Siitä on nyt kaksi viikkoa, kun sanoin.. niin, mitä sanoinkaan. Typeriä asioita.
Jostain syystä sinun kanssasi kaikki vaistoni tuntuvat pettäneen minut. Yleensä olen voinut luottaa itseeni ja arviointeihini. Sinun kanssasi kuitenkin yliajattelin, ylitulkitsin ja todennäköisesti ylireagoin.
Sen, minkä tulkitsin kiinnostuksen puutteeksi, olisi pitänyt tulkita ujoudeksi. Tajusin eilen, että kosketuksesi keveys käsivarrellani ei kertonutkaan siitä, ettet ollut varma halusitko minua. Se kertoi ainoastaan siitä, että olin uusi ihminen sinulle ja haparoit tietäsi eteenpäin kanssani, samalla tavoin kuin minä sinun kanssasi. Luulin, että odotit minun aloitteellisuuttani joka asiassa vain siksi, että et ollut kunnolla kiinnostunut. Ohitin kokonaan sinun aloitteesi, jotka olivat paljon vähäsanaisempia.. ja herkempiä. Viime yönä valveilla maatessani vasta tajusin, että kyllä sinä minusta olit kiinnostunut.
Kaikki eivät vain ole niin suorasanaisia kuin minä. Enkä toisaalta kyllä itsekään kertonut mitä oikeasti tunnen... koska en halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta ja mahdollisesti ajaa sinut karkuun...
Niin moni asia muistuttaa nyt sinusta. Etunimesi tuntuu nousevan esille ennestään minulle tuntemattomia tavatessani. Hassua, että yhtäkkiä maailmassa onkin paljon sinun nimeäsi kantavia ihmisiä. Kun istun auton kyydissä, joku ajaa nimeäsi kantavan kadun kautta vain siksi, että "siitä on nopeampi matka". Se biisi, jota yhdessä kuuntelimme, tuntuu soivan radiossa tavallista useammin. Työpaikkasi nimikin tuntuu nyt tulevan joka paikassa vastaan.
Joudun kieltämään itseäni ainakin kerran puolessa tunnissa - siis, etten saisi ajatella sinua enää. Että se on ohi. Emme näe enää. Et halua nähdä minua enää. En saa. Minä en ole itkevää tyyppiä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen.
Tämä on sitä, mitä itse tilasin. Minä katkaisin jutut välillämme, koska en jaksa pelata mitään pelejä. En tiedä mitä halusit, eikä minussa ollut munaa sinulta sitä kysyä. Kuvittelin, että halusit vain laastarin - siis sänkyseuraa... tai että en olisi tarpeeksi hyvännäköinen ystävillesi esitelläksesi (koska ulkonäkö on sinulle tärkeä juttu), tai sitä ja tuota. Olet vain niin upea ilmestys, että tunnen itseni metsänpeikoksi vieressäsi... niin kaunis, että ihan oikeasti jäin sanattomaksi rinnallasi. Tarkoitin täyttä totta, kun sanoin että olet liian kaunis minulle. Se ei ollut mikään kiertoilmaus.
Omaa typeryyttäni kaikki. Jos olisin vain valmistautunut etukäteen kuulemaan huononkin totuuden ja sitten kysynyt.. enkä vaan tulkinnut, kuvitellut ja jossitellut.
En ole ikinä tuntenut ikävää näin voimakkaasti. Kuin joku olisi kuollut, tai kuin sydämeni murtuisi joka kerta sinua ajatellessani uudelleen ja uudelleen.. Kipu rinnassa ei ole sydänkohtaus nuorella iällä, vaan tämä ikävä, joka tuntuu kuin jokin söisi minua sisältäpäin.
Nyt kadun lähes kaikkea, mitä sanoin ennen ystävyytemme syvenemistä. Niitä juttuja, mitä kerroin. Sitä, että annoin väärän käsityksen.
En todellakaan ollut kanssasi vain panoseuran vuoksi, en, en ja en. Halusin vaan sinua niin paljon, että se tuli siinä sivussa ja kiiri ohitse. Niistä yöllisistä tekstiviesteistäsi vain päättelin, että se oli sinullakin prioriteettilistalla ykkösenä, joten julkipuhuin haluni.
Minä taidan rakastaa sinua. Harmaita silmiäsi ja vaaleaa tukkaasi. Suudelmiamme. Kauneuttasi. Ujouttasi. Puhetyyliäsi. Ääntäsi. Sitä, kuinka istut hiljaa vieressäni. Sitä, että tekstiviesteillä uskalsit sanoa mitä ajattelit, mutta kasvokkain et. Sitä, miten hennosti kiinnitit huomioni kun sitä halusit...
En vain tajunnut mitä edessäni oli, ennen kuin oli liian myöhäistä.
No, jossittelu ei auta. Tässä ollaan.
Jostain syystä sinun kanssasi kaikki vaistoni tuntuvat pettäneen minut. Yleensä olen voinut luottaa itseeni ja arviointeihini. Sinun kanssasi kuitenkin yliajattelin, ylitulkitsin ja todennäköisesti ylireagoin.
Sen, minkä tulkitsin kiinnostuksen puutteeksi, olisi pitänyt tulkita ujoudeksi. Tajusin eilen, että kosketuksesi keveys käsivarrellani ei kertonutkaan siitä, ettet ollut varma halusitko minua. Se kertoi ainoastaan siitä, että olin uusi ihminen sinulle ja haparoit tietäsi eteenpäin kanssani, samalla tavoin kuin minä sinun kanssasi. Luulin, että odotit minun aloitteellisuuttani joka asiassa vain siksi, että et ollut kunnolla kiinnostunut. Ohitin kokonaan sinun aloitteesi, jotka olivat paljon vähäsanaisempia.. ja herkempiä. Viime yönä valveilla maatessani vasta tajusin, että kyllä sinä minusta olit kiinnostunut.
Kaikki eivät vain ole niin suorasanaisia kuin minä. Enkä toisaalta kyllä itsekään kertonut mitä oikeasti tunnen... koska en halunnut vaikuttaa yli-innokkaalta ja mahdollisesti ajaa sinut karkuun...
Niin moni asia muistuttaa nyt sinusta. Etunimesi tuntuu nousevan esille ennestään minulle tuntemattomia tavatessani. Hassua, että yhtäkkiä maailmassa onkin paljon sinun nimeäsi kantavia ihmisiä. Kun istun auton kyydissä, joku ajaa nimeäsi kantavan kadun kautta vain siksi, että "siitä on nopeampi matka". Se biisi, jota yhdessä kuuntelimme, tuntuu soivan radiossa tavallista useammin. Työpaikkasi nimikin tuntuu nyt tulevan joka paikassa vastaan.
Joudun kieltämään itseäni ainakin kerran puolessa tunnissa - siis, etten saisi ajatella sinua enää. Että se on ohi. Emme näe enää. Et halua nähdä minua enää. En saa. Minä en ole itkevää tyyppiä, mutta tällä kertaa teen poikkeuksen.
Tämä on sitä, mitä itse tilasin. Minä katkaisin jutut välillämme, koska en jaksa pelata mitään pelejä. En tiedä mitä halusit, eikä minussa ollut munaa sinulta sitä kysyä. Kuvittelin, että halusit vain laastarin - siis sänkyseuraa... tai että en olisi tarpeeksi hyvännäköinen ystävillesi esitelläksesi (koska ulkonäkö on sinulle tärkeä juttu), tai sitä ja tuota. Olet vain niin upea ilmestys, että tunnen itseni metsänpeikoksi vieressäsi... niin kaunis, että ihan oikeasti jäin sanattomaksi rinnallasi. Tarkoitin täyttä totta, kun sanoin että olet liian kaunis minulle. Se ei ollut mikään kiertoilmaus.
Omaa typeryyttäni kaikki. Jos olisin vain valmistautunut etukäteen kuulemaan huononkin totuuden ja sitten kysynyt.. enkä vaan tulkinnut, kuvitellut ja jossitellut.
En ole ikinä tuntenut ikävää näin voimakkaasti. Kuin joku olisi kuollut, tai kuin sydämeni murtuisi joka kerta sinua ajatellessani uudelleen ja uudelleen.. Kipu rinnassa ei ole sydänkohtaus nuorella iällä, vaan tämä ikävä, joka tuntuu kuin jokin söisi minua sisältäpäin.
Nyt kadun lähes kaikkea, mitä sanoin ennen ystävyytemme syvenemistä. Niitä juttuja, mitä kerroin. Sitä, että annoin väärän käsityksen.
En todellakaan ollut kanssasi vain panoseuran vuoksi, en, en ja en. Halusin vaan sinua niin paljon, että se tuli siinä sivussa ja kiiri ohitse. Niistä yöllisistä tekstiviesteistäsi vain päättelin, että se oli sinullakin prioriteettilistalla ykkösenä, joten julkipuhuin haluni.
Minä taidan rakastaa sinua. Harmaita silmiäsi ja vaaleaa tukkaasi. Suudelmiamme. Kauneuttasi. Ujouttasi. Puhetyyliäsi. Ääntäsi. Sitä, kuinka istut hiljaa vieressäni. Sitä, että tekstiviesteillä uskalsit sanoa mitä ajattelit, mutta kasvokkain et. Sitä, miten hennosti kiinnitit huomioni kun sitä halusit...
En vain tajunnut mitä edessäni oli, ennen kuin oli liian myöhäistä.
No, jossittelu ei auta. Tässä ollaan.
Vastaukset 27
Vanhimmat
Tämä ei ollut minulle, mutta se ihminen kelle kauniin viestisi ikinä tarkoititkaan varmasti tuntee saman ikävän ja tuskan sydämessään menettämisestäsi. Pinta on rauhallista ja viileää, mutta sydän huutaa luoksesi niin kuin toisistaan pakotettuna irtoavat, jotka yrittävät saada kädestä kiinni muttei ylty, etäisyys kasvaa ja se kirkuu tuskaansa, yrittää laidan yli, estetään, valuu lattialle sormet verkon välissä kyynelsilmin hiljaa katsoen kuinka katoat. Se tuijottaa samaan pisteeseen vielä kadottuasikin. Pinta sanoo sille, että sinä olet onnellisempi siellä kaukana. Vakuuttaa, että sinun on hyvä olla ja paljon parempi ja olet iloisempi näin. Se on ainut syy miksi sydän osaa nousta ylös, jatkaa eri suuntaan, hymyillä.
No, niin. Nyt luuri käteen ja soitto sille naiselle. Kerrot tuon kahdella lauseella selkeästi ja ymmärrettävästi. Siitä se lähtee. Mitään ei ole menetetty, jos et ole häntä loukannut. Epävarmuus saa ihmisen tekemään typeryyksiä. Tsemppiä ja onnea teille molemmille.
meni kyllä miehelle tämä... Ja soittaisin, jos olisi puhelinnumero.
Voisit olla sittenkin hän... Onko tällä ajattelemallasi miehellä ollut ennen vaaleat hiukset, mutta nyt lyhyemmät oman väriset?
oliko aloittaja mies vai nainen ja kummalle se oli osoitettu? Miksi pitää olla in saatanan epäselvä näissä viesteissä?! Tuokin hiton pitkä rustaus- mikä aika ja vaiva siihen on mennyt, niin ei edes vaivaudu että kummale sukupuolelle kummalta sukupuolelta. Aika tärkeä tieto sekin!!!
Ps. Kirje ei missään määrin koske minua, mutta vituttaa nämä epämääräiset viestit.
Aloittaja on nainen ja miehelle menee. Arvasin, että tuo käyttämäni sana "kaunis" on tässä tapauksessa harhaanjohtava, mutta oikea vastaanottaja ymmärtänee kokonaisuuden. Paitsi että hän tuskin täällä pyörii. Olisi liian hyvää onnea minulle.
Jos olisit oikea vastaanottaja, tietäisit tasan että olisit. Rivien välistä niin fiksu mies ymmärtäisi.
Kiitos silti kehuista, kirjoitin tätä pitkään.
Kiitos. Ymmärsit vihdoin millainen olen ja mitä tein vuoksesi.
Oikea vastaanottaja ei tehnyt mitään vuokseni. Olimme niin vähän aikaa tekemisissä, että ei ehtinyt uhrauksia syntyä.
Voin samaistua moneenkin asiaan aloituksessa. Joitakin asioita sanoisin aika samalla tavalla. Mennyt mikä mennyt.
Kiitos, että ymmärrät.
Ei ollut kuin minä ja hän. Ei kolmansia osapuolia. ;)
Olisipa tää mulle. Oli niin kauniisti kirjoitettu... en ole kylläkään kaunis, mutta mulle on kerran sanottu noi sanat, tai no ei sanottu kauniiksi, vaan liian hyvännäöiseksi. Muukin vähän niinku täsmäis, paitsi että olen nainen... Mä niin toivoisin että yks tyyppi olisi tajunnu samat asiat kun tään kirjoittaja. Eikö ole mitään keinoa ottaa yhteyttä? Ei ton kirjeen lähettäminen oikeestikaan niin paha asia ois... jos tietäsit osotteen? Tuli niin paha mieli sun puolesta... tiedän kyllä iteki miltä tuntuu tajuta asiat liian myöhään...just tolleen että omassa päässä vain pohtii ja sitte jää vaivaamaan kun ei tiedä miten asiat oikeesti oli.
Taitaa jäädä ikävöimiseksi minun osaltani. Saisin häneen kyllä ehkä yhteyden mm. Facebookin kautta, mutta en tiedä mitä sanoisin. En voi noin vain aloittaa yhteydenpitoa taas, kun sen itse olen alunperin katkaissut.
Enkä voi tällaista kirjettä - näitä sanoja - hänelle tuputtaa muutaman kuukauden tuntemisen jälkeen... Ei kukaan mies varmasti halua, että muutaman hassun tapaamiskerran jälkeen nainen tällaista menee sanomaan. Hänhän juoksisi kirkuen karkuun!
Tämä on parempi näin, kaikkien kannalta. Hän on ansainnut jonkun, joka on kauniimpi, mukavampi ja fiksumpi kuin minä.
Kiitos kuitenkin sanoistasi! Tuli parempi mieli.
Enpä olisi uskonut että saan Sinut kiinnostumaan minusta. Kyllä me joskus tavataan. Toivottavasti olet silloin vapaa. Katsotaan nyt mitä syksyllä tapahtuu. Kyllähän sinä tiedät fiksuna tyttönä milloin voin tullan sinne....
Haikaillen !
Voi M-mies, kun tuota kirjainta ei hänen nimessään ole ollenkaan :( Toivottavasti pääset syksyllä "käsiksi" omaan kohteeseesi.
Oli miten oli, pääasia, että saisin pitää sinua karismaattisilla ja voimakkailla käsivarsillani..huoh! Näin se menee.
kirjoitella tommosia tänne, täysin tuntemattomille ihmisille.
niin,ihan ku olisit mulle kirjoittanut-kaukanaxxxxxxn.
Hassua, kuvittelin että tässä olisi niin paljon yksityiskohtia, että kukaan ei harhautuisi. No, olin ilmeisesti väärässä.
Asiassa ulkopuolisena miehenä on todettava, että jos minua noin koskettavalla kirjeellä lähestyttäisiin, olisin valmis miettimään uudelleen kaikka ratkaisuni.
Harmi, kun minun kohteeni ei tehnyt tässä kohtaa mitään ratkaisua, joten tuskin tämä häneen mitenkään vaikuttaisi, mutta kiva että kirjeeni "tehosi" mieheen. Ja harmi, etten voi tätä hänelle mitenkään näyttää. Tai voisin, mutta sillä viimeistään karkoittaisin hänet.
Olen äärettömän surullinen ja harmissani virheestäni.
Kirje II - Tuskaa
Olit käynyt meidän yhteisessä paikassa. Sain tietää vasta jälkeenpäin. Harmittaa, koska olisin halunnut vaihtaa kanssasi edes pari sanaa. Tervehtiä edes. Toivon, että olisit käynyt minun vuokseni, koska se oli epätavallinen aika, etkä näyttänyt toimittaneen mitään asiaa. Olen roikkunut siellä tappiin asti, odottaen josko tulisit. Naurettavaa, koska voisin ihan hyvin FB:ssä pyytää sinut kaveriksi.. tai ainakin laittaa viestin.
Tiedän.. miten aikuinen ihminen voi olla näin hukassa? En voi itselleni mitään!
Minulla on sinua koko ajan vain kamalampi ikävä. Ajattelen sinua koko ajan, en pelkästään kerran, pari tunnissa. Olet mielesssäni aamulla kun herään ja viimeisenä ajatuksenani ennen kuin nukahdan. Unistani olet - ihme kyllä - poissa. Edes yöllä saan rauhan. Tänä aamuna, kun heräsin, ensimmäinen ajatukseni oli, että miksi heräsin, koska en näe häntä kuitenkaan tänäänkään.
Kaipaan sormiasi ihollani, mutta alan jo unohtaa miltä sydämessäni tuntui, kun nukuit vieressäni.
Kävin treffeillä kahden miehen kanssa tässä välillä. Ei mitään kipinää... etsin vain heistä koko ajan jotain samaa kuin sinussa. En tietenkään jatka kummankaan kanssa, se ei olisi oikein heitä kohtaan. Minua pelottaa, että en toivukaan sinusta ja jään loppuiäkseni kaipaamaan sitä, jonka päästin karkuun.
Toivon, odotan ja pelkään, että näkisin edes autosi. Tai että törmäisimme jossakin... Tai että näkisin sinut vain vilaukselta. Kunhan ei toisen kanssa, vilaus riittäisi. En ymmärrä, miksi tunnen näin vahvasti. Olen yrittänyt vähentää sitä muistuttamalla itselleni, että valehtelit minulle pari asiaa. Sanon itselleni, että olet valehtelija ja hitusen kusipää.
En tiedä miksi tämä on näin vaikeaa. Tuolla ulkona on kaunis ja lämmin kesä, josta en pysty nauttimaan sekuntiakaan. Siellä on halailevia pareja, lenkkipolkuni varrella on puisto, jossa rakastavaiset suutelevat... En ole kateellinen heille, vaan onnellinen siitä, että he ovat saaneet lähelleen sen, jolle ovat tarjonneet sydämensä.
Sattuu.. enkä tarkoita mitään draamakuningatarsattumista, vaan ihan oikeasti sattuu niin kovasti, että itku tulee väkisin. Vaikka keskellä katua.. Hävettää. Hetken tosiaan luulin, että nuori terve ihminen saa sydänkohtauksen.. mutta tajusin sitten että olit tullut mieleeni.
En ymmärrä, miksi en saa itseäni tekemään mitään. Onko niin, että ylpeys on kuitenkin sinua tärkeämpi? Vai pelkäänkö sitä, että pitäisit minua stalkkerina, sekopäänä joka vainoaa sinua eikä tajua, että kiinnostus on loppu. Tälle tulisi ainakin nopeampi loppu, jos sanoisit, "painu helvettiin". Tai, no, et sanoisi niin. Ehkä sekin olisi parempi kuin tämä.
Voiko ikävään kuolla? Voiko särkyneeseen sydämeen kuolla? Jos voi, toivon että kuolema tulee nopeasti. En jaksa odottaa, että tämä olisi ohi ja voisin sanoa toipuneeni sinusta.
Puet tunteeni sanoiksi.. Lähetä hänelle kirje :) ikävä ja kaikki sattuu niin.. Kaikki Se mitä hänelle tahtoisin antaa.. Onnen ja täyttymyksen tunne hänen silittäessä hiuksiani, selkääni ja samalla sydän pelkää hetkeä, jolloin hän lopettaa ja lähtee. Älä mene rakkaani, jää vielä, anna minun vielä tuntea..
Olet oikeassa, jotain pitäisi tehdä. En vaan ole varma, onko yhteydenotto järkevää. Ehkä odotan vielä tämän päivän ja nukun vielä yhden yön yli. Huomenna.. huomenna ratkaisen tämän asian jotenkin.
Kirje III
Ikävä on nyt ohi.
Kerroin sinulle, mitä tunnen. Vastauksesi ei ehkä ollut se mitä pelkäsin, mutta jotain niin törkeää, satuttavaa ja kamalaa, että en ikinä anna sinulle anteeksi. En ikinä.
Ja huomenna aion rakastaa sinua ihan pikkuisen vähemmän.
Hyvää juhannusta.