiinalaisella moottorilla. (näin sanoi huoltomies)

Halvalla ei saa kuin pas-kan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu